Unelmia

Musta tuntuu että tää viikko on vaan yhtä maanantaita. Ei vaan lähde käyntiin ja ollaan jo puolivälissä. Toisaalta on kiva että ollaan jo puolivälissä, se tarkoittaa sitä että kohta on jo syyskuu :)

Olen tässä viime aikoina taas joutunut kovasti pohtimaan omia unelmiani ja mitä mä haluaisin elämältäni. Jotenkin tuntuu että nämä samat asiat pyörivät jatkuvaa ympyrää ja tulevat jollain lailla uudestaan ja uudestaan naaman eteen lällättelemään kun en ole taaskaan tehnyt asioiden eteen yhtään mitään. Niin, tämä ei ole siis mikään positiivinen kirjoitelma, mun unelmat tuntuvat aiheuttavan enemmän ahdistusta ja surua kuin mitään iloa ja onnea. Sehän on sitten taas ihan omaa vikaa, ainakin osittain.

Mä olen pienestä asti tanssinut ja olin musaluokalla lukion loppuun asti. Laulaminen, itseasiassa musiikki ylipäänsä kaikissa muodoissaan ja tanssiminen on mulle olleet aina sellaisia energian ja luovuuden purkukeinoja. Ne ovat asioita joista mä olen nauttinut pienestä asti, oppinut niillä ilmaisemaan itseäni ja purkamaan kaikkia tunteita, hyviä ja huonoja. Aina mä kuvittelin saavani moisista itselleni ammatin jollain lailla, hetken mulla männävuosina tanssiin tavallaan liittyvä ammatti olikin, se taisi olla sellanen kerran elämässä tapahtuva onnenkantamoinen joka kesti vain muutaman hassun vuoden. Ja kun samalla kävi koulua niin ei se jotenkin ollut pelkästään sitä "unelman elämistä". Annoin ehkä periksi myös liian helposti, mutta toisaalta nyt jälkikäteen olen sitä mieltä, että ratkaisu oli mulle se oikea. Kuitenkin.

Musiikkiin liittyviä ihmisiä mulla on ollut ympärillä aina. Paljon kavereita joilla on bändejä, paljon uskomattomia muusikkoja. Paljon niitä ihmisiä jotka aina sanoivat että tehtäis mielellään musaa yhdessä jos ei olis kaikkea muuta etusijalla. Aina jäin jotenkin kaikessa kakkoseksi, aina mulle sanottiin että olen tosi hyvä laulamaan. Mutta eihän se riitä. Pitää osata kaikkea muutakin. Pitää osata kirjoittaa biisejä ja pitää osata soittaa ainakin kolmea soitinta. Pitää itse kyhätä bändi kokoon ja pitää olla valmiina vähintäänkin levyllinen biisejä. Myönnän, mulla ei ole sellaista kunnianhimoa ja pitkäjänteisyyttä että yksin pystyisin tuollaiseen. Itsekritiikki estää myös kirjoittamasta yhtään mitään, aloittaminen on vaikeinta ja mikään ei myöskään kelpaa itselle. Mä tarvitsen yhtä innokkaita ihmisiä antamaan lisäpotkua tekemisiin. Tarvitsen niitä ihmisiä jotka auttaa biisien tekemisessä. Ilmeisesti niitä ihmisiä ei ole tai sitten ne kaikki ovat tekemässä jo jotain muuta.

Mun mies on paras esimerkki kunnianhimosta ja pitkäjänteisyydestä, tuolla se nytkin keskellä yötä rämppää kitaraa ja kirjoittaa biisejä uudelle levylle. Miksei hänestä ole minuun hankautunut edes murusta tuollaisesta työskentelytavasta?

Itsehän olen jo tavallaan luovuttanut asian suhteen omalta osaltani. Olen tullut siihen tulokseen että joo, osaan laulaa mutta mun ääni ei ole tarpeeksi miellyttävä että ihmiset siitä pitäisivät. Ei se tekniikka vaan kaikkeen riitä. Itseasiassa tekniikkaa ei tarvitsisi laisinkaan jos osaisi kirjoittaa biisejä. Olen kuullut sellaista huhua että Suomessa ketään ei edes kiinnosta osaatko laulaa vai et, siltä se toki useasti tuntuukin. Suomessa menestyvät artistit ovat usein heikkoja laulajia mutta erinomaisia lauluntekijöitä, tai vähintäänkin sellaisia jotka osaavat siihen suomalaiseen tunne-elämään iskeä. Mun ongelma taitaa myös olla se, etten halua enkä tykkää laulaa suomeksi, en tykkää suomalaisista artisteista oikein lainkaan. Muutama poikkeus tietenkin löytyy, mutta ne ovat harvassa. Viimeinen suomalainen bändi jossa oli aivan uskomaton laulajatar on yhtye nimeltään Seksihullut. Istuttiin Turussa Klubilla ja kuunneltiin bändin soundcheckiä, oikein mitään odottamatta. Yhtäkkiä käsivarret kananlihalla kuiskasin Heikin korvaan että tuossa on aivan älytön nainen. Niinhän se olikin, keikkakin oli mieletön! Onni on, että osaan omasta onnettomasta ja kaiken luovuttaneesta osastani huolimatta nauttia musiikista silloin kun se on hyvää, myös silloin kun se ei ehkä ole niin hyvää mutta se osuu johonkin oikeaan osoitteeseen.

Ensi viikolla alkaa tanssitunnit, niitä olen koko kesän odottanut. Kehon kanssa luominen on se luontevin juttu mulle, en jaksaisi oikein edes odottaa enää. Onneksi tarvitsee enää laskea päiviä eikä viikkoja ;)

Taktisesti sivulta otettu kuva päivän t-paidasta. Nätisti muokattu Nyrkkitappelun paita horopaidaksi, tissit pääsee hienosti pääosaan xD