Kengät

Muistin jo hetken että nyt olis ollut tiistai, vaan eihän se vielä ollutkaan. Mun upea muotibloggailu on nyt ehkä vähän tauolla kun aloitin tänään tuon mun oppariprojektin. Tarkoittanee sitä että vietän aikaan yövaatteissa, treenivaatteissa ja alusvaatteissa x'D Tästä johtuen ajattelinkin että keräilen sitten vaikka netistä kuvia vaatteista joita haluan mutta joita mulla ei jostain syystä ole.

Opparista puheen ollen, sain tänään aikaiseksi jopa sen verran että kirjoitin opettajille sähköposteja ja poistin muovit yhdestä vihosta jonka hankin joskus vanhan koulutusohjelman opparikurssilla ollessani. Tuohon vihkoon kirjoitin mitä olen tänään tehnyt ja mitä huomenna pitäis koittaa saada aikaiseksi. Selailin myös TAMK:n kirjastosivuilta muiden markkinointiin liittyviä oppareita, ne alkoivat jotenkin pelottamaan. Kaiken tuon lisäksi kävin salilla ja nukahdin sohvalle. Hienosti alkoi siis ;) Joka tapauksessa tuntuu sille että tässä alkaa pikkuhiljaa tapahtumaan ja olen varma että tulen opparini saamaan valmiiksi tämän syksyn aikana. Näin on!

Salivaatteet, Seppälästä löytyi lasten paita, se on hieno. Kun hikoilee, se hikoilee aluspaitaan noi sanat kivasti.

Mulla alkaa huomenna showtanssitunnit kesän jälkeen, olen aivan innoissani. Lauantaina on baletti enkä jaksaisi sitäkään odottaa. Tänä syksynä aion vihdoin hankkia ihan ikiomat kärkitossut joilla sitten tanssahdella. Ukkeli lupasi myös ostavansa mulle haluamani maiharit jos saan penkkipunnerrettua 60 kiloa. Tänään nousi sarjoissa jo 42.5, eli voi olla ettei enää kauaa mene. Tuo 60 kiloahan pitää nostaa vain kerran ja maiharit ovat minun! Kauhea tsemppimeininki päällänsä siis. Tämän päivän salilta saamani taisteluvammat ovat vain esimakua siitä mitä tänä syksynä vielä joudun kärsimään.

Tässä ovat nuo upeat Dr. Martensit jotka minulle on luvattu. Kuva Dr. Martensin sivuilta.

Kunnes tuon maksimini saan tehtyä, joudun pärjäilemään iki-ihanien Vansieni kanssa. Kuvaa mun monivärisistä leopardikengistäni en löytänyt mutta ne ovat kyllä mahtavat, Vans-rakkaus ikuisesti.

Ruoka on kiva asia

Meidän perheessä sushibuffasta on tullut vähän sellainen lauantain tapa. Tampereella Tullintorin alakerrassa on Ming Zhu, kiva aasialainen poikkileikkausravintola josta tuollainen buffa löytyy joka päivä. Arkisin kustantaa 8.90€, viikonloppuisin 10.90€, ei paha.

Tänään oli poikkeuksellinen lauantai siitä että meninkin aluksi aivan yksin sushibuffailemaan kun Heikki meni veljensä kera salille josta sitten hetkeksi ehtivät minuakin viihdyttämään syömisen lomassa. Olisin minäkin normaalisti muuten suunnannut salille mutta olin menossa töihin ja oletin ettei aika olisi riittänyt. Todennäköisesti ei olisikaan, eli kidutusta tiedossa joku toinen päivä, kenties jo huomenna. Sushibuffa on muuten siitäkin kiva että siellä on sushin lisäksi muutakin ruokaa. Eihän se sitten ole sushibuffa, joku siellä kitisee. Ei niin, mut on se! :D

Mun ensimmäinen lautanen, siellä oli paria uuttakin sushia, noi tossa oikealla, merilevää ja jotain kalasilppua. Tosta satsista puuttui vielä tunamajo jota ei ekalla yrittämällä ollut, söin sitte vähän niinkuin jälkkäriksi pari. Huomion saa kiinnittää myös sushietiketin vastaiseen wasabisoijasoppaan. Se on parasta!

Kävin välillä töissä kuuntelemassa aivan kamalien ihmisten kamalia kommentteja aivan kaikesta kamalasta. Onneksi oli poikkeuksellinen duunipaikka tänään eikä tosiaan ollut kyse työkavereista vaan ihan niistä asiakkaista....

Työn jälkeen Heikki väkisin halusi lähteä bailaamaan, lähdin mukaan, kiltti vaimo kun olen. Mäkkärin kautta Dorkaan, Dorkassa yhdet ja hodarikiskan kautta kotiin. JEEEEE! Me ollaan varsinaisia bile-eläimiä :D

Join tollaisen "kesäisen kuohujuoman", mainoksen uhrina. Oli se ihan hyvää.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että sunnuntain voisin hyvinkin vain maata sohvalla tai sängyssä. Syysväsymys on näemmä tulossa jo ennen syksyä, o-ou.

Luulitte ettei vaatekuvaa tuu, tässä se onneksi kuitenkin on. Itsetehty alpakkapipo pääsi jo pääkkyliin, paita on jo joskus aikaisemmin tavattu threadless.comista hankittu kirahvipaita, se on hyvä paita. Neule on muuten hankittu Seppälän lastenosastolta.

Tamperrada

Meillä oli tänään kolmivuotishääpäivä, vietin ison osan siitä töissä ja Heikki nukkui kotona. Ei kun siis kirjotti biisejä, tietenkin ;) Tänään koin yhden niistä työpäivistä minkä takia olen ihan iloinen että tuo opparinkirjoitusprojekti alkaa parin viikon päästä. Ihmiset olivat kauhean vihaisia ja kireitä koko lounasajan. Neljä ja puoli tuntia ei ole aikoihin tuntunut niin pitkälle.

Kotiin päästyäni ajattelin meneväni pikku nopposille. Suunnittelin vartin power napia, heräsin kolmen vartin päästä. Tarkoittaakohan se sitä että nukuin kolmet power napit putkeen....

Olimme kamujen kanssa puhuneet tekevämme pienen kierroksen Tamperradan varjolla. Omassa työpaikassanikin noita pintxoja on myyty nyt pari päivää ja senkin myötä pistikin hieman kiinnostamaan minkälaisia muut ravintolat ovat saaneet aikaiseksi.

Kuusi ravintolaa kiersimme kymmenestä, en olisi ikinä voinut uskoa että pieniä suupaloja voisi joutua odottamaan yli puolta tuntia. Kolmessa paikassa näin kuitenkin kävi. Kuvia retkestä en muistanut ottaa, innostus pikkupalasista oli paljon suurempi kuin kiinnostus kuvien räpsimiseen. Valitettavasti Tamperradan sivuilla olevat kuvat eivät myöskään tee annoksille kummemmin oikeutta. Sinun pitänee siis itse käydä päättämässä oma voittajasi.

Meidän poppoo aloitti kierroksensa ravintola C:n hiljaisesta nurkasta. Pelmahdimme paikalle ja koko hiljainen ravintola tuntui vielä hiljaisemmalle, emme ehkä aivan sopineet kalustukseen. Rohkeasti silti maistelimme kutunjuustolla päällystetyn rievän, maistui kyllä ja palvelukin oli kaikesta huolimatta kivaa. 

Toisena suuntasimme Piemonteen jonka pintxoista olimme jo ehtineet kuulla paljon hyvää, odotukset olivat täten korkealla. Ravintola oli puolillaan, joten oletimme toki että tuollaiset pienet makupalat saisi pikapikaa, emme siis tilanneet juomia. Voi mikä virhe! Puoli tuntia meni siihen, että saimme nuo kahden euron pikkuleipäset kätösiimme. Herkkuja ne toki olivat mutta eivät missään tapauksessa odottelun arvoisia. Leipien lisäksi nielimme harmituksemme ja jatkoimme matkaa Ineziin.

Inezin pintxot taisivat olla oikeaoppisimmat kokemistamme. Itse otin täytetyn paprikapintxon eikä se ollut millään lailla pettymys, ei mitenkään erikoinen, maistuva kyllä. Tarjolla oli myös kampasimpukkaa ja härän kieltä, molemmat kelpasivat maistajilleen. Inezissä ei tarvinnut terassin penkkejä kauaa kuluttaa, seuraavana vuorossa olikin työpaikkani.

Trattorian pintxot olivat minulle jo eiliseltä tuttuja, sieltä löytyy neljää erilaista. Näissä pintxoissa plussaa saapi se, että suolaisen kilpailijan lisäksi tarjolla on myös makeaa. Oma suosikkini onkin nimenomaan tuo maitosuklainen pikkuherkku. Pintxot saivat myös seuralaisiltamme kiitosta siitä, että olivat vitriinissä valmiina nappailtavaksi, ei tarvinnut odotella kuin tarjoilijaa ojentamaan kökkösiä lautasille.

Trattoriasta matkasimme Huberiin josta löytyi ehdoton voittajasuosikki. Harmiksemme jouduimme taas leikkimään odotusleikkiä, lähes puoli tuntia siihen meni, mutta häränhäntä, ankanmaksavaahto ja briossi veivät kaikilta kielen mennessään. Huberin pintxo ei taaskaan ollut kenties oikeaoppinen, mutta maukkainta se oli ehdottomasti.

Viimeisenä suuntasimme Tuulensuuhun jonka nyt jälkiviisaana olisimme jättäneet väliin. Paikalle saavuttuamme saimme tietää että kilpailijapintxoon kuuluva juusto oli jo ehtinyt loppumaan, tilailimme siinä kuitenkin muutaman maisteltavaksi, odotimme yli 45 minuuttia. Odoteltuamme aivan liian kauan saimme paahdettua patonginsiivua erinäisten päällisten kera, yksikään ei ollut millään lailla erikoinen. Itseasiassa tuntui että olisin itse voinut varmaankin valmistaa parempaa paahtoleipää, ihan tuolla omassa keittiössä...

Päällimmäiseksi jäi mieleen Huberin naminamipintxo ja odottelu. Eniten itse tuli ihmeteltyä tarjoilijoiden täydellistä välinpitämättömyyttä asiakkaiden odotteluun. Kuluneen kesän aikana olen tottunut siihen, että käydään kertomassa asiakkaalle jos ruuassa menee pidempään kuin vartin verran. Se ei ole mikään järjettömän vaativa toimenpide mutta eleenä kuitenkin suuri, asiakas taatusti arvostaa sitä että juuri hänet huomioidaan ja keittiö saa aikaa annosten valmistamiseen.

Voisin illastamme jauhaa pidempäänkin mutta tämä saanee riittää. Päivän päätteeksi perhe uppoutuu Dexterin tarinoihin. Pakotin muuten Heikin ottamaan illan päätteeksi fäshöönkuvan päivän paidasta.

Edustusvaimolla yllään neuletakki Seppälän lastenosastolta, t-paita society6.com, Wolverine laukku play.com, farkut JC Pep! Skinny, kengät Vans

Paluu arkeen

Tänään jouduin takaisin töihin. Joutua on ehkä huono sana koska mä ihan tykkään mun töistä. Sattuipa nyt vaan käymään niin että jouduin tahtomattani parin viikon lomalle kun äänihuulet päättivät tehdä tenän. Ensin oli pienimuotoinen flunssa, sitten lähti ääni ja se on nyt kolmatta viikkoa poissa. Tällä hetkellä kuitenkin pystyy puhumaan jo sen verran ettei tarvitse puhelakkoa enää pitää, ainoastaan korkeammat äänet ovat vielä jääneet uupumaan. Tarjoilijan hommissa nyt vaan tuota ääntä tulee jonkin verran tarvittua ja tästä johtuen olin tosiaan hetken aikaa ihan vain kotona, äänetönnä. Tai no, niin äänetönnä kuin itse pystyn. Vaikka olisin ns. yksin kotona, täällä on aina kuitenkin tuo pikkueläin jolla on ihan hirveästi asiaa eikä aina muista olla hiljaa kun Merkkari haluaa että sen kanssa kommunikoidaan. Mä en vaan henno olla höpöttelemättä elukalle...

Ennen töihin lähtöä käytiin kuitenkin miekkosen kera salilla, tänään oli pakko lähteä, muuten olisi tullut viikon tauko eikä se nyt sovi lainkaan! Tein askelkyykkyenkkareita, muuten ei oikein mennyt hirveän nappiin, mutta sellasta se treenailu taitaa vaan olla.

Salivaatetus, laatukamaa as usual. Paita ja päällimmäiset pökät Seppälän lastenosastolta, alemmat pökät Stadiumin oma SOC, lastenosastolta nekin ;) Sukat ei voi mätsätä ikinä...

Muista päivän vaatteista ei nyt tullut kuvaa, olin lähinnä yökkärissä ja työvaatteissa. Kenties niistä työvaatteista ainakin voisi joskus raportoida, ovathan ne tyylikkään mustat.

Salin ja työpaikan väliä kulkiessa kuuntelin Welcome to Night Valen kutosjakson SoundCloudista. En ole yleensä oikein koskaan ollut kuunnelmien ystävä, mutta tämä Tumblrin avustuksella löytämäni neronleimaus on ollut viime päivien suosikki. Synkkää komediaa hyytävän hienolla miesäänellä höystettynä, kelpaa mulle. Yksin tirskuminen Siwan hyllyjen välissä on toki myös taitolaji mitä kannattaa harjoitella. Ihmiset tykkää yksin nauravasta henkilöstä, ihmiset eivät katso yksin nauravaa henkilöä mitenkään omituisesti.

Huomenna on meidän ihan oikea hääpäivä, ollaan tosiaan kestetty toisiamme kolme vuotta ihan virallisesti. Epävirallisesti kuun lopussa jo kuusi vuotta, elämäni hienointa aikaa, ehdottomasti ;)