Eiku sä teet väärin

Nyt seuraa sellainen semiavautuminen. Facebookista. Facebookin tilapäivityksistä. Ja oikeastaan niistä kommenteista. 

Erittäin yleinen tapahtuma: joku kertoo aivan fiiliksissä että "teinpä tänään muuten tällaista" (esimerkiksi: juoksin satakilsaa, olen vähän loppu, puuskututtaa/neuloin sata villapaitaa, vähänks siistii/ostin kilokaupalla suklaata ja ajattelin syödä ne kaikki tänään/kävin salilla ja samalla aloitin myös dieettaamaan, jee, vähänks siistii/yms jne). Tämän jälkeen ilmestyy vähintäänkin se yksi ihminen, jonka heti pitää kertoa että et sä noin voi tehdä ja kannattais tehdä mieluummin näin niin teet sen ainakin oikein (esimerkiksi: no mutta kun et juossut sitä sataakilsaa urheilupuistossa vaan jossain muussa puistossa niin ei voinut olla tasan sataakilsaa ainakaan/no kun varmaan neuloit isoilla puikoilla ja vain muutamalla silmukalla niin ei toi nyt mikään ihmeellinen saavutus ole/ei ihminen voi syödä kilokaupalla suklaata yhdessä päivässä/älä ala dieettaamaan äläkä ainakaan mee salille, sä oot just hyvä tollasena/yms jne). MIKSI???? Millä lailla se toisen saavutus on siltä ihmiseltä pois? Miksei voi vaan olla iloinen että ihmisellä menee kivasti ja sillä on hyvä fiilis? Varmaan kyse on taas tästä vanhasta kateuskaverista, mutta se taitaa manifestoitua (vähänks hieno sana, en vaan löydä suomenkielisiä [enkä englanninkielisiäkään] sanoja ton opparin takia enää ollenkaan) vähän helpommin kun kaikki nämä reaktiot on kaikkien nähtävillä.

Itse tekisi aina mieli mennä niiden mielenpahoittajien jälkeen kysymään et mikä niitä vaivaa. Mielenpahoittajien, kyllä, ne pahoittavat sen alkuperäisen päivityksen tekijän mielen ihan varmasti, ainakin vähän. Mieti nyt itse, menet kaverille kertomaan ihan naamakkain että oot raskaana/vaimo on raskaana ja se sanoo et "onkohan nyt kuitenkaan näin, jos sulla/vaimolla on vaan menkat myöhässä". Täääänks kaveri, tykkään susta kanssa. Harvemmin ihmiset noita päin naamaa laukookaan, mutta ah niin ihana sosiaalinen media antaa oikeudet sanoa kaikille ihan mitä vaan.

Siispä itse nyt ainakin pyrin siihen, etten heti menisi toisten mieltä pahoittamaan ja lyttäämään asioita joista he ovat ylpeitä. Voisin jopa yrittää iloita jopa niistä pienistä saavutuksista ja pyrkiä olemaan oikeasti, aidosti ja vilpittömästi iloinen siitä että tyypillä menee hyvin. Se helpottaa sitä omaakin elämää huomattavasti ja saa ehkä itsekin hymyillä astetta useammin, ihan oman kodin suojissa. NIH! Tähän päättyi semiavautumisosio.

Tälläkin viikolla meidän kotona on katsottu sarjoja, mut ei ole tullut mitään uusia (paitsi Sleepy Hollow palasi tauoltaan), joten noista nyt on melko turha jorista mitään. Meinasin äsken myös heittää läppärin seinään kun Wordilla yritin muokata tota oppariin liittyvää markkinointisuunnitelmaa. Aika hieno keskiviikko :P Eiku oikeesti, ei täs mitään, kyllä tää kohta loppuu :D

Söin Turussa hampurilaisen.
Di Trevi on ihan kiva paikka elämäänsä kyllästyneestä pikkupoikatarjoilijasta huolimatta :D