Tamperrada

Meillä oli tänään kolmivuotishääpäivä, vietin ison osan siitä töissä ja Heikki nukkui kotona. Ei kun siis kirjotti biisejä, tietenkin ;) Tänään koin yhden niistä työpäivistä minkä takia olen ihan iloinen että tuo opparinkirjoitusprojekti alkaa parin viikon päästä. Ihmiset olivat kauhean vihaisia ja kireitä koko lounasajan. Neljä ja puoli tuntia ei ole aikoihin tuntunut niin pitkälle.

Kotiin päästyäni ajattelin meneväni pikku nopposille. Suunnittelin vartin power napia, heräsin kolmen vartin päästä. Tarkoittaakohan se sitä että nukuin kolmet power napit putkeen....

Olimme kamujen kanssa puhuneet tekevämme pienen kierroksen Tamperradan varjolla. Omassa työpaikassanikin noita pintxoja on myyty nyt pari päivää ja senkin myötä pistikin hieman kiinnostamaan minkälaisia muut ravintolat ovat saaneet aikaiseksi.

Kuusi ravintolaa kiersimme kymmenestä, en olisi ikinä voinut uskoa että pieniä suupaloja voisi joutua odottamaan yli puolta tuntia. Kolmessa paikassa näin kuitenkin kävi. Kuvia retkestä en muistanut ottaa, innostus pikkupalasista oli paljon suurempi kuin kiinnostus kuvien räpsimiseen. Valitettavasti Tamperradan sivuilla olevat kuvat eivät myöskään tee annoksille kummemmin oikeutta. Sinun pitänee siis itse käydä päättämässä oma voittajasi.

Meidän poppoo aloitti kierroksensa ravintola C:n hiljaisesta nurkasta. Pelmahdimme paikalle ja koko hiljainen ravintola tuntui vielä hiljaisemmalle, emme ehkä aivan sopineet kalustukseen. Rohkeasti silti maistelimme kutunjuustolla päällystetyn rievän, maistui kyllä ja palvelukin oli kaikesta huolimatta kivaa. 

Toisena suuntasimme Piemonteen jonka pintxoista olimme jo ehtineet kuulla paljon hyvää, odotukset olivat täten korkealla. Ravintola oli puolillaan, joten oletimme toki että tuollaiset pienet makupalat saisi pikapikaa, emme siis tilanneet juomia. Voi mikä virhe! Puoli tuntia meni siihen, että saimme nuo kahden euron pikkuleipäset kätösiimme. Herkkuja ne toki olivat mutta eivät missään tapauksessa odottelun arvoisia. Leipien lisäksi nielimme harmituksemme ja jatkoimme matkaa Ineziin.

Inezin pintxot taisivat olla oikeaoppisimmat kokemistamme. Itse otin täytetyn paprikapintxon eikä se ollut millään lailla pettymys, ei mitenkään erikoinen, maistuva kyllä. Tarjolla oli myös kampasimpukkaa ja härän kieltä, molemmat kelpasivat maistajilleen. Inezissä ei tarvinnut terassin penkkejä kauaa kuluttaa, seuraavana vuorossa olikin työpaikkani.

Trattorian pintxot olivat minulle jo eiliseltä tuttuja, sieltä löytyy neljää erilaista. Näissä pintxoissa plussaa saapi se, että suolaisen kilpailijan lisäksi tarjolla on myös makeaa. Oma suosikkini onkin nimenomaan tuo maitosuklainen pikkuherkku. Pintxot saivat myös seuralaisiltamme kiitosta siitä, että olivat vitriinissä valmiina nappailtavaksi, ei tarvinnut odotella kuin tarjoilijaa ojentamaan kökkösiä lautasille.

Trattoriasta matkasimme Huberiin josta löytyi ehdoton voittajasuosikki. Harmiksemme jouduimme taas leikkimään odotusleikkiä, lähes puoli tuntia siihen meni, mutta häränhäntä, ankanmaksavaahto ja briossi veivät kaikilta kielen mennessään. Huberin pintxo ei taaskaan ollut kenties oikeaoppinen, mutta maukkainta se oli ehdottomasti.

Viimeisenä suuntasimme Tuulensuuhun jonka nyt jälkiviisaana olisimme jättäneet väliin. Paikalle saavuttuamme saimme tietää että kilpailijapintxoon kuuluva juusto oli jo ehtinyt loppumaan, tilailimme siinä kuitenkin muutaman maisteltavaksi, odotimme yli 45 minuuttia. Odoteltuamme aivan liian kauan saimme paahdettua patonginsiivua erinäisten päällisten kera, yksikään ei ollut millään lailla erikoinen. Itseasiassa tuntui että olisin itse voinut varmaankin valmistaa parempaa paahtoleipää, ihan tuolla omassa keittiössä...

Päällimmäiseksi jäi mieleen Huberin naminamipintxo ja odottelu. Eniten itse tuli ihmeteltyä tarjoilijoiden täydellistä välinpitämättömyyttä asiakkaiden odotteluun. Kuluneen kesän aikana olen tottunut siihen, että käydään kertomassa asiakkaalle jos ruuassa menee pidempään kuin vartin verran. Se ei ole mikään järjettömän vaativa toimenpide mutta eleenä kuitenkin suuri, asiakas taatusti arvostaa sitä että juuri hänet huomioidaan ja keittiö saa aikaa annosten valmistamiseen.

Voisin illastamme jauhaa pidempäänkin mutta tämä saanee riittää. Päivän päätteeksi perhe uppoutuu Dexterin tarinoihin. Pakotin muuten Heikin ottamaan illan päätteeksi fäshöönkuvan päivän paidasta.

Edustusvaimolla yllään neuletakki Seppälän lastenosastolta, t-paita society6.com, Wolverine laukku play.com, farkut JC Pep! Skinny, kengät Vans