Tällä hetkellä kaipaan sitä ihastumisen tunnetta, sitä sellaista ettet osaa oikein tehdä muuta kun ajatella sitä ihmistä. Pelkkä ajatus siitä tyypistä tuo hymyn huulille ja sellaisen lämpimän tunteen sisuksiin. Tekisi mieli kirjoittaa sille sata rakkauskirjettä ja toivot koko ajan että se tulisi vahingossa jossain vastaan. Niin saisit sitten hetkeksi lisää syitä hymyillä tyhmästi. Sellainen herkkä paluu teini-ikään. Eikä sen tarvitse välttämättä johtaa mihinkään, siitä saisi vain hetkeksi päiviin valoa ja iloa. Mutta kun ei. Jotenkin on oma tunne-elämä kai niin jumissa, ettei uskalla edes antaa itsensä ihastua kehenkään. Kurjaa.
Tai no, kyllä mä tässä kesällä yhden kerran menin ihastumaan. Juttelin pitkät tovit yhden miehen kanssa, jotenkin ihan kaikki vaan klikkasi. Mun edessä seisoi mies jonka seurassa oli helppo olla ja joka oli jotenkin niin samalla aaltopituudella mun kanssa. Mutta naimisissa, niinkuin vasta illan päätteeksi selvisi. Olin jotenkin ihan tolkuttoman pettynyt ja veikkaan, että tuokin kokemus on vaikuttanut nyt siihen, etten vaan uskalla ihastua.
Olen tutustunut todella hienoihin ja mukaviin tyyppeihin viime kuukausien aikana, mutta jotenkin niistä tulee vaan kavereita ja ystäviä. Eikä siinä ole todellakaan mitään vikaa, ei missään nimessä. Hyviä tyyppejä ei voi elämässä olla koskaan liikaa, koska niitä paskoja on ihan riittävästi joka paikassa. Mutta alan olemaan pikkuhiljaa valmis niihin lämpöisiin ja pörröisiin pumpulitunteisiin. Lässynlässyttelemään ja mössönmöötä kansalle. Harmi kun ei voi valita kehen ihastuu ja kehen ei.
Ihastuminen on ihan perseestä.
Ps. Tinder-geimi on aika vahvaa. Poistin sen tossa taannoin, olin viikon käyttämättä ja latasin uusiksi. Mut nyt on matcheja yhtäkkiä niin paljon etten edes tajua mitä tapahtui x'D Tosin aika tylsiä niistäki suurin osa, edelleenkään en tajua miksi ihmeessä ne ihmiset käyttää tota sovellusta jos niitä ei kiinnosta jutella........
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vaa :D