Työnhaussa havaittua

Mä olen tässä nyt valmistumisen jälkeen yrittänyt kovasti hakea töitä. Välillä oikein päähän koskee, kun lukee noita hakemuksia, välillä oikeinkirjoituksen johdosta, välillä aivan omituisten oletusten vuoksi. Okei, no nää nyt pätee lähinnä ravintola-alan töihin, mutta joka tapauksessa, vaatimukset (ja tarjonta) ovat välillä aika käsittämättömiä, ainakin mun mielestä :D Seuraa työkkärin sivujen tämän hetkistä saldoa.


Vuorotteluvapaasijaisuus Alkossa: Työtä on maksimissaan 10 tuntia viikossa. Siis että Alkossa on nyt sitten ollut joku tyyppi 10 tuntia viikossa ja hän nyt sitten tarvitsee vuorotteluvapaan, niinkö?
En hakenut...

Kahviautomaatin täyttäjä (ja hyvin moni muu): sinulla on ajokortti ja auto käytettävissäsi. Ajokortin vielä ymmärrän vaatimuksena, mutta että ihan auto. Minäpä tässä työttömänä keskusta-asujana lähdenkin nyt sitten auto-ostoksille ensitöikseni, että voisin sitten hirveissä veloissa tehdä jotain minimipalkkaduunia, ettäjotta voisin sitten maksella sitä autoa pois.

Kahvilatyöntekijä: Vaatimuksena hyvä ammattitaito. Yli 5 vuotta kokemusta. Ai ihan silleen. Miten se hyvä ammattitaito sitten näkyy? Kun tuntuu, että jatkuvasti niitä urpoja on sellasissa töissä mihin minä haluaisin. Niillä on sitten varmaan se hyvä ammattitaito ja yli 5 vuotta kokemusta. Ja siis mistä kokemusta? Mulla on yli kymmenen vuotta työkokemusta erinäisistä asiakaspalvelutöistä, lasketaanko se?

Glitter: Hirveä kasa vaatimuksia, työaika 4h/vk. En muista miten se ihan suorilta meni, koska ilmoitus on jo poistettu, mutta hei oikeesti. Se ilmoitus oli pitkä, tarvittiin kaiken maailman Glitter-persoonallisuutta ja hyvä ettei tohtorin tutkintoa. NELJÄ TUNTIA VIIKOSSA! Opiskelijakaan ei selviä noin vähällä työmäärällä. Mun pää ei ymmärrä mitä tossa on oikeasti haettu. Voiko se olla kirjoitusvirhe?

Vaahtobiletyöntekijä: Tarjoamme: surkeat työajat, jonkunlaisen palkan, paljon autossa istumista, loistavat työkaverit, hyvän ikkunan yöelämään. Ei vaan, mä uskon kyllä että toi on oikeasti tietynlaiselle ihmiselle superia hommaa. Viikonloppuöiden palkat on kuitenkin aivan kivat ja mikäs siinä kesällä Suomea kierrellessä. Mä ku taas vaan edelleen kaipaisin sellasta ihan pysyvää työpaikkaa.


Tässä vain muutama huomio minkä olen viime päivinä tehnyt. Ehkä tässä joku päivä jaksan kirjoittaa seikkailuistani vuokrafirmassa ja miten mua ollaan pissimässä silmään............  

Työporukat

Seuraa pohdintaa asioista.

Mä olen tehnyt töitä enemmän tai vähemmän 18-vuotiaasta saakka. Lähestulkoon jokaisessa työpaikassa on ollut tosi ihania tyyppejä, tyyppejä joista mä olen pitänyt tosi paljon, porukoita joihin olisi ollut hauska kuulua, ihmisiä joista tuli mulle tosi rakkaita ystäviä. Mutta mikään niistä ei ole koskaan kestänyt, mä en ole oikein koskaan päässyt siihen porukkaan mukaan tai en ole osannut pitää kiinni niistä rakkaista ystävistä.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun työsuhde on loppunut tai olen vaihtanut työpaikkaa, myös ne työkaverit ovat jääneet. Harvemmin se sitten onkaan johtunut minusta, olen yrittänyt kyllä pitää yhteyttä, mutta sitten niistä ihmisistä ei enää kuulukaan mitään. Pahimmillaan (parhaimmillaan?) mut on poistettu myös Facebookin kaverilistalta kahden viikon sisällä siitä, kun olen lähtenyt töistä, vaikka itse luulin, että tässäpä onkin kiva tyyppi ja toivottavasti tosiaan nähdään vaikkei ollakaan enää samassa työpaikassa.


Tällaisia tulee pohdittua tosi paljon, varsinkin nyt kun olen tässä valmistuneessa tilassa ja etsin työpaikkaa, sellaista ihan aikuisten, pysyvää, oikeaa työpaikkaa.


Vuokrafirman kautta kun tekee töitä siellä täällä, tulee kiinnyttyä joihinkin ihmisiin, koska ne on ihan kamalan kivoja, mutta sitten jossain vaiheessa joutuu aina kuitenkin huomaamaan, ettei kuulu siihen porukkaan koska ei ole vakkarityöntekijä. Jokin siis puuttuu.

Olen tosi paljon miettinyt johtuuko tämä kaikki ihan oikeasti minusta. Olenko mä sittenkin vaan sellanen tyyppi joka on kiva ja tykätty työkaveri, mutta ei musta ystäväksi ole työajan ulkopuolella? Se on jotenkin kauhean surullista, mun mielestä. Kyllä mä tiedän, ettei mun elämä ole viime kuukausina ollut kauhean sosiaalista. Koko syksyn ajan opparin ohessa mä kävin vaan salilla ja tanssimassa ja sitten olin kotona miehen kanssa. Nyt kun noi kouluhommat on loppu, mun elämä on ihan oikeasti sitä, että maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina mä herään joskus keskipäivän aikaan, siitä sitten lähdetään salille, tullaan kotiin, mä olen koneella, katselen sarjoja ja hoidan kaikkia asioita mitä pitää, menen joskus yöllä nukkumaan koska intternetissä oli vaan niin paljon kaikkea jännittävää. Tiistai-iltaisin on tanssitunti, samoin lauantaiaamuisin. Jos mulla ei ole töitä, mä en tee mitään muuta. Ihanaa elämää tavallaan, mutta kyllä mä kaipaan sitä sosiaalisuutta mitä mulla on ennen ollut. Mutta niin, eihän ne vanhatkaan ystävät ole töistä jääneet, ne ovat yleensä olleet harrastusten kautta enimmäkseen haalittuja tuttavuuksia. Tottakai on poikkeuksia, mutta karkeasti kärjistäen yksikään mun läheinen ystävä ainakaan viiteen vuoteen ei ole sellainen ihminen johon olisin tutustunut niin, että olisimme olleet ensin työkavereita.

Itsestä on kuitenkin monen ihmisen kohdalla tuntunut töissä sille, että tullaan hyvin toimeen ja että vapaa-aikanakin olisin paljon puhuttavaa ja ainakin jonkin verran yhteistä. Missä siis vika? Vai olenko mä vaan ihan oikeasti sosiaalisesti niin vaikea ihminen? Mä en ainakaan osaa sanoa mikä mättää.

Että hyvää maanantaita vaan kaikille, kevyissä tunnelmissa lähdetään tätäkin viikkoa purkamaan auki :D

Heikko pää

Onpas ollut pitkä tauko. Rehellisesti sanottuna unohdin. Unohdin kirjoittaa, olin vähän väsynyt, oli vähän jänniä päiviä. Olin torstain ja perjantain pitkästä aikaa iltatöissä, kivaa oli, mutta kun meni niin myöhään, en kotiin tultuani jaksanut tehdä yhtään mitään joten kirjoittelu jäi. Perjantai oli varsinkin jännä, olin virallisten jatkojen alakerrassa töissä. Näin monen monta Linnan juhlien vierasta, palvelinkin muutamaa, yhden arvostetun herran vaimo sanoi minua suloiseksi, pelkäsin kotiinmenoa mellakoiden (joista en aio tämän enempää puhua, on ärsyttänyt ihan tarpeeksi muutenkin koko homma) takia, onneksi turhaan. Lauantai ja sunnuntai menivät jotenkin vähän sumussa, en tiedä miksi olin niin väsynyt, lauantaina lähdin kavereiden pikkujoulukemuista jo yhdeltätoista kotiin, väsytti niin paljon, olen aika hurja bailaajamisu. NIIN, ja mun diy sekoilu jatkui taas, olen nyt hionut ja maalannut kaksi pinnatuolia. Päätin, että hoidan tuolin kerrallaan niin ei tule mitään typerää ressiä. Nyt on yksi musta tuoli ja yksi violetti, tosin violetti kaipaa vielä toista maalikerrosta jonka se saa huomenna. On kyllä naurattanut kun hion tuoleja tossa meidän alaoven edessä. Siinä saa kyllä naapureilta huomiota ja kaikkia kiinnostaa mitä teen ja minkä värinen tuolista tulee ja onpa hienoa ja mun valitsemat värit on tosi trendikkäät. Hyvä et he tietävät kun eivät niitä värejä ole edes nähneet :D

Ai niin, kuvia tuoleista tulee tietenkin sitten, kun kaikki ovat valmiita. Tietenkin ;)

Mä olen monena aamuna herännyt takaraivossa jyskyttävään huonoon omatuntoon kun en kirjoita mun opparia. Onneksi se menee aika nopsaan ohi kun muistan ettei mun tarvitse enää mitään kirjotella. Aika vapauttava tunne, mut toisaalta ärsyttää ihan suunnattomasti joka aamu herätä vähän huonolla mielellä. No ehkä mä pääsen tosta tunteesta eroon viimeistään sen jälkeen, kun ollaan vietetty joulu Kanarian lämmössä. Höhöhööö :D

Se hämmentää vieläkin, joulu jossain muualla kun Suomessa. Eihän se mitään haittaa, mutta tuntuu jotenkin omituiselta. Ehkä sen kestää, siellä on varmaan ihan lämmin kuitenkin ;)

Lauantaina ennen lähtöä katsoin peiliin, ylänurkassa joku tuijotti.
Tossa näkyy muuten myös vähäsen toi mun maalaama hattuteline, vaaterekistä on siis vihdoin päästy eroon, jeeee!

Nyt mä taidan vetäytyä ton kolmekymppisen synttärisankarin viereen katsomaan uusinta Homelandia. Viimeks jäi ainaki vähän turhan pelottavaan kohtaan. Mitenköhän selviän ku Once Upon a Timekin oli tänään tosi jännä.....

Tämä maanantai ei ole maanantai ollenkaan!

Ei vitsi, ei vitsi, ei vitsi! Tänään kävi aivan kivasti! Oppari on onnellisesti saatettu verkkokirjaston syövereihin, opparin ohjaaja lupasi siitä kolmosen, lisäksi kirjottelin opolle vertailevan raportin kahdesta työpaikasta ja sain oppariin liittyvän markkinointisuunnitelman viimeisteltyä. Laitoin valmistumishakemuksen menemään ja vein myös kulkukortin TAMK:lle takas kuten myös kirjaston kirjat. Tämä on kuulkaas sellaista jännää etten edes tajua! Mä ihan oikeasti pääsen tuolta koulusta pois! Ihan hirveesti tullut jotenkin tapeltua tässä syksyn aikana kaikesta ja stressattua ja oltua vihainen, nyt on vihdoin aikaa olla iloinen ja tyytyväinen. Toi kolmonen on mulle aivan hyvä arvosana, mua ei oikeastaan edes kiinnosta yhtään minkä mä siitä opparista saan, kunhan pääsen pihalle tuolta koulusta mahdollisimman nopeasti. En ole oikein koskaan ollut mitenkään arvosanojen perään. Tiedän myös etten ton opparin eteen nähnyt läheskään niin paljon vaivaa kun olisin voinut ja sen kyllä näkee.

Niinkuin kerroin Facebookissa, toi muki on mun pään kokoinen.
Pystyin menemään sen taakse piiloon, ihan oikeasti.
Ihanaa <3

Eilen käytiin pitkän odotuksen päätteeksi Wayne's Coffeessa kaakaolla. Otin isoimman, kermavaahdolla JA vaahtokarkeilla. Oli ihan mahtavaa ja eniten ansaittua! Kolme viikkoa kituuttelin menemään ilman herkkupäiviä ja todella rajoitetuilla kaloreilla ja voi kuulkaas, 3.2kg tippui eikä se ollut mitään nesteitä. Vatsasta on selvästi lähtenyt ihan oikeaa rasvakerrosta pois, sen pystyy tuntemaan! Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen pari kertaa todennut olevani oikeasti hoikka, se on jännittävä tunne. Tästähän jatketaan nyt niin, että ennen joulua vetelen kyllä arkipäivät ihan yhtä tiukasti, lauantaisin sitten herkutellaan kun on pikkujouluja ja on synttäreitä ja mitälie. Tammikuussa taidan vetäistä tällaisen uuden putken, jos vaikka lähtisi vielä enemmän tavaraa. Oujeas! :)

Tänään oli myös ihan oikeasti kiva maanantai siitäkin syystä, että tää mun DIY-meininki ei ota loppuakseen. Kävin vihdoin maalikaupasta hakemassa maaleja meidän keittiön pinnatuoleille. Ne ovat siis odotelleet maalattavaksi pääsemistä viime maaliskuusta lähtien. Eli oli jo aikakin. Ostin kolmea eri väriä, mun mielestä on ihanaa, että noi tuolit voivat olla erivärisiä, niistä tulee tosi söpöjä. Kaiken lisäksi maalikaupan setä antoi mulle 25% alennusta kaikesta. Se on vissiin noissa isommissa maalikaupoissa tapanakin, että annetaan alennusta vähän miten sattuu. Mutta 25%, se kuulostaa mulle ainakin aika paljolle. Ehkä mä olin sit vaan niinkun tosi kiva :D Otan kuvia tuoleista heti kun saan ne maalattua, sitten tässä joskus joku päivä kun huvittaa taas :D

On ihanaa kun on nyt aidosti iloinen ja tosi kevyt olo, tätä fiilistä pitää vaalia. Tällä viikolla on paljon töitä, sekin on mahtavaa. Ja arvatkaapa vaan kuka on Linnan virallisilla jatkoilla perjantaina töissä...................

Tyytyväisyys

Musta tuntuu että ihmiset enää harvoin sanovat olevansa tyytyväisiä työpäivän jälkeen. Tänä päivänä minä voin sanoa juuri näin. Olin pitkästä aikaa töissä, neljä tuntia venyikin kuuteen ja siitä huolimatta olin pelkkää hymyä koko illan. Kaikki asiakkaat olivat jotenkin ihan kauhean kivalla tuulella (perjantaihan se) ja nuo työkaverit vaan sen illan silti tekee. En ole kauhean monessa duunissa ollut missä olis noin paljon mahtavia tyyppejä. Ihan ältsimieltsii siis :D 

Kaiken kukkuraksi sain syödä minttujäätelöä oikein 200 grammaa samalla kun katsottiin Les Revenantsin viimeinen jakso. 200 grammaa ei kuulosta paljolta, mutta lautasella se on ihan järjettömästi, melkeinpä puoli litraa jädeä. Mikä onni ja ilo että tähän melko tiukkaan ruokavalioon voi mahduttaa vähäsen herkkuhetkiäkin. Protskut ja kaikki tollaset kuitenkin tarkasti laskettu, naminami, hyvä tulee.

Niin, se Les Revenants. Voi pojat että mä olen turhaan hehkuttanu tota sarjaa :( Ekat seitsemän jaksoa aivan timanttisia, viimeinen jakso pisti kaiken roskiin. Sanoin jakson alkaessa miehelle etten usko, että viimeisessä jaksossa selviää yhtään mitään. Olin oikeassa. Harmittaa ihan vietävästi, en meinaa uskoa itsekään miten tyhmästi päättivät kauden lopettaa. Sarjasta on tulossa ilmeisesti ensi vuonna toinen kausi, en oikeasti tiedä haluanko tuota katsoa enää. Mies sanoi ehdottomasti ei, mä haluaisin tavallaan nähdä selitettäisikö siinä jotain enempää. Tuskin. Jääpi nähtäväksi siis tuleeko tuota katsottua vai ei. Tällä hetkellä fiilikset on aivan plääh. Plääh!

No, ehkäpä tästäkin oppii jotain. Joskus. Sitten.

Onneks on aina olemassa kuvia alpakoista juhlahattu päässä.

Ei ole elämä kauheen kamalaa kun kuitenkin maailmasta löytyy alpakoita.
Kuva mun ihan omasta Tumblrista.

Nyt toivotan sinulle, ihastuttava lukijani, oikein kaunista viikonloppua. Toivon, että sinäkin saat kokea tyytyväisyyden tunteita, ne on niin kauhean kivoja kuitenkin ;)

Ruoka on kiva asia

Meidän perheessä sushibuffasta on tullut vähän sellainen lauantain tapa. Tampereella Tullintorin alakerrassa on Ming Zhu, kiva aasialainen poikkileikkausravintola josta tuollainen buffa löytyy joka päivä. Arkisin kustantaa 8.90€, viikonloppuisin 10.90€, ei paha.

Tänään oli poikkeuksellinen lauantai siitä että meninkin aluksi aivan yksin sushibuffailemaan kun Heikki meni veljensä kera salille josta sitten hetkeksi ehtivät minuakin viihdyttämään syömisen lomassa. Olisin minäkin normaalisti muuten suunnannut salille mutta olin menossa töihin ja oletin ettei aika olisi riittänyt. Todennäköisesti ei olisikaan, eli kidutusta tiedossa joku toinen päivä, kenties jo huomenna. Sushibuffa on muuten siitäkin kiva että siellä on sushin lisäksi muutakin ruokaa. Eihän se sitten ole sushibuffa, joku siellä kitisee. Ei niin, mut on se! :D

Mun ensimmäinen lautanen, siellä oli paria uuttakin sushia, noi tossa oikealla, merilevää ja jotain kalasilppua. Tosta satsista puuttui vielä tunamajo jota ei ekalla yrittämällä ollut, söin sitte vähän niinkuin jälkkäriksi pari. Huomion saa kiinnittää myös sushietiketin vastaiseen wasabisoijasoppaan. Se on parasta!

Kävin välillä töissä kuuntelemassa aivan kamalien ihmisten kamalia kommentteja aivan kaikesta kamalasta. Onneksi oli poikkeuksellinen duunipaikka tänään eikä tosiaan ollut kyse työkavereista vaan ihan niistä asiakkaista....

Työn jälkeen Heikki väkisin halusi lähteä bailaamaan, lähdin mukaan, kiltti vaimo kun olen. Mäkkärin kautta Dorkaan, Dorkassa yhdet ja hodarikiskan kautta kotiin. JEEEEE! Me ollaan varsinaisia bile-eläimiä :D

Join tollaisen "kesäisen kuohujuoman", mainoksen uhrina. Oli se ihan hyvää.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että sunnuntain voisin hyvinkin vain maata sohvalla tai sängyssä. Syysväsymys on näemmä tulossa jo ennen syksyä, o-ou.

Luulitte ettei vaatekuvaa tuu, tässä se onneksi kuitenkin on. Itsetehty alpakkapipo pääsi jo pääkkyliin, paita on jo joskus aikaisemmin tavattu threadless.comista hankittu kirahvipaita, se on hyvä paita. Neule on muuten hankittu Seppälän lastenosastolta.

Paluu arkeen

Tänään jouduin takaisin töihin. Joutua on ehkä huono sana koska mä ihan tykkään mun töistä. Sattuipa nyt vaan käymään niin että jouduin tahtomattani parin viikon lomalle kun äänihuulet päättivät tehdä tenän. Ensin oli pienimuotoinen flunssa, sitten lähti ääni ja se on nyt kolmatta viikkoa poissa. Tällä hetkellä kuitenkin pystyy puhumaan jo sen verran ettei tarvitse puhelakkoa enää pitää, ainoastaan korkeammat äänet ovat vielä jääneet uupumaan. Tarjoilijan hommissa nyt vaan tuota ääntä tulee jonkin verran tarvittua ja tästä johtuen olin tosiaan hetken aikaa ihan vain kotona, äänetönnä. Tai no, niin äänetönnä kuin itse pystyn. Vaikka olisin ns. yksin kotona, täällä on aina kuitenkin tuo pikkueläin jolla on ihan hirveästi asiaa eikä aina muista olla hiljaa kun Merkkari haluaa että sen kanssa kommunikoidaan. Mä en vaan henno olla höpöttelemättä elukalle...

Ennen töihin lähtöä käytiin kuitenkin miekkosen kera salilla, tänään oli pakko lähteä, muuten olisi tullut viikon tauko eikä se nyt sovi lainkaan! Tein askelkyykkyenkkareita, muuten ei oikein mennyt hirveän nappiin, mutta sellasta se treenailu taitaa vaan olla.

Salivaatetus, laatukamaa as usual. Paita ja päällimmäiset pökät Seppälän lastenosastolta, alemmat pökät Stadiumin oma SOC, lastenosastolta nekin ;) Sukat ei voi mätsätä ikinä...

Muista päivän vaatteista ei nyt tullut kuvaa, olin lähinnä yökkärissä ja työvaatteissa. Kenties niistä työvaatteista ainakin voisi joskus raportoida, ovathan ne tyylikkään mustat.

Salin ja työpaikan väliä kulkiessa kuuntelin Welcome to Night Valen kutosjakson SoundCloudista. En ole yleensä oikein koskaan ollut kuunnelmien ystävä, mutta tämä Tumblrin avustuksella löytämäni neronleimaus on ollut viime päivien suosikki. Synkkää komediaa hyytävän hienolla miesäänellä höystettynä, kelpaa mulle. Yksin tirskuminen Siwan hyllyjen välissä on toki myös taitolaji mitä kannattaa harjoitella. Ihmiset tykkää yksin nauravasta henkilöstä, ihmiset eivät katso yksin nauravaa henkilöä mitenkään omituisesti.

Huomenna on meidän ihan oikea hääpäivä, ollaan tosiaan kestetty toisiamme kolme vuotta ihan virallisesti. Epävirallisesti kuun lopussa jo kuusi vuotta, elämäni hienointa aikaa, ehdottomasti ;)