Tätä tää nyt sitten on!

Tuhma bloggaaja, tuhma! Taas on laiminlyöty blogia vaikka niin kovasti piti joka arkipäivä kirjoitella. Toisaalta, on varmaan parempi kirjoitella silloin kun sitä asiaa on ;) Sekä että, tätä tää on.

Nytkään ei ole kuvan kuvaa (pitäis varmaan ostaa joku oikea kamera, sellainen olis kyllä kauhean kiva olla olemassa) eikä oikein mitään jännittävää aihetta, mutta puuhailtu kyllä on!

Moni sarja on viimein palannut joulutauolta (ja ties miltä muilta tauoilta), osaa joutuu vielä pitkään odottelemaan, osa ehti jo tulemaan ja menemään (kyllä, Sherlock mainittu!). Pari uuttakin sarjaa haalittu katseltavaksi, toinen ihan ok (varsinkin Josh Hollowayn faneille), toisen katsoimme juuri ja voi morjens mikä meininki! Kyseessä on siis HBO:n uusi sarja True Detective eikä ole oikein kun hyvää sanottavaa ekasta jaksosta. Toki pääosaukkeleilla on varmasti tekemistä tämän asian kanssa, Woody ja Matthew osaavat hommansa ;)

Sarjojen katsomisen lisäksi on käyty pitkästä aikaa töissä, balettitunnit jatkuivat joulutauon jäljiltä, käytiin kuuntelemassa Kaisa ja Joni Jaakkolan yleisöluentoa ja sieltä saamassa vähän buustia ja muistutusta miten olis taas vähän järkevämpää tehdä asioita, showtanssitunnitkin jatkuivat ja Ikeassa käytiin tuhlaamassa mun joulu- ja synttärilahjaksi saadut lahjakortit.

Meillä oli yli viisi vuotta sellainen isoin musta Ikean Expedit-kirjahylly ja vaikka se olikin mielestäni ihan kiva huonekalu, olin alkanut vähän kyllästymään siihen ja varsinkin miten hankala se mun mielestä oli. Erityisesti siivoaminen oli tuskaa, ehkä meillä oli vaan liikaa tavaraa siellä. Joka tapauksessa, saatuani nuo lahjakortit, päätin tuosta vain että nyt on Expeditin aika etsiä uusi koti. Facebookin kirpparilta se sitten lähtikin ihan parissa päivässä. Yhtäkkiä olkkarin lattiat oli täynnä kirjoja ja CD-levyjä ja ties mitä härpäkettä ja sälää. No mutta kas, onneksi olin saanut nuo lahjakortit ja ihan yhtäkkiä sunnuntaina mies sanoi, että hän on saanut meille maanantai-illaksi auton lainaan. Ei siinä sitten kuin hirmuinen aivoriihi päälle. Ikeaan upposi kyllä lahjakortit ja vähän enemmänkin, kaikki toki tuikitarpeellista tavaraa. Osa kirjahyllyn korvaavista asioista on jo saatu asennettua, mutta kuvia ette saa ennen kuin kaikki on tarpeeksi valmista. On se touhottaminen kivaa, minä tykkään. Ai niin, ostettiin uusi suihkuverho, ei meinattu ensin uskoa kaveria suihkuverhoksi (puuvillaa ja polyesteria, eiks se oo niinku vaan joku vaate?), mutta tänään testasin ja hyvin hylkii vettä hän! Vaalea suihkuverho tekee myös pienestä kylppäristä tosi paljon valoisamman, jee!

Tanssitunnit tosiaan alkoivat taas tänään. Tässä asiassa tauko ei kyllä tee hyvää. Jalka ei nouse, aivot ei muista, keho ei muista, kaikki tekeminen on kankeaa, voi että miten noloa. Oonko mä muka aina näin huono? Miten tää on muka näin vaikeeta? Pitääpä toivoa, että keho ja aivot ottaa jossain vaiheessa kiinni, muuten on ikävä kevät edessä. Mä olen kyllä tosi itsekriittinen ja omistan huono itsetunnon, ei sitä ole vaikea myöntää. Aina ahdistun kun en osaa ja vaadin itseltäni ihan järjettömiä suorituksia. Kuvittelen olevani kaikkia muita huonompi. Tätä tää vaan on! On parempia päiviä ja on huonompia päiviä, niinkuin kaikilla. Onneksi tanssiminen on vain harrastus ja pitäis taas uudestaan ja uudestaan opetella se tekemisestä nauttiminen. Ehkä mä sit taas joskus huhtikuun lopulla löydän sen nautinnon suorittamisen sijaan.

Sellaista sanaoksennusta tänään, lämpötilan laskettua olen myös saanut itselleni aivan uuden asian, sylikissan. Se pyrkii sylkkyyn aina iltaisin kun läppäri ei valtaa mun syliä, taidankin taas testata miten tuo tänään onnistuu ;)

Siitä suloista laululintua pakkasyöhön.

Lähes herkuton marraskuu

Mä olen vähän yli viikon salaa syönyt vähemmän kun normaalisti :D Miehen kanssa ajateltiin ihan tälleen tutkimusmielessä katsoa mitä mulle käy kun jättää herkkupäivät (=lauantainen ähkymättö) pois marraskuun loppuun asti ja pitää kirjaa syömisistään. Ennen kaikkea, pitää kalorit suhteellisen matalana. Nälkää ei ole ollut, vähän sellasta pientä vatutusta välillä, muttei mitään elämää suurempaa. Tiedän ettei kolmessa viikossa tule tapahtumaan mitään maailmaa mullistavaa, siitä huolimatta tämä on jännittävä ihmiskoe ja ehkäpä tästä taas jotain hyviä tapoja tarttuu tähän törppöön.

Ruoka ja syöminen kun tuntuu nykyään olevan verrattavissa uskontoasioihin niin ennen kuin joku nyt tulee kertomaan omia mielipiteitään asiaan, haluaisin tähän mainita että jokaiselle on se oma juttu. Jos tämä toimii mulla, se ei ehkä tarkota että se toimii sulla, mutta se ei tarkoita sitä, että tämä keino on väärin ja sinun oikea.

Pitäis varmaan ostaa pikkuhiljaa tollanen balettipuku ettei aina olis t-paitakuningatar :D
Kuva.

Tämän hetkinen systeemi on siis seuraavanlainen: salilla käydään ma, ke, pe, tanssitunti tiistaisin ja baletti lauantaisin. Päivinä, joina ei ole reeniä, syön 1000kcal, treenipäivinä 1200kcal, painotus kuitenkin toki sillä että joka aterialla tulee proteiinia syötyä. Noi määrät kuulostaa erittäin pieniltä, mut mun kehossa on jotain häikkää siinä mielessä, että isommat kalorimäärät pistää painon noususuhdanteeseen.

Helppo nakki ;)
Kuva.

Vaikeintahan tässä nyt on tosiaan se, ettei lauantaisin herkutella. Viime lauantai meni yllättävän iloisesti, olen vieläkin aivan järkyttynyt siitä, että minä onnistuin olemaan karkitta ja ranuitta koko päivän eikä vieläkään ole paha mieli. Saattaa olla että näillä oli jotain osuutta asiaan. Olin ihan varma, että nyt tulee ostettua sontaa, jotain ihan kamalan pahaa. Olin väärässä. Ihan kuin olisi sipsiä syönyt, ja miten hyvää se olikaan! :D Ja niin, kyllähän noihin kaloreihin on jäätelöä mahtunut. Yllättävän paljonkin. Ei haittaa :D

Ei sillä etteikö kiinnostaisi nämä...
Kuva.

Viikon aikana painoa on kuitenkin tippunut kilon verran ja senttejä vyötäröltä yksi, navan kohdalta kaksi. Ei paha ;) Itsehän oletin, että aikaisintaan viimeisen viikon loppupuolella vasta saisi nähdä jotain konkreettista, siitä näkökulmasta katsottuna tämä oli ihan kiva juttu :D

Mmmmm, kirpsakoita matosia <3
Kuva.

Kattoo taas mihin tämä viikko akkaa vie. Sohvalta ei taideta edelleenkään siirtyä kauheasti treenejä kummemmille alueille, koskakohan sitä alkais elämään taas heräilemään :D

Tyttöjen drinkkiklubi iskee jälleen!

No se viikonloppu oli ja se meni myös. Sain lauantaiaamun baletista pohkeet aivan jumiin, mutta kun nyt yritän ajatella positiivisesti niin se kipu tuli vasta sunnuntaina. Ja voi pojat että se myös tuli! Mutta se tuntuu vain pohkeiden keskellä, vähänniinku sivusuunnassa pohkeen läpi menisi sellainen muutaman sentin paksuinen nauha. Melko jännää, etten sanoisi. Lisäksi positiivisena tähän sanoisin että ainakin tuo puolivarpailla olo on helpottunut, olen tosi paljon korkeammalla kuin ennen. Että ei huonoa ettei jotain hyvääkin ;) Tunnin lopussa tehtiin Pähkinänsärkijästä Ruokohuilujen tanssia. Tuo koreografia olisi tarkoitus tulla työväenopiston kevätnäytökseen, musta vähän tuntuu etten ole menossa. En ole niin hirvittävän sulava ja sorja baletissa, ja sitäpaitsi haluaisin keskittyä keväällä vain tuohon showtanssin esitykseen muutenkin. Se tuntuu niin omalle. Tuossa alla olevassa viideonpätkässä (alkaa kohdasta 5.48) on tuo ruokohuilujen tanssi kärkkäreillä vedettynä, meidän ryhmän esiintyminen tulee tapahtumaan pehmeillä tossuille, siis se missä minä en meinaa olla :D

Niin, lauantaina olikin pitkästä aikaa tyttöjen drinkkiklubi. Tällä kertaa kokoonnuimme aivan kuuden akan porukalla. Mä olin baletin jälkeen ihan hirveän väsynyt ja muutenkin tosi huonolla tuulella. Harmitti jo valmiiksi, että oon ihan tyhmä koko illan, onneksi se mieli sitten parani kun pääsi kälättämään. Hetki (ja pari drinksua) siihen meni, mutta kyllähän se siitä. Kivaa oli :)

Männäviikolla juurikin puhuin siitä meikkaamisen hankaluudesta, todiste siitä että mulla oli ihan onnistuneet rajaukset :D
Paita Teefury.

Vaimo osti Tigerista sheikkerin, se ajoi myös minidiskon virkaa.
Laseihin sujahtaa Drinkkiklubista löytynyt Aphrodisiac.
Hyvää oli kunhan Passoaa lurautettiin enemmän lasiin.

Vaimon puhelimella tulee paljon parempia kuvia kun mun puhelimella, nyyh.
Joku vois hankkia mulle sen Lumia 1020n koska haluan :D
Takana illan hyvät drinksut, etualalla mansikkamargaritakakku.
Itse leivoin, ihan itse, nam!

Uunista ilmestyi nachoja, tacomaustettua jauhelihaa ja cheddaria, päälle iskettiin salsaa ja creme fraichea ja sivuun löytyi vielä KAHTA eri dippiä.
Sanotaanko taas että nam!

Ilta oli oikein onnistunut. Tosin kuudesta eukosta vain kaksi jatkoi iltaansa tanssilattialla. Neljä muuta, minä mukaanlukien, painuivat koteihinsa ja nuupahtivat mitä ilmeisimmin sinne.

Eilen en tehnyt mitään. Paitsi sosekeittoa. Mielettömän hyvää sosekeittoa. Sillekin sanon nam!

Lähtötilanne.

Lopputilanne.
Ihan itse päästäni keksin että mitä tuohon sörssään, hyvää oli.
Suolaa tarvittiin kyllä paljon, se toi kivasti kaikki maut esiin.
Tätä lisää <3

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli hyvin onnistunut. Sain tänään lähetettyä opparini ohjaajalle. Torstaina on kypsäri. Mua vähän pelottaa.

Viiiikeeeend :D

Vaikka olen yleensäkin erittäin kova tyttö nukkumaan, olen jostain syystä nukkunut kolme yötä paremmin kun aikoihin. Todennäköisesti tämä johtuu siitä että mut pistettiin salitauolle ja keho on saanut jollain lailla levätä huomattavasti paremmin. Aamuisin, eli siinä puolenpäivän maissa, on kyllä jännää kun ei millään jaksa eikä halua avata silmiä, onneksi mun ei tarvitse elää herätyskellon kanssa. Paitsi lauantaisin kun on baletti. Huomenna on siis herättävä viimeistään kymmeneltä, ihan kauheeta. Tiedän kyllä että tällainen rytmi on aivan luksusta kelle tahansa, arvostan sitä syvästi ja tiedostan sen mahdollisuuden että tämä on hyvin todennäköisesti viimeistä aikaa elämässäni kun saan näin tehdä, lomat poislukien.

Äiti juurikin tänään kertoi miten mua oli jo pienenä mahdotonta saada hereille. Kerrankin mut piti talkkarin avulla käydä herättämässä kouluun kun äiti oli unohtanut avaimet kotiin, en herännyt puhelimen ääneen enkä edes ovikelloon kun äiti lähti sitten varta vasten töistä mua herättelemään. Ja munhan piti siis olla koulussa jopa kymmeneltä....Mutta kun nukkuminen on vaan niin kivaa.

Arvon lukijani, minä menen nyt nukkumaan ja toivotan sinulle oikein kivaa viikonloppua tämän viime päivinä paljon kuluttamani biisin siivittämänä.

Lauantai on sellainen lauantai

Lähden näillä näppäimillä ilahduttamaan itseäni tyttöjen drinkkiklubiin pekaanibrowniepiiras kainalossani. Vaan ei hätää, ilahdutan sinua parilla kuvalla ensin :D

Tänään baletissa otin käyttöön torstaina ostamani kärkkärit, sain ne Ballerina&Liikunnasta yllärihalvennuksella. Kyseessä on siis mulle aivan ihkaensimmäiset ikiomat kärkkärit, olen kauhean onnellinen. Onnellisempi olen vielä sitten kun löydän jostain silkki-/satiinimaalia jolla ne voi värjätä mustaksi niin kuin em. liikkeessä neuvottiin. En ollut aivan saanut täysin hyvin rikottua tossuja vielä, vaativat hieman enemmän työtä ennen kuin ovat täysin mukavat jalassa. Kyllä se siitä.

Ohessa työkalu jonka balettiope kehoitti ottamaan kauniiseen käteen.....

Tänään kotimme sai myös ihania aurinkoläikkiä lattiaansa, eläin oli niistä kovin onnellinen, asettui makoilemaan matkailulehtien päälle ja siinä sitten kieriskeli. Varmaan haaveili kaukomatkoista.

"Joogaa Intiassa" hmmmmm....

Viimeisenä mukataiteellinen kuva kissasta ja minusta.

Se musta klöntti tossa on itseasiassa kissa. Paita threadless, ihan noin yllättäen ;)

Ei tää nyt ihan niin...

Mä olin tänään pitkästä aikaa töissä. En tajua kyllä yhtään että miten sellaiset työssäkäyvät ihmiset jaksais vielä kirjoittaa blogia. Vai onko se sitten niin että ne ei jaksa kirjoittaa eikä ne ole sitten niitä ihmisiä jotka kirjoittaa blogia. Koska mulla ei tällä hetkellä tunnu olevan kyllä oikein mitään asiaa.

Ostin eilen kärkitossut balettia varten, pitää ommella ne nauhat niihin tänään, eilen ompelin jo kaksi tuntia ja sain vasta toisen tossun lähtövalmiuteen. Tein eilen myös ihanan browniepekaanipähkinäpiirakan huomista tyttöjen drinkkiklubia varten. Veikkaan että sunnuntaina on melkoisen kuvapainotteinen blogi tulossa. Tänään kävin salilla ennen töitä ja olin ihan puhki monta tuntia. Ihan jees meininki siis.

Mutta mitään asiaa mulla ei taaskaan ole. Olikohan tää "kirjoitanpa joka päivä jotain" idea vähän huono. Tänään se tuntuu sille, mutta ehkäpä se sitten ei kuitenkaan ole? Ehkä mä huomenna baletissa keksin jotain jäätävän hienoa asiaa. Varmaa on ainakin se, että huomenna mä saan sushia, sushibuffasta. Voi nam!

Veikkaan että tää maistuis sullekin. Tuoksu oli ainakin ihan järjetön ja taikina maistui megahyvälle ;)

Päivän paita on vanha tuttu, hyväksi havaittu, megajeapaita. Pitää nyt sanoa että otin itsestäni kuvan ja samalla flirttailin miehelleni, oon just niin hauska ja ihana :D Uu beibe!

Aliens Gave My Cat a Beard ja ihana rouva :D

 

I want to run away and join the circus...

Jotkut asiat kuulostaa vaan kauniimmalle englanniksi, kuten vaikka nyt tuo otsikko. 

Mä olen aina harrastanut jotain. Olinkohan kolme- tai neljävuotias kun äiti laittoi minut Päivi Silfverbergin satubalettiin. Mä tulen aina muistamaan sen jännän tuoksun mikä siellä tanssistudiossa oli, kai se oikeasti oli balleriinojen hiki joka siellä haisi, mun mielestä se tuoksu oli hyvä ja vieläkin jos jossain tulee tuo sama haju vastaan, palaan sinne pieneen tanssistudioon Turussa.

Kuusivuotiaana jostain syystä ei sitten enää jatkettukaan balettia, vaan siirryttiin jazz-balettiin, Taina Kovalaiselle. Tiedän hyvin että viime vuosina kyseinen misu on saanut paljon negatiivista julkisuutta mutta ei puhuta nyt siitä ;) Mä kävin tunnollisesti Tainan tunneilla lähestulkoon lukion loppuun asti, tanssien milloin mitäkin. Jazzia, showta, breikkiä, hoppiakin. Hopissa en taatustikaan ollut millään lailla hyvä, se ei kuitenkaan yrittämistä haitannut. Yläasteen ja lukion välissä kävin Jenkeissä asumassa hetken, sielläkin yritin vähän tanssahdella, Jordan Academy of Dance oli tuo laitos missä monena päivänä viikossa kävin itseäni sivistämässä. Siellä taisin ihan ekaa kertaa tanssia kunnolla balettia, päätä lyhyempien lasten kanssa. Tosin lukuvuoden päätyttyä oli ihanaa kun jonkun muksun vanhemmat (jotka kyttäsivät siellä oven takana joka tunnin ajan) tulivat oikein erikseen kertomaan miten hienosti olin kehittynyt niin lyhyessä ajassa. Harmi etten silloin jo Suomeen saavuttuani toivonut äidiltä balettitunteja. Nää on näitä.

Ala-asteikäisenä tanssin lisäksi pelasin lentopalloa, itseasiassa koko ala-asteen ajan, Raision Loimu oli onnekas saadessaan minut sekoilemaan kentälle. Mä en todellakaan ole mikään joukkuepelaaja. Veikkaan kyllä että olisin ollut ihan hyväkin pelaamaan jos jatkuva tanssiminen ei olisi häirinnyt mun kehoa. Turnauksissa kesken peliä saatoin äityä tanssimaan jos peli ei edennyt tarpeeksi jouhevasti. Miten hauskasti sitä pieni ihminen asuu päänsä sisällä eikä edes aina tajua mitä touhuaa.

Tämän kaiken liikunnan lisäksi soitin pianoa kuusivuotiaasta ja klarinettiakin kahdeksanvuotiaasta asti. Klarinetin soitto loppui kyllä siihen kun vaihdoimme kaupunkia Raisiosta takaisin Turkuun, klarinetti kun kuului Raision kaupungin puhallinorkesterille (tai mikä se nyt on), pianoa pimputtelin lukion loppuun asti. Jännä vaan että mä en todellakaan osaa pianolla mitään säestää, kaikennäköinen klassinen meininki onnistuu kyllä. Kummastakohan olis ollut tässä elämässä enemmän hyötyä, niin, tiedä häntä sitten...

Olen monesti miettinyt miten ihmeessä pieni ihminen on noin paljon jaksanut harrastaa, kouluakin muistaakseni tuohon aikaan on pitänyt kuitenkin käydä ja läksyjäkin tehdä. Ja miten sitä lukiostakin on oikeasti päässyt pihalle asti sen tuntimäärän kanssa mitä tanssistudiolla tuli vietettyä. Mystinen on ihminen. Ehkä mulla ei ollut muuta sosiaalista elämää....

Lontoossa en harrastanut mitään liikunnallista, ei ihme että olin aika pullea kun sieltä takaisin rynnistin. Muutama vuosi meni tehden vähän mitä sattui, ainakin yhden vuoden kävin Turussa Raija Lehmussaaren baletissa ja toisen Turun Seudun Tanssioppilaitoksen baletissa ja nykärissä.

Vuonna 2008 elämä muuttui aika jännästi kun muutin tuon äijän perässä Tampereelle ja aloitin tankotanssin. En olisi ikinä uskonut että siitä olisi voinut tulla itselle ammatti, olinhan nuorena kauheasti haaveillut tanssinopettajan ammatista. Muutaman kerran kävinkin erinäisissä pääsykokeissa, mutta baletti oli se johon nuo haaveet kaatuivat, en vain ollut teknisesti tarpeeksi hyvä. Oon vieläkin ihan huono baletissa, yritystä kyllä löytyy, ainakin aina välillä. 

No mutta, tankotanssi. Vuoden harrastin ja seuraavana syksynä jo ohjasinkin tunteja, pikkuhiljaa niitä tunteja oli enemmän ja enemmän, koulu ja sosiaalinen elämä oli vähän toissijaista, olihan minulla tankotanssi. Sekin oli kivaa niin kauan kun sitä kesti, kunnes firma ajautui konkurssiin (eikä siitä sen enempää) ja jouduinkin tekemään aivan liikaa töitä, rakkaus lajiin loppui kuin seinään enkä ole huhtikuun 2012 jälkeen koskenutkaan tankoon. Tämä on osittain todella surullista, mutta toisaalta olen iloinen ajasta jonka sain ihanien oppilaiden ja hienon lajin parissa viettää, ehkä se ei kuitenkaan ollut mua varten.

Mun tankotanssiuran suurin saavutus, aysha. Kyllä tosta pystyy edelleen olemaan erittäin ylpeä, kaunis liike.

Ainut mitä kaipaan aivan suunnattomasti on ilma-akrobatia. Viimeisen vuoden aikana tankostudiolle hommattiin silkit ja rengas, ensimmäisen tunnin jälkeen tiesin että siinä on mun laji. Mistään ei ole tullut sellaisia fiiliksiä kun silkkitiputuksista ja itsensä vääntelystä. Se on vaan sellainen homma että kun aikuisena aloittaa tuollaisia lajeja, ei pienessä kaupungissa (kyllä, Tampere on pieni kaupunki tässä mielessä) tuollaisia mahdollisuuksia vain kovasti saa. Tytöt jotka jatkoivat edesmenneen studion touhuja ovat kyllä sinne hankkineet kyseisiä rakkineita, vaan kun kattokorkeutta ei ole edes kolmea metriä. Ei siinä paljon tiputella ihmistä yhtään mistään :/

Pikkuapinahan se siellä!

Nyyh! Ikävä kaikkea tollasta.

Niistä tiputuksista puheen ollen :D

Samalla lailla toi notkeusakroilu on jäänyt jotenkin multa tässä viime aikoina myös ja sekin harmittaa. Itsensä vääntely oli kivaa mutta ei sitä sitten vaan tule kotona niin paljon hölmöiltyä kun ei oo mitään mitä varten sitä tekis. Emmä tiedä mitä varten mä ennen olen sellasta touhunnut mutta ennen kaikki toi oli vaan helpompaa. Höh.

Vanhassa kodissa touhusin jotain kässärihommia.

Mahtaakohan varpaat osua enää edes päähän asti, voi nyyh itseään laiminlyövää wilmiinaa..

Tänä syksynä alkoi kolmas vuosi Tampereen työväenopiston baletissa, tosin vasta toinen vuosi opettajista parhaan johdolla. Toista vuotta Ahjolan showtanssia alotellaan myös tässä (sama ope) paraikaa ja kyllä tuo tanssi on niin parasta. Mikään muu liikuntamuoto ei ole ikinä tuonut näitä oloja, olen niin onnellinen että olen päässyt takaisin ns. oikean tanssin pariin, siis mulle oikean tanssin pariin. Tanssirakkaus on jotain mitä vain tanssiva ihminen voi ymmärtää. Kuntosalilla käymisen vihaaminen on kanssa ihan oma taitolajinsa ja se että mä vihaan salilla käymistä mutta käyn siellä silti kolmesti viikossa kertoo vain siitä että mä haluan rankaista itseäni koska mä tiedän että se tekee mulle hyvää, se on sellaista mitä aikuinen ihminen sanoo.

Mulla oli tänään taas punahilkka ja susipaita päällä, mutta mä kaadoin mun päälle Pepsi Maxia koska en vaan osaa niin kuvaa ei sitten ole. Kukaan ei ole tainnut nähdä siitä ihan kokonaista kuvaa täällä koskaan.

Aika hieno toi Once Upon A Time... Ja aivan pikkiriikkinen tuo pienen pieni Punahilkka. Kun nyt ei vaan kävis mitään......

Kylttyyriä

Minua on tänään sivistetty! Vaimo on Työväen Teatterilla töissä ja hänen kauttaan pääsee aina vähän halvemmalla taide-elämyksiä kokemaan, niinkuin tänään Kulkurin omaisnäytökseen. Itse en kauheasti arvosta oikein mitään suomalaista ja nää TTT:n hommat on välillä aina ihan hyviä muistuttamaan että kyllä Suomessakin joskus jotain osataan. Ihan täysin valmis ei tainnut Kulkuri vielä olla, hitusen hajanainen olo tuosta näytöksestä jäi. Harmitti myös että jotenkin olisi pitänyt tuohon pohjiksi katsoa Chaplinin elokuvia ja vähintäänkin tietää herran historiasta enemmän kuin vain ulkonäkö. Tottakai Chaplinin elokuvia olisi pitänyt elämänsä aikana varmastikin katsoa, mutta niin olisi monia muitakin elokuvia pitänyt ehdottomasti nähdä. Vai miten moni teistä on nähnyt vaikkapa Casablancan tai Citizen Kanen, näin muutamia mainitakseni? Enpä ole minäkään, kunnioitan kovasti kyllä niitä ihmisiä jotka noita leffoja on katsonut. Kyllä ne tavallaan mua kiinnostaa, mutta sitten toisaalta moni muu leffa kiinnostaa niin paljon enemmän että ne klassikot on vaan yksinkertaisesti jäänyt katsomatta. 

Palatakseni vielä siihen että Suomessakin osataan joskus, Eppu Salminen oli yllättävän hyvä. Mulla ei ollut oikein mitään erityisiä odotuksia koko näytelmän saati näyttelijöiden suhteen eikä myöskään Eppu Salmisesta oikein mitään muuta muistikuvaa kuin Ennätystehdas ja Krisse Salminen. Kenties näistäkin syistä Epun Charlie oli oikein onnistunut, toki vähän nuorempikin olisi pääosan esittäjä voinut olla, ei Chaplin ihan hirveen vanha kuitenkaan noissa näytelmän elokuvissa ollut. Vaan nämä ovat näitä ja olen siis ihan oikeasti positiivisesti yllättynyt, tämä oli hyvä kokemus. Kiitos vaimolle :)

Taiteesta toiseen, katsokaa mihin törmäsimme matkalla kotiin!!!

Ei ehkä mun väriset mutta silti aivan uskomattoman kauniit!

Dimangeja balleriinan jalkoihin, kyllä kyllä!!!

Siis. Mä olen vähän sanaton. Olin jotenkin aina kuvitellut että Grishkon eriväriset kärkkärit olivat erikoisimpia mitä tällainen tavis voi kaupoista löytää, olin väärässä. Mulla on nyt sellainen olo että Ballerina&Liikunta saa musta asiakkaan tässä lähiaikoina. Vaikea uskoa että noi kahdet ovat ainoat mitä kyseinen liike tarjoaa. Aivan käsittämättömän ihania tossuja, meen vähän rikki. Onneksi huomenna aamulla pääsee taas vähän balettiin leikkimään että osaa välillä vähän jotain.

Teatterivaatetusta, on niin ihanaa että syksy on täällä ja saa laittaa nahkarotsin päälle ja alpakkapipon päähän jos tukka on muutoin tyhmästi.

Yllärinä taas tuo Threadlessin The Wolfman Ate My Homework, ei varmaan ihan asiallisinta teatteripukeutumista. Oon kauheen hirvee rebel :D

Peleistä vähän jotain

Tiedättekös kun jotkut ihmiset on kovia pelaamaan. On WOW:ia ja GTA:ta, COD ja Final Fantasy ja ties mitä kaikkia. Mä en ole koskaan jaksanut keskittyä noihin ja sitäpaitsi suurin osa tuollaisista peleistä on aivan liian jännittäviä. Mun pelaamiset on pienestä asti rajoittuneet hyvin yksinkertaisiin peleihin. 

Serkkupojilla oli pienenä Segat, yritin pelata Sonicia aina pikkuisen mutta se aina jäi siihen kenttään missä oli liian pelottava musiikki. Mutta mä sentään pieksin niitä ihan hyvin Columnsissa. Siitä on kai jäänytkin sellainen palikkapelirakkaus. Tetris, Bubble Town, Chuzzle, Candy Crush, ne on mun pelejä. Ei liian pelottavia ja voisin ehkä veikata että ne ehkä kuitenkin jotenkin rakentaa mun aivoja ja reaktiokykyä, tai sitten ei. Candy Crush mun piti kylläkin lopettaa, pelasin sitä liian usein ja se alkoi ärsyttämään mitä pidemmälle siinä pääsi. Alphajaxia oon puhelimella pelannut, siitä ja monista sanapeleistä tykkään kanssa. Mutta ei tosiaan sen pelottavampaa mulle, kiitos. Yritin jossain vaiheessa pelata tietokoneella American McGee's Alicea, en jaksanut, se oli liian monimutkainen vaikka aihe olisi kiinnostanutkin.

Lautapelit ovatkin sitten asia erikseen, mä oon nippelitiedon kuningatar enkä tykkää yhtään hävitä Trivial Pursuitissa. Muutaman kerran olen joutunut ylpeyteni nielemään, mutta yleensä mä olen se tyyppi jonka kanssa kannattaa olla samassa joukkueessa. Muutenkin taidan olla hieman voitontahtoinen mitä lautapeleihin tulee. Cluedo oli vuosia peli jonka halusin, vihdoin löysin sen jostain Suomalaisen Kirjakaupan megasuperalesta 7€:lla, siitäpä riemu repesi, tosin kenties vain omalla kohdallani. Jotenkin tuntuu siltä ettei kukaan halua pelata sitä mun kanssa koska kuvittelen heti voittavani. Yleensä mä kyllä voitankin :D 

Muutenkin tuo lautapelien pelailu on hyvin vähäistä, ikävä kyllä. Yritin joskus järjestellä peli-iltoja mutta jostain syystä kukaan ei halunnut lähteä mukaan :/ Meillä on vino pino hölmöjä ja kivoja pelejä mitä olisi kiva pelailla aina välillä mutta meidän perhe taitaa olla vähän epäsosiaalinen? Pelkästään jo pari erää Dominoa (tai Triominosia) silloin tällöin olisi aivan mahtavaa. Trivialin pelailuun kun pitää yleensä varata vähintään kaksi viikkoa, siltä vähän tuntuu.

Nyt on vähän tylsän tekstipainotteinen blogikirjoitus, piristänpä hieman kuvilla.

Kävin tänään baletin perään Minetissä vähän jäätelöostoksilla, mielestäni olin sen ansainnut kun runnotun varpaani kanssa kärsin koko tunnin ja hieman jopa pystyin nauttimaankin. Niin kyllä nautin jäätelöannoksestanikin ;)

Kermamansikka, suklaa, jugurtti ja ikisuosikkini meloni pääsivät tänään mukaan. NAM!

Mulla oli tänään kyllä t-paita päällä, se on tuo threadlessin (yllärivalinta) The Wolfman Ate My Homework!, vaan kun en jaksanut lähteä kuvanottamishommiin niin siitä nyt sitten ei ole kuvaa :D Vaan worry not! Kyllä internet, eli siis threadless, meille ihania paitoja tarjoaa!

Ja kas!

Stay Cool, threadlessista tietenkin! Ja sanot mitä sanot, Iron Man 3 oli muuten aivan äärettömän hyvä!

Kengät

Muistin jo hetken että nyt olis ollut tiistai, vaan eihän se vielä ollutkaan. Mun upea muotibloggailu on nyt ehkä vähän tauolla kun aloitin tänään tuon mun oppariprojektin. Tarkoittanee sitä että vietän aikaan yövaatteissa, treenivaatteissa ja alusvaatteissa x'D Tästä johtuen ajattelinkin että keräilen sitten vaikka netistä kuvia vaatteista joita haluan mutta joita mulla ei jostain syystä ole.

Opparista puheen ollen, sain tänään aikaiseksi jopa sen verran että kirjoitin opettajille sähköposteja ja poistin muovit yhdestä vihosta jonka hankin joskus vanhan koulutusohjelman opparikurssilla ollessani. Tuohon vihkoon kirjoitin mitä olen tänään tehnyt ja mitä huomenna pitäis koittaa saada aikaiseksi. Selailin myös TAMK:n kirjastosivuilta muiden markkinointiin liittyviä oppareita, ne alkoivat jotenkin pelottamaan. Kaiken tuon lisäksi kävin salilla ja nukahdin sohvalle. Hienosti alkoi siis ;) Joka tapauksessa tuntuu sille että tässä alkaa pikkuhiljaa tapahtumaan ja olen varma että tulen opparini saamaan valmiiksi tämän syksyn aikana. Näin on!

Salivaatteet, Seppälästä löytyi lasten paita, se on hieno. Kun hikoilee, se hikoilee aluspaitaan noi sanat kivasti.

Mulla alkaa huomenna showtanssitunnit kesän jälkeen, olen aivan innoissani. Lauantaina on baletti enkä jaksaisi sitäkään odottaa. Tänä syksynä aion vihdoin hankkia ihan ikiomat kärkitossut joilla sitten tanssahdella. Ukkeli lupasi myös ostavansa mulle haluamani maiharit jos saan penkkipunnerrettua 60 kiloa. Tänään nousi sarjoissa jo 42.5, eli voi olla ettei enää kauaa mene. Tuo 60 kiloahan pitää nostaa vain kerran ja maiharit ovat minun! Kauhea tsemppimeininki päällänsä siis. Tämän päivän salilta saamani taisteluvammat ovat vain esimakua siitä mitä tänä syksynä vielä joudun kärsimään.

Tässä ovat nuo upeat Dr. Martensit jotka minulle on luvattu. Kuva Dr. Martensin sivuilta.

Kunnes tuon maksimini saan tehtyä, joudun pärjäilemään iki-ihanien Vansieni kanssa. Kuvaa mun monivärisistä leopardikengistäni en löytänyt mutta ne ovat kyllä mahtavat, Vans-rakkaus ikuisesti.