Bestiksiä, tyttöporukoita, kaikkia tollasia

Äiti on sanonut että mua kiusattiin ala-asteella. Itsehän en tuota ole millään lailla noteerannut taikka tajunnut, varmaan sanonut vaan "ookoo" ja jatkanut koristevadelmien syöntiä (niiden syöminen muuten kiellettiin monta kertaa, ei lopetettu). Ekaluokalla mä leikin yhen pojan kanssa, oliskohan sen nimi ollut Juha, tehtiin eka hernaria meillä (koska mä osasin ihan itse, purkista aivan) ja sitten keinuttiin pihalla. Silloinkin tuli jotkut tytöt siihen jotain huutelemaan, taaskaan mä en oikeen oo tuota tajunnut että ne on jotenkin yrittänyt siinä jollain lailla kiusata, tai jotain. En mä oikeestaan vieläkään tajua miten se oli niiltä pois että mä keinuin kerrostalon pihalla meidän luokkalaisen pojan kanssa.

Tästä tuleekin luonteva jatkumo siihen miten mulla ei ole koskaan ollut mitään teiniajan bestistä, ei myöskään vanhempana sellaista yhtä tiivistä kaveriporukkaa jotka tekee kaiken yhdessä, olen ollut aina vähän kaikkien kaveri. Mua on osuvasti kuvattu yläasteella jonkun toimesta flipperin palloksi, sen verran ahkeraan hyörin välitunnilla porukasta toiseen, ping pong vaan. Kyllä musta on ilmeisesti tykätty ja tykätään kai edelleenkin, mutta edelleen monet "ämmien kotkotukset" menee multa aivan yli. Mitä nämä ns. kotkotukset on, en tiedä, koska en tosiaan sellaisia ole koskaan tajunnut. Sellaisia sitten kun tulee vastaan, tuijotan suu auki enkä osaa oikein vastata yhtään mitään. Olin mä sellaisessakin ihmiskokeessa yläasteella missä yritettiin kolmestaan olla bestiksiä yksien typyjen kanssa. Mä koin senkin jotenkin kauheen vaikeeksi. Justiinsa ehkä siksi että siitä tehtiin sellanen juttu, että "nyt sovitaan et me kolme ollaan bestiksiä". Mikä sellainen ystävyys oikein on?

Joo, olen yksi niistä kliseistä jotka "tulee hirveen hyvin poikien kanssa toimeen" mutta niin se vaan aina on ollut. Jätkäporukoissa on helppoa, varsinki sillä jätkällä jolla on tissit. Se tissillinen jätkä voi halia niitä muita kavereita ilman että siinä on mitään seksuaalista (paitsi kuulemma pojilla on aina kaiken suhteen kaikki jollain lailla seksuaalista, mutta se ei oikeastaan nyt kuitenkaan liity tähän) ja samalla se voi heittää läppää poikien kanssa ja olla yhtä luotettava kun ne kaikki muutkin. Eipä vaan viime vuosina ole ollut niitä miespuolisia kavereita niin paljon kun on tuo yksi miespuolinen "ystävä" sen verran läheinen. Eikä se mun mielestä oikein siitäkään johdu, vaan lähinnä siitä että mun ne kaikki hyvät miespuoliset ystävät oli lähinnä Turussa, Tampereella kun kaveripiiri muodostuu lähinnä miehen kavereista ja tanssikavereista (ehkä vähän myös koulukavereista). Ei oikein kenestäkään ole tullut niin läheistä enää. 

Paitsi että, olen Tampereelta löytänyt yhden hyvän ja rakkaan NAISPUOLISEN ystävän, meidän perheen vaimon. Sen tajuaminen oli mun mielestä ihan käsittämätöntä, että mulla on ihan oikeasti hyvä ja läheinen ystävä joka on tyttö (tai nainenhan se on, mut tyttö on paljon kivampi sana). Älkääpä nyt käsittäkö väärin, on mulla Turussakin ollut (ja on edelleen) hyviä naispuolisia ystäviä, enemmän mä silloin silti hengasin niiden poitsujen kanssa.

Edelleen silti kadehdin niitä tiiviitä kaveriporukoita jotka viettävät koko viikonlopun yhdessä, tytöt ja pojat toistensa luona öitä keskenään, kaikki nukkuu missä sattuu ja koko seuraava päivä katsotaan leffoja ja syödään herkkuja. Mä seurasin nuorempana sellaistakin vähän sivusta, olin tavallaan mukana mutta aina ulkopuolinen. Se porukka oli ihana, siinä oli yksi mun tosi hyvä ja rakas ystävä ja sen kautta mä tavallaan ansaitsinkin sen että sain olla niiden touhottajien matkassa aina silloin tällöin. Mä kyllä pidin niistä ihmisistä mutta se ei sitten ilmeisesti kuitenkaan vaan riittänyt, en kokenut siltikään että mä olisin kuulunut niiden kanssa sinne. 

Että kyllä täälläkin päässä vikaa on, en mä sitä ole koskaan kieltänyt. Kyllä se omaan itseensä käpertyminen on vaan itselle niin tarpeellista toisinaan että ei pysty olemaan minkään porukan osa kun ei siinä porukassa mihinkään itseensä voi mennä, siinä pitää olla porukassa ja hauskuuttaa kaikkia muita niiden kaikkien muiden kanssa.

Ystävät on silti ihania, monet tytötkin on ihania vaikka niillä onkin niitä ämmien kotkotuksia, monet pojatkin on ihania vaikka nekin ovat välillä aika kauheita ämmiä. Nää on vaikeita mutta helppoja asioita. Ei sitä kuitenkaan ihminen yksin tykkää olla ja mä arvostan jokaikistä ystävää jonka kanssa olen saanut ja vieläkin saan elämääni jakaa.

Tulipa pohdintaa, hieno matka taas omaan sisimpään, kiitos että sain jakaa tämän kanssasi :)


Päivän paidasta vastasi tänään salivaatteet, voin nettikauppojen kuvin kertoa mitä mulla oli päällä.

Zombies in Wonderland huppari. Threadless.comista, tietenkin.

Tämä ihastuttava paita David & Goliathilta jota ei ainakaan tuolta brittikaupasta enää näy löytyvän paitsi miesten versiona.