"Luonnon oma karkki"

Mä osti eilen raakasuklaata, mintulla höystettyä. Ajattelin että kun sitä kaikki nyt niin kovasti kehuu, niin pitäähän sitä sitten testata. Voi morjens, niinkun hei oikeesti. Kyllähän se niinkun tavallaan suklaalta maistui mutta siihen se sitten jäikin. Mä rrrrakastan tummaa suklaata, syön sitä sata kertaa mieluummin kun maitosuklaata, mutta ei tämä kyllä tummasta suklaasta mennyt. Jotenkin tuntui sille kun olisin mörssännyt mintulla ja suklaalla maustettua voin palasta suussani. Ja jotain ihmeellisiä pienen pieniä rakeitakin siellä oli joukossa. Tumma suklaa sulaa suussa, vaikka se olisi sitä 90%, se sulaa kielen päälle. Raakasuklaa ei selvästikään tunne tällaista toimintatapaa. Se on vaan sellaista rakeista mössöä mikä ei sula vaikka miten pureskelet. Toisekseen en myöskään ymmärrä sen terveysansioista yhtään mitään, siinä taitaa olla enemmän kaloreita ja rasvaa kuin tavallisessa suklaassa. Mikä siitä raakasuklaasta muka tekee sitten niin taivaallisen hyvää ja ultimaattista herkkua? Mä en tuota rakkautta ainakaan löytänyt...

Tästä päästäänkin sujuvasti tuohon otsikkoon. Mä en kestä termiä "luonnon oma karkki", mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä. Mä tykkään hedelmistä ja marjoista ja mä tykkään karkista. Mun mielestä niitä ei kuitenkaan tule keskenään sekoittaa. Hedelmä on hedelmä, marja on marja ja KARKKI ON KARKKI! Hedelmässä ja marjoissa on kivaa hedelmäsokeria ja ne tulee tuolta jostain puusta tai maasta tai pusikosta ja ne on kirpeitä ja makeita ja niissä on kaikissa omia hyviä juttuja. Karkki on tehty kamalasta yöksokerista ja se on teollista ja siinä on kaikkea pahaa ja hirveesti lisäaineita ja se on silti kamalan hyvää. Puhutaan hei asioista niiden oikeilla nimillä, jooko. Eihän siinä oo mitään pahaa että hedelmistä tykkää, miksi väittää että ne on "luonnon oma teollisesti tuotettu lisäainepommi"? Mmm, tekeepä kovasti mieli vesimelonia, harmi että niiden aika taitaa olla taas hetkeksi ohi. Höh.

Me käytiin tänään sushibuffassa, niinkuin monesti lauantaisin on tullut tehtyä. Siellä oli uusia susheja, ne olivat hyviä. Kiva että valikoimaa oli vähän lisää :)

Jaettiin ukkelin kanssa tuo keskimmäinen lautanen, siinä oli niitä uusia susheja.

Sushin perään kävimme asematunneliin avatussa Foodstationissa vähän katselemassa mitäpä sieltä löytyykään. Oli toki pakko hakea Minetistä pari palloa jädeä, ei siitä ohikaan voi kävellä. Ukkeli söi toffeejäden, minä vetelin kitusiini pistaasia ja minttusuklaata. Kuvaa en ehtinyt ottamaan, jäätelö vei voiton. Harmillisesti pitää nyt kertoa että hinnat olivat jonkin verran korkeammat kun Mustalahden sataman kipsassa. Taisi olla jopa niin että euron enemmän sai pulittaa yhdestä pallosta. Se on aikamoista. Toki tuo sijainti varmasti ratkaisee, harmitti se silti vähäsen. 

Huomenna on syyskuu, sanotaan sille moi, se on ihan kiva tyyppi sekin.

Päivän paita threadless.com. Ylhäällä kivasti lintuja, alhaalla verta ja zombeja, hyvä yhdistelmä ;)

Sunnuntai

Viimeinen Helsinki-päivämme alkoi tietenkin hotelliaamiaisella. Melkein pelästyin kun saapuessamme vesimeloneita ei näkynyt missään! Siinä sitten mutisin pienen tovin pekonia mussuttaessani, mutta onneksi sain pian kokea ilon hetkiä kun melonikulho täydennettiin ja siitä sitten lapoinkin lautaseni kukkuralleen vesimelonia. Nom nom!

Aamu-unisina menimme vielä tuhisemaan hetkeksi ennen kuin huone piti luovuttaa ja siitä suuntasimmekin Tikkurilaan. Olimme päättäneet tullessamme menevämme Heurekaan, siellä kun näytti olevan tuo vallan jännittävä Body Worlds näyttely. Ihmisen anatomia on mielenkiintoinen asia, varsinkin kun näytteillä on aivan aitoja ruumiita. Tokihan niitä on käsitelty mutta jokainen niistä on silti joskus ollut jonkun ihan oma keho. Kuvia ei näyttelystä ole, valokuvaaminen oli kielletty. Ensimmäisiä luurankoja tuijotellessa oli kauhea olo, pelotti ja kiinnosti samaan aikaan. Ihmisten toiminta ihmetytti, siellä jengi vaan tökki ja rapsutteli niitä jonkun luita vaikka joka paikassa mainittiin koskemisen olevan kiellettyä. Onneksi pystyin suurimmaksi osaksi keskittymään itse näyttelyyn enkä muiden ihmisten touhuihin. Kyllä se oli jännittävää! Ruumiit ovat muuten näytteillä Heurekassa vielä syyskuun 22. päivään saakka.

Ruumiiden jälkeen kävimme toki kiertelemässä Heurekan pysyviä näyttelyitä. Eipä siellä kauheasti mitään uutta viime kerrasta ollut, hauskaa silti. Tuntui vain vähän sille ettei asiat kiinnostaneet aivan niin paljon ruumiiden perään, ymmärrettävää kenties.

Me ollaan aika pelottava yhdistelmä

Minulle selvisi että mieheni sukunimi on huomattavasti harvinaisempi kuin tyttönimeni. Kyllä kelpaa olla harvinainen! Olen myös ainutlaatuinen, ainakin niihin muutamaan tuhanteen ihmiseen verrattuna jotka ovat Heurekassa tehneet kymmenen kysymyksen ainutlaatuisuustestin.

Kiipesin sillalle, se hajosi ensin, siksi hieman jännittynyt ilme. Paita threadless.com, farkut JC Pep! Skinny

Heurekasta suuntasimmekin kotiin ja merkkari jo olikin tainnut hieman odotella. Molempia kuitenkin vaivasi pieni urheilun puute joten pientä lenkkeilyhommaa olikin vielä tiedossa. Itse haluan aina juosta yksin joten patistin miehen yksin lenkille ja tein ensin pienen juoksuun valmistavan joogan. Ihanassa elokuun lämpimässä auringonpaisteessa juoksin menemään. 5km hujahti puolessa tunnissa, naama oli suorituksen jäljiltä räikeän punainen.

Millaiset juoksumaisemat sulla on?

Juoksun perään toimitin vielä toisen pienen joogan ja sitten olinkin täysin valmista kauraa.

Miksiköhän ihmiset tuijottaa kun juoksen...

Juoksuvaatteiksi löytyi Adidaksen pöksyt, urheilupaita H&M, päällimmäisempi paita Seppälän lastenosastolta, tietenkin :D

Ilta sujui lähinnä telkkarin edessä, ensin katsoin Yleltä Siltaa, aivan järjettömän hyvä Ruotsi/Tanska yhteistyö. Harvemmin kiinnostun mistään pohjoismaisista sarjoista, mutta useiden kehujen jälkeen alkoi Silta kiinnostamaan, eikä suotta!

Sillan jälkeen vietimme miehen kanssa pari hetkeä Dexterin seurassa. Aloitimme sarjan vahtaamisen joskus kevään lopulla, tällä hetkellä tahkoamme läpi kautta 5. Tuokin ohjelma pitää otteessaan, kyllä muutama verinen murha illassa piristää aina kummasti.

Ei kai tässä muuta kuin virkistyneenä uutta viikkoa kohti!

Lauantai

Hotelliaamiainen! Onko parempaa päivän aloitusta olemassakaan? No okei, jos sen buffan olis vielä saanut sänkyyn niin ehkä se olisi ollut hitusen ihanampaa :D Enhän mä sieltä edes älyttömiä kekoja itseeni ahtanut, tärkeintä on että saa pekonia, munaa ja vesimelonia, kaikki muu on ekstralisäbonusta.

Lauantain kulutimmekin suurimmaksi osin Korkeasaaressa. Eniten vierailulta odotin saukkojen telmimistä, saukot kun ovat heti kissojen jälkeen eläimistä hauskimpia. Mutta kas, jo vesibussia odotellessa ropisi pari pientä vesipisaraa päällemme ja sitä se sitten olikin loppupäivän. 

Sadetta pidettiin puun alla, mehiläishaukkakin vain istui puun latvassa ja odotteli. Heikki asetteli Jylyfest-lippiksensä päähäni, sekään ei kuitenkaan suojannut sateelta.

Leijonat nukkuivat. Leopardit nukkuivat. Amurin tiikeri nukkui, vaihtoi kyllä välillä nukkumapaikkaa puskasta toiseen. Lumileopardi sentään hieman köpötteli eestaas mutta ne lumileopardin pennutkin nukkuivat. Saukkoja ei näkynyt lainkaan, käytiin siinä aitauksella ainakin kymmenen kertaa, koskaan ne eivät pihalle tulleet. Pettymys oli kyllä suuri. Onneksi näimme sentään muutamia eläimiä jotka olivat pihalla ja innoissaan sateesta huolimatta.

Päivän suosikiksi nousi itse ahma! Kaveri jolkotteli iloisena ympäri aitaustaan ja yritti haistella meitä ilmavirran avulla. Saatiin kyllä kunnon show!

Läpimärkinä teimme makumatkan Iso-Roban mäkkäriin josta käväisimme Heikin kaverilla katsomassa sellaista ihan uutta ihmistä. Sellainen alle kaksiviikkoinen käärö siellä ähki ja pyysi tissiä jatkuvasti lisää. Enpä muista oonko koskaan nähnyt niin pientä ihmistä aivan livenä. Itseä kyllä huvitti kun isäntäväen kaksi kissaa kiinnosti minua enemmän kun tuo kyseinen toukka, kertoo kai siitä että meidän perhe on melko tyytyväinen omana pienenä itsenään.

Paluumatkalla näin aivan sattumalta parhaan ystäväni teinivuosilta (ja vähän myöhemmiltäkin ajoilta), keskellä katua videokamera kädessä! Ehdimme siinä pari sanaa vaihtamaan, tuntui aivan kun olisimme juuri nähneet vaikka viime tapaamisesta on yli neljä vuotta aikaa! Oli kyllä ihana sattuma tuo.

Yhtä hotellivälikuolemaa myöhemmin saavuimme Patronaan jonne meillä oli pöytävaraus iltayhdeksältä. Odotukset olivat aika korkealla, paikkaa kun oli Facebookin ystävät ainakin kehuneet jos jonkin verran. Aivan suloinen ravintola, hirveä meteli, kukaan ei puhunut suomea, vallan hauska kulttuurielämys. Muuta vikaa ei paikassa ollutkaan paitsi se odottelu! Mikään järjetön nälkä mulla ei ollut ravintolaan saapuessamme, mutta pelkkä alkuruuan odottelu sai järkyttävät nälkäangstit aikaan.

Naamasta näkee kun vaimoa alkaa ärsyttää...

Onneksi alkuruokana toiminut tortilla juustolla ja sienillä oli äääärettömän maukasta, mutta kuten alkuruuissa yleensä, tavaraa oli erittäin vähän ja me vielä jaoimme annoksen.

Pääruokaakin jouduimme odottelemaan vähintään puoli tuntia mutta voi sitä riemua kun se saapui. Heikin annoksessa oli kokonainen lampaan potka! Niin hyvää lihaa en olekaan aikoihin syönyt, kun haarukalla yritti taiteilla pientä palaa pois lautaselta, se vaan hajosi liemeensä. Nyt tiedän mitä tarkoittaa kun liha sulaa suussa. Oma annokseni ei jäänyt millään lailla kakkoseksi, ruokaa oli paljon ja se oli valtavan hyvää.

Kanaa, papuja, juustoa ja mitälie kaikkea, kyllä sai masun täyteen.

Lautasten poisvieminen kesti ikuisuuden, punnitsin hetken ottaisinko jonkin hauskan drinksun loppuun, siinä kun tuskin menisi kauhean kauaa. Päädyin Palomaan. Ravintolan ollessaan jo puolillaan odottelimme tuota yhtä Palomaa sitten ainakin vartin. Se ei kyllä edes ollut hyvää, olen kai vähän nirso. Tähän päälle kun jouduimme vielä odottamaan että päästiin maksamaan, kaikkeen odotteluun ja syömiseen meni yhteensä noin kaksi tuntia. Jos sulla on kova nälkä ja haluat herkullista ruokaa pian, älä mene Patronaan. Jos sen sijaan olet valmis odottelemaan ja jaksat seminälkäisenä nauttia hyvästä tunnelmasta, paikka on ehdottomasti omiaan sinulle!

Ruokahetken jälkeen pohdimme hetken josko olisimme vielä menneet istuksimaan johonkin. Päädyimme kuitenkin vain takaisin iki-ihanaan hotellihuoneeseemme jossa kävimme taas saunassa. Kyllä, taas, minäkin! Ei se kyllä edelleenkään mikään kivoin paikka ole mutta kestän sen, olen kuullut että saunominen tekee ihmiselle ihan hyvää.

Löydettiin hotellin rappukäytävän katosta peili, ou jes!