Hissun kissun

Kääk!
Mun hiljaiselo on kyllä viime aikoina ollut ihan jäätävää. Muussa elämässä kyllä on tapahtunut ja vaikka mitä ja kaikenlaista viime kuukausien aikana, mutta sitten blogiin ei ole kyennyt mitään laittamaan. En vaan ole sitten kiireeltäni kyennyt pukemaan fiiliksiä sanoiksi. Enkä oo kai vissiin sitten ehtinytkään rauhoittumaan blogin äärelle. Seuraamiani blogeja olen sentään ehtinyt lukemaan, mutta siinä kai se lähinnä on ollutkin.

Olen todella pahoillani hiljaisuudesta, yritän jälleen kerran parantaa tapani. Varsinkin, kun on ilmeisesti ja kuulemma olemassa ihmisiä jotka tätä julkaisua ihan oikeasti lukevat ja seuraavat. Tai no, varmaan siis lukisivat jos täällä jotain uutta joskus lukisi mitä lukea.

Ajattelin tässä yön pimeinä (aamun valoisina) hetkinä, että ehkä jatkan silleen aivan puhtaalta pöydältä, en ehkä jaksa jaaritella viime kuukausien hommista, maaliskuusta tähän hetkeen on mahtunut aika paljon kaikenlaista. Sekä tosi kivoja juttuja, että tositositosi paskojakin juttuja.

Parhaan jutun voin toki kertoa, hankin itselleni kevään aikana baaritarjoilijan tutkinnon. Toukokuun lopussa kurssi oli ohi ja mä sain stipendin. Ihan oikean stipendin! Syystä että olin paras :D En muista koskaan olleeni missään paras. Ope oli sitä mieltä, että mä olin niin ylettömän kiinnostunut alasta ja äärettömän motivoitunut oppimaan, ettei tuota stipendiä olis kellekään muulle edes voinut antaa. Ei sitä meinaa vieläkään oikein uskoa. Oon tainnut koko elämäni kuitenkin olla sellainen melkoinen sluibailija, että jos jostain pääsee helpommalla niin helpommalla tehdään ja mennään :D Eli tuota ihan kuin olisin löytänyt oman alani vihdoin. Ainakin yhden sellaisen. Jos hyvin käy, jatkan näitä opintoja vielä syksyllä ihan baarimestariksi asti, se olisi ihan kauhean kivaa.

Stipendihän oli siis kuvassa näkyvä baarisetti, oon ihan jee ja vau <3

Oon tässä tehnyt viikon aikana lähes 50 tuntia töitä, alkaa vähän tuntumaan jaloissa ja päässä. Kerrankin maanantai on hyvä päivä, kunhan tästä pääsen nukkumaan, aion jatkaa nukkumista niin pitkään kuin unta riittää. Sitten saattaa olla, että nukun vielä lisää, käyn ehkä välillä vähän salihommissa ja sitten voisin ehkäpä taas nukkua. Aika ihana suunnitelma, aika ihana maanantai tiedossa :)

Toivottavasti just sinä siellä aloitat viikkosi yhtä kivoilla fiiliksillä. Nyt on kesä ja ihanan valoisaa, ilon kautta mennään niin hommat toimii paljon paremmin :)

PS. Tää biisi <3

Valitan ja itken

Tuntuu sille, että viime päivinä olen vaan valittanut ja itkenyt asioista. Tärkeistä asioista ja typeristä asioista, ihan kaikista asioista. Eniten valitan töistä, tai siis siitä ettei niitä ole. Sitten valitan mun sosiaalisesta elämästä, tai siis siitä ettei sitä ole. Sitten valitan siitä, että olen läski ja että kun liikunta on ihan perseestä. Sunnuntaina just sanoin lopettavani kaiken kun oon niin huono kaikessa. Kuka tuli just tanssitunnilta, kysynpä vaan?

Toi työnhakuasia on edelleen vaan yhtä vaikea, tuntuu kyllä sille, etten todellakaa ole yksin tuon asian kanssa. Ihmettelen edelleen vaan miten ne nyrpeät pikkumisut nappaa sellasia työpaikkoja mihin minä olisin täydellinen, mutta mua ei oteta edes haastatteluun. Ehkä niille ei tarvii maksaa niin paljon palkkaa.

Sosiaalinen elämä, mikä se sellainen on? Mä vietän aikaani koneen edessä, koska Facebook, Tumblr, Twitter, Blogger, Buzzfeed, jopa Lily. Suurin osa kavereista on Facebookin chatissa lähestulkoon yhtä paljon kuin minä, joten jutuissa kyllä pysyy ajan tasalla, mutta se ihmiskontakti on jossain muualla. Mähän käyn harvojen töiden lisäksi vain salilla ja tanssitunneilla. Tanssitunneilla on toki ihania tyyppejä, mut enhän mä niitä näe kun kerran viikossa. Lauantaina ennen töitä käväisin Nekalassa ihastuttavan Asikaisen luona tyttöjen hutsukekkereillä syömässä herkkuja ja saamassa mahani kipeäksi niistä kyseisistä herkuista. Kemuissa oli aivan ihastuttavia naikkosia, ja mä olin ihan innoissani kun sai pitkästä aikaa höpötellä ihmisjoukossa. Samaan aikaan kuitenkin joutui skarppaamaan ihan sikana, koska mä olen niin kova jännittämään uusia ihmisiä. Se ei kuulemma näy päälle, mutta se sisäinen taistelu on aika raastavaa. Siinä kun hieman ennen puolta yötä lähdin tarpomaan keskustaa kohti, pärähdin itkuun lumisateessa. Puoliksi siksi, että oli niin kivaa, mutta toinen puolihan liittyi siihen, että se iki-ihana jännitys laukesi. Sai vihdoin hengittää raikasta ilmaa ihan yksin. Aika kamalaa, koska ilta oli aikamoisen onnistunut.

Mä oon läski ja liikunta on ihan perseestä. Tää on ollut parin päivän kantava teema. Asian eteen tietenkin yritän koko ajan tehdä jotain, mutta se on niin vaikeaa. Jäätelö on niin hyvää ja karkit myös. Syön yllättävän kurinalaisesti, mutta siitä ei tunnu olevan kauheasti apua, en käy ihmisten kanssa syömässä tai kahvilla tai oikeastaan yhtään missään, paitsi joskus lauantaisin jos saa herkkupäivän. Toikin toki yhdistyy siihen sosiaaliseen elämään ja sen olemattomuuteen. Mutta toi läskihomma, minkäs sille teet. Telkkarissa näkyy 140 kiloinen ihminen ja mä näen itseni yhtä isona vaikka tosiasiassa oon alle puolet sen painosta ja mulla on ehkä vaan viis kiloa ylimääräistä. Ihan terve meininki. Onneks se kaikki paino on kerääntynyt tohon keskivartaloon, että varmasti hankin itselleni jonkun kakkostyypin diabeteksen vielä jonain kauniina päivänä. Ehkä mieluummin haluan olla fitnesskarhu kun diabetesjänö. Vaikka karkki onkin hyvää. Itsekuria tänne lisää, kiitos.

Liikuntahan ei oikeasti ole perseestä, se on viime aikoina ollut perseestä vaan siksi, koska salilla ei kulje enää niin hyvin kuin aikasemmin ja tanssitunnitkin tuntuu olevan sitä, että potkin itseäni päähän. Mistä tämä tällainen on tullut? Jos mä olisin sellainen ihminen joka jää kotiin "koska oli niin ikävä ilma pihalla, ni sohvalla oli paljon mukavampaa suklaalevyn kanssa", en olis ollut varmaan kahteen viikkoon yhtään missään. Paitsi niin, tänäänhän se paska ilma vasta oli. Menin silti tanssimaan, ihan hyvä että menin.

Mä oon tässä muutenkin pohtinut, että tää kaikki negatiivinen ajattelu kumpuaa varmasti siitä, ettei ole niitä hemmetin vakkaritöitä. Vakkaritöistä sais rahoo, ehkä sellasia kivoja työkavereita joista vois tulla muutenki kavereita ehkä, olis joku paikka mihin purkaa ylimäärästä energiaa eikä olis edes jaksamista enää valittaa mistään. Vai onko ihminen koskaan tyytyväinen?

Onneks on tämä biisi, se kuulostaa kesälle. Ajattelin, että voisin ens kesänä sitten luukuttaa tätä tossa Sorsapuistossa, syödä jäätelöä ja lukea kirjoja samalla kun Merkkari saa hermoromahduksen kun se on joutunut olemaan liian pitkään pihalla vaikka halusikin mukaan.

Karkkia korville

Tää biisi <3

Oltiin pari vuotta sitten joulu miehen vanhemmilla tuolla jossain landella. Kuuneltiin nukkumaan mennessä mun puhelimesta brittiradioo, muistaakseni kanava oli NME:n joku nettikyhäelmä. Landella kun oltiin, on kai sanomattakin selvää, että oli pimeää, aivan kuin talo olisi laitettu säkkiin, mitään ei nähnyt. Rouva siinä sitten tapansa mukaan nukahti hyvin nopeasti, radio jäi päälle. Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin tän biisin alkuun.

Se fiilis sysipimeässä huoneessa ton alun soidessa oli kyllä mystinen. Rakastuin toki myös aivan samantien Ben Howardin ääneen, ei siinä mitään. Onneksi sain jostain sieltä unten mailta selvää sanoista ja niitä sitten googlailin menemään ja löysin Benin muunkin tuotannon samalla. Mikään muu Howardin kappale ei toki ole koskaan ollut tämän veroinen, mutta hyvää taidetta tekee tuo miekkonen.


Tämän rakkauden lähetti mulle joskus messengerissä mun silloinen rakas ystävä. Sanoi löytäneensä parhaan bändin ikinä.

Ei hän nyt ihan metsään tuon luonnehdintansa kanssa ollut. The Nationalista on toden totta tullut mulle äärimmäisen tärkeä yhtye. Joskus muinoin omasta last.fm:stä katselin, niin tämä biisi oli korkeimmalla sijalla jollain ihan järjettömillä luvuilla kaiken lisäksi. Olin sitten repeatilla kuunnellut satoja ja taas satoja kertoja, eikä ihme. Aikamoista namia kyllä tämä korville.


Viimeinen biisi tässä katsauksessa onkin sellainen, jonka löysin jo joskus teini-iän loppupuolella. Silloin lainasin Silverchairin levyjä kirjastosta ja luukutin tätä jatkuvalla syötöllä.

Biisi painui jossain vaiheessa hieman unohduksiin, niinkuin joillain kappaleilla tuntuu olevan tapana. Jossain vaiheessa viime vuosina tapasin kipaleen jälleen ja vanha rakkaus on edelleen tallella. Ikävä kyllä, tähän biisiin ei liity mitään henkilökohtaista tarinaa. Toisaalta toi biisin alkuperä on ihan tarpeeksi raskas ja henkilökohtainen tuolle poitsulle, että ehkä mun ei tarvitse olla kokenut tuollaisia raskaita juttuja tykätäkseni musasta.

Musiikki on ihanaa, eläminen ilman sitä on mahdotonta <3

Kävin elokuvissa

Kyllä! Elokuvissa on käyty, kahdesti tässä kuukauden sisällä. Oon oikea kulttuurihirmu, aivan selvästi :D Miestä on jotenkin niin kauhean vaikeaa saada elokuviin, kun se nukahtaa niin helposti, menin sitten vaimon kanssa molempiin.

Ensimmäinen oli tuo paljon puhuttu ja odotettu (vai odottiko sitä joku?) Hobitti - Smaugin autioittama maa. Pistettiin oikein kunnon kolmedeemeiningit ja iloksemme huomattiin Plevnan vaihtaneen 3D-lasit kevyempiin ja vähän mukavampiin yksilöihin. Ei siis sattunut päähän eikä nenukkiin. Mutta kappas niin, itse elokuva sitten. En mä tiedä, ei mulla oikeasti ole kauheasti sanottavaa noista, edelleen aika naurettava ajatus tehdä 300 sivun kirjasta kolme yli kahden tunnin elokuvaa. Ne ovat pitkäveteisiä ja kaikki kohtaukset ovat aivan ylipitkiä. Tässä nimenomaisessa leffassa kävi vielä jotenkin niin kauhean nolosti, että alun kievarikohtaus näytti ihan oikeasti Emmerdalelta. Ei sitä oikein osaa selittää sen paremmin, kuvalaatu oli liian kirkas niinkuin telkkarisarjoissa, jotenkin vaan nauratti kauheasti. Elokuva ei olis tietenkään ollut minkään arvoinen ilman Martin Freemania joka mun mielestä taisi pelastaa koko höskän, taas. Siinä on kyllä uskomattoman taitava mies, joka on nyt tammikuussakin taas todistanut parhautensa uusissa Sherlock-jaksoissa. Niitä kaikki ovat odottaneet, kaksi vuotta jopa. Eli kaiken kaikkiaan sanoisin, ettei leffa ollut odotusten arvoinen (tosin mä en edes siltä kauheasti odottanutkaan). Toki rakennukset ja luonto ovat hienoja, mutta jos sellaisia haluaa katsoa, voi kuluttaa aikaansa dokumenttien parissa ;) Eipä sillä, kyllä mä sen kolmannenkin osan meinaan vilkuilla, täysin ilman odotuksia, tietenkin.

Lopputekstien biisiä voisin toki kehua, se oli kaunis. Multa on jotenkin tuo Ed Sheeran mennyt aivan ohi. Olen toki nähnyt jäbän kuvia intternetissä ja kuullut nimen, vaan siinä se on ollutkin. Onneksi siis oli tuo biisi lopussa, pojulla onkin vallan kaunis ääni, pitänee tutustua lähemmin tuotoksiinsa ;)


Vuoden ensimmäisenä päivänä suunnistimme vaimon kanssa taas leffateatteriin ja mikäpä parempi tapa aloittaa vuosi, kuin toivomalla lunta ja katsomalla Frozen. Iiiiiih. Kolmedeehän tuokin oli ja kuinka onnistunut sellainen! Mulla ei tuon elokuvan kohdalla ollut mitään odotuksia ja voi miten ihana se oli. Toki kesken leffaa käännyin ystäväni puoleen ja kuiskasin, että "mies vihais tätä leffaa ehkä eniten", mutta eihän se ollutkaan mikään poikien leffa :D Erityiskiitokset menevät ihastuttavalle lumiukko-Olafille ja Sven-porolle. Ihan huikeita one-linereita ja pidempiäkin vitsejä ja leffassa oli tosi upeita kohtauksia ja hyvä biisejä. Tärkeimpänä elokuvassa oli myös tyttöenergiaa, kaikkeen ei aina tarvita sitä rinssiä, vaikka on sekin ihan kiva olla olemassa tietty. Oon ihan Frozen, missä on mun kylmä ja superluminen talvi? Onhan se vielä tulossa, onhan?

Erityisesti tykkäsin ylhäällä olevasta biisistä. Misun ääni ei oo niin perus-Disney, ainakaan mun mielestä, siitä löytyy ihania erikoisia värejä ja se on kuitenkin tavallaan vähän erilainen. Iiiiih, ihastuttavaa.

Oho!

No hups.
Kiitokset Niinavalle jolta linkin tänne löysin :D

Kyllä mä jotenkin kuvittelin kuunnelleeni jotain muutakin tämän vuoden aikana :D Jokseenkin hämmentävää tällainen. Jos itseäsi kiinnostaa omat niin sanotut tulokset, täältä löytyy ;) Niin jännistävää.

Mä en kyllä vieläkään ymmärrä tota listaa, missä on mun Eagles of Death Metal, Queens of the Stoneage, Paramore, Ellie Goulding, jne yms??? Oon vissiin kuunnellut puhelimella enemmän kun Spotifylla. Harmi ettei telefoonista saa pihalle samanlaisia tilastoja, olis varmaan semisti erilainen listaus. Ja miksi tossa top tenissä on kahdesti toi Ida Marian I Like You So Much Better When You're Naked? En tajua :D Ehkä se on sit vaan niin hyvä biisi, että sen pitää olla kahdesti tossa. No onneks noi ei oo kauheen noloja kuitenkaan. Vai onko?

Musaah!

Juuri taisin valitella ettei mikään musa taas sykähdytä. Onneksi tämä meni pian ohi kun uskalsin vihdoin kuunnella Lorden levyä. Pure Heroine on todella kaunis levy ja biisit vaan toimii, ainakin mun korvaan. Kun maalailin tuota keittiön seinää, tein sen nimenomaan tämän levyn tahdissa. On myös mieltäräjäyttävää ajatella, että noi biisit on tehnyt vasta 17-vuotta täyttänyt nuori tyttö, ihan itse. Tyttö, jolla on muuten ihan uskomattoman kaunis ääni.

Itselle tuntuu edelleen biisien tekeminen ihan uskomattoman vaikealle, ehkä siksi en ole koskaan eläissäni saanut yhtäkään valmiiksi. Tämän levyn kuunneltuani on tullut sellainen olo, että tuskin saankaan koskaan edes sitä yhtä valmiiksi, kun maailmassa on näin hyviä tekeleitä. Nooooh, ehkä vielä joskus, jos uskaltaa ja antaa itsensä yrittää.

Olen tänään ollut lähinnä väsynyt tai raivon partaalla. Väsymys johtui salista (itkin askelkyykkyjen välissä, kunnes sain luvan ottaa painoja pois), raivo koulusta, yllättäen. Miehen avustuksella lähetin pari tylyä sähköpostia ja ne harmittaa mua vieläkin. En haluaisi olla tyly, mutta kun tuntuu sille että asiat eivät muuten etene mihinkään. TAMK:ssa ei tunnu olevan mitään järkevää systeemiä ja siitä joutuu kärsimään moni. Mullehan on opo lähestulkoon suoraan sanonut pitävänsä mua ärsyttävänä. Tästä sitten lähdetään. Jee. Jos mä nyt kuitenkin tämän vuoden puolella pääsisin pois tuolta, niin ei tarvitsisi tällaista raivoa enää kokea. Ainakaan näiden asioiden suhteen.

Onneksi on Lorde ja tämä sumean kesäinen biisi, levyn paras <3

 

Ahkera rouva

Minä olen tänään tehnyt enemmän kuin monena päivänä tänä syksynä :D

Heräsin 11.30, eli aikasemmin kun hetkeen (lauantait poislukien koska baletti on jo 11.15 :D) ja aika pian siitä oltiin jo miehen kanssa salihommissa. Sumomavettelin 75 kiloa ihan yllättävän kevyesti ja salin jälkeen vielä IMUROIN. Päivän myöhässä, eilen vain unohdin täysin koko imuroinnin vaikka mitään en tehnyt koko päivänä.

Iltasella alkoi vilske. Suuntasimme vanhan tankotanssishowryhmän kanssa Sorin Sirkukselle vilkuilemaan Syöksyn ensi-iltaa. Mulla oli jopa korkkarit jalassa. Aivan pätevää sirkustahan se. Joitain osioita en olisi tarvinnut lainkaan ja joitain osioita olisi tarvinnut vielä siistiä ennen esitystä. Varsinkin vertikaalikangas oli todella suuri pettymys. Se oli ennenmuinoin suosikkilajini ja sitä toki odotin kovasti. Harmillisesti vain tekeminen näytti tosi raskaalta ja tosiaan vähän epäsiistiltä, olisi kai pitänyt misun vielä hieman reenailla. Illan suosikkeja oli käsitasapainoilua ja itsensä vääntelyä loihtinut typy, molemmat trapetsipläjäykset ja vertikaaliköysi. Se köyttä touhunnut mimmi on ehkä joku maailman pienin! Kaikki mitä se tekee näyttää ihan hullun helpolta, kyllä oli iso ero verrattuna vaikka juuri tuohon edellä mainittuun kankaaseen. Toisessa trapetsishowssa hääri sellainen tyttö joka on meidän porukalta ennenkin saanut huomiota osakseen. Ei pelkästään siksi, että on äärettömän taitava, vaan myös siksi että sillä on niin älyttömät reidet. Kyllä. Katsokaa vaikka itse!

Ei ole varmaankaan epäselvää kenestä puhun...
Kuva.

Sirkuksen perään menimme syömään Flameen. Tai siis muut söi ja minä join Pepsi Maxia :D Tuohon mun syömissäätöön ei nyt tällä kertaa mahtunut ravintolaruoka, kun eihän siitä tiedä miten paljon kaloreita ja protskua löytyy! Tyttöjen ruuat näyttivät (ja tuoksuivat) taivaallisille, mutta selvisin koettelemuksesta ja menin kotiin syömään kanapihviä majoneesilla ja paahdetulla sipulilla. Hyvää oli, mutta kun siitä ei tullu tarpeeksi täyteen ja päivän kaloreita oli ihan hulluna jäljellä, niin vetäsinpä sitten tonnikalapurkin poikineen (luetaan kera majoneesin).

Kupu täynnä suuntasimme miehen kanssa vielä Dorikseen. Siellä oli musiikkia, josta miehen kanssa molemmat pidämme, ihme kyllä. Löytyi Seksihulluja ja Sur-ruria. Kolmatta bändiä emme sitten jääneet katsomaan, kun oli jo rouvan nukkumaanmenoaika. Aamulla on kuitenkin baletti mihin pitää balettinorsuna mennä touhuamaan :D

Sur-rur vaaleanpunaisessa valaistuksessa.
Seksihulluista ei ole kuvaa kun en muistanut ottaa x'D

 

Jos mulla olis rahaa

Olen tässä viime päivinä miettinyt, että mitä mä tekisin jos mulla olis oikeesti rahaa. Tässä muutaman vuoden kun on tullut elettyä lähinnä opintotuella ja erinäisten pätkätöiden palkoilla, on ollut aikaa oppia köyhäilemään.

Aloinkin pohtimaan, että mihin kaikki rahat pistää jos valmistumisen jälkeen saakin jonkun ihan oikean työn mistä tulee ihan oikeaa, kunnon palkkaa. Tällä oikealla palkalla tarkoitan nyt sellaista, missä käteen jää jotain 1500 ja 2000 euron välillä. Ei se kuulemma edes ole mitään "oikeaa palkkaa", köyhyysrajoilla ilmeisesti liikuttaisiin edelleen. Mulle tuo olisi kuitenkin aivan järjettömän paljon rahaa.

Säännöllinen tulonlähde tarkoittaisi mulle lähinnä sitä, että ostaisin kenties hieman kalliimpia farkkuja (ei sillä että Crockereissa olis mitään vikaa) ja käyttäisin enemmän Vansin ja Volcomin vaatteita ja laukkuja. Mulla olis enemmän oikeasti hyviä rintaliivejä ja voi moro että mulla olis parempia urheiluliivejä! Vois ostaa ehkäpä laadukkaampaa lihaa, käydä kenties kauppahallista ihan hakemassa lihakaupasta kunnon tavaraa. Sitten mä ostaisin enemmän Body Shopista ihanan tuoksuisia asioita (joulun aikaan kaikki karpaloa, muutoin kookosta ja pinkkiä greippiä) ja hankkisin BeneFitin meikkejä. Voisin tilata Threadlessista enemmän paitoja ja huppareita, samaten TeeFurysta.

Toisin sanoen, mikään ei niinkään muuttuisi, olisi vain vähän kalliimpia vaatteita ja mahdollisuus ostaa asioita silloin kun siltä tuntuisi eikä vain pitkällisten laskelmien päätteeksi. Sitten kun olisi rahaa, olisi myös mahdollisuus taas ostaa ihania lahjoja tärkeille ihmisille, ihan muuten vaan ja varsinkin juhlapäivinä. Sellaisia lahjoja mistä tietää että ne tyypit oikeasti tykkäävät. Se olis aika kivaa. Nyt ei sitten muuta kun Wilmiinalle työtä etsimään! Eikun niin, pitäis valmistuakin ensin........

Tässä vielä musiikkia korville erittäin, ööh, mielenkiintoisen videon muodossa. En tiedä mitä huumeita olis pitänyt syödä tämän taiteen tajuamista varten, vaan ainakin biisi on hyvä ja bändi aina upea <3

 

Koomailuhommia

Jokseenkin olleet aivot eräänlaisella lomalla koko viikon. Energia riittää justiinsa siihen että käy salilla tai tanssitunnilla, jonka jälkeen keho ja pää ovat aivan katkipoikki. Minkäänlaisia ajatuksia ei oikein pysty tuottamaan, olen hyvin ihmeissäni että sain tänään tehtyä kypsyysnäytteen koululla. Muistin tarpeeksi asioita mitä olen tuohon oppariini kirjoittanut, eli ohjaajan puolesta se on ihan selvä nakki, vielä pitää äidinkielen opettajan tuo tarkistella. Veikkaan että sieltä mennään sitten nippanappa läpi. On kyllä jokseenkin huvittava tämä Suomen systeemi. Opiskelet englanniksi, teet kaiken englanniksi, jopa opparisi, loogisesti teet kypsärin suomeksi...Ohjaajan kanssa kun käytiin läpi tuota mun raapustelmaa, välillä hävetti millaisia anglismeja sinne tekstiin oli salakavalasti hiipinyt. Tällaista tämä nyt sit kai on.

Mä veikkaan, että toi aivojen tyhjäkäynti on myös vaikuttanut osaltaan siihen, että heräsin eilen taas kerran siihen, ettei musiikki tunnu miltään. Mikään ei herätä minkäänlaisia fiiliksiä ja olenkin tässä pitänyt mieluummin taustalla telkkaria päällä musiikin sijaan. En edes katso sitä, jotain meteliä vaan pitää olla. Aika huolestuttavaa, mähän rakastan musiikkia. Mies just eilen sanoi, että kun mä olen niin lahjakas musiikkiasioissa niin varmasti koenkin musiikin jotenkin aivan eri lailla kun perus musiikin kuluttaja. Vaikea mennä sanomaan kun en ole muiden päiden sisään oikein koskaan päässyt vierailemaan niin kattavasti. Olen kyllä melkoisen varma että tämäkin nykyään suhteellisen usein vieraileva musiikkikaamos poistuu taas piakkoin, kunhan löytyy taas joku ihana biisi, jota voi soittaa toistolla tuntikausia putkeen.

Onneksi aina on eläinvideoita ;)

Taikametsä ja vanhan ajan Lontoo

No kyllä, katselin lisää ohjelmia. Itseasiassa katselin eilenkin ohjelmia. Eilen oli vuorossa uusin Once Upon a Timen jakso ja illalla katselimme vielä ukkelin kanssa Homelandin viimeisimmät kuviot, hän kun ei OUAT:sta niin kauheasti välitä kuitenkaan. Tollaset satutarinat ei voi kiinnostaa, kuulemma. Tänään tuli vielä ilokseni katsottua Ripper Streetin uuden kauden eka jakso. Tämä oli kivaa myös siksi, että Sleepy Hollow on muutaman viikon tauolla. Saa tiistaille vähän lisää äksöniä eikä tartte itkeä sitten niin.

OUAT:n tapahtumat ovat nyt kolmoskaudella siirtyneet Neverlandiin. On taas vähän turha alkaa valottamaan sen enempää tapahtumia, etten spoilaa kenenkään katselunautintoa jos vaikka sattuukin seuraamaan sarjaa Suomen tahdissa. Sarjan vetävin juttu on mulle alusta asti ollut se, että kaikki sadut ja henkilöt eivät ole aivan samanlaisia kuin mihin on yleensä totuttu. Hommia on vähän väritelty lisää ja on keksitty historiaa sellaisten hahmojen välille joita ei aivan heti yhdistä minkään satukirjojen perusteella. Välillä vähän paremmin ja välillä vähän vähemmän hyvin. Eipä ole mua ainakaan haitannut, sarja toimii, hyvin.

Maleficentin linna. Huiiiiiiiii!
(Ei ole kyllä tämän kauden olennainen asia, kuva on vaan hieno :D)
Kuva.

Niin, se Homeland. Ilmeisesti Suomessa tuo sarja tulee ihan vaan pari viikkoa Jenkkilää jäljessä joten enpä tuostakaan jaksosta nyt mitään järjettömästi ajatellut spoilailla. En ole oikein koskaan ollut poliittisten sarjojen ystävä, en vaan ymmärrä enkä tiedä politiikasta tarpeeksi ollakseni kiinnostunu tuollaisista. Paitsi nyt sitten niin. Kolmatta kautta mennään ja mua viedään, ihan käsittämätöntä tykitystä. Tällä hetkellä tuntuu sille, että jokainen jakso on jättänyt mut istumaan suu auki ruudun eteen. Twists and turns, etten sanoisi. Eikä sarjassa toki vähiten vedä superihana ginger man Damian Lewis. Äijää on vaan tällä kaudella näkynyt aivan hävyttömän vähän. Soo-soo! Harmillisin juttu sarjassa kyllä taitaa olla edelleen se, ettei Claire Danes vaan osaa itkeä. 

Oikeesti?
Kuva.

Pidän kyseisestä näyttelijästä paljon, mutta toi itkunaama saa vain myötähäpeää aikaiseksi. Jos edelleen yli 15 vuotta Romeo+Julietin jälkeen kaveri edelleen itkee samalla lailla, siitä saa kyllä jo syyttää myös ohjaajia. Eikö kenellekään ole tullut mieleen sanoa, että koitapa jotain vähän erilaista lähestymistapaa. Eikö ketään muuta oikeasti häiritse tuo itkunaama? Ahhh, ilmeisesti en ole ainut...

Moi Damian, loooking goood, no okei, kyl noi muutki on ihan tyylikkäitä :D
Kuva.

Viimeisenä puhutaan Ripper Streetistä. Melkein voisin kaikesta huolimatta sanoa, että nyt puhutaan tämän kolmikon parhaasta. Sarja sijoittuu siis Jack the Ripperin huudeille Whitechapeliin, eletään Jackin murhien jälkimainingeissa ja poliisit yrittävät parhaansa mukaan touhuta niillä välineillä mitä siihen aikaan on ollut mahdollista käyttää. Jonkin verran tulee setien käytettyä sen verran vanhaa englantia, ettei ihan aina pysy kärryillä vaikka olisi enkkutekstityksetkin käytössä. Siitä huolimatta sarjassa pysyy mukana ja mä suosittelen sitä aivan hävyttömän lämpimästi. Kivaa myös on miten paljon jaksoissa käväisee vierailevia näyttelijöitä ja paljon tuttuja naamoja. Englannissa on siis eilen alkanut sarjan toinen kausi. Eka jakso alkoi mukavan vauhdikkaasti eikä todellakaan ollut mitään erityisempää keräilyä ja miettimistä mitä edellisessä kaudessa tapahtui. Ja hei siis, kattokaa nyt noita ukkoja, dapper gentlemen kertakaikkiaan!

Miehen mielestä sarjassa on liikaa hahmoja.
Mun mielestä pitää vaan seurata näitä kolmea ni pysyy hyvin messissä.
Jos pitää valita suosikki, niin se on kyllä toi Captain Jackson tossa oikealla.
Kuva.

Siinäpä olikin taas katsausta television jännittävään maailmaan. Onks tää hyvä, kiinnostaako ketään tällaiset päivitykset?

Siitä vielä ihana biisi iltaan.

Katselin vähän ohjelmia

Meillä oli muun kivan (lähinnä nyt syötiin sushia ja käytiin Minetissä jädellä) lisäksi viikonloppuna piskuinen joulu. Juotiin glögiä punaviinillä ja rommilla maustettuna ja syötiin joulusuklaatia. Nom! Tarjoilujen lisäksi katsottiin uusin Grimm ja tutustuttiin NBC:n uuteen sarjaan nimeltään Dracula.

Haluaisin nyt puhua tuosta Draculasta. Mulla ei ollut mitään kauheita ennakko-odotuksia sarjan suhteen ja siltikin jouduin pettymään. Petyttiin kaikki, itseasiassa. Sarjassa oli jotenkin kaikki ainekset onnistumiseen ja siitä huolimatta se oli plääh ja jäi valjuksi. Ilmeisesti tarkoituksena oli siis kuvata ihan tuota Bram Stokerin luomaa Draculaa, joka herätetään haudastaan 1800-luvun loppupuolella ja hän sitten päätyy teknologisen vallankumouksen pääjehuksi. Tai jotain. Vaatteet oli upeita, naiset kauniita, miehet vähemmän kauniita, rakennukset hienoja. Mutta niin. Musat oli jotain aivan käsittämätöntä. Pariin otteeseen mietittiin onko siellä joku musakaveri kännissä vaan soitellu synalla ihan vaan jotain ja se on sitte hyväksytty mukisematta. Alkoi loppua kohden vähän naurattamaan ne Miami Vice-pimputukset jotka eivät tosiaan ihan sinne vuosisadan vaihteeseen ihan täysin sopineet, jotenkin. Että jos joku oli nyt kuullut kyseisestä sarjasta ja kiinnostunut, suosittelisin että katsoisit mieluummin vaikka Being Humania. Se oli sentään oikeasti mahtava sarja.

Grimmistä alkoi tosiaan kolmoskausi. Siitä en nyt kauheammin viitsi paljastella. Jakso alkoi suoraan siitä mihin kakkoskauden viimeisessä jaksossa jäätiin.

Tähän loppui kakkoskausi. Voin kertoa että silloin ei naurattanut.
Kuva.

Jakson alussa käytiin vähän turhankin pitkään läpi että mitäs vartti sitten tapahtui, ja viisi minuuttia sitten, entäs mitä nyt tapahtuu. Onneksi asian kulmasta saatiin aika pian kiinni ja päästiin edes hieman eteenpäin. Ainakin hahmojen kohdalla oli saatu kivaa kehitystä aikaan, arvostan. Innolla odotan mitä ensi viikolla tapahtuu. Jäi aika jännään kohtaan.

Niin........
Kuva Tumblr.

Tänään olenkin muutoin vain touhunnut tuon opparin parissa, se alkaa olemaan yllättävän hyvällä mallilla. Huomenna pitää mennä tapaamaan pelottavaa opintojen ohjaajaa, hän haluaa keskustella mun tulevaisuuden suunnitelmista. Hän voi varmasti niistä keskustella keskenäänkin :P

Siitä voi vähän kuunnella musiikkia, tämä on hyvä biisi :D

Torstai-ilta Klubin nurkissa

Keskellä viikkoa baariin! Hyi kamala! Mutta pitäähän sitä nyt vaimon mennä Nyrkkitappelu-cheerleaderiksi sinne pukumiesten keskelle koska niin tekee hyvä vaimo.

Tällä hetkellähän Tampereella on menossa Lost in Music joka liittynee siihen että tällä hetkellä Tampereella on myös käynnissä Musiikki&Media. Kaikenmoista rokkikukkoa ja pukumiestä ympäri katuja nätisti kavereina. Ja niin, siis Lost in Musiciin liittyen mieheni bändi soitti Soundi-Klubilla yhdistettynä erittäin hämärästi kahteen yhtyeeseen jotka olivat vain ihan hitusen enemmän metallipitoisia kuin Nyrkkis. Noooooh, hälläväliä, Nyrkkitappeluahan sinne mentiin hurraamaan, muilla mitään väliä ole :D Pojat veti keikkatauon jäljiltä uuden basistin ja uusien biisien kera oikein nappisuorituksen. Erityisesti mieleen jäi uusi biisi Anna mulle vaikutteita.  Eli uutta levyä odotellessa siis.

Mun mies on toi paidaton tossa vasemmalla.
Kuva on onneton kameran tuotos kaukaa nappastu, ei kannata katsoa isona :D

Minähän toimin illan aikana lähinnä paita- ja CD-kauppiaana ja olisi kauheasti tehnyt mieleni mennä/jäädä tanssaamaan keikkojen jälkeen kun dj soitti ainakin 1/3 ajasta hyviä biisejä. Mutta kun olin poikien seurassa niin tanssin yksin, penkillä, rokkikukon vieressä. Pitäisi ehdottomasti saada joku kreisibailuilta aikaiseksi taas tulevaisuudessa, kreisibailaus on ihan hauskaa. Eikun tosi hauskaa.

Illan myyntiartikkelit ;)

AINIIN! Päivän kamalin tapaus meinasi unohtua. Mieheni on pari kuukautta kasvatellut kokonaista partaa naamariinsa, hänellä kun on aina ollut nuo pulisongit kun me olemme yhtä pitäneet. No mutta, tänään sitten keikkatauon jäljiltä yhytin kaverin kylppäristä ajamasta leukaansa paljaaksi. Voi että kun harmitti! Mä taidan olla yksi harvoista naisista joka oikeasti pitää parroista. Mun mielestä mun miehellä on vielä niin älyttömän hieno parta kun se on tuollainen syksyn punainen. Vieläkin harmittaa, mulla oli pari kuukautta ihan oikea MIES, nyt se näyttää ihan pojalle.

Meille on huomenna tulossa vieras joka kutsui ihan itse itsensä meille kun missasi meidän tuparibakkanaalit keväällä. Voin kertoa että kannattaa kutsua itsensä meille kylään koska minä tykkään leipoa. Huomenna tarjolla onkin sitten jotain aivan erityistä mitä en ole ennen itse edes tehnyt, taikina oli ainakin hyvää!

Mulla oli tänään ekaa kertaa päällä mun TeeFurysta ostamani Supernatural-paita. Se on sikamakee mutta en oikeen saanut tänään itsestäni sellasia kuvia että olisin näyttänyt tarpeeksi hyvälle. Sain sitten otettua sellaisen kuvan missä näkyy osa paidasta ja itse näytän hyvälle, se kelvatkoon.

Tarpeeksi hyvä. Kelvatkoon.

Kun tehdään covereita..

Itsekin joskus muiden musiikkia esittäneenä olen ihmetellyt monesti miksi coverversio on prikulleen samanlainen kun alkuperäinen versio. Jotenkin omasta mielestä siihen biisiin pitäisi tuoda jotain omaa, edes ihan pikkuriikkisen. Monesti siinä ei vaan ole onnistuttu. Viime aikoina olen kaikesta huolimatta kuullut monta hyvää coverbiisiä ja haluankin jakaa ne nyt kanssasi.

Tää jäbä nyt on muutenkin ihan uskomaton, mutta toi biisi saavutti jotain aivan uusia sfäärejä kun sen kuulin, mahtavaa! Alkuperäinenhän on tämä. Tuo Noah on tehnyt muutenkin ihan käsittämättömän hyviä covereita hyvistä ja vähemmän hyvistä biiseistä, harmillisesti jotenkin vaan jäbän omat biisit ei tunnu kiinnostavan läheskään niin paljon jostain syystä.

Tätäkin olis varmaankin pitänyt kuunnella muutaman kerran jos ei alkuperäistä esittäjää olisi tiennyt valmiiksi. Alkuperäinenkin on kyllä huisi biisi, ei siinä mitään. Tuolla kyseisellä coverlevyllä suurin osa muista biiseistä oli kanssa todella plääh, en ymmärrä mikä luovuuden puute ihmisiä oikeesti vaivaa.

Tässä biisissä onkin kyse sitten biisin alkuperäisen kirjoittajan esittämästä versiosta. Mä en voi SIETÄÄ tota biisiä Rihannan laulamana, tämä versio tuo sen sijaan kylmät väreet käsivarsiin ja jalkoihin. Voi miten väärälle ihmiselle Sia on mennyt biisiä tekemään. No, ainakin se on sitten saanut siitä varmaankin hyvät massit :D

Koska Sia on niin mahtava, altistan sinut nyt toisellekin misun coveroinnille. Tässäkin, taas kerran, on aivan eri fiilis kuin alkuperäisessä. Toki alkuperäinenkin on tässä tapauksessa yksi sellainen kappale joka on vaikuttanut muhun melko nuorena aika paljon, mutta tuo coveri tuo siitä esiin ihan muita asioita. Se on mun mielestä mitä hyvältä coverilta vois odottaakin.

Kaikki nämä tässä esitellyt biisit ovat mun mielestä hyviä covereita. Mietin pitäisiköhän joskus tehdä sellainen postaus missä listaan huonoja covereita, mutta siinä ei oikeastaan olisi mitään järkeä koska niitä huonoja on maailma täynnänsä ja niitä hyviä on aika yllättävän harvassa. Että ehkä turha lähteä etsimään huonoja huonojen seasta ja kannattanee keskittyä vain hyviin juttuihin.

Mä taidan nyt muuttaa tätä blogin kirjoittelutiheyttä ainakin sen verran että jätän, ainakin näin hetkeksi, viikonloput väliin. Kukaan ei halua lukea höpöhöpöliibalaabaa jos mulla ei vaan ole asiaa. Aina sitä asiaa ei vaan ole ja ehkä sitä sitten on enemmän kun ei joka päivä yritä tiristellä jotain höpöhöpöä.

Mä kävin tänään koululla ni oli pakko laittaa oikeasti oikeata vaatetta päälle, siispä päivän t-paitakin on ollut oikea t-paita.

T-paidan kuva on mun silmään ihan hirmuisen kiva, toi itse printti on vaan kovin epäkäytännöllinen kun se on niin kova ja tekee paidasta muodottoman.
Threadless tarjosi tämänkin taidenautinnon.
Makkarin seinässä on vesipyssyjä ja mun puuartesaaniopiskeluaikojen väriopin työ.
Jos joku muuten näkee vesipyssyjä jossain, ilmiantakoon ne, tarvitsemme lisää!

Musiikki sitä ja musiikki tätä

Mulla oli pitkään taas sellainen kamala ongelma ettei mikään musiikki kiinnostanut niin yhtään. Kaikki luottohititkin oli ihan plääh. Kun sanon pitkään, tarkoitan monia viikkoja. Mulla on viime vuosina tullut monesti tällainen kriisi. En ole varma johtuuko nyt siitä että nykymusiikki ei ole enää kauhean hyvää. Vai onko sitä tarjolla liikaa, onko kaikki samanlaista sontaa? Jotenkin tuntuu vähän sille että kuka tahansa voi tehdä musaa ja joku idiootti sen sitten ostaa. Harmikseni en ole koskaan osannut tehdä musiikkia, ehkä siksi kukaan idiootti ei sitä myöskään ole koskaan ostanut. 

No nyt mä eksyin taas sivuraiteille, tänään löytyi pitkästä aikaa biisi joka kolahti niin kovaa etten olekaan muuta koko päivänä kuunnellut. Itku meinas tulla kun koko setti toimi vaan niin hyvin. En ole oikein koskaan ollut mikään konemusan ystävä, mutta viime aikoina on tullut pari oikein onnistunutta tuotosta tuoltakin musiikin saralta. Tämän päivän löytö onkin sitten tulevalta Hunger Gamesin soundtrackilta, sekin siis varmaan soitetaan puhki ja pilalle alta aikayksikön, ei voi mitään.

Sia on vuosia ja taas vuosia ollut yksi niistä mimmeistä joita pidän maailman parhaana laulajana. Jo silloin kun tyyppi lauleskeli Zero7:n riveissä, kaikki laulamansa biisit olivat mielestäni yhtyeen parhaita, ihan vaan sen äänen takia. Aivan mieletön mimmi ja ihan ässä lauluntekijä. Arvostan todella. Tossa biisissä ton miehen ääni ei vakuuta mua kauheesti, olis voinu jättää pois. Sia olis kyllä taatusti kyennyt ihan yksinään kantamaan biisin läpi. No mutta, nää on näitä mille ei vaan mitään voi. Ja kyllä mä tästäkin selviän ja ton pienen epäkohdan kestän.

Tänään ei tullut pidettyä muuta kun treenivaatteita ja yökkäriä, eli en ottanut kuvaa mutta ostin netistä uuden! Laitan kuvaa kun sen saan, tuolta Teefuryn sivuilta ei jotenkin tuo linkkaaminen onnistu niin näppärästi kun haluan :D

Tähän loppuun vielä viimeinen biisi minkä esitimme lauantain häissä. Pitäis varmaan enemmänkin treenailla biisejä, laulaminen on niin kivaa.

 

Syksyn parhaita juttuja

JEA!
Tänään ja tossa viikonlopunkin aikana olen saanut kokea vähäsen niitä parhaita asioita mitä syksyyn liittyy.

Viime viikolla jatkui Jenkkilän päässä kolme mahtavaa sarjaa mitä olen seurannut jo jonkin aikaa, Parks and Recreation, The Big Bang Theory (joka Suomessa tunnetaan "hienolla" suomennoksellaan Rillit Huurussa) ja Ameerikan versio Sherlock Holmesista nimeltänsä Elementary (joka suomennettiin Holmes N.Y.C ja mä olen siitä edelleen erittäin tuohtunut). Näistä kolmesta ehdin perjantaina katsomaan vain Parks&Recin ennen kuin lähdettiin Turkua kohden. Yleensä noihin perjantaina katsottaviin sarjoihin menee vain kaksi tuntia kun Parks&Rec ja BBT kestävät 20 minsaa, Elementary 40. Nyt vain kävikin niin että sekä Parks&Recin ja BBT:n avausjaksot olivatkin tuplia joten kesto oli pidempi. Katsoin sitten BBT:n ja Elementaryn eilen. Kaikki pärähtivät käyntiin oikein mukavasti, hassua vain miten kahdessa kolmesta (Parks&Rec ja Elementary) kaverit oli vietykin yhtäkkiä Lontooseen. En valita, en lainkaan, Lontoo on yksi parhaista paikoista maailmassa, huvitti vaan jotenkin kun kumpaisessakin oltiin sitten Lontoossa ja touhuttiin siellä sitten kaikkea kivaa ja ei niin kivaa. Kyllä siitä ihan plussapisteitä mun päästäni kyllä kertyy.

Eilen rapakon takana on sitten puolestaan jatkuneet Once Upon a Time ja Homeland. OUAT:n katsoin tänään, se jatkui tasan siitä mihin jäikin, seikkailulta ei vältytty ja hahmoilla oli taas hyvää läppää, tykkään. Homeland katsotaan miehen kanssa sitten kun se saa kaikki päivän hommansa touhuttua. Sepä vasta jännittääkin, mihin ihana Damian (anteeksi siis Brody) onkaan tällä kertaa laitettu puuhastelemaan. Pariin viikkoon ei taida alkaa muiden sarjojen uusia kausia, lokakuun loppupuolelle menevät ainakin muutama, kerron niistä varmasti lisää kun on tuon aika. Huomenna tulee Sleepy Hollow:n kolmas jakso. Siinä onkin uusi sarja josta olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt. Ohjelmat on kivoja.

Kaikista kivoista ohjelmista huolimatta, kivoimmat asiat mitä viime päivinä on koettu, ovat villasukat ja anopin tekemä maailman paras ja hienoin neule. Sohvalle käpertyminen villasukat jalassa on ehkä yksi eniten kivoimmista asioista. Sitten kun joskus vielä pistää luksuksen oikein kunnolla päälle ja huvittaa teen juonti niin paljon että sitä oikein menee ja tekee, olo on täydellinen. Anopin neuletakin laitoin tänään päälle kun käytiin kaupassa. Siinä on kaikki asiat kohdillaan, tarpeeksi pitkät hihat, järjettömän iso huppu, kissan kuvia, kissan tassuja, pääkalloja. Niin, ja se on lämmin. Aaaaaah!

Kuva on hieno mutta neule on hienoin!

Mä olen viime aikoina pitänyt KOKO AJAN tota Welcome To Night Vale paitaa, ihan vahingossa. Johtuu varmaan siitä että se on hieno! Oi vitsi, uusin jaksokin on varmaan taas tullut, voi olla että kävelen huomenna koululle (KÄÄK!) ja kuuntelen sen. Hyvä suunnitelma, tykkään!

 

Nyt on tunnelmakuva, not. Paita hommattu TopatoCo:sta.

Loppuun laitan toisen biisin minkä lauantaina häissä esitimme. Vähän meininkiä ja hyvää mieltä.

Häitä ja sellasii..

Jooooo, tiedännnnn, en ole päivittänyt kahteen päivään. Tekee kauhean hyvää olla lähes kokonaan poissa netistä pari päivää. Ei todellakaan ole normaalia mulle, mutta tänä viikonloppuna onnistuin. Lähdettiin perjantaina äidin luokse Littoisiin ja eilen oltiin ystävän häissä, tultiin tänään vasta illalla kotiin oikein ihanan viikonlopun perään :)

Kuvia ei ihan järjettömästi tullut otettua, videoita saatiin noista lauluhommista sentään :) Seuraa kuitenkin nyt pari kuvaa häistä.

Karkki:

Söpösti oli etukirjaimet laitettu naminamitoffeeseen, mmmmm :)

Nimikyltti:

Jeaaaa, tääääts miiiii! :)
Oli kyllä nähty noiden askartelujen kanssa selvästi vaivaa!

Kaakku:

Aika tollee peruskakku mutta hyvä kakku :)

Kakun päällä oli:

No DINOSAUREJAAAAA!! Koska morsian niistä niin kauhean kovasti pitää :)

Meidän olemassaolo oli todellakin noteerattu:

Mietittiin et olisko pitänyt vetää stand-uppia tai jotain kun tossa ei erikseen ilmotettu mitä me tullaan tekemään.
Joku tanssiesityskin olisi varmasti ollut hieno :D

Mun asusta ei oikeastaan ole kuvia mutta videoilla näkyy miten hyvältä me molemmat näytettiin ;)

Tässäpä niistä ensimmäinen, hyvää yötä!

Mun katse vaeltelee sen vuoksi niin paljon kun en voinut katsoa morsianta itkemättä. Siks menee rouva sanoissakin sekaisin kun kerran menin vilkaisemaan xD

I want to run away and join the circus...

Jotkut asiat kuulostaa vaan kauniimmalle englanniksi, kuten vaikka nyt tuo otsikko. 

Mä olen aina harrastanut jotain. Olinkohan kolme- tai neljävuotias kun äiti laittoi minut Päivi Silfverbergin satubalettiin. Mä tulen aina muistamaan sen jännän tuoksun mikä siellä tanssistudiossa oli, kai se oikeasti oli balleriinojen hiki joka siellä haisi, mun mielestä se tuoksu oli hyvä ja vieläkin jos jossain tulee tuo sama haju vastaan, palaan sinne pieneen tanssistudioon Turussa.

Kuusivuotiaana jostain syystä ei sitten enää jatkettukaan balettia, vaan siirryttiin jazz-balettiin, Taina Kovalaiselle. Tiedän hyvin että viime vuosina kyseinen misu on saanut paljon negatiivista julkisuutta mutta ei puhuta nyt siitä ;) Mä kävin tunnollisesti Tainan tunneilla lähestulkoon lukion loppuun asti, tanssien milloin mitäkin. Jazzia, showta, breikkiä, hoppiakin. Hopissa en taatustikaan ollut millään lailla hyvä, se ei kuitenkaan yrittämistä haitannut. Yläasteen ja lukion välissä kävin Jenkeissä asumassa hetken, sielläkin yritin vähän tanssahdella, Jordan Academy of Dance oli tuo laitos missä monena päivänä viikossa kävin itseäni sivistämässä. Siellä taisin ihan ekaa kertaa tanssia kunnolla balettia, päätä lyhyempien lasten kanssa. Tosin lukuvuoden päätyttyä oli ihanaa kun jonkun muksun vanhemmat (jotka kyttäsivät siellä oven takana joka tunnin ajan) tulivat oikein erikseen kertomaan miten hienosti olin kehittynyt niin lyhyessä ajassa. Harmi etten silloin jo Suomeen saavuttuani toivonut äidiltä balettitunteja. Nää on näitä.

Ala-asteikäisenä tanssin lisäksi pelasin lentopalloa, itseasiassa koko ala-asteen ajan, Raision Loimu oli onnekas saadessaan minut sekoilemaan kentälle. Mä en todellakaan ole mikään joukkuepelaaja. Veikkaan kyllä että olisin ollut ihan hyväkin pelaamaan jos jatkuva tanssiminen ei olisi häirinnyt mun kehoa. Turnauksissa kesken peliä saatoin äityä tanssimaan jos peli ei edennyt tarpeeksi jouhevasti. Miten hauskasti sitä pieni ihminen asuu päänsä sisällä eikä edes aina tajua mitä touhuaa.

Tämän kaiken liikunnan lisäksi soitin pianoa kuusivuotiaasta ja klarinettiakin kahdeksanvuotiaasta asti. Klarinetin soitto loppui kyllä siihen kun vaihdoimme kaupunkia Raisiosta takaisin Turkuun, klarinetti kun kuului Raision kaupungin puhallinorkesterille (tai mikä se nyt on), pianoa pimputtelin lukion loppuun asti. Jännä vaan että mä en todellakaan osaa pianolla mitään säestää, kaikennäköinen klassinen meininki onnistuu kyllä. Kummastakohan olis ollut tässä elämässä enemmän hyötyä, niin, tiedä häntä sitten...

Olen monesti miettinyt miten ihmeessä pieni ihminen on noin paljon jaksanut harrastaa, kouluakin muistaakseni tuohon aikaan on pitänyt kuitenkin käydä ja läksyjäkin tehdä. Ja miten sitä lukiostakin on oikeasti päässyt pihalle asti sen tuntimäärän kanssa mitä tanssistudiolla tuli vietettyä. Mystinen on ihminen. Ehkä mulla ei ollut muuta sosiaalista elämää....

Lontoossa en harrastanut mitään liikunnallista, ei ihme että olin aika pullea kun sieltä takaisin rynnistin. Muutama vuosi meni tehden vähän mitä sattui, ainakin yhden vuoden kävin Turussa Raija Lehmussaaren baletissa ja toisen Turun Seudun Tanssioppilaitoksen baletissa ja nykärissä.

Vuonna 2008 elämä muuttui aika jännästi kun muutin tuon äijän perässä Tampereelle ja aloitin tankotanssin. En olisi ikinä uskonut että siitä olisi voinut tulla itselle ammatti, olinhan nuorena kauheasti haaveillut tanssinopettajan ammatista. Muutaman kerran kävinkin erinäisissä pääsykokeissa, mutta baletti oli se johon nuo haaveet kaatuivat, en vain ollut teknisesti tarpeeksi hyvä. Oon vieläkin ihan huono baletissa, yritystä kyllä löytyy, ainakin aina välillä. 

No mutta, tankotanssi. Vuoden harrastin ja seuraavana syksynä jo ohjasinkin tunteja, pikkuhiljaa niitä tunteja oli enemmän ja enemmän, koulu ja sosiaalinen elämä oli vähän toissijaista, olihan minulla tankotanssi. Sekin oli kivaa niin kauan kun sitä kesti, kunnes firma ajautui konkurssiin (eikä siitä sen enempää) ja jouduinkin tekemään aivan liikaa töitä, rakkaus lajiin loppui kuin seinään enkä ole huhtikuun 2012 jälkeen koskenutkaan tankoon. Tämä on osittain todella surullista, mutta toisaalta olen iloinen ajasta jonka sain ihanien oppilaiden ja hienon lajin parissa viettää, ehkä se ei kuitenkaan ollut mua varten.

Mun tankotanssiuran suurin saavutus, aysha. Kyllä tosta pystyy edelleen olemaan erittäin ylpeä, kaunis liike.

Ainut mitä kaipaan aivan suunnattomasti on ilma-akrobatia. Viimeisen vuoden aikana tankostudiolle hommattiin silkit ja rengas, ensimmäisen tunnin jälkeen tiesin että siinä on mun laji. Mistään ei ole tullut sellaisia fiiliksiä kun silkkitiputuksista ja itsensä vääntelystä. Se on vaan sellainen homma että kun aikuisena aloittaa tuollaisia lajeja, ei pienessä kaupungissa (kyllä, Tampere on pieni kaupunki tässä mielessä) tuollaisia mahdollisuuksia vain kovasti saa. Tytöt jotka jatkoivat edesmenneen studion touhuja ovat kyllä sinne hankkineet kyseisiä rakkineita, vaan kun kattokorkeutta ei ole edes kolmea metriä. Ei siinä paljon tiputella ihmistä yhtään mistään :/

Pikkuapinahan se siellä!

Nyyh! Ikävä kaikkea tollasta.

Niistä tiputuksista puheen ollen :D

Samalla lailla toi notkeusakroilu on jäänyt jotenkin multa tässä viime aikoina myös ja sekin harmittaa. Itsensä vääntely oli kivaa mutta ei sitä sitten vaan tule kotona niin paljon hölmöiltyä kun ei oo mitään mitä varten sitä tekis. Emmä tiedä mitä varten mä ennen olen sellasta touhunnut mutta ennen kaikki toi oli vaan helpompaa. Höh.

Vanhassa kodissa touhusin jotain kässärihommia.

Mahtaakohan varpaat osua enää edes päähän asti, voi nyyh itseään laiminlyövää wilmiinaa..

Tänä syksynä alkoi kolmas vuosi Tampereen työväenopiston baletissa, tosin vasta toinen vuosi opettajista parhaan johdolla. Toista vuotta Ahjolan showtanssia alotellaan myös tässä (sama ope) paraikaa ja kyllä tuo tanssi on niin parasta. Mikään muu liikuntamuoto ei ole ikinä tuonut näitä oloja, olen niin onnellinen että olen päässyt takaisin ns. oikean tanssin pariin, siis mulle oikean tanssin pariin. Tanssirakkaus on jotain mitä vain tanssiva ihminen voi ymmärtää. Kuntosalilla käymisen vihaaminen on kanssa ihan oma taitolajinsa ja se että mä vihaan salilla käymistä mutta käyn siellä silti kolmesti viikossa kertoo vain siitä että mä haluan rankaista itseäni koska mä tiedän että se tekee mulle hyvää, se on sellaista mitä aikuinen ihminen sanoo.

Mulla oli tänään taas punahilkka ja susipaita päällä, mutta mä kaadoin mun päälle Pepsi Maxia koska en vaan osaa niin kuvaa ei sitten ole. Kukaan ei ole tainnut nähdä siitä ihan kokonaista kuvaa täällä koskaan.

Aika hieno toi Once Upon A Time... Ja aivan pikkiriikkinen tuo pienen pieni Punahilkka. Kun nyt ei vaan kävis mitään......

Väsynyt hymy

Pyydän valmiiksi anteeksi, tämä on lyhyt kirjoitus, huomenna mulla liikkuu päässä jotain enemmänkin :D

Olin tänään töissä ekaa kertaa pariin viikkoon, jalkoihin sattui kuuden tunnin seisominen ihan hulluna. Väsynein jaloin raahustin kotiin, tiesin että mies oli tehnyt mulle ruokaa, korvissa soi Kate Nashin Nicest Thing ja sisäpihalla näkyi mun paidaton mies keittiön ikkunassa kokkailuhommissa. Suu vetäytyi aivan tahdottomasti hymyyn ja vaikka edellä mainittu kappale sisältääkin aika surullinen tarinan, en onneksi päässyt loppuun asti. Mulle riitti kun Kate lauloi "All I know is that you're the nicest thing I've ever seen", se pitää paikkaansa, edelleen. Lässynlässyn joo, on se kuitenkin eri kivaa että elämä on monesti aika lässynlässyn.

Miekkosen tekemä ruoka oli erityshyvää, jälkkäriksi söin puoli pussia Hopeatoffeeta ja tyytyväinen rouva oli yhden Dexterin jäljiltä (ollaan muuten jo seiskakaudessa, kohta loppuu nääkin) valmista kauraa Unimatin tulla.

Kate Jablonskin näkemys tuosta Nicest Thingistä, siinä on superkoreografi jolla on älyttömät tanssijat, voi kun itsekin joskus pääsisi tuon naisen ohjattavaksi. Niin varmaan. Tässä nyt kuitenkin tätä ihanaa:

Niin, se päivän paita. Työvaatteet on niin tylsät eli Threadless on taas ehtymätön kaivo.

Finnish Hymn, älyttömän levoton paita. Ehdoton pakkohankinta, sitten joskus tulevaisuudessa :D