"Panisin"

Jotenkin toi on kauhean rumasti sanottu ihmisestä. Mun mielestä. Olen viime päivinä jutellut aiheesta muutaman ihmisen kanssa ja mielipiteet ovat olleet hyvin eriäviä.

Ensisijaisesti tämän aiheen pohtiminen lähti siitä, kun eräs mulle läheinen huomattavasti nuorempi typy sai yhdeltä tutultani otsikon kaltaisia terveisiä. Tämä terveisiä lähettänyt tuttuni on käsittääkseni jopa mua vanhempi, joten senkin vuoksi hätkähdin hieman. Jotta tarina ei tähän loppuisi, kertoi terkkuja saanut tämän olevan erittäin yleistä. Niin yleistä, että hän on tottunut moisiin terveisiin ja oikeastaan korviaan myöten täynnä tuota. Kun kuulemma tuntuu sille, ettei miehiä kiinnosta laisinkaan kuka hän oikeasti on.

Itse en ole koskaan tuollaisia terveisiä saanut, eikä kukaan ole mulle tuolla lailla päin naamaakaan sanonut (aviomiehen sanomisia ei tässä nyt lasketa, koska se jauhaa vaikka mitä eikä kaikkea tarvii ottaa niin vakavasti :P). Ei mua tollaset terkut naurattais, tulis jotenki kuvottava olo enemmänkin, voisin kuvitella.

Musta tuntuu tosi pahalle tuo, että nuoresta tytöstä (tai no, kai se jo naiseksi lasketaan) tuntuu tolta. Että joutuu ottamaan vastaan tuollaisia terveisiä. Niiden miesten mielestä toi on varmasti tosi imartelevaa, monien muidenkin mielestä tollasesta pitäisi vaan olla imarreltu, mä en ole samaa mieltä. Huomio toki on aina kivaa, mutta kai nyt kuka tahansa nainen haluaisi silti mieluummin kuulla olevansa vaikkapa järisyttävän kaunis.

Mä olen tosi nuoresta asti sanonut "halaisin" jos oon nähnyt jotain tosi ihastuttavia miehiä. En tiedä onko se sitten yhtään sen parempi, toisaalta mun mielestä halaaminen on kauhean kivaa, monesti jopa mukavampaa kun paneminen (jos nyt käytetään tässä tota otsikon termiä ihan tekstin loppuun asti, vaikka se ällö onkin).

Jotenkin vaan itse toivoisi, että tämä meidän kulttuuri voisi kehittyä enemmän siihen suuntaan, että jos joku on tosi kaunis tai sillä on vaikka jäätävän hyvä kroppa (tai ihan vaikka molempia), niin sille voisi mennä kehumaan sitä itse asiaa, eikä aina puhua panohommista. Joo joo joo, maailma pyörii sen yhden asian ympärillä, mut mun mielestä hellyys on paljon suloisempaa kun pelkkä paneminen.


PS. Kyllä mä mun teini-iän ihastusta Teemu Brunilaa halaisin.

AAAAAAAAAAAAAAAAH!!!

Kävin Stockalla ja elämä meni kertaheitolla ympäriinsä ja muuttui ihan pikkupikkuriikkisen paremmaksi. KirsikkaFruyot ovat palanneet!!!! <3 Meinas pieni onnen kyynel siellä jugurttihyllyn edessä tirahtaa silmään. Tässä jugurtissa on sitten ihan oikeita kirsikkamönttejä joukossa. Ja muutenkin, kreikkalainen jugurtti ylipäätään, ihan megasupertavaraa! Iiiiiiiiiiiiiiiih! <3

Oli pakko ottaa kuva mun uuteen Instagrammiin.
Jos se sopii sinne, se sopii mun blogiinkin :D

Ajatelkaa, nyt on vasta maanantai! Mitäköhän ihanaa tää viikko vielä tuo tullessaan! :)

Hissun kissun

Kääk!
Mun hiljaiselo on kyllä viime aikoina ollut ihan jäätävää. Muussa elämässä kyllä on tapahtunut ja vaikka mitä ja kaikenlaista viime kuukausien aikana, mutta sitten blogiin ei ole kyennyt mitään laittamaan. En vaan ole sitten kiireeltäni kyennyt pukemaan fiiliksiä sanoiksi. Enkä oo kai vissiin sitten ehtinytkään rauhoittumaan blogin äärelle. Seuraamiani blogeja olen sentään ehtinyt lukemaan, mutta siinä kai se lähinnä on ollutkin.

Olen todella pahoillani hiljaisuudesta, yritän jälleen kerran parantaa tapani. Varsinkin, kun on ilmeisesti ja kuulemma olemassa ihmisiä jotka tätä julkaisua ihan oikeasti lukevat ja seuraavat. Tai no, varmaan siis lukisivat jos täällä jotain uutta joskus lukisi mitä lukea.

Ajattelin tässä yön pimeinä (aamun valoisina) hetkinä, että ehkä jatkan silleen aivan puhtaalta pöydältä, en ehkä jaksa jaaritella viime kuukausien hommista, maaliskuusta tähän hetkeen on mahtunut aika paljon kaikenlaista. Sekä tosi kivoja juttuja, että tositositosi paskojakin juttuja.

Parhaan jutun voin toki kertoa, hankin itselleni kevään aikana baaritarjoilijan tutkinnon. Toukokuun lopussa kurssi oli ohi ja mä sain stipendin. Ihan oikean stipendin! Syystä että olin paras :D En muista koskaan olleeni missään paras. Ope oli sitä mieltä, että mä olin niin ylettömän kiinnostunut alasta ja äärettömän motivoitunut oppimaan, ettei tuota stipendiä olis kellekään muulle edes voinut antaa. Ei sitä meinaa vieläkään oikein uskoa. Oon tainnut koko elämäni kuitenkin olla sellainen melkoinen sluibailija, että jos jostain pääsee helpommalla niin helpommalla tehdään ja mennään :D Eli tuota ihan kuin olisin löytänyt oman alani vihdoin. Ainakin yhden sellaisen. Jos hyvin käy, jatkan näitä opintoja vielä syksyllä ihan baarimestariksi asti, se olisi ihan kauhean kivaa.

Stipendihän oli siis kuvassa näkyvä baarisetti, oon ihan jee ja vau <3

Oon tässä tehnyt viikon aikana lähes 50 tuntia töitä, alkaa vähän tuntumaan jaloissa ja päässä. Kerrankin maanantai on hyvä päivä, kunhan tästä pääsen nukkumaan, aion jatkaa nukkumista niin pitkään kuin unta riittää. Sitten saattaa olla, että nukun vielä lisää, käyn ehkä välillä vähän salihommissa ja sitten voisin ehkäpä taas nukkua. Aika ihana suunnitelma, aika ihana maanantai tiedossa :)

Toivottavasti just sinä siellä aloitat viikkosi yhtä kivoilla fiiliksillä. Nyt on kesä ja ihanan valoisaa, ilon kautta mennään niin hommat toimii paljon paremmin :)

PS. Tää biisi <3

Yllätysähky!

Pääsiäisenä yleensä syödään, mekin on nyt syöty, mutta ihan vaan vahingossa. Muistaakseni tammikuussa serkkuni soitteli ja kysyi mitä teemme pääsiäislauantaina kolmelta. Hänellä kun olisi minulle yllätys valmistujaisteni kunniaksi. Koko alkuvuoden sitten ihmettelin, että mikä ihmeen yllätys se nyt oikeasti VOI olla. Vietimme perjantain Helsingissä kun miekkosella oli keikka ja pääsimme nipinnapin kahdeksi eilen Tampereelle. Kotona sitten pikapikaa laitoimme itsemme ihmisten näköisiksi ja rynnimme Amuria kohden.

Koko matkan ajan hermoilin, mitä jos se yllätys on joku kauhean vaivaannuttava juttu, mitä jos en ole tarpeeksi innoissani, mitä jos, mitä jos. Vielä mitä! Sisällä meitä odotti viiden ruokalajin espanjalais-italialainen päivällinen/illallinen, jonka valmisti yllätyksen järjestäneen serkkuni pikkuveli (jos jollain nyt herää seuraavista kuvista järkyttävä nälkä, kerrottakoon että kyseinen serkku Matias tekee ruokaa Turun di Trevissä).

Seuraa kuvapläjäys. Sinua on varoitettu!

"Tässä on nyt tällänen lauta ennen alkuruokia"
Juustot olivat herkullisia, sinihomejuuston nimeä ei kokkimme muistanut, mutta se oli aivan älyttömän hyvää, punakittinen Heidi oli mulle vanha tuttu, edelleen ihanaa, kolmantena löytyi manchego-tyyppinen juusto, mutta senkin oikean lajikkeen oli kokki unohtanut.

Savuporoa ja fenkolimakkaraa viikunoden ja granaattiomenan kera.
Voi morjens.
Muistinhan mainita, ettei tämä ollut siis vielä alkuruoka.

Tuolle laudalle ei muuten sitten jäänyt muruakaan kun meidän jengi sen imuroi kitusiinsa. Ruokataivas.

Tonnikala-avocadotartar, ranskalaistyypinen kanape etanoilla ja savupekonilla, etualalla chilimajoneesia.

Lähikuva etanoista ja pekonista <3

Minähän en siis syö avocadoa. Nyt söin, hyvällä halulla. Voi moro vaan miten hyvää ruuasta tulee kun joku sen homman osaa. En tiedä miten monta kertaa sanoin eilen Matiakselle miten taitava se on :D Tosi monta! Niin, tuohan oli siis se ensimmäinen alkuruoka. Ensimmäinen.

Perinteisellä reseptillä valmistettu boullabaisse.
Lohi, kuha ja ruijanpallas.
Jättikatkaravunpyrstöjä ja simpukkahommia.

Lähikuva ruokakasasta.

Maalaisleipäkasasta ei ole kuvia, koska tässä on ihan riittävästi taivasta.

Minua tuntevat ihmiset huomannevat kuvissa jotain sellaista mitä en myöskään suin surminkaan yleensä kitusiini ahda. Kyllä, se on katkarapu. Jättikatkaravun pyrstöä siis oikeamminkin. Kilttinä tyttönä ajattelin, että nyt maistetaan KAIKKEA, kun ihana serkkupoika on aamusta asti keittiössä raatanut. Ei harmittanut, oli tooooodella herkullista. Tiedän, et olisi uskonut minun noin sanovan! Niin, tämähän oli myös vasta alkuruoka, mutta toinen sellainen.

Siinä sitten.
Kanan pyllyyn on tungettu sitruuna.
Viekussa chorizoceviche ja jotain herkullista lientä jota kaadettiin kavereiden päälle ja ääntä kohden.

Pääruoka saapui vihdoin, tuon ruokamäärän jäljiltä sitä ei mun sisuksiin mahtunut enää mitenkään ihan järjettömästi. Mutta kylläpä kanakin on aivan erilailla hyvää kun joku sen ihan silleen taidolla valmistaa. Namiskuukkeli, ei voi muuta sanoa!

Eräänlainen banoffee.
Taustalla emäntänä toiminut serkun vaimoke.

Johonkin vedetään raja. Minulla se raja on banaani. Onneksi tuo jälkkäri oli mahdottoman herkullista senkin jälkeen, kun kippasin banaanisiivuni ukkelin suuhun. Jälkkäriäkin siis mahtui mukaan ja naminami oli hyvää.

Kaiken kaikkiaan ihan uskomaton ilta, niin älyttömän hyvää ruokaa, että vieläkin vähän silmäkulma kostuu :) Tästä käteen jäi ainakin sen verran asiaa, että mun serkku on uskomaton kokki ja myös se, että taidan ryhtyä ravintoloissa tilaamaan pelkästään alkuruokia. Ne on vaan aina parhaita. Voipi johtua siitä, että pienempään asiaan tiivistyy paljon enemmän makua.

Hyvä pääsiäislauantai, nyt ehkä vähän turvottaa.....

Erittäin tärkeää asiaa!

Eli siis TISSIT!

Mä haluan vaan tietää, miten Kat Dennings saa noi buubsit tolleen? Ihana mekko ja siellä ne vaan olla pötköttelevät. Mitä taikatavaroita pitää käyttää että saa tissit pysymään nätisti?

Siinä ne vaan on, kiltisti.
Ei tursua, ovat vaan!
Kuva.

Edelleen, sama homma, sama mekko.
Siellä ne olla möllöttää.
MITEN?????
Kuva.

 

Laulaisin jos vaan....

Joooooo, mä tiedän. Mä yritän ryhdistäytyä. Tässä on nyt vaan ollu kaikenlaista :P Mutta mulla on nyt ihan oikea työ, kuukausipalkkainen työ, se alkaa parin viikon päästä. Ehkä sitten tulee joku rutiini. Tai sitten elämä on vaan koulu, työ, harjottelu vielä koko toukokuun. Mutta ehkä kesällä? Ja kyllä mä nyt taas yritän kirjoitella enemmän. On ehkä jopa enemmän sanottavaa kun on ollut hetken sanomatta mitään.

Mä joskus syksyllä pohdiskelin mun unelmia ja nyt viime päivinä olen taas miettinyt tota laulamishommaa. Ehkä eniten siksi, että muutaman viikon ajan ääni on ollut vähän käyttökelvoton, aika bassopainotteisella on menty. Menetin ääneni väsymyksen ja huutamisen ansiosta, jälleen kerran. Nyt kun se alkaa pikkuhiljaa palautumaan, olen saanut itseni monesti kiinni hyräilemästä kaikennäköistä epämääräistä. Eli toisin sanoen, laulamisinto nostelee taas päätään. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ei se kauaa kestä, ellen oikeasti ala tekemään asioille jotain. En mä varmaan.

Mulla on muutama naislaulaja joista tykkään ihan hulluna, niillä on älytön tekniikka ja mielettömät äänet. Tästä, tästä ja tästä <3 Mun mielestä niitä on turha lähteä sen kummemmin analysoimaan, jokainen video kertoo ihan riittävästi.

Ystävä kerran kertoi feispuukissa mulle tällaista.
Itku tuli, Hayley Williams on niin mahtava ja taitava.

Mutta niin, mä en oo taas aikoihin julkisesti lauleskellut oikein missään. Ystävän häissä syksyllä, sen jälkeen ei missään. Ajattelin siitä huolimatta nyt keräillä tähän muutaman videon missä minä itte hoilotan ja nimenomaan niitä sellaisia mistä tykkään itse kovasti.

Reteesti sitä joskus, tästä on yli neljä vuotta aikaa. Aih, esiintyminen on niin kivaa, nyyh.

Tällä voitettiin joku kisa joskus, kivaa ainaki oli :D

Mun kolmekymppisillä vedettiin pari biisiä, tää oli hassunhauska :D

Niistä häistä syksyllä. Iki-ihana rakkauslaulu <3


Kyllä mä varmasti jotain osaan, pitäis vaan itse uskoa enemmän itseensä. (Ja pitäis haalia niitä soittajia joita oikeesti kiinnostais hommat.)

Näillä taas eteenpäin, olipa virkistävä katsaus menneisiin aikoihin :D

Hengähdys

Ooohops. Tulipas ihmiselle vähän hippasen pikkuriikkisen pidempi hengähdystauko ihan täysin odottamatta eikä todellakaan tarkoituksella. Kuukausi on aika pitkä aika ja siihen on kyllä syy ja syitä. Onneksi mikään niistä ei ole yhtään ikävä taikka traaginen. "Täs on nyt vaan ollu tosi paljon kaikkee". KERRANKIN :P

Oleellisin ja aikaavievin asia tässä kaikessa on todellakin siis se, että suurinpiirtein kolme kuukautta valmistumisestani aloitin ihan vaivihkaa ja ominpäin salaa uuden koulun. Tällä kertaa kulutan opiskeluihin aikaa neljän ja puolen vuoden sijaan vain kolme kuukautta. Toukokuun lopussa mua todennäköisesti saa kutsua baaritarjoilijaksi. Uuh!

Käyn siis kahdesti viikossa Hämeenlinnassa koulutuskeskus Tavastialla oppimassa viina-asioita ja tekemässä drinksuja. Ihan hillittömän siistiä. Loppuaika meneekin sitten työssäoppimisessa. Heti ekasta viikosta lähtien on meidät sijoitettu työelämään oppimaan ihan in action ja voi miten kivaa toi baarihomma on! Kun ensin tuli tuo tervetuloa-kirje, siinä ohjeistettiin hankkimaan harjoittelupaikka mieluusti jo ennen kuin kurssi edes alkaa. Mulla ei ollut epäilystäkään mistä ensin menisin kysymään ja sinne sitten pääsinkin. Nyt olen sitten ollut ilmainen orja Doriksessa kolme viikkoa ja voi mitä viikkoja ne ovat olleet!

Koulussa on ihan hillittömän kivaa, meidän opettaja on asiansa osaava huipputyyppi, opiskelukavereita on 10, ikähaarukka lähteepi jostain 19-vuotiaasta arviolta johonkin päälle nelikymppiseen misukkaan. Eli en ole vanhin ;) Heti ekana päivänä otettiin homma haltuun ja opittiin silloinkin jo tekniikkaa. Me ollaan tekniikan lisäksi tehty siis myös viinamaisteluja. Tähän mennessä on käyty läpi vodka, olut, gin ja viinejä. Gini- ja viinipäivinä olin makuaistiton kun naama meni tukkoon, tuntui tosi turhauttavalle, kun en varsinkaan viineistä maistanut mitään. Tämä toki antoi sysäyksen itselle järjestää viininmaisteluillan ystäville, idea otettiin tosi hyvin vastaan. Eli kyllä minäkin tässä pikkuhiljaa saan maistella noita eri ominaisuuksia ja etsiskellä mm. sitä autokorjaamoa rieslingistä. Tuntuu ainakin, että tämä koulu on todella hyödykäs ja olen jo nyt oppinut siellä ihan äärimmäisen paljon, olisinpa toukokuun lopussa jo sen verran osaava, että joku voisi minut töihinkin ottaa.

Oliskohan ehkä parasta Pina Coladaa mitä kukaan on koskaa maistanut, yhtään liiottelematta tietenkään ;)
Tähän käytettiin kookosmaitoa, tuoretta ananasta ja niiden lisäksi vielä samanmakuisia makusiirappeja.
Ei tässä muuta kun voi moro!

Työssäoppimisessa tuleekin sitten opittua ihan käytännössä mitä tiskin takana ihmiseltä tarvitaan. Mä en tiedä miten se on mahdollista, mutta nyt tiskin takana tunnen oloni niin kotoisaksi, ihan kuin se tosiaankin olisi mulle sopivaa hommaa. Saa siinä hölistä ihmisille ja samalla siinä kaljan ja siiderin kaadon lisäksi myös toisinaan taikoa rinksuja ja olla ihana. En ole eläissäni varmaan saanut niin paljon kehuja luonteestani ja ulkonäöstäni kuin näiden kolmen viikon aikana. Suurin osa tuntuu myös olevan ihan aitoja ja vilpittömiä, niitä tulee myös sekä miehiltä että naisilta. Vaaranahan tässä tietenkin on se, että kohta kuljen Hämeenkatua niin nokka pystyssä, että kompastun ja kaadun järjettömän kauniille naamalleni ja siinä sitä sitten ollaan. No, onneksi mulla on sittenkin vielä mun uskomattoman ihana luonteeni :D

En mä tiedä onko tässä nyt ollut niin paljon kaikenlaista muuta, toi koulu kyllä vie aika paljon aikaa ja hyvä niin. On sitä taas tullut kotona möllöteltyä ihan riittävästi. Vähän tämä intternetaika siitä sitten kärsii, mutta onkohan se nyt niin kamalan huono asia. Sitäpä voipi sitten ihan itse omassa pääkkylissään pohdiskella :D

Tykkään, tykkään ihan kamalasti, parasta hommaa mitä itse oon koskaan työ-nimikkeellä tehnyt. Voi kun tästä tosiaan poikisikin vielä jotain työduunihommajutskaa.

Kappas, ihan itse tein Singapore Slingin.
Näyttää paljon paremmalta miltä maistui.
Mut ITE TEIN!
NIIN TEIN!

Shake it, baby!

Noniin, ihminen ei voi olla näin innoissaan sheikkereistä. Mutta kun ihminen vaan yksinkertaisesti on!

Oon tässä miettinyt pidempään, että tartteisin jonkun paremman juomapullon treenitarkoituksiin, samaten noi protskusheikkerit olivat jo nähneet parhaat päivänsä. Lueskelin sitten Kaisa Jaakkolan vanhaa blogikirjoitusta, jossa ylistettiin Blender Bottleja. Kyseessähän on siis ihan sheikkerin näköisiä kavereita, muovisiakin vielä, mutta tuosta muovista ei lähde elimistöön mitään epäilyttäviä tavaroita. Kaiken lisäksi noi sheikkerit on megamakeita, varsinkin kun vaihtoehtona on tuollaisia sporttipullon näköisiä kavereita.

Eipä sitten muuta, kun iHerb suunnaksi ja sieltä saikin mukavasti tilailtua pari putelia. Toimitus oli taas salaman nopeaa ja about viikossa pullot olivat mulla. Mää en kestä, nää on ihania ja juonkin vettä nyt koko ajan ihanasta pullostani. Kaiken lisäksi, näissä ei ole sellasta sihtiä mihin kaikki protsku jää aina klönteiksi kiinni, vaan pullon sisään laitetaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu hieno pallero ja sen avustuksella sitten sheikkaillaan menemään. Valmistajien mukaan sheikkeriin voi laittaa vaikka maapähkinävoita tai jugurttia ja niistä saa siltikin sekoitettua tasalaatuisen smoothien. Aika jänskää! Itse en ole moista vielä mennyt testailemaan, mutta voipi olla, että joku kaunis päivä tuohonkin hommaan lähden.

Ne on niin söpöjä!
Ja toi pallero on kanssa hauska, kääk!

Jotta blogin alkuperäinen idea ei hukkuisi, mulla on piiiiitkästä aikaa t-paitakuva ihkauudesta t-paidasta! MegaJEA!

TeeFurysta löytyi Serlokki-aiheinen rätti, oli pakko saada.
Blogger itse hienosti muokkailee näitä kuvia, oikeasti toi seinä on ainut asia mikä on harmaata...........

Kalan syöttinä

Tänään tein jotain normaalista poikkeavaa! Jotain sellasta mitä en ole aikasemmin uskaltanut. Ja se kutititti! Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik!!

Grouponilla oli tällä viikolla muutaman päivän tarjouksessa puolen tunnin kalapedikyyri Tampereen keskustassa pari viikkoa sitten avattuun Calella Fishiin. Kyseessähän on siis monista lomakohteista tuttu jalkojen upottaminen akvaarioon, missä pikkuriikkiset kalaset imeskelevät kuollutta ihoa pois. Kyllä, imeskelevät, eivät pure. Mä olen monesti meinannut etelässä ottaa osaa, mutta jänistänyt viime hetkellä vaikka mies olisi siinä vieressä sanonut, että "Mee nyt kun kuitenkin haluut!" Jostain syystä ei vaan siltikään ole uskallus riittänyt, tiedä sitten miksi, eipä kyse ollut mistään maata järisyttävästä asiasta.

Ostin tosiaan tuon kalapedikyyrin kahdelle kunhan olin kysynyt Iisalta, josko hän lähtisi kanssani. Tottakai! Sovimme sitten, että tänään mennään, sunnuntai on hyvä tuollaiselle rennolle hörhöilylle. Kuusi hoitotuolia käsittävä paikka oli aivan tyhjillään, joten saimme ihan itse valita paikkamme.

Iisa tutkailee siinä pikkutohtoreita

Toimenpide alkaapi siis sillä, että jalat pestään (ihan itse) ja sitten parkkeerataan tuolille ja upotetaan jalat kalojen sekaan. Kalat hyökkäävät kimppuun samantien ja se kutituksen ja kikatuksen määrä oli aivan järjetön. Iisaa ei kutittanut niin paljon, mutta mä olin ainakin ekat viisi minsaa ihan hervoton. Jossain vaiheessa unohdin kutituksen, mutta sieltä se yhtäkkiä taasen pölähti ja kikatus alkoi jälleen. Puolen tunnin aikana ehdimme siinä sitten höpötellä kaikenlaisia juttuja töistä haihin ja kysellä myös paikkaa hoitavalta pojalta kaikkea erittäin tärkeää. Tärkein kysymys tietenkin oli "Syökö nää muutakin ruokaa?" Kuulemma syövät, mutta että tuo kuollut iho on ihan tosissaan myös niiden ihan oikeaa ravintoa. Puolen tunnin aikana ikkunan ohi ehti myös kävellä paljon ihmisiä ja yllättävän paljon sellaisia ihmisiä jotka alkoivat samantien hymyillä kun huomasivat miten paljon kikatin. Siitähän se hörötys vaan paheni! Toisaalta kauhean hauskaa, että sai vieraille ihmisille aiheutettua hyvää mieltä tällaisena harmaana päivänä.

Siellä ne on, hard at work.
Mun kynsilakat <3 <3 <3

Käsittelyn jälkeen nostetaan jalat pihalle altaasta ja kalat vaan päästävät samantien irti. Tota osaa mä vähän jännitin, just siksi, et jos mä vahingossa otan sieltä akvaariosta jonkun kaverin mukaan ja murskaan sen lattiaan. Onneksi kalaset osasivat ihan itse pitää hengestään kiinni. Tämän jälkeen jalat kuivataan (ihan itse) ja sitten saa sellaiset hassut pikku tossukat millä voi kävellä penkille rasvaamaan jalkansa.

Jalat tuntuivat tosi kevyiltä hoidon jäljiltä, käveleminen oli aika paljon ihanampaa kuin tullessa. Ainut miinus omalta osaltani oli se, että puoli tuntia tuntui aika pitkälle siinä vaiheessa kun yhtäkkiä tulikin todella kova vilu huolimatta siitä, että hoitolassa sisäilma oli erittäin lämmin. Onneksi vilutus meni melko nopeaan ohi, mutta olisin ehkä kaivannut jotain lämpimämpää päälle pantavaa siinä vaiheessa.

Kaiken kaikkiaan ihana kokemus, menen tosi mieluusti uudestaan, vaikka kutittaakin.

Valitan ja itken

Tuntuu sille, että viime päivinä olen vaan valittanut ja itkenyt asioista. Tärkeistä asioista ja typeristä asioista, ihan kaikista asioista. Eniten valitan töistä, tai siis siitä ettei niitä ole. Sitten valitan mun sosiaalisesta elämästä, tai siis siitä ettei sitä ole. Sitten valitan siitä, että olen läski ja että kun liikunta on ihan perseestä. Sunnuntaina just sanoin lopettavani kaiken kun oon niin huono kaikessa. Kuka tuli just tanssitunnilta, kysynpä vaan?

Toi työnhakuasia on edelleen vaan yhtä vaikea, tuntuu kyllä sille, etten todellakaa ole yksin tuon asian kanssa. Ihmettelen edelleen vaan miten ne nyrpeät pikkumisut nappaa sellasia työpaikkoja mihin minä olisin täydellinen, mutta mua ei oteta edes haastatteluun. Ehkä niille ei tarvii maksaa niin paljon palkkaa.

Sosiaalinen elämä, mikä se sellainen on? Mä vietän aikaani koneen edessä, koska Facebook, Tumblr, Twitter, Blogger, Buzzfeed, jopa Lily. Suurin osa kavereista on Facebookin chatissa lähestulkoon yhtä paljon kuin minä, joten jutuissa kyllä pysyy ajan tasalla, mutta se ihmiskontakti on jossain muualla. Mähän käyn harvojen töiden lisäksi vain salilla ja tanssitunneilla. Tanssitunneilla on toki ihania tyyppejä, mut enhän mä niitä näe kun kerran viikossa. Lauantaina ennen töitä käväisin Nekalassa ihastuttavan Asikaisen luona tyttöjen hutsukekkereillä syömässä herkkuja ja saamassa mahani kipeäksi niistä kyseisistä herkuista. Kemuissa oli aivan ihastuttavia naikkosia, ja mä olin ihan innoissani kun sai pitkästä aikaa höpötellä ihmisjoukossa. Samaan aikaan kuitenkin joutui skarppaamaan ihan sikana, koska mä olen niin kova jännittämään uusia ihmisiä. Se ei kuulemma näy päälle, mutta se sisäinen taistelu on aika raastavaa. Siinä kun hieman ennen puolta yötä lähdin tarpomaan keskustaa kohti, pärähdin itkuun lumisateessa. Puoliksi siksi, että oli niin kivaa, mutta toinen puolihan liittyi siihen, että se iki-ihana jännitys laukesi. Sai vihdoin hengittää raikasta ilmaa ihan yksin. Aika kamalaa, koska ilta oli aikamoisen onnistunut.

Mä oon läski ja liikunta on ihan perseestä. Tää on ollut parin päivän kantava teema. Asian eteen tietenkin yritän koko ajan tehdä jotain, mutta se on niin vaikeaa. Jäätelö on niin hyvää ja karkit myös. Syön yllättävän kurinalaisesti, mutta siitä ei tunnu olevan kauheasti apua, en käy ihmisten kanssa syömässä tai kahvilla tai oikeastaan yhtään missään, paitsi joskus lauantaisin jos saa herkkupäivän. Toikin toki yhdistyy siihen sosiaaliseen elämään ja sen olemattomuuteen. Mutta toi läskihomma, minkäs sille teet. Telkkarissa näkyy 140 kiloinen ihminen ja mä näen itseni yhtä isona vaikka tosiasiassa oon alle puolet sen painosta ja mulla on ehkä vaan viis kiloa ylimääräistä. Ihan terve meininki. Onneks se kaikki paino on kerääntynyt tohon keskivartaloon, että varmasti hankin itselleni jonkun kakkostyypin diabeteksen vielä jonain kauniina päivänä. Ehkä mieluummin haluan olla fitnesskarhu kun diabetesjänö. Vaikka karkki onkin hyvää. Itsekuria tänne lisää, kiitos.

Liikuntahan ei oikeasti ole perseestä, se on viime aikoina ollut perseestä vaan siksi, koska salilla ei kulje enää niin hyvin kuin aikasemmin ja tanssitunnitkin tuntuu olevan sitä, että potkin itseäni päähän. Mistä tämä tällainen on tullut? Jos mä olisin sellainen ihminen joka jää kotiin "koska oli niin ikävä ilma pihalla, ni sohvalla oli paljon mukavampaa suklaalevyn kanssa", en olis ollut varmaan kahteen viikkoon yhtään missään. Paitsi niin, tänäänhän se paska ilma vasta oli. Menin silti tanssimaan, ihan hyvä että menin.

Mä oon tässä muutenkin pohtinut, että tää kaikki negatiivinen ajattelu kumpuaa varmasti siitä, ettei ole niitä hemmetin vakkaritöitä. Vakkaritöistä sais rahoo, ehkä sellasia kivoja työkavereita joista vois tulla muutenki kavereita ehkä, olis joku paikka mihin purkaa ylimäärästä energiaa eikä olis edes jaksamista enää valittaa mistään. Vai onko ihminen koskaan tyytyväinen?

Onneks on tämä biisi, se kuulostaa kesälle. Ajattelin, että voisin ens kesänä sitten luukuttaa tätä tossa Sorsapuistossa, syödä jäätelöä ja lukea kirjoja samalla kun Merkkari saa hermoromahduksen kun se on joutunut olemaan liian pitkään pihalla vaikka halusikin mukaan.

Karkkia korville

Tää biisi <3

Oltiin pari vuotta sitten joulu miehen vanhemmilla tuolla jossain landella. Kuuneltiin nukkumaan mennessä mun puhelimesta brittiradioo, muistaakseni kanava oli NME:n joku nettikyhäelmä. Landella kun oltiin, on kai sanomattakin selvää, että oli pimeää, aivan kuin talo olisi laitettu säkkiin, mitään ei nähnyt. Rouva siinä sitten tapansa mukaan nukahti hyvin nopeasti, radio jäi päälle. Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin tän biisin alkuun.

Se fiilis sysipimeässä huoneessa ton alun soidessa oli kyllä mystinen. Rakastuin toki myös aivan samantien Ben Howardin ääneen, ei siinä mitään. Onneksi sain jostain sieltä unten mailta selvää sanoista ja niitä sitten googlailin menemään ja löysin Benin muunkin tuotannon samalla. Mikään muu Howardin kappale ei toki ole koskaan ollut tämän veroinen, mutta hyvää taidetta tekee tuo miekkonen.


Tämän rakkauden lähetti mulle joskus messengerissä mun silloinen rakas ystävä. Sanoi löytäneensä parhaan bändin ikinä.

Ei hän nyt ihan metsään tuon luonnehdintansa kanssa ollut. The Nationalista on toden totta tullut mulle äärimmäisen tärkeä yhtye. Joskus muinoin omasta last.fm:stä katselin, niin tämä biisi oli korkeimmalla sijalla jollain ihan järjettömillä luvuilla kaiken lisäksi. Olin sitten repeatilla kuunnellut satoja ja taas satoja kertoja, eikä ihme. Aikamoista namia kyllä tämä korville.


Viimeinen biisi tässä katsauksessa onkin sellainen, jonka löysin jo joskus teini-iän loppupuolella. Silloin lainasin Silverchairin levyjä kirjastosta ja luukutin tätä jatkuvalla syötöllä.

Biisi painui jossain vaiheessa hieman unohduksiin, niinkuin joillain kappaleilla tuntuu olevan tapana. Jossain vaiheessa viime vuosina tapasin kipaleen jälleen ja vanha rakkaus on edelleen tallella. Ikävä kyllä, tähän biisiin ei liity mitään henkilökohtaista tarinaa. Toisaalta toi biisin alkuperä on ihan tarpeeksi raskas ja henkilökohtainen tuolle poitsulle, että ehkä mun ei tarvitse olla kokenut tuollaisia raskaita juttuja tykätäkseni musasta.

Musiikki on ihanaa, eläminen ilman sitä on mahdotonta <3

Loistoteeveetä!

Mä olen viime aikoina ollut edelleen aika kotipainotteinen ihminen. Kalenteri täynnä ohjelmia, mitä pitää katsoa ja joita katson suurella ilolla. 

Teen Wolf, The Musketeers, Black Sails ja True Detective. Siinä viime viikkojen parasta antia. Siis tokihan kaikki aikaisemmatkin sarjat, jotka eivät ole tauolla, edelleenkin koristavat kiireisen kalenterini sivuja, mutta nää neljä ovat nyt tuoneet jännitystä elämään taas aivan uudella tavalla.

Toimiva porukka, tykkään tykkään tykkään :)
Kuva.

Teen Wolfin kolmoskausi jatkui pari viikkoa sitten kesältä, voi morjens mitä juonenkäänteitä on taas keksitty. Mä tiedän, että kyseessä on ihan hävyttömän teinixxx-sarja, mut samalla se on vaan ihan älyttömän hyvä. Henkilöhahmot toimii, juoni toimii, tehosteet toimii, pelottavat sedät toimii. Ja sitäpaitsi, mä oon teini forever <3 Suosikkihahmoja tällä hetkellä on Stiles, Lydia ja Isaac. Ei se uusi typykään ole yhtään paha, kauheen söötti, mut ei vielä ole päässyt suosikkikategoriaan, ei oo vielä ehtinyt :D Eli eihän tässä mitään hätää ole, homma skulaa ja ainakin kuusi jaksoa vielä jäljellä ennen kuin koittaa taasen tauko ja muut kujeet.

DAAAAAAAANG!
PÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄM!
Emmää tiä, en sano mitään :D
Kuva.

BBC on tasaiseen tahtiin tarjonnut äärimmäisen hyvää katsottavaa. Näistä uusimpana nyt The Musketeers. Alkutekstit hämäävän paljon samanlaiset kun syksyllä viimeksi vilkuiltu Ripper Street, ei se sinänsä haittaa, jotenkin vaan mietitytti, jotta eikö noista menneistä aikakausista oikein muuta keksitä. Mutta niin, kyseessä toki on vain alkutekstit. Ohjelma itsessään on eri hyvä ja hauskakin. Ekassa jaksossa vitsit vaikutti välillä vähän väkisin väännetyiltä, mutta nyt kun on päästy jo neljänteen jaksoon asti, hommat skulaa aivan mainiosti ja juoni on jännä. Eniten kyllä naurattaa Aramiksen tukka ja miten se on aina täydellisesti sekaisin, tiedättehän, silleen "oon laittanu tätä reuhkaa nyt kymmenen tuntia, mut sanon kaikille että heräsin juuri". Ei sekään mitään haittaa, nättejä poikia ;) Erityisesti tykkään muinoin Skinsissä olleesta Luke Pasqualinosta, jäbä teki jo siinä tosi hyvän roolin Freddienä. Nyt Luke on aikuinen ja Luke on D'Artagnan ja Luke on nääääätti. On se hyvä näyttelijäkin, tiettyki.

Siinä niitä on, pahoja miehiä kaikki, toiset vähän enemmän pahoja ja toiset vähän vähemmän pahoja.
Kuva.

Mehustelu jatkuu. Captain Flint, anna hali! Black Sails, likaisia merirosvoja, kauheaa juonittelua, vihaisia naisia, mitä nyt merirosvoilulta voi odottaa. Eka jakso sai meidän perheeltä arvosanaksi vankan 8-. Eli ihan jees, mut enemmänkin olis voinut tapahtua, vaan silti sellainen sarja mikä jäi kiinnostamaan. Nyt on katsottu vähän enemmänkin ja Black Sails todellakin kiinnostaa ja pitää otteessaan. Jos ei nyt tullut selväksi ni meitsi kannattaa Captain Flintiä, enkä suotta. Sehän on Toby Stephens ja jos et tiedä kenestä on kyse, niin varmasti tiedät äitinsä Maggie Smithin. Mun mielestä senkin pitäis jo riittää syyksi katsoa ohjelmaa, mut Toby on myös komia setä ja hyvä siinä mitä se tekee. Vähän huvittaa tuo kuvassa etualalla istuva pahis Charles Vane joka puhuu käheällä äänellä ja on muutenkin tosi äkkipikainen. Vähän liian stereotyyppinen pahis, vaan veikkaan että monet misut katsoo ohjelmaa pelkästään hänen takiaan, itsehän en tuohon kuoppaan tipahtanut.

Poliisisetiä, melkoisia poliisisetiä.
Kuva.

Tässäpä kuoppa johon tipahdin, kovaa. Mikään sarja ei ole koskaan aiheuttanut mulle näin paljon ahdistusta, sydämentykytyksiä, jännitystä, kiinnostusta, järkytystä jne yms tjsp. En ikinä ole pitänyt mistään sarjasta näin paljon. En edes Sherlockista tai Lutherista. Tämä on ihan kauheaa ja tämä on tosi paljon sanottu varsinkin kun pihalle on tullut vasta neljä jaksoa. True Detective on järjettömän hidastempoinen sarja, yhden jakson aikana tapahtuu tavallaan äärimmäisen vähän, mutta silti niin paljon. Hahmot ovat todella kiinnostavia ja kun tapahtumat seilaavat kahdenkymmenen vuoden päässä toisistaan, voisi kuvitella tämän olevan hankalaa. Eipä ole. Sekä Matthew McConaughey että Woody Harrelson sarjan myötä ovat kummatkin löytäneet aivan ihmeellisellä tavalla paikkansa sydämessäni. Uskomattoman lahjakkaita ukkeleita, miten mä en ole ennen tätä jotenkin tajunnut. Nyyh, iik ja ääh ja apua! Neljä jaksoa enää jäljellä, mä mietin jo nyt mikä tyhjyys siitä iskee syvälle sieluun. Ollaan vasta puolivälissä, oh noes!

Alkutekstien biisi, mä oon siihenkin aivan rakastunut. Ehanaa! Yltiöpositiivinen sarjaylistys, mulla menee lujaa :D

Movie Monday #112 - Philip Seymour Hoffman

Movie Mondayssa muisteltiin sunnuntaina edesmennyttä Philip Seymour Hoffmania. Itsellekin tuo herran addiktio tuli aikamoisena yllätyksenä. 

Tyyppi kyllä eläessään valitsi itselleen niin mieleenpainuvia rooleja, että oli vaikeaa valita vain yksi. Pohdinnan jälkeen oli enää kaksi vaihtoehtoa: The Boat That Rocked ja Almost Famous. Tosin niin, näiden kahden elokuvan ollessa kyseessä, kilpailu on aika epäreilu, sillä Almost Famous vie mun maailmassani kyllä voiton aina. Siinä elokuvassa kaikki on kohdallaan ja kaiken lisäksi mä olen tuon elokuvan ensimmäistä kertaa katsonut Lontoossa mun silloisen kämppiksen ja hyvin tärkeän ystävän kanssa joka lähestulkoon pakotti mut katsomaan leffan kun en ollut mitenkään leffatuulella. Olen onnellinen, että tulin pakotetuksi. 

Toi leffa on kyllä seurannut mukana mun elämässä melkoisen tiiviisti. Voi olla, että monien mielestä toi on tylsä leffa ja tollanen helppo valinta, itse olen kuitenkin katsonut sen niin mielenkiintoisessa elämäntilanteessa, että olisi outoa jos se ei olisi vaikuttanut muhun jotenkin. Ja hei, Lester Bangs on mahtava hahmo! Ilman sitä tuo elokuva olisi ollut ihan tynkä. Ihana tyyppi ja se tukee Williamia koko leffan ajan niin voimakkaasti ja jonkinlaisella jännällä rakkaudella jopa. Plääh, en analysoi enempää, Almost Famous on hyvä ja kuuluu muutenkin suosikkielokuviin.

Lepää rauhassa Philip.

Kuva.

 

Työnhaussa havaittua

Mä olen tässä nyt valmistumisen jälkeen yrittänyt kovasti hakea töitä. Välillä oikein päähän koskee, kun lukee noita hakemuksia, välillä oikeinkirjoituksen johdosta, välillä aivan omituisten oletusten vuoksi. Okei, no nää nyt pätee lähinnä ravintola-alan töihin, mutta joka tapauksessa, vaatimukset (ja tarjonta) ovat välillä aika käsittämättömiä, ainakin mun mielestä :D Seuraa työkkärin sivujen tämän hetkistä saldoa.


Vuorotteluvapaasijaisuus Alkossa: Työtä on maksimissaan 10 tuntia viikossa. Siis että Alkossa on nyt sitten ollut joku tyyppi 10 tuntia viikossa ja hän nyt sitten tarvitsee vuorotteluvapaan, niinkö?
En hakenut...

Kahviautomaatin täyttäjä (ja hyvin moni muu): sinulla on ajokortti ja auto käytettävissäsi. Ajokortin vielä ymmärrän vaatimuksena, mutta että ihan auto. Minäpä tässä työttömänä keskusta-asujana lähdenkin nyt sitten auto-ostoksille ensitöikseni, että voisin sitten hirveissä veloissa tehdä jotain minimipalkkaduunia, ettäjotta voisin sitten maksella sitä autoa pois.

Kahvilatyöntekijä: Vaatimuksena hyvä ammattitaito. Yli 5 vuotta kokemusta. Ai ihan silleen. Miten se hyvä ammattitaito sitten näkyy? Kun tuntuu, että jatkuvasti niitä urpoja on sellasissa töissä mihin minä haluaisin. Niillä on sitten varmaan se hyvä ammattitaito ja yli 5 vuotta kokemusta. Ja siis mistä kokemusta? Mulla on yli kymmenen vuotta työkokemusta erinäisistä asiakaspalvelutöistä, lasketaanko se?

Glitter: Hirveä kasa vaatimuksia, työaika 4h/vk. En muista miten se ihan suorilta meni, koska ilmoitus on jo poistettu, mutta hei oikeesti. Se ilmoitus oli pitkä, tarvittiin kaiken maailman Glitter-persoonallisuutta ja hyvä ettei tohtorin tutkintoa. NELJÄ TUNTIA VIIKOSSA! Opiskelijakaan ei selviä noin vähällä työmäärällä. Mun pää ei ymmärrä mitä tossa on oikeasti haettu. Voiko se olla kirjoitusvirhe?

Vaahtobiletyöntekijä: Tarjoamme: surkeat työajat, jonkunlaisen palkan, paljon autossa istumista, loistavat työkaverit, hyvän ikkunan yöelämään. Ei vaan, mä uskon kyllä että toi on oikeasti tietynlaiselle ihmiselle superia hommaa. Viikonloppuöiden palkat on kuitenkin aivan kivat ja mikäs siinä kesällä Suomea kierrellessä. Mä ku taas vaan edelleen kaipaisin sellasta ihan pysyvää työpaikkaa.


Tässä vain muutama huomio minkä olen viime päivinä tehnyt. Ehkä tässä joku päivä jaksan kirjoittaa seikkailuistani vuokrafirmassa ja miten mua ollaan pissimässä silmään............  

Työporukat

Seuraa pohdintaa asioista.

Mä olen tehnyt töitä enemmän tai vähemmän 18-vuotiaasta saakka. Lähestulkoon jokaisessa työpaikassa on ollut tosi ihania tyyppejä, tyyppejä joista mä olen pitänyt tosi paljon, porukoita joihin olisi ollut hauska kuulua, ihmisiä joista tuli mulle tosi rakkaita ystäviä. Mutta mikään niistä ei ole koskaan kestänyt, mä en ole oikein koskaan päässyt siihen porukkaan mukaan tai en ole osannut pitää kiinni niistä rakkaista ystävistä.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun työsuhde on loppunut tai olen vaihtanut työpaikkaa, myös ne työkaverit ovat jääneet. Harvemmin se sitten onkaan johtunut minusta, olen yrittänyt kyllä pitää yhteyttä, mutta sitten niistä ihmisistä ei enää kuulukaan mitään. Pahimmillaan (parhaimmillaan?) mut on poistettu myös Facebookin kaverilistalta kahden viikon sisällä siitä, kun olen lähtenyt töistä, vaikka itse luulin, että tässäpä onkin kiva tyyppi ja toivottavasti tosiaan nähdään vaikkei ollakaan enää samassa työpaikassa.


Tällaisia tulee pohdittua tosi paljon, varsinkin nyt kun olen tässä valmistuneessa tilassa ja etsin työpaikkaa, sellaista ihan aikuisten, pysyvää, oikeaa työpaikkaa.


Vuokrafirman kautta kun tekee töitä siellä täällä, tulee kiinnyttyä joihinkin ihmisiin, koska ne on ihan kamalan kivoja, mutta sitten jossain vaiheessa joutuu aina kuitenkin huomaamaan, ettei kuulu siihen porukkaan koska ei ole vakkarityöntekijä. Jokin siis puuttuu.

Olen tosi paljon miettinyt johtuuko tämä kaikki ihan oikeasti minusta. Olenko mä sittenkin vaan sellanen tyyppi joka on kiva ja tykätty työkaveri, mutta ei musta ystäväksi ole työajan ulkopuolella? Se on jotenkin kauhean surullista, mun mielestä. Kyllä mä tiedän, ettei mun elämä ole viime kuukausina ollut kauhean sosiaalista. Koko syksyn ajan opparin ohessa mä kävin vaan salilla ja tanssimassa ja sitten olin kotona miehen kanssa. Nyt kun noi kouluhommat on loppu, mun elämä on ihan oikeasti sitä, että maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina mä herään joskus keskipäivän aikaan, siitä sitten lähdetään salille, tullaan kotiin, mä olen koneella, katselen sarjoja ja hoidan kaikkia asioita mitä pitää, menen joskus yöllä nukkumaan koska intternetissä oli vaan niin paljon kaikkea jännittävää. Tiistai-iltaisin on tanssitunti, samoin lauantaiaamuisin. Jos mulla ei ole töitä, mä en tee mitään muuta. Ihanaa elämää tavallaan, mutta kyllä mä kaipaan sitä sosiaalisuutta mitä mulla on ennen ollut. Mutta niin, eihän ne vanhatkaan ystävät ole töistä jääneet, ne ovat yleensä olleet harrastusten kautta enimmäkseen haalittuja tuttavuuksia. Tottakai on poikkeuksia, mutta karkeasti kärjistäen yksikään mun läheinen ystävä ainakaan viiteen vuoteen ei ole sellainen ihminen johon olisin tutustunut niin, että olisimme olleet ensin työkavereita.

Itsestä on kuitenkin monen ihmisen kohdalla tuntunut töissä sille, että tullaan hyvin toimeen ja että vapaa-aikanakin olisin paljon puhuttavaa ja ainakin jonkin verran yhteistä. Missä siis vika? Vai olenko mä vaan ihan oikeasti sosiaalisesti niin vaikea ihminen? Mä en ainakaan osaa sanoa mikä mättää.

Että hyvää maanantaita vaan kaikille, kevyissä tunnelmissa lähdetään tätäkin viikkoa purkamaan auki :D

Olen tässä pohdiskellut..

Sellaista että. Kun mä olen nyt tässä elokuusta lähtien koittanut enemmän tai vähemmän joka arkipäivä kirjoitella tänne, siitä on tullut vähän sellaista pakkopullaa niinä päivinä kun asiaa ei yksinkertaisesti ole ollut. Tämä on varmasti myös huomattu. Tästä johtuen (ja myös siitä, että mun mies sanoi, että mun pitäis keksiä/mulla pitäis olla joku aihe mikä ihmisiä oikeasti kiinnostaa lukea, niinkuin vaikka että kun tuolla Asikaisen akalla on omakotitalo, jota se hippinsä kanssa remppaa [tosin se on myös järjettömän hyvä kirjoittamaan, että se on toki se toinen kiinnostava asia] tai vaikka Kat joka kirjoittelee miljoonista asioista maailman toiselta puolen [toki silläkin on puolellaan tuo kirjoittamisen lahja..], että mikä se mun kiinnostava juttuni sitten mahtais olla....) ajattelin kysyä juuri sinulta, arvon lukijani, mitkä aiheet Sinua minun näkökulmastani kirjoiteltuna kiinnostaisivat? Vai kiinnostaako mikään? Vai oletko täällä nyt vaan siksi kun olen sun kaveri/tuttu/joku random tyypi joku vaan sattui tähän eksymään? :P

Kirjoittaminen on kivaa ja mä olen kaivannut sitä aivotreeniä mitä sen harrastelusta saa, mutta jos sitä pitää väkisin tehdä vain siksi kun on itselleen (ja äitille) luvannut, siitä voi helposti tulla vaikeaa. Ja siis käsittämätöntä kyllä, täällä on tosiaan viiden kuukauden aikana käynyt kohta lähes 9000 ihmistä pällistelemässä, olen kiitollinen ja iloinen jokaikisestä. Toisaalta, ei pitäisi edes miettiä miten moni näitä tekstejä lukee, vaan ns. kirjoitella ihan itselle vain. Mutta siinä tapauksessa tämän vois laittaa salaiseksi ja lukea niitä omia juttujaan sitten joskus. Jännittäviä asioita, vaikeita asioita, tavallaan.

Tällaisia mietin kun tanssitunnin jälkeen kauhoin jäätelöä naamariini. NAM!

Ben ja Jerry, BFFF!

 

Movie Monday ja sakset viuhuu

Movie Mondaylla oli pitkästä aikaa sellainen haaste, että mua kiinnosti vastata. "Vuonna 2013 paras näkemäsi elokuva". Mä tein heti tuhmasti ja valitsin sellaisen minkä olen nähnyt tämän vuoden ekana päivänä, mut EEEEIII KIINNOSTA. Paras elokuva on siis ehdottomasti uuden vuoden päivänä vilkuiltu Frozen! Mä olen edelleen kuunnellut sen soundtrackia ja Olafin into kaikkeen ei lakkaa ihastuttamasta mua vieläkään. Ei kyllä mikään ihme. Kaiken lisäksi leffan 3D oli todella onnistunut ja originalin äänet mitä parhaimmat. Erityisesti tykkäsin Elsan lauluäänestä ja vieläkin harmittaa miten Let It Go:sta väännetty Demi Lovaton hoilaama sinkkuversio pilaa koko biisin. En kuuntele sellaista, en.

Olaf on paras!
Kuva.

Hyvinä kakkosina tulee Iron Man 3 ja Thor:The Dark World. Kaksi erinomaista elokuvaa, Thor lähinnä siksi, että Loki oli niin huikea! Kumpikaan ei yltänyt Frozenin tasolle, mutta mielestäni ansaitsivat siltikin mainintansa :)

Paljon parempi kun kakkososa! :)
Kuva.

Niin on äijää :D
Kuva.

Sukista kun joskus höpöttelin, eräs ihastuttava anonyymi pyysi kuvaa mun jarrusukista. Tässä se nyt on :D

Tässä on Lindexin muksuosastolta hankitut sukat, ketut puuttuvat, ne on varmaan pesussa.

Sen lisäksi, että sain Threadlessilta viime viikolla paitalähetyksen, joista toisen jo esittelinkin, saatoin eilen käytellä vähän saksia pääkkyliini. Kysyin mieheltä et tykkääkse enemmän sivujakauksesta vai otsiksesta, vastaus oli fifty-fifty, sakset löysivät tiensä käteeni ja tässä on tulos.

Pikkumuija, sanoi hän joka on vaimoaan yli päätä pidempi.
I Can Haz Cheeseburger Spaceships? paitana, kyllä kelpaa!

Mukikakku

Mä haluan tänään puhua iltojeni ilosta, mukikakusta! Olen toki kuullut mukikakuista jo muutama vuosi sitten. Kerran yritimme Iisan kanssa tehdä mukikakkua, mutta se oli valtava erhe. Vaan nyt! Olen löytänyt reseptin joka on täydellinen ja helppo vielä kaiken lisäksi. No ookoo, tarviihan siihen tuota maapähkinävoijauhoa, mutta sen pystyy helposti tilaamaan iHerbistä ;) Jos muuten ajattelit tuolta iHerbistä jotain tilata ja teet sen ekaa kertaa, laitahan tilauksen lopussa löytyvään reward code laatikkoon PUN211 niin saat alea ja minäkin hyödyn siitä vähäsen ;) Itsehän olen käyttänyt tuossa kaverissa tuota suklaalla höystettyä PB2:a, mutta juuri tilasin myös tuota tavallista ja silläkin on todellakin pakko testailla asiaa. Kerran yritin korvata PB2:n kookosjauholla, ei onnistunut. Tai no siis, kyllähän se maistui, mutta kakku oli toooosi kuivaa eikä lisämaito auttanut yhtään. Eniten tossa kaakussa kiinnostaa se, kun siitä on monia variaatioita (löytyy tuolta ylhäällämainitun linkin takaa kyllä nekin). En ole kyllä vielä testannut kuin tuota maapähkinäversioo, se on niin hyvää, ettei muut ole kiinnostaneet kummemmin.

Mikrosta ulos pullahtaneena.
Ei mikään herkullisen näköinen kaveri, MUTTA...

...lisäämällä pakastemustikoita PALJON reunoja ei edes näy.
Ainakaan melkein.

Oumaikaad, miltä näyttää?
No HYVÄLTÄ, eli juuri siltä miltä maistuukin ;)

Puoliksi syöty, nom!

Ilo on ohi, mutta voi mikä ilo se olikaan <3

Illan päätteeksi iso lasillinen Pepsimaxia ja pari jaksoa Big Bang Theoryy, kun mies aloitti vasta loppusyksystä katsomaan noita, ihan alusta. Nyt alkaakin jo kuutoskausi. Kertaaminen on kivaa :)

Tyyli ennen kaikkea!

Kun mies tekee vaimolle kuntosaliohjelman ma/ke/pe ja sanoo keskiviikon olevan "vähän sellainen kevyempi", sitä miestä ei sitten kannata uskoa. Olen salin jäljiltä ollut aivan kuollut koko päivän. Ainakin päästiin takaisin Powerhouselle. Vaikka se onkin hiukan kauempana, se on silti tuttu ja turvallinen ja siellä on tilaa tehdä ja touhuta. Treenaaminen on yllättävän paljon kivempaa, kun ympäristö on kohdillaan. Olihan tuollakin aikoinaan aluksi vähän jännää ja vaikeaa, mutta tänään se tosiaankin tuntui kivalta ja helpolta. Jee.

Salin jälkeen en olekaan sitten osannut tehdä oikein mitään. Möllötellyt vain. Onhan sekin välillä aivan jees toki, mutta ei nyt joka päivä tartteis vaan möllötellä :D

Mulle tuli vihdoin maanantaina Threadlessilta joulukuun alussa tilaamani paidat. Okei, ymmärrän kyllä, että tässä välissä on ollut kaikenmaailman jouluja ja pyhiä, mutta yli kuukauden kesti tuolla paketilla, ei mene oikein kaaliin. Mutta tästä johtuen, piiiiitkästä aikaa paitakuva ;)

Furr Division, tän voi aina laittaa keikoille hämäämään musadiggareita :P

Ja sitten muodin huipulle! Mieheltä sain hienot leppardipöksyt joululahjaksi ja ne päällä pyöriskelen aina kotona. Harmillisesti he ovat muutamassa viikossa haalineet itseensä näppylöitä, mutta eihän se kotona haittaa ;)

Viimeisintä huutoa nämä pökät.
Villasukat ovat anopin käsialaa <3

Vielä haluan tähän näin laittaa todistusaineistoa eiliseltä kun vihdoin laitoin läppärin pois ja kissa tunki kainaloon.

Takana näkyy hienosti Ikeasta hankittu pöwwötyyny ja mun käden ympärille on kietoutunut äidin tekemä torkkupeitto.
Etualalla onnellinen ja uninen kiffa.

Tätä tää nyt sitten on!

Tuhma bloggaaja, tuhma! Taas on laiminlyöty blogia vaikka niin kovasti piti joka arkipäivä kirjoitella. Toisaalta, on varmaan parempi kirjoitella silloin kun sitä asiaa on ;) Sekä että, tätä tää on.

Nytkään ei ole kuvan kuvaa (pitäis varmaan ostaa joku oikea kamera, sellainen olis kyllä kauhean kiva olla olemassa) eikä oikein mitään jännittävää aihetta, mutta puuhailtu kyllä on!

Moni sarja on viimein palannut joulutauolta (ja ties miltä muilta tauoilta), osaa joutuu vielä pitkään odottelemaan, osa ehti jo tulemaan ja menemään (kyllä, Sherlock mainittu!). Pari uuttakin sarjaa haalittu katseltavaksi, toinen ihan ok (varsinkin Josh Hollowayn faneille), toisen katsoimme juuri ja voi morjens mikä meininki! Kyseessä on siis HBO:n uusi sarja True Detective eikä ole oikein kun hyvää sanottavaa ekasta jaksosta. Toki pääosaukkeleilla on varmasti tekemistä tämän asian kanssa, Woody ja Matthew osaavat hommansa ;)

Sarjojen katsomisen lisäksi on käyty pitkästä aikaa töissä, balettitunnit jatkuivat joulutauon jäljiltä, käytiin kuuntelemassa Kaisa ja Joni Jaakkolan yleisöluentoa ja sieltä saamassa vähän buustia ja muistutusta miten olis taas vähän järkevämpää tehdä asioita, showtanssitunnitkin jatkuivat ja Ikeassa käytiin tuhlaamassa mun joulu- ja synttärilahjaksi saadut lahjakortit.

Meillä oli yli viisi vuotta sellainen isoin musta Ikean Expedit-kirjahylly ja vaikka se olikin mielestäni ihan kiva huonekalu, olin alkanut vähän kyllästymään siihen ja varsinkin miten hankala se mun mielestä oli. Erityisesti siivoaminen oli tuskaa, ehkä meillä oli vaan liikaa tavaraa siellä. Joka tapauksessa, saatuani nuo lahjakortit, päätin tuosta vain että nyt on Expeditin aika etsiä uusi koti. Facebookin kirpparilta se sitten lähtikin ihan parissa päivässä. Yhtäkkiä olkkarin lattiat oli täynnä kirjoja ja CD-levyjä ja ties mitä härpäkettä ja sälää. No mutta kas, onneksi olin saanut nuo lahjakortit ja ihan yhtäkkiä sunnuntaina mies sanoi, että hän on saanut meille maanantai-illaksi auton lainaan. Ei siinä sitten kuin hirmuinen aivoriihi päälle. Ikeaan upposi kyllä lahjakortit ja vähän enemmänkin, kaikki toki tuikitarpeellista tavaraa. Osa kirjahyllyn korvaavista asioista on jo saatu asennettua, mutta kuvia ette saa ennen kuin kaikki on tarpeeksi valmista. On se touhottaminen kivaa, minä tykkään. Ai niin, ostettiin uusi suihkuverho, ei meinattu ensin uskoa kaveria suihkuverhoksi (puuvillaa ja polyesteria, eiks se oo niinku vaan joku vaate?), mutta tänään testasin ja hyvin hylkii vettä hän! Vaalea suihkuverho tekee myös pienestä kylppäristä tosi paljon valoisamman, jee!

Tanssitunnit tosiaan alkoivat taas tänään. Tässä asiassa tauko ei kyllä tee hyvää. Jalka ei nouse, aivot ei muista, keho ei muista, kaikki tekeminen on kankeaa, voi että miten noloa. Oonko mä muka aina näin huono? Miten tää on muka näin vaikeeta? Pitääpä toivoa, että keho ja aivot ottaa jossain vaiheessa kiinni, muuten on ikävä kevät edessä. Mä olen kyllä tosi itsekriittinen ja omistan huono itsetunnon, ei sitä ole vaikea myöntää. Aina ahdistun kun en osaa ja vaadin itseltäni ihan järjettömiä suorituksia. Kuvittelen olevani kaikkia muita huonompi. Tätä tää vaan on! On parempia päiviä ja on huonompia päiviä, niinkuin kaikilla. Onneksi tanssiminen on vain harrastus ja pitäis taas uudestaan ja uudestaan opetella se tekemisestä nauttiminen. Ehkä mä sit taas joskus huhtikuun lopulla löydän sen nautinnon suorittamisen sijaan.

Sellaista sanaoksennusta tänään, lämpötilan laskettua olen myös saanut itselleni aivan uuden asian, sylikissan. Se pyrkii sylkkyyn aina iltaisin kun läppäri ei valtaa mun syliä, taidankin taas testata miten tuo tänään onnistuu ;)

Siitä suloista laululintua pakkasyöhön.