Tämä maanantai ei ole maanantai ollenkaan!

Ei vitsi, ei vitsi, ei vitsi! Tänään kävi aivan kivasti! Oppari on onnellisesti saatettu verkkokirjaston syövereihin, opparin ohjaaja lupasi siitä kolmosen, lisäksi kirjottelin opolle vertailevan raportin kahdesta työpaikasta ja sain oppariin liittyvän markkinointisuunnitelman viimeisteltyä. Laitoin valmistumishakemuksen menemään ja vein myös kulkukortin TAMK:lle takas kuten myös kirjaston kirjat. Tämä on kuulkaas sellaista jännää etten edes tajua! Mä ihan oikeasti pääsen tuolta koulusta pois! Ihan hirveesti tullut jotenkin tapeltua tässä syksyn aikana kaikesta ja stressattua ja oltua vihainen, nyt on vihdoin aikaa olla iloinen ja tyytyväinen. Toi kolmonen on mulle aivan hyvä arvosana, mua ei oikeastaan edes kiinnosta yhtään minkä mä siitä opparista saan, kunhan pääsen pihalle tuolta koulusta mahdollisimman nopeasti. En ole oikein koskaan ollut mitenkään arvosanojen perään. Tiedän myös etten ton opparin eteen nähnyt läheskään niin paljon vaivaa kun olisin voinut ja sen kyllä näkee.

Niinkuin kerroin Facebookissa, toi muki on mun pään kokoinen.
Pystyin menemään sen taakse piiloon, ihan oikeasti.
Ihanaa <3

Eilen käytiin pitkän odotuksen päätteeksi Wayne's Coffeessa kaakaolla. Otin isoimman, kermavaahdolla JA vaahtokarkeilla. Oli ihan mahtavaa ja eniten ansaittua! Kolme viikkoa kituuttelin menemään ilman herkkupäiviä ja todella rajoitetuilla kaloreilla ja voi kuulkaas, 3.2kg tippui eikä se ollut mitään nesteitä. Vatsasta on selvästi lähtenyt ihan oikeaa rasvakerrosta pois, sen pystyy tuntemaan! Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen pari kertaa todennut olevani oikeasti hoikka, se on jännittävä tunne. Tästähän jatketaan nyt niin, että ennen joulua vetelen kyllä arkipäivät ihan yhtä tiukasti, lauantaisin sitten herkutellaan kun on pikkujouluja ja on synttäreitä ja mitälie. Tammikuussa taidan vetäistä tällaisen uuden putken, jos vaikka lähtisi vielä enemmän tavaraa. Oujeas! :)

Tänään oli myös ihan oikeasti kiva maanantai siitäkin syystä, että tää mun DIY-meininki ei ota loppuakseen. Kävin vihdoin maalikaupasta hakemassa maaleja meidän keittiön pinnatuoleille. Ne ovat siis odotelleet maalattavaksi pääsemistä viime maaliskuusta lähtien. Eli oli jo aikakin. Ostin kolmea eri väriä, mun mielestä on ihanaa, että noi tuolit voivat olla erivärisiä, niistä tulee tosi söpöjä. Kaiken lisäksi maalikaupan setä antoi mulle 25% alennusta kaikesta. Se on vissiin noissa isommissa maalikaupoissa tapanakin, että annetaan alennusta vähän miten sattuu. Mutta 25%, se kuulostaa mulle ainakin aika paljolle. Ehkä mä olin sit vaan niinkun tosi kiva :D Otan kuvia tuoleista heti kun saan ne maalattua, sitten tässä joskus joku päivä kun huvittaa taas :D

On ihanaa kun on nyt aidosti iloinen ja tosi kevyt olo, tätä fiilistä pitää vaalia. Tällä viikolla on paljon töitä, sekin on mahtavaa. Ja arvatkaapa vaan kuka on Linnan virallisilla jatkoilla perjantaina töissä...................

Ai kauheeta!

Mulle iski tänään ihan kauhea tauti, ihan just nyt illalla! DIY!!! Hakkasin nauloja seinään ja lauleskelin menemään. Mitä on tapahtunut? Varmaan johtuu siitä liitutauluseinästä, nyt koko homma on lähtenyt ihan hanskasta! Millä tämä parannetaan?

Ripustin mun KAIKKI kaulakorut tohon eteisessä sijaitsevaan nurkkaan.
Huomasin samalla, ettei mulla olekaan niin paljon kaulakoruja kun luulin, siksi tuolla roikkuu myös yksi ihana perhospanta.

Miten naulojen seinään naulaaminen voi olla niin kivaa? 12 naulaa ja oli ihan sellainen olo, että mä olisin oikeasti tänään tehnytkin jotain!

Korvikset löysivät myös seinälle, vastakkaiselle puolelle.
Tosin vielä on vähän auki, että mihin nuo nappikorvikset saisi laitettua, nyt ne ovat vähän hassusti tuolla päällä möllöttämässä.
Ideoita otetaan vastaan ;)

Eilisen kiukuttelun jälkeen oppari- ja valmistumisrintamalla alkoi tapahtuakin jotain. Opparin ohjaaja on sitä mieltä, että opparin voi tiputtaa Theseukseen, siis heti kun hän saa sen minulle lähetettyä takaisin. Abstraktin lähetin tänään äikän opelle ja se tuli vielä illalla takaisin, ei tarvittu korjauksia. Puuttuva harjoittelu kuulemma hoituukin yhtäkkiä sillä, että kirjoitan kahta työpaikkaa vertailevan raportin opolle. Jos eilen illalla ketutti aivan sydänjuuria myöten, tänä aamuna itkin luettuani sähköpostit. Toisin sanoen, jos kaikki menee nyt jouhevasti, mä valmistun päivän sen jälkeen kun olen täyttänyt 31. Vähemmästäkin tulee itku <3

Musaah!

Juuri taisin valitella ettei mikään musa taas sykähdytä. Onneksi tämä meni pian ohi kun uskalsin vihdoin kuunnella Lorden levyä. Pure Heroine on todella kaunis levy ja biisit vaan toimii, ainakin mun korvaan. Kun maalailin tuota keittiön seinää, tein sen nimenomaan tämän levyn tahdissa. On myös mieltäräjäyttävää ajatella, että noi biisit on tehnyt vasta 17-vuotta täyttänyt nuori tyttö, ihan itse. Tyttö, jolla on muuten ihan uskomattoman kaunis ääni.

Itselle tuntuu edelleen biisien tekeminen ihan uskomattoman vaikealle, ehkä siksi en ole koskaan eläissäni saanut yhtäkään valmiiksi. Tämän levyn kuunneltuani on tullut sellainen olo, että tuskin saankaan koskaan edes sitä yhtä valmiiksi, kun maailmassa on näin hyviä tekeleitä. Nooooh, ehkä vielä joskus, jos uskaltaa ja antaa itsensä yrittää.

Olen tänään ollut lähinnä väsynyt tai raivon partaalla. Väsymys johtui salista (itkin askelkyykkyjen välissä, kunnes sain luvan ottaa painoja pois), raivo koulusta, yllättäen. Miehen avustuksella lähetin pari tylyä sähköpostia ja ne harmittaa mua vieläkin. En haluaisi olla tyly, mutta kun tuntuu sille että asiat eivät muuten etene mihinkään. TAMK:ssa ei tunnu olevan mitään järkevää systeemiä ja siitä joutuu kärsimään moni. Mullehan on opo lähestulkoon suoraan sanonut pitävänsä mua ärsyttävänä. Tästä sitten lähdetään. Jee. Jos mä nyt kuitenkin tämän vuoden puolella pääsisin pois tuolta, niin ei tarvitsisi tällaista raivoa enää kokea. Ainakaan näiden asioiden suhteen.

Onneksi on Lorde ja tämä sumean kesäinen biisi, levyn paras <3

 

Tyttöjen drinkkiklubi iskee jälleen!

No se viikonloppu oli ja se meni myös. Sain lauantaiaamun baletista pohkeet aivan jumiin, mutta kun nyt yritän ajatella positiivisesti niin se kipu tuli vasta sunnuntaina. Ja voi pojat että se myös tuli! Mutta se tuntuu vain pohkeiden keskellä, vähänniinku sivusuunnassa pohkeen läpi menisi sellainen muutaman sentin paksuinen nauha. Melko jännää, etten sanoisi. Lisäksi positiivisena tähän sanoisin että ainakin tuo puolivarpailla olo on helpottunut, olen tosi paljon korkeammalla kuin ennen. Että ei huonoa ettei jotain hyvääkin ;) Tunnin lopussa tehtiin Pähkinänsärkijästä Ruokohuilujen tanssia. Tuo koreografia olisi tarkoitus tulla työväenopiston kevätnäytökseen, musta vähän tuntuu etten ole menossa. En ole niin hirvittävän sulava ja sorja baletissa, ja sitäpaitsi haluaisin keskittyä keväällä vain tuohon showtanssin esitykseen muutenkin. Se tuntuu niin omalle. Tuossa alla olevassa viideonpätkässä (alkaa kohdasta 5.48) on tuo ruokohuilujen tanssi kärkkäreillä vedettynä, meidän ryhmän esiintyminen tulee tapahtumaan pehmeillä tossuille, siis se missä minä en meinaa olla :D

Niin, lauantaina olikin pitkästä aikaa tyttöjen drinkkiklubi. Tällä kertaa kokoonnuimme aivan kuuden akan porukalla. Mä olin baletin jälkeen ihan hirveän väsynyt ja muutenkin tosi huonolla tuulella. Harmitti jo valmiiksi, että oon ihan tyhmä koko illan, onneksi se mieli sitten parani kun pääsi kälättämään. Hetki (ja pari drinksua) siihen meni, mutta kyllähän se siitä. Kivaa oli :)

Männäviikolla juurikin puhuin siitä meikkaamisen hankaluudesta, todiste siitä että mulla oli ihan onnistuneet rajaukset :D
Paita Teefury.

Vaimo osti Tigerista sheikkerin, se ajoi myös minidiskon virkaa.
Laseihin sujahtaa Drinkkiklubista löytynyt Aphrodisiac.
Hyvää oli kunhan Passoaa lurautettiin enemmän lasiin.

Vaimon puhelimella tulee paljon parempia kuvia kun mun puhelimella, nyyh.
Joku vois hankkia mulle sen Lumia 1020n koska haluan :D
Takana illan hyvät drinksut, etualalla mansikkamargaritakakku.
Itse leivoin, ihan itse, nam!

Uunista ilmestyi nachoja, tacomaustettua jauhelihaa ja cheddaria, päälle iskettiin salsaa ja creme fraichea ja sivuun löytyi vielä KAHTA eri dippiä.
Sanotaanko taas että nam!

Ilta oli oikein onnistunut. Tosin kuudesta eukosta vain kaksi jatkoi iltaansa tanssilattialla. Neljä muuta, minä mukaanlukien, painuivat koteihinsa ja nuupahtivat mitä ilmeisimmin sinne.

Eilen en tehnyt mitään. Paitsi sosekeittoa. Mielettömän hyvää sosekeittoa. Sillekin sanon nam!

Lähtötilanne.

Lopputilanne.
Ihan itse päästäni keksin että mitä tuohon sörssään, hyvää oli.
Suolaa tarvittiin kyllä paljon, se toi kivasti kaikki maut esiin.
Tätä lisää <3

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli hyvin onnistunut. Sain tänään lähetettyä opparini ohjaajalle. Torstaina on kypsäri. Mua vähän pelottaa.

Tämä nainen ei osaa

No monia asioita en osaa, mutta yksi aika oleellinen naiseuteen liittyvä asia mitä en vaan tunnu vieläkään osaavan on meikkaaminen. Miten voi ihminen päästä tähän ikään asti ja pelkkä ripsivärin laittaminen on edelleen aivan ylivoimaisen vaikeaa? Ei sillä, kyllä mä yritän enkä enää nykyään lähde töihin, kouluun tai sosiaalisiin tilaisuuksiin ilman ripsaria, toisin kuin suunnilleen seitsemän vuotta sitten kun en edes tainnut omistaa mitään meikkituotteita, kynsilakkaa lukuun ottamatta. Toisinaan olen ollut jopa niin rohkea että olen laittanut myös silmiini rajaukset, vau. Vaan se viekin jo sitten ihan ylipaljon aikaa, mutta pitäähän sitä välillä nähdä vähän vaivaa, eiköstä juu. Mutta niin, palatakseni tuohon ripsiväriin vielä, mulla menee ihan valehtelematta varmaan vähintäänkin kolme pumpulipuikkoa aina kun saan sitä silmieni lähistölle sotkettua, puhumattakaan sitten siitä kun pitäis antaa sen vielä kuivua....Siellä on sitten jossain yläluomessa vallan kauniita mustia pikkupikkupisteitä. Seksivau! Viime vuonna synttäreillä onnistuin kyllä meikissä vallan hyvin, mulla oli jopa luomiväriä, kahta erilaista ja koko komeuden kruunasi punainen glitter! VAUUUU!!!

Sain karkkia, sen lisäksi mulla oli hienot pinkit luomet :D

Lähikuva karkeista ja glitteristä, kyllä kerrankin osasin :D

Ehkä mä joskus vielä opin meikkaamaan, suurimman haasteen tuo mun hyvin tummat silmänaluset (tai silmänaluKset niinku mainoksissa sanotaan) ja se, etten tykkää yhtään mistään meikkivoiteista. Tykkään että mun naama saa hengittää. No mutta onneksi ei ole vielä tarvinnut hirveän montaa kertaa pistää kunnon pakkelikasaa naamariin, toistaiseksi riittää tuo silmämeikki.

Aloitettiin eilen katsomaan taas uutta sarjaa ja voi pojat että on muuten raskasta tavaraa. Kyseessä on ranskalainen Les Revenants (eng. The Returned) ja pitääpä sanoa että kyllä ranskikset osaa! Eipä taas voi oikein kauheasti kertoa sarjasta pilaamatta pointtia, sanotaanpa nyt vain että muutama kuollut kaveri palaa eikä kyseessä ole mitkään hyytävät zombiekaverit (ainakaan ensimmäisten kahden jakson perusteella) vaan nämä ovat aivan omia itsejään eivätkä tiedä yhtään mitä on tapahtunut vaikka olisivat olleet kuolleena jo pidempäänkin. Tämä toki aiheuttaa melkoista hämminkiä itse kussakin taloudessa. Aivan mielettömän hyvä sarja, Mogwai on ollut musiikin teossa osallisena, kuuluipa kakkosjaksossa Calexicoakin. Yhdellä misulla on myös sellainen tukka päässänsä että itku meinaa tulla kun mäki haluun! Sarjaa voin suositella lämpimästi vaikka ranska vähän ärsyttävä kieli onkin.

Melko kylmää kyytiä.
Kuva.

Tein tänään oppariin alku- ja loppuosiot ja luetin sen kokonaisuutena parilla ihanalla vapaaehtoisella ihmisellä. Se kaveri taitaa olla lähestulkoon valmis ohjaajalle lähetettäväksi. Jännää! Vaan eihän tämä tähän vielä lopu, markkinointisuunnitelma pitäisi vielä viimeistellä. Hyvä siitä tulee, niin kaikki sanoo :D

Eiiiiiiiiiih!

Ihmiset monesti kertoo miten banaanit on kauheen hyväksi kaikille. Muka. Pah, sanon minä! Banaanit on pahoja. Banaani maistuu pahalle, sen rakenne on järkyttävä ja sellanen rakeinen, mikään banaanissa ei huuda mulle että "syö minut!", päin vastoin. Mä en edes oikein lämpeä keltaiselle värille niin siinä sitä sitten ollaan. Niin, ja haluaisin myös kysyä kuka neropatti on päättänyt että jokaikiseen täytekakkuun tungetaan banaania? Siis ihan oikeesti! Muusattua banaania! Voi elämä! Yök! Eniten harmittaa etten voi tehdä niitä superhelppoja banaanipancakeseja enkä superhelppoja banaanimaapähkinäkeksejä koska se banaani vaan pilaa ne. Eikä taida olla mitään kunnollista korvaajaa tuolle maanvaivalle. Minkäs teet, jääpä vähemmälle nuo herkutteluhetket :D

En syö myöskään vadelmia koska ne maistuu pahalle. Sen takia kyllä vähän harmittaa kun vadelmissa olisi ne siemenet kivoja mutta kun se maku on paha niin ei kiitos. Maistan kyllä heti jos jossain on vadelmaa ja siinä on kanssa sitten se maistiainen pilalla. Mustaherukan kanssa sama vika, maku on järkyttävä, muut viinimarjat kyllä kelpaavat.

Niin, kaurapuuroakin on joskus kehuttu hyväksi ruuaksi, puuroja noin yleensäkin. Uskokaa kun sanon että mä olen yrittänyt! Kaurapuuroa yritin, valmistin oikein kattilassa, nätisti haudutin, välillä jopa maitoon, söin ison voisilmän kanssa, ei auttanut. Pahaa se on. En pysty edes lausumaan sanaa mannapuuro ilman oksennusreaktiota. Mannapuurossa yhdistyy kamala maku ja ällöttävä rakenne. Limainen mössö missä on jotain pieniä helmiä, antakaa mun kaikki kestää. On olemassa yksi puuro jota voin syödä, se on riisipuuro. Riisipuuroa, kanelia, sokeria ja maitoa, kyllä se kelpaa ja maistuu. Pienenä äitin tekemä riisipuuro oli kaiken lisäksi vaaleanpunaista, koska hyla-maidosta tulee sen väristä riisipuuroa. Älkää kysykö miksi, minä en ainakaan tiedä. Meillä on aina syöty jouluisin hennon vaaleanpunaista riisipuuroa, onks vähän söpöö häh?

Sen lisäksi etten syö banaaneja, vadelmia taikka mustaherukoita, olen hedelmien kanssa vähän turhan tarkka, noin nätisti sanottuna. Mulle on oikeastaan turha kenenkään muun tuoda mitään hedelmiä koska ne eivät kuitenkaan läpäise mun seulaa. Omenistakin syön mieluiten vain Granny Smithejä ja voi moro miten kauan niitä valitaan kaupassa. Niitä voi ostaa vasta sitten kun niissä on niitä mehukkuuspilkkuja (ai mitä, no mietippä sitä!) ja ne ovat tietyn tuntuisia. Muuten ne ovat pahoja tai liian kuivia. Pakon edessä voin ostaa Galaa tai Golden Delicious-lajiketta, muihin en kajoa. Pahimpia on ne kirkkaanpunaiset omenat jotka olisivat kyllä hirmuisen kauniita mutta ne on sellaisia rakeisia ja pehmoisia, ei rapsakoita lainkaan.

Jos kesällä näit kaupassa akan joka koputteli minivesimeloneja pitkään ja hartaasti, se olin minä. Samaten jos tässä joulun alla huomaat Bruno-klementiinien luona akan joka tutkailee ja puristelee kaikkia mahdollisiman kirkkaan värisiä yksilöitä tarkasti, voit olla varma että se olen minä. Mulla on VAIKEETA!

Tänään olen näyttänyt sille että todellakin teen opparia, sen vuoksi jätän teille t-paidan sijaan mulle erittäin rakkaan ja tärkeän kappaleen.

Nauratti yksi päivä kun tajusin että mä olen ala-asteella jo kuunnellut Weezeriä. Oon ollu aika katu-uskottava, aivan selvästi :D

On siinä hyviäkin puolia

Facebookissa nimittäin. Jotenkin tuntuu että kyseistä sosiaalisen median kanavaa kovasti vain haukutaan kun se on niin vaikea ja koko ajan päivitetään jotain turhuuksia ja kaikki vaan stalkkaa ja pistää eteenpäin jotain turhia linkkejä ja siellä jaetaan jotain ihan typeriä statuksia ja kuvia ja koitetaan parantaa maailmaa ja ja ja ja. Mutta kuitenkin sitä käyttää niin moni. Ainakin mun lähipiiristäni ja vähän kauempaakin.

Mulle Facebook on alusta asti ollut viihdekäyttöön tarkoitettu yhteydenpitoväline. Liityin talvella 2007 kun asustelin Lapissa ja arvelin että yhteydenpito siellä olisi ihan näppärä hoitaa tuon kautta. Sitä ennen olin lähinnä tötöillyt vain MySpacessa ja IRC-Galleriassa. Todella nopeasti alkoi tulemaan kaveripyyntöjä vaikka keneltä tutulta, ihmisiltä joita en ollut vuosiin nähnyt. Mun mielestä se oli ihan järjettömän kivaa, kuulla ala-astekavereista ja nähdä mitä heille kuuluu erinäisten kuvien avulla. Mulla on Facebookissa myös ihan hämmentäviä, todella omituista kautta tuntemiani ihmisiä kavereina. Muutama tyyppi joita en ole koskaan kasvotusten tavannut mutta siltikin uskon heidän olevan ihan oikeasti ihmisiä eikä mitään Catfish-meininkiä. Pidän myös siitä että on tullut huomattua miten paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita voi olla ihmisten kanssa joita ei ole vuosiin nähnyt.

Erityisesti mun mieltä on pitkään lämmittänyt yksi ala-astekaveri jonka kanssa en pahemmin ollut yhteyksissä ala-asteen jälkeen, vasta sitten taas Facebookin kautta. Enemmän alettiin olemaan yhteyksissä kun me oltiin hankkimassa Merkkaria ja kuultiin että siellä oli vielä pentuja kodin tarpeessa. Tämä misukka sitten heti ilmoitti että heille yksi, kiitos. Sinne se Merkkarin veli, Musti, pääsi hyvään kotiin, tämä Facebookin ansiosta, JES! Lisäksi tämä samainen misukka omaa jostain syystä erittäin hyvän musamaun, ainakin mitä on Spotifyn avustukselle tullut puolin, ja ilmeisesti myös toisin, stalkattua. Nämä ovat tavallaan joo pieniä asioita, toisaalta nämä ovat juuri niitä juttuja mistä pitäis tykätä. Elämän pienet ilot on usein niin paljon kivampia kun ne isot.

Kaksi pikkuriikkistä aika väsynyttä elämän iloa kolme vuotta sitten.

Mä sain tänään mun opinnäytetyölle deadlinen. Se on alle kuukauden päästä, melko pelottavaa. Olen asiasta kertonut myös Facebookissa. Facebook on hyvä paikka asioiden kertomiseen ;)

Hunter piti laittaa tänään päälle, ihan vaikka vaan siksi että katsoin vihdoin Supernaturalin viitoskauden loppuun.
Ne ei kyllä lopu koskaan :D

Sadetorstai

Tänään ei oikein mikään kiinnostanut, oppari ei todellakaan edennyt ja maanantaina pitäis kuitenkin mennä sinne firmaan ihan tapaamaan niitä ihmisiä ja kyselemään että mitäs he nyt sitten taas halusivatkaan. No, eipä se kai mitään haittaa, kyllä se hitaasti tehtykin kuitenkin tehtyä asiaa on. Musta kyllä myös tuntuu sille että mä herään vasta viiden jälkeen päivällä, sitä ennen ei oikein mikään luista. Siitä varmaan johtuu että imuroin tossa puol ykstoista ja pyykit on vieläkin koneessa pyörimässä. Mitäköhän naapurit tykkää, ei kukaan oo vielä ainakaan mitään valittanut, ehkä kukaan ei kuule.

Olihan meillä tänään myös hiukkasen menoa. Ketustelija-Lissukan boyfreeeeend Ville on vääntänyt näppärän sarjiksen nimeltään Linnavainio, mentiin sitten julkkaribileisiin lähellä sijaitsevaan Kahvillaan. Pienen pienen kuppilan takaosastossa sijaitseva huone oli yhtäkkiä aivan tupaten täynnä eikä Ville oikein ehtinytkään muuta kun piirtelemään omistuskirjoituksia kirjoihin. Me siellä sitten oltiin sosiaaliperhosia, syötiin sipsiä ja juotiin sangriaa ja omenasoodaa. Niin, ja mä katsoin pienen ja söpön Maijan kanssa poneja sen isin iipponesta. Ponit on muuten muuttunut kovasti siitä kun minä olin pieni. Maijalla on kuulemma lähemmäs kolmesataa ponia. Se on aikamoinen saavutus.

Vasemmalla omistuspiirros (Ville unohti että mäkin olen olemassa, siksi siinä on vain mieheni xD), oikealla löytyy kirjan kansi, kamera näköjään vähän vääristää, väri ei ole harmaa vaan ihan tollainen hailukan violetti. NIH!

Ensikatselulla kirja näyttää tooooosi hyvälle, pitää varmaan huomenna junassa Turkuun lukea, ellei ukko ehdi ensin ;) Niin, voi olla että viikonlopun päivitykset tulevat olemaan vähän niukanpuoleisia, lähdetään Turkuun juhlimaan ystävän häitä, olen luvannut laulaa, kääk.

Makoiltiin kissan kanssa sohvalla, päivän paita oli myös hieno:

Welcome to Night Vale, TopatoCosta. Nettikauppaan on näemmä ilmestynyt uusia tuotteita, pitänee varmaan tilailla joskus.

 

Aivan tavallinen keskiviikko

Tänään satoi vettä ja mä kastuin kun yritin etsiä ystävän häihin vaatetta. Onhan mulla tässä vielä kymmenen päivää aikaa. Ei, en aloittanut liian myöhään, kävin kaupoissa jo kuun alussa kun halusin olla ajoissa. Ei kuitenkaan tunnu löytyvän mitään mulle sopivaa, pitää siis pikkuhiljaa alkaa keksimään jotain. Kääk! Onneksi tuolta reissulta tarttui sentään jotain käteen. Eilisestä kirjoituksesta puheen ollen, TADAA!!

Tiger tiger tigerrrrr tarjosi nämä humaltuneet tappeluun valmistautuneet mustekalat :D

Enkö mä juurikin eilen väittänyt että Tiger pelastaa monesti, niin se teki tälläkin kertaa! Tosin ei tämä nyt ollut ehkä niin mielikuvituksellista kuin ne kaikki ideat mitä eilen heittelin mutta kun nämä ovat niin ihania! Erivärisiä ja aivan ihanan yksinkertaisia. Kyllä näihin kelpaa laukkuja ripustella ;) Tigerissa oli myös äääärettömän hauskoja keraamisia eläinten päitä jotka on siis myöskin tarkoitettu aivan tosiaan seinäkoukuiksi. Näin sarvikuonon ja lehmän päät mustana, punaisena ja valkoisena, nettisivuilta näitä ei harmillisesti juuri nyt löydy mutta 3€ hintaan ei paha. Eivätkä tosiaan olleet mitään ihan pikkuriikkisiä, reilusti isompia kuin allekirjoittaneen nyrkki. Jäin vielä silti miettimään koska nuo känniset mustekalat on vaan niin suloisia. Jos joku nyt on vielä epävarma että mitkä ihmeen känniset mustekalat niin tässä alkuperäinen kuva aiheesta.

Iiiihan alkuperäisestä en ole varma mutta tämä on ensimmäinen minkä minä oon nähnyt. Pelkästään googlailemalla noita löytyi ainakin kymmenen erilaista. Kaikki toimii ;)

Hassuttaa.


Muutenkin taas vähän tällaista kodinrakentamisbuumia ollut tässä kun tuota opparia pitäis vääntää. Ostettiin Tiimarista (joka kuulemma hakeutuu konkurssiin o.O) liitutaulumaalia kun sai kolme kahden hinnalla, iiiiik. Olen muuten kaikille kertonut ostaneeni liitutaululiimaa, ei vaan kieli taivu tohon maaliin asti. Tiimarin täti kertoi myös että heillä oli ollut liitutusseja, siihen ajatukseen sitten taas mun aivot ei aivan taivu. Uskon kun näen, ehkä en siis koskaan jos Tiimariakaan ei kohta enää ole... Mutta tosiaan, keittiön seinästä pitäisi puolet maalata sillä liimalla, eiku maalilla, toinen puoli saa edelleen olla seinätarrojen peittämänä. Kyllä on kivaa kun on taas edes vähäsen puhtia tehdä kodista meidän (vai mun?) näköinen. Vaikka se sitten saattaakin syödä aikaa tuolta opparilta. Voi oppari, miksi et valmistu ihan itse ominpäin?

Mulla oli tänään yksi suosikkipaidoista päällä. Threadless on tarjonnut jälleen tämänkin ilon. Näytin miehelle keskaria kun otin kuvaa, se oli hauskaa se :D

Mä oon aika kova mimmi, naamasta näkee. The Wolfman Ate My Homework, parhautta!

Kengät

Muistin jo hetken että nyt olis ollut tiistai, vaan eihän se vielä ollutkaan. Mun upea muotibloggailu on nyt ehkä vähän tauolla kun aloitin tänään tuon mun oppariprojektin. Tarkoittanee sitä että vietän aikaan yövaatteissa, treenivaatteissa ja alusvaatteissa x'D Tästä johtuen ajattelinkin että keräilen sitten vaikka netistä kuvia vaatteista joita haluan mutta joita mulla ei jostain syystä ole.

Opparista puheen ollen, sain tänään aikaiseksi jopa sen verran että kirjoitin opettajille sähköposteja ja poistin muovit yhdestä vihosta jonka hankin joskus vanhan koulutusohjelman opparikurssilla ollessani. Tuohon vihkoon kirjoitin mitä olen tänään tehnyt ja mitä huomenna pitäis koittaa saada aikaiseksi. Selailin myös TAMK:n kirjastosivuilta muiden markkinointiin liittyviä oppareita, ne alkoivat jotenkin pelottamaan. Kaiken tuon lisäksi kävin salilla ja nukahdin sohvalle. Hienosti alkoi siis ;) Joka tapauksessa tuntuu sille että tässä alkaa pikkuhiljaa tapahtumaan ja olen varma että tulen opparini saamaan valmiiksi tämän syksyn aikana. Näin on!

Salivaatteet, Seppälästä löytyi lasten paita, se on hieno. Kun hikoilee, se hikoilee aluspaitaan noi sanat kivasti.

Mulla alkaa huomenna showtanssitunnit kesän jälkeen, olen aivan innoissani. Lauantaina on baletti enkä jaksaisi sitäkään odottaa. Tänä syksynä aion vihdoin hankkia ihan ikiomat kärkitossut joilla sitten tanssahdella. Ukkeli lupasi myös ostavansa mulle haluamani maiharit jos saan penkkipunnerrettua 60 kiloa. Tänään nousi sarjoissa jo 42.5, eli voi olla ettei enää kauaa mene. Tuo 60 kiloahan pitää nostaa vain kerran ja maiharit ovat minun! Kauhea tsemppimeininki päällänsä siis. Tämän päivän salilta saamani taisteluvammat ovat vain esimakua siitä mitä tänä syksynä vielä joudun kärsimään.

Tässä ovat nuo upeat Dr. Martensit jotka minulle on luvattu. Kuva Dr. Martensin sivuilta.

Kunnes tuon maksimini saan tehtyä, joudun pärjäilemään iki-ihanien Vansieni kanssa. Kuvaa mun monivärisistä leopardikengistäni en löytänyt mutta ne ovat kyllä mahtavat, Vans-rakkaus ikuisesti.

Kirjoitteluhommia ja kielioppivirheitä

Yksi suurimmista syistä miksi halusin alkaa kirjoittamaan tällaista "ihan oikeaa" blogia on se, että olin nuorempana tosi hyvä kirjoittamaan tarinoita. Useat äikänopet olivat jo yläaste- ja lukioikäisenä sitä mieltä että musta vois hyvin tulla kirjailija. Jotenkin se kirjoittaminen on vaan jäänyt ja kaiken lisäksi siihen on tullut joku kamala kammo. Suomen kieli on myös ihan kauhean paljon huonompaa johtuen kenties siitä että on tullut opiskeltua englanniksi tässä muutaman vuoden ja kaikki vähänkään tärkeämmät kirjoitelmat on tuolla kielellä väännetty. Ensi viikon päästä pitäisi aloittaa se tämän hetkisen elämäni pisin ja tärkein kirjoitelma. Tällä viikolla onkin tullut hieman petailtua tuota opparin aloittamista, jännittää saanko oikeesti mitään aikaiseksi kun tyhjä ruutu tuijottaa edessä.

Olin ennen ihan järjetön yhdyssanapoliisi, nyt on viime aikoina tuntunut ettei enää itsellä pysy nuo yhdyssanasäännöt millään lailla päässä. Tottakai on niitä aivan itsestäänselviä joiden väärin kirjoittamista ei pysty ymmärtämään muiden tekeminä lainkaan. Facebookia käytettäessä kirjoitan usein ihan tahallani sanoja väärin, huvinsa kullakin, mutta en koskaan yhdyssanoja. Jotenkin niiden väärin kirjoittaminen on mun mielessä jonkin sortin pyhäinhäväistys.

Mun sanajärjestys on myös varsinkin puhekielessä muuttunut hyvin englantilaiseksi. Välillä joutuu asiakaspalvelutyössä nauramaan kun päästää suustaan niin käsittämättömiä lauseita. Onneksi suuri osa asiakkaista ymmärtävät, ihmisiähän tässä vain ollaan ;)

Kaiken kaikkiaan mä toivon että tässä opparia ja blogitouhuja tehdessä kirjoittamisesta tulisi taas luontevaa ja sujuvaa. Että kirjoittaminen olisi mulle samanlaista luovaa toimintaa kun tanssiminen ja laulaminen on aina ollut, sellaista luovaa toimintaa mitä se mulle nuorempana olikin. En mä koskaan mitään päiväkirjaa tykännyt enkä osannut pitää, enemmänkin tykkäsin kirjoittaa tarinoita ja olin aina äärettömän onnellinen kun koulussa äidinkielen tunneilla sai kirjoittaa fiktiota. Mielikuvitustakin silloin vielä oli, ehkä sekin värittyy taas pikkuhiljaa :)

Kyllä tästä blogista löytyy vielä joku päivä se punainen lanka, särmikkyys ja oivallukset. Sitä päivää odotellessa ;)

Näin seesteisesti katson telkkarii, jep....Päivän paita threadless.com

Oisko tota habaa pitäny jännittää jotenki kanssa?

Tamperrada

Meillä oli tänään kolmivuotishääpäivä, vietin ison osan siitä töissä ja Heikki nukkui kotona. Ei kun siis kirjotti biisejä, tietenkin ;) Tänään koin yhden niistä työpäivistä minkä takia olen ihan iloinen että tuo opparinkirjoitusprojekti alkaa parin viikon päästä. Ihmiset olivat kauhean vihaisia ja kireitä koko lounasajan. Neljä ja puoli tuntia ei ole aikoihin tuntunut niin pitkälle.

Kotiin päästyäni ajattelin meneväni pikku nopposille. Suunnittelin vartin power napia, heräsin kolmen vartin päästä. Tarkoittaakohan se sitä että nukuin kolmet power napit putkeen....

Olimme kamujen kanssa puhuneet tekevämme pienen kierroksen Tamperradan varjolla. Omassa työpaikassanikin noita pintxoja on myyty nyt pari päivää ja senkin myötä pistikin hieman kiinnostamaan minkälaisia muut ravintolat ovat saaneet aikaiseksi.

Kuusi ravintolaa kiersimme kymmenestä, en olisi ikinä voinut uskoa että pieniä suupaloja voisi joutua odottamaan yli puolta tuntia. Kolmessa paikassa näin kuitenkin kävi. Kuvia retkestä en muistanut ottaa, innostus pikkupalasista oli paljon suurempi kuin kiinnostus kuvien räpsimiseen. Valitettavasti Tamperradan sivuilla olevat kuvat eivät myöskään tee annoksille kummemmin oikeutta. Sinun pitänee siis itse käydä päättämässä oma voittajasi.

Meidän poppoo aloitti kierroksensa ravintola C:n hiljaisesta nurkasta. Pelmahdimme paikalle ja koko hiljainen ravintola tuntui vielä hiljaisemmalle, emme ehkä aivan sopineet kalustukseen. Rohkeasti silti maistelimme kutunjuustolla päällystetyn rievän, maistui kyllä ja palvelukin oli kaikesta huolimatta kivaa. 

Toisena suuntasimme Piemonteen jonka pintxoista olimme jo ehtineet kuulla paljon hyvää, odotukset olivat täten korkealla. Ravintola oli puolillaan, joten oletimme toki että tuollaiset pienet makupalat saisi pikapikaa, emme siis tilanneet juomia. Voi mikä virhe! Puoli tuntia meni siihen, että saimme nuo kahden euron pikkuleipäset kätösiimme. Herkkuja ne toki olivat mutta eivät missään tapauksessa odottelun arvoisia. Leipien lisäksi nielimme harmituksemme ja jatkoimme matkaa Ineziin.

Inezin pintxot taisivat olla oikeaoppisimmat kokemistamme. Itse otin täytetyn paprikapintxon eikä se ollut millään lailla pettymys, ei mitenkään erikoinen, maistuva kyllä. Tarjolla oli myös kampasimpukkaa ja härän kieltä, molemmat kelpasivat maistajilleen. Inezissä ei tarvinnut terassin penkkejä kauaa kuluttaa, seuraavana vuorossa olikin työpaikkani.

Trattorian pintxot olivat minulle jo eiliseltä tuttuja, sieltä löytyy neljää erilaista. Näissä pintxoissa plussaa saapi se, että suolaisen kilpailijan lisäksi tarjolla on myös makeaa. Oma suosikkini onkin nimenomaan tuo maitosuklainen pikkuherkku. Pintxot saivat myös seuralaisiltamme kiitosta siitä, että olivat vitriinissä valmiina nappailtavaksi, ei tarvinnut odotella kuin tarjoilijaa ojentamaan kökkösiä lautasille.

Trattoriasta matkasimme Huberiin josta löytyi ehdoton voittajasuosikki. Harmiksemme jouduimme taas leikkimään odotusleikkiä, lähes puoli tuntia siihen meni, mutta häränhäntä, ankanmaksavaahto ja briossi veivät kaikilta kielen mennessään. Huberin pintxo ei taaskaan ollut kenties oikeaoppinen, mutta maukkainta se oli ehdottomasti.

Viimeisenä suuntasimme Tuulensuuhun jonka nyt jälkiviisaana olisimme jättäneet väliin. Paikalle saavuttuamme saimme tietää että kilpailijapintxoon kuuluva juusto oli jo ehtinyt loppumaan, tilailimme siinä kuitenkin muutaman maisteltavaksi, odotimme yli 45 minuuttia. Odoteltuamme aivan liian kauan saimme paahdettua patonginsiivua erinäisten päällisten kera, yksikään ei ollut millään lailla erikoinen. Itseasiassa tuntui että olisin itse voinut varmaankin valmistaa parempaa paahtoleipää, ihan tuolla omassa keittiössä...

Päällimmäiseksi jäi mieleen Huberin naminamipintxo ja odottelu. Eniten itse tuli ihmeteltyä tarjoilijoiden täydellistä välinpitämättömyyttä asiakkaiden odotteluun. Kuluneen kesän aikana olen tottunut siihen, että käydään kertomassa asiakkaalle jos ruuassa menee pidempään kuin vartin verran. Se ei ole mikään järjettömän vaativa toimenpide mutta eleenä kuitenkin suuri, asiakas taatusti arvostaa sitä että juuri hänet huomioidaan ja keittiö saa aikaa annosten valmistamiseen.

Voisin illastamme jauhaa pidempäänkin mutta tämä saanee riittää. Päivän päätteeksi perhe uppoutuu Dexterin tarinoihin. Pakotin muuten Heikin ottamaan illan päätteeksi fäshöönkuvan päivän paidasta.

Edustusvaimolla yllään neuletakki Seppälän lastenosastolta, t-paita society6.com, Wolverine laukku play.com, farkut JC Pep! Skinny, kengät Vans