Torstai-ilta Klubin nurkissa

Keskellä viikkoa baariin! Hyi kamala! Mutta pitäähän sitä nyt vaimon mennä Nyrkkitappelu-cheerleaderiksi sinne pukumiesten keskelle koska niin tekee hyvä vaimo.

Tällä hetkellähän Tampereella on menossa Lost in Music joka liittynee siihen että tällä hetkellä Tampereella on myös käynnissä Musiikki&Media. Kaikenmoista rokkikukkoa ja pukumiestä ympäri katuja nätisti kavereina. Ja niin, siis Lost in Musiciin liittyen mieheni bändi soitti Soundi-Klubilla yhdistettynä erittäin hämärästi kahteen yhtyeeseen jotka olivat vain ihan hitusen enemmän metallipitoisia kuin Nyrkkis. Noooooh, hälläväliä, Nyrkkitappeluahan sinne mentiin hurraamaan, muilla mitään väliä ole :D Pojat veti keikkatauon jäljiltä uuden basistin ja uusien biisien kera oikein nappisuorituksen. Erityisesti mieleen jäi uusi biisi Anna mulle vaikutteita.  Eli uutta levyä odotellessa siis.

Mun mies on toi paidaton tossa vasemmalla.
Kuva on onneton kameran tuotos kaukaa nappastu, ei kannata katsoa isona :D

Minähän toimin illan aikana lähinnä paita- ja CD-kauppiaana ja olisi kauheasti tehnyt mieleni mennä/jäädä tanssaamaan keikkojen jälkeen kun dj soitti ainakin 1/3 ajasta hyviä biisejä. Mutta kun olin poikien seurassa niin tanssin yksin, penkillä, rokkikukon vieressä. Pitäisi ehdottomasti saada joku kreisibailuilta aikaiseksi taas tulevaisuudessa, kreisibailaus on ihan hauskaa. Eikun tosi hauskaa.

Illan myyntiartikkelit ;)

AINIIN! Päivän kamalin tapaus meinasi unohtua. Mieheni on pari kuukautta kasvatellut kokonaista partaa naamariinsa, hänellä kun on aina ollut nuo pulisongit kun me olemme yhtä pitäneet. No mutta, tänään sitten keikkatauon jäljiltä yhytin kaverin kylppäristä ajamasta leukaansa paljaaksi. Voi että kun harmitti! Mä taidan olla yksi harvoista naisista joka oikeasti pitää parroista. Mun mielestä mun miehellä on vielä niin älyttömän hieno parta kun se on tuollainen syksyn punainen. Vieläkin harmittaa, mulla oli pari kuukautta ihan oikea MIES, nyt se näyttää ihan pojalle.

Meille on huomenna tulossa vieras joka kutsui ihan itse itsensä meille kun missasi meidän tuparibakkanaalit keväällä. Voin kertoa että kannattaa kutsua itsensä meille kylään koska minä tykkään leipoa. Huomenna tarjolla onkin sitten jotain aivan erityistä mitä en ole ennen itse edes tehnyt, taikina oli ainakin hyvää!

Mulla oli tänään ekaa kertaa päällä mun TeeFurysta ostamani Supernatural-paita. Se on sikamakee mutta en oikeen saanut tänään itsestäni sellasia kuvia että olisin näyttänyt tarpeeksi hyvälle. Sain sitten otettua sellaisen kuvan missä näkyy osa paidasta ja itse näytän hyvälle, se kelvatkoon.

Tarpeeksi hyvä. Kelvatkoon.

Kodin kuningattaria

Meidän kodin musta pantteri kuvittelee olevansa kuningatar. Se oleskelee korkeilla paikoilla ja pehmeillä paikoilla, kaikenlaisilla paikoilla kunhan niissä ei ole ketään muuta samaan aikaan. Poikkeuksen hänen korkeutensa tekee silloin kun on vähän rakkauskipeyttä ilmassa. Silloin kelpaa sohvan toinen pää jos tämä toinen kuningatar istuu toisessa päässä. On ilmeisesti kuitenkin tärkeää ettei tule syliin, vaan on nimenomaan vain samalla sohvalla, melkein vieressä. Tänään hänen korkeutensa istui ikkunanlaudalla, pehmoisella lattiatyynyllä.

Lattiatyyny oli aseteltu ikkunanlaudalle imurointioperaatiota varten, siihen sitten piti kuninkaallisen asettautua. Huomaa myös uudet pimennysverhot, Hemtexistä löytyi, kalliit kun mitkä mutta hoitavat asiansa ;)

Tämä toinen kodin kuningatar tosiaan imuroitsi tänään, oikein urakalla. Vihaan siivoamista, ihan kauheasti, erityisesti imurointia, mutta pakko sitä sitten on tehdä ettei kämppä näytä ihan kamalalle. Sadeilmalla kävin myös viemässä parit Nyrkkispaidat postiin (joo, mä hoidan tollasta myyntipalvelua, uuuuh, olen tärkeä xD) ja samalla sain loistoidean tehdä hedelmäsalaattia. Ostin piiiiikkuruisen cantaloupen, pari persikkaa, purkin ananaspaloja (chunkseja, ei mitään kuivia paloja, yök) ja purkin punaisia kirsikoita. Nami nami nami. Ajattelin toki että syön puolet tänään ja puolet huomenna. Olis toki voinut ajatella uusiksi, söin kaiken. Teki ihan kauheasti mieli karkkia ja pizzaa, söin sitten hedelmäsalaattia, se ei todellakaan poista karkin ja pizzan tarvetta, ikinä :D

Ensimmäinen puolikas, kirsikat on jotenkin piilossa tuolla :D

Päivän teknologiaosuus, mä haluan ton uusimman Lumian. Näin mainoksen aiheesta päivällä enkä saa tota puhelinta pois mun mielestä. Mä en oo mikään sellanen tyyppi että ostaisin aina uuden puhelimen kun niitä ilmestyy, toi nykyinen Lumia 710 mulla on nyt ollut vuoden, oikein ihana ja toimiva puhelin ja tykkään ihan kauheasti. Halusin sen nimenomaan myös siksi että se oli tollainen pyöreähkö eikä kauhean kulmikas. Mutta toi 1020, ihan oikeasti, siinä on joku megasuperkamera, mä tahtoon! Tähän on sitten aivan turha kitistä jostain Microsofteista sun muista ja mössön möö ja mitä kaikkea, mua ei kauheemmin kiinnosta, tykkään Lumiasta, se on hyvä puhelin, kiitos ja piste.

Päivän paidasta kuvan otti tuo mies miekkonen, Threadless tarjosi tämänkin ilon.

Irony ja ruttuinen nenä

 

Unelmia

Musta tuntuu että tää viikko on vaan yhtä maanantaita. Ei vaan lähde käyntiin ja ollaan jo puolivälissä. Toisaalta on kiva että ollaan jo puolivälissä, se tarkoittaa sitä että kohta on jo syyskuu :)

Olen tässä viime aikoina taas joutunut kovasti pohtimaan omia unelmiani ja mitä mä haluaisin elämältäni. Jotenkin tuntuu että nämä samat asiat pyörivät jatkuvaa ympyrää ja tulevat jollain lailla uudestaan ja uudestaan naaman eteen lällättelemään kun en ole taaskaan tehnyt asioiden eteen yhtään mitään. Niin, tämä ei ole siis mikään positiivinen kirjoitelma, mun unelmat tuntuvat aiheuttavan enemmän ahdistusta ja surua kuin mitään iloa ja onnea. Sehän on sitten taas ihan omaa vikaa, ainakin osittain.

Mä olen pienestä asti tanssinut ja olin musaluokalla lukion loppuun asti. Laulaminen, itseasiassa musiikki ylipäänsä kaikissa muodoissaan ja tanssiminen on mulle olleet aina sellaisia energian ja luovuuden purkukeinoja. Ne ovat asioita joista mä olen nauttinut pienestä asti, oppinut niillä ilmaisemaan itseäni ja purkamaan kaikkia tunteita, hyviä ja huonoja. Aina mä kuvittelin saavani moisista itselleni ammatin jollain lailla, hetken mulla männävuosina tanssiin tavallaan liittyvä ammatti olikin, se taisi olla sellanen kerran elämässä tapahtuva onnenkantamoinen joka kesti vain muutaman hassun vuoden. Ja kun samalla kävi koulua niin ei se jotenkin ollut pelkästään sitä "unelman elämistä". Annoin ehkä periksi myös liian helposti, mutta toisaalta nyt jälkikäteen olen sitä mieltä, että ratkaisu oli mulle se oikea. Kuitenkin.

Musiikkiin liittyviä ihmisiä mulla on ollut ympärillä aina. Paljon kavereita joilla on bändejä, paljon uskomattomia muusikkoja. Paljon niitä ihmisiä jotka aina sanoivat että tehtäis mielellään musaa yhdessä jos ei olis kaikkea muuta etusijalla. Aina jäin jotenkin kaikessa kakkoseksi, aina mulle sanottiin että olen tosi hyvä laulamaan. Mutta eihän se riitä. Pitää osata kaikkea muutakin. Pitää osata kirjoittaa biisejä ja pitää osata soittaa ainakin kolmea soitinta. Pitää itse kyhätä bändi kokoon ja pitää olla valmiina vähintäänkin levyllinen biisejä. Myönnän, mulla ei ole sellaista kunnianhimoa ja pitkäjänteisyyttä että yksin pystyisin tuollaiseen. Itsekritiikki estää myös kirjoittamasta yhtään mitään, aloittaminen on vaikeinta ja mikään ei myöskään kelpaa itselle. Mä tarvitsen yhtä innokkaita ihmisiä antamaan lisäpotkua tekemisiin. Tarvitsen niitä ihmisiä jotka auttaa biisien tekemisessä. Ilmeisesti niitä ihmisiä ei ole tai sitten ne kaikki ovat tekemässä jo jotain muuta.

Mun mies on paras esimerkki kunnianhimosta ja pitkäjänteisyydestä, tuolla se nytkin keskellä yötä rämppää kitaraa ja kirjoittaa biisejä uudelle levylle. Miksei hänestä ole minuun hankautunut edes murusta tuollaisesta työskentelytavasta?

Itsehän olen jo tavallaan luovuttanut asian suhteen omalta osaltani. Olen tullut siihen tulokseen että joo, osaan laulaa mutta mun ääni ei ole tarpeeksi miellyttävä että ihmiset siitä pitäisivät. Ei se tekniikka vaan kaikkeen riitä. Itseasiassa tekniikkaa ei tarvitsisi laisinkaan jos osaisi kirjoittaa biisejä. Olen kuullut sellaista huhua että Suomessa ketään ei edes kiinnosta osaatko laulaa vai et, siltä se toki useasti tuntuukin. Suomessa menestyvät artistit ovat usein heikkoja laulajia mutta erinomaisia lauluntekijöitä, tai vähintäänkin sellaisia jotka osaavat siihen suomalaiseen tunne-elämään iskeä. Mun ongelma taitaa myös olla se, etten halua enkä tykkää laulaa suomeksi, en tykkää suomalaisista artisteista oikein lainkaan. Muutama poikkeus tietenkin löytyy, mutta ne ovat harvassa. Viimeinen suomalainen bändi jossa oli aivan uskomaton laulajatar on yhtye nimeltään Seksihullut. Istuttiin Turussa Klubilla ja kuunneltiin bändin soundcheckiä, oikein mitään odottamatta. Yhtäkkiä käsivarret kananlihalla kuiskasin Heikin korvaan että tuossa on aivan älytön nainen. Niinhän se olikin, keikkakin oli mieletön! Onni on, että osaan omasta onnettomasta ja kaiken luovuttaneesta osastani huolimatta nauttia musiikista silloin kun se on hyvää, myös silloin kun se ei ehkä ole niin hyvää mutta se osuu johonkin oikeaan osoitteeseen.

Ensi viikolla alkaa tanssitunnit, niitä olen koko kesän odottanut. Kehon kanssa luominen on se luontevin juttu mulle, en jaksaisi oikein edes odottaa enää. Onneksi tarvitsee enää laskea päiviä eikä viikkoja ;)

Taktisesti sivulta otettu kuva päivän t-paidasta. Nätisti muokattu Nyrkkitappelun paita horopaidaksi, tissit pääsee hienosti pääosaan xD