7.7.2016

Ainakaan mä en oo mitään puuvillaa...

Tiättekö kun on sellaisia tietynlaisia ihmisiä?
Sellaisia joita pyydetään kummiksi ja kaasoksi tai bestmaniksi. Sellaisia jotka huokuu jotain sellasta luotettavuutta jollain tasolla. Ne on kummimatskuu ja ne on kaasomatskuu ja ne on bestmanmatskuu. Ne samat mimmit on vaimomatskuu ja ne jäbät on aviomiesmatskuu. 

Mua ei ole koskaan pyydetty kummiksi eikä kaasoksi. Ei silloin kun olin naimisissa eikä nyt varsinkaan sinkkuna. Musta ei selvästikään ole ikinä elämässä alkanut huokumaan sitä jotain mitä tuollaisiin vastuutehtäviin vaaditaan. Tai sitte mulla ei ole vaan koskaan ollut niin hyviä ystäviä elämässä, vaikka itse olen ehkä niin mennyt kuvittelemaan.
Ei tää ole mikään itsesäälihomma, ihan vain havaintoja elämästä.
Ristiriitana heitettäköön soppaan se, että mä en ole edes varma haluaisinko moisia tehtäviä. Kummin duuni kuulostaa aika todella vastuulliselle ja se on elämän mittainen. Kaason homma ei ole kadehdittava, noin sivusta seuranneena, toki riippuu paljon myös morsiamesta, mutta näin yksinkertaistettuna mustavalkoisesti.
Kurjalta vaan sinänsä tuntuu tällainen juuri siitä syystä, että nuo edellämainitut ovat niin kutsuttuja luottamustehtäviä. Enkö mä tosiaan muka ole luotettava ihminen? Ainakin omien kokemusteni perusteella olen osoittautunut monessakin asiassa huomattavasti luotettavammaksi kuin erittäin moni muu. Ehkä kyse ei siis olekaan siitä onko luotettava, vaan jostain ihan muusta. Jäänee ilmeisesti edelleen itselleni mysteeriksi nuo kriteerit moisiin hommiin. Voi olla että ehkä ihan hyvä niin.

Mä olen kerran ollu vaimo ja on jotenkin alkanut tuntumaan pikkuhiljaa sille, että se jäi siihen yhteen kertaan. Mä en selvästikään ole sitä paljon puhuttua vaimomatskuu. Mitä se vaimomatsku sitten on, en ole vielä oikein selvittänyt. Turvallista, varmaa ja hyvää puuvillaa? Sellasta ihan perus, ei edes mitää egyptiläistä puuvillaa, vaan ihan sellasta tavallista. Onks se vaimomatskuu se sellainen? Kun mulle ei ole oikeasti ihan selvinnyt mitä tarkoitetaan sillä, kun sanotaan jostain tyypistä, että se on vaimomatskua. 
Jos se on tota ihan perus puuvillaa, mä en ehkä edes halua olla sellainen. Enkä mä kyllä itselleni mitään puuvillamiestäkään haluais.
Ja siis, tässäkin taas, ei niissä puuvillavaimoissa ja miehissä mitään vikaa todellakaan ole. Mutta jos ne on sellaista ihmistyyppiä kun itse tässä ehkä kuvittelen, ne ihmiset eivät ole mun kaltaisia ihmisiä. 



MITÄ PASKAA???
Miksei muka voi olla molempia???
Jos joku on tota mieltä ni vois mennä esimerkiksi syömään kiviä, noin esimerkiksi....


Paljon tässäkin asiassa liittyy siihen omanarvontuntoon. Siihen mitä mä oon tässä pikkuhiljaa opetellut. Pitää osata arvostaa itseään, pitää ajatella itseään hyvänä tyyppinä, pitää osata pitää itseään kauniina ja parempana kuin mitä itsestään on tosi pitkään ajatellut. Paskat muista. Jos mä en kelpaa tällaisena joihinkin tiettyihin juttuihin, mitä sitten. Jos mä en ylipäätään kelpaa jollekin, se joku voi vetää eräänkin tavaran päähänsä, kyllä mä oon vähintäänkin ihan kiva ja oikeesti huikee tyyppi.
Mä en oo puuvillaa, mä oon vähintäänkin jotain tosihienoa silkkiä, itse ainakin haluaisin ajatella niin. Kaikilla ei ole siihen varaa, mutta ei kuulukaan olla ;) 

NÄIN ON!!!

2 kommenttia:

  1. Jooo ei ei ei ei ei missään nimessä mitään puuvillamiehiä. Sitä sopivasti kulunutta ja paikoin revennyttä farkkujamppaa vaan tarttee vähän ettiä että löytyy oikee sävy joka passaa silkin kanssa yhteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta!!
      Kai sellasiaki vielä on...
      Itseasiassa tapasin sellasen yhden "elämäni miehen" tossa perjantaina mut sit käviki ilmi et se on naimisissa....
      Miten voi mennä näin???
      Prkl!!!

      Poista

Sano vaa :D