Shake it, baby!

Noniin, ihminen ei voi olla näin innoissaan sheikkereistä. Mutta kun ihminen vaan yksinkertaisesti on!

Oon tässä miettinyt pidempään, että tartteisin jonkun paremman juomapullon treenitarkoituksiin, samaten noi protskusheikkerit olivat jo nähneet parhaat päivänsä. Lueskelin sitten Kaisa Jaakkolan vanhaa blogikirjoitusta, jossa ylistettiin Blender Bottleja. Kyseessähän on siis ihan sheikkerin näköisiä kavereita, muovisiakin vielä, mutta tuosta muovista ei lähde elimistöön mitään epäilyttäviä tavaroita. Kaiken lisäksi noi sheikkerit on megamakeita, varsinkin kun vaihtoehtona on tuollaisia sporttipullon näköisiä kavereita.

Eipä sitten muuta, kun iHerb suunnaksi ja sieltä saikin mukavasti tilailtua pari putelia. Toimitus oli taas salaman nopeaa ja about viikossa pullot olivat mulla. Mää en kestä, nää on ihania ja juonkin vettä nyt koko ajan ihanasta pullostani. Kaiken lisäksi, näissä ei ole sellasta sihtiä mihin kaikki protsku jää aina klönteiksi kiinni, vaan pullon sisään laitetaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu hieno pallero ja sen avustuksella sitten sheikkaillaan menemään. Valmistajien mukaan sheikkeriin voi laittaa vaikka maapähkinävoita tai jugurttia ja niistä saa siltikin sekoitettua tasalaatuisen smoothien. Aika jänskää! Itse en ole moista vielä mennyt testailemaan, mutta voipi olla, että joku kaunis päivä tuohonkin hommaan lähden.

Ne on niin söpöjä!
Ja toi pallero on kanssa hauska, kääk!

Jotta blogin alkuperäinen idea ei hukkuisi, mulla on piiiiitkästä aikaa t-paitakuva ihkauudesta t-paidasta! MegaJEA!

TeeFurysta löytyi Serlokki-aiheinen rätti, oli pakko saada.
Blogger itse hienosti muokkailee näitä kuvia, oikeasti toi seinä on ainut asia mikä on harmaata...........

Kalan syöttinä

Tänään tein jotain normaalista poikkeavaa! Jotain sellasta mitä en ole aikasemmin uskaltanut. Ja se kutititti! Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik!!

Grouponilla oli tällä viikolla muutaman päivän tarjouksessa puolen tunnin kalapedikyyri Tampereen keskustassa pari viikkoa sitten avattuun Calella Fishiin. Kyseessähän on siis monista lomakohteista tuttu jalkojen upottaminen akvaarioon, missä pikkuriikkiset kalaset imeskelevät kuollutta ihoa pois. Kyllä, imeskelevät, eivät pure. Mä olen monesti meinannut etelässä ottaa osaa, mutta jänistänyt viime hetkellä vaikka mies olisi siinä vieressä sanonut, että "Mee nyt kun kuitenkin haluut!" Jostain syystä ei vaan siltikään ole uskallus riittänyt, tiedä sitten miksi, eipä kyse ollut mistään maata järisyttävästä asiasta.

Ostin tosiaan tuon kalapedikyyrin kahdelle kunhan olin kysynyt Iisalta, josko hän lähtisi kanssani. Tottakai! Sovimme sitten, että tänään mennään, sunnuntai on hyvä tuollaiselle rennolle hörhöilylle. Kuusi hoitotuolia käsittävä paikka oli aivan tyhjillään, joten saimme ihan itse valita paikkamme.

Iisa tutkailee siinä pikkutohtoreita

Toimenpide alkaapi siis sillä, että jalat pestään (ihan itse) ja sitten parkkeerataan tuolille ja upotetaan jalat kalojen sekaan. Kalat hyökkäävät kimppuun samantien ja se kutituksen ja kikatuksen määrä oli aivan järjetön. Iisaa ei kutittanut niin paljon, mutta mä olin ainakin ekat viisi minsaa ihan hervoton. Jossain vaiheessa unohdin kutituksen, mutta sieltä se yhtäkkiä taasen pölähti ja kikatus alkoi jälleen. Puolen tunnin aikana ehdimme siinä sitten höpötellä kaikenlaisia juttuja töistä haihin ja kysellä myös paikkaa hoitavalta pojalta kaikkea erittäin tärkeää. Tärkein kysymys tietenkin oli "Syökö nää muutakin ruokaa?" Kuulemma syövät, mutta että tuo kuollut iho on ihan tosissaan myös niiden ihan oikeaa ravintoa. Puolen tunnin aikana ikkunan ohi ehti myös kävellä paljon ihmisiä ja yllättävän paljon sellaisia ihmisiä jotka alkoivat samantien hymyillä kun huomasivat miten paljon kikatin. Siitähän se hörötys vaan paheni! Toisaalta kauhean hauskaa, että sai vieraille ihmisille aiheutettua hyvää mieltä tällaisena harmaana päivänä.

Siellä ne on, hard at work.
Mun kynsilakat <3 <3 <3

Käsittelyn jälkeen nostetaan jalat pihalle altaasta ja kalat vaan päästävät samantien irti. Tota osaa mä vähän jännitin, just siksi, et jos mä vahingossa otan sieltä akvaariosta jonkun kaverin mukaan ja murskaan sen lattiaan. Onneksi kalaset osasivat ihan itse pitää hengestään kiinni. Tämän jälkeen jalat kuivataan (ihan itse) ja sitten saa sellaiset hassut pikku tossukat millä voi kävellä penkille rasvaamaan jalkansa.

Jalat tuntuivat tosi kevyiltä hoidon jäljiltä, käveleminen oli aika paljon ihanampaa kuin tullessa. Ainut miinus omalta osaltani oli se, että puoli tuntia tuntui aika pitkälle siinä vaiheessa kun yhtäkkiä tulikin todella kova vilu huolimatta siitä, että hoitolassa sisäilma oli erittäin lämmin. Onneksi vilutus meni melko nopeaan ohi, mutta olisin ehkä kaivannut jotain lämpimämpää päälle pantavaa siinä vaiheessa.

Kaiken kaikkiaan ihana kokemus, menen tosi mieluusti uudestaan, vaikka kutittaakin.

Valitan ja itken

Tuntuu sille, että viime päivinä olen vaan valittanut ja itkenyt asioista. Tärkeistä asioista ja typeristä asioista, ihan kaikista asioista. Eniten valitan töistä, tai siis siitä ettei niitä ole. Sitten valitan mun sosiaalisesta elämästä, tai siis siitä ettei sitä ole. Sitten valitan siitä, että olen läski ja että kun liikunta on ihan perseestä. Sunnuntaina just sanoin lopettavani kaiken kun oon niin huono kaikessa. Kuka tuli just tanssitunnilta, kysynpä vaan?

Toi työnhakuasia on edelleen vaan yhtä vaikea, tuntuu kyllä sille, etten todellakaa ole yksin tuon asian kanssa. Ihmettelen edelleen vaan miten ne nyrpeät pikkumisut nappaa sellasia työpaikkoja mihin minä olisin täydellinen, mutta mua ei oteta edes haastatteluun. Ehkä niille ei tarvii maksaa niin paljon palkkaa.

Sosiaalinen elämä, mikä se sellainen on? Mä vietän aikaani koneen edessä, koska Facebook, Tumblr, Twitter, Blogger, Buzzfeed, jopa Lily. Suurin osa kavereista on Facebookin chatissa lähestulkoon yhtä paljon kuin minä, joten jutuissa kyllä pysyy ajan tasalla, mutta se ihmiskontakti on jossain muualla. Mähän käyn harvojen töiden lisäksi vain salilla ja tanssitunneilla. Tanssitunneilla on toki ihania tyyppejä, mut enhän mä niitä näe kun kerran viikossa. Lauantaina ennen töitä käväisin Nekalassa ihastuttavan Asikaisen luona tyttöjen hutsukekkereillä syömässä herkkuja ja saamassa mahani kipeäksi niistä kyseisistä herkuista. Kemuissa oli aivan ihastuttavia naikkosia, ja mä olin ihan innoissani kun sai pitkästä aikaa höpötellä ihmisjoukossa. Samaan aikaan kuitenkin joutui skarppaamaan ihan sikana, koska mä olen niin kova jännittämään uusia ihmisiä. Se ei kuulemma näy päälle, mutta se sisäinen taistelu on aika raastavaa. Siinä kun hieman ennen puolta yötä lähdin tarpomaan keskustaa kohti, pärähdin itkuun lumisateessa. Puoliksi siksi, että oli niin kivaa, mutta toinen puolihan liittyi siihen, että se iki-ihana jännitys laukesi. Sai vihdoin hengittää raikasta ilmaa ihan yksin. Aika kamalaa, koska ilta oli aikamoisen onnistunut.

Mä oon läski ja liikunta on ihan perseestä. Tää on ollut parin päivän kantava teema. Asian eteen tietenkin yritän koko ajan tehdä jotain, mutta se on niin vaikeaa. Jäätelö on niin hyvää ja karkit myös. Syön yllättävän kurinalaisesti, mutta siitä ei tunnu olevan kauheasti apua, en käy ihmisten kanssa syömässä tai kahvilla tai oikeastaan yhtään missään, paitsi joskus lauantaisin jos saa herkkupäivän. Toikin toki yhdistyy siihen sosiaaliseen elämään ja sen olemattomuuteen. Mutta toi läskihomma, minkäs sille teet. Telkkarissa näkyy 140 kiloinen ihminen ja mä näen itseni yhtä isona vaikka tosiasiassa oon alle puolet sen painosta ja mulla on ehkä vaan viis kiloa ylimääräistä. Ihan terve meininki. Onneks se kaikki paino on kerääntynyt tohon keskivartaloon, että varmasti hankin itselleni jonkun kakkostyypin diabeteksen vielä jonain kauniina päivänä. Ehkä mieluummin haluan olla fitnesskarhu kun diabetesjänö. Vaikka karkki onkin hyvää. Itsekuria tänne lisää, kiitos.

Liikuntahan ei oikeasti ole perseestä, se on viime aikoina ollut perseestä vaan siksi, koska salilla ei kulje enää niin hyvin kuin aikasemmin ja tanssitunnitkin tuntuu olevan sitä, että potkin itseäni päähän. Mistä tämä tällainen on tullut? Jos mä olisin sellainen ihminen joka jää kotiin "koska oli niin ikävä ilma pihalla, ni sohvalla oli paljon mukavampaa suklaalevyn kanssa", en olis ollut varmaan kahteen viikkoon yhtään missään. Paitsi niin, tänäänhän se paska ilma vasta oli. Menin silti tanssimaan, ihan hyvä että menin.

Mä oon tässä muutenkin pohtinut, että tää kaikki negatiivinen ajattelu kumpuaa varmasti siitä, ettei ole niitä hemmetin vakkaritöitä. Vakkaritöistä sais rahoo, ehkä sellasia kivoja työkavereita joista vois tulla muutenki kavereita ehkä, olis joku paikka mihin purkaa ylimäärästä energiaa eikä olis edes jaksamista enää valittaa mistään. Vai onko ihminen koskaan tyytyväinen?

Onneks on tämä biisi, se kuulostaa kesälle. Ajattelin, että voisin ens kesänä sitten luukuttaa tätä tossa Sorsapuistossa, syödä jäätelöä ja lukea kirjoja samalla kun Merkkari saa hermoromahduksen kun se on joutunut olemaan liian pitkään pihalla vaikka halusikin mukaan.

Karkkia korville

Tää biisi <3

Oltiin pari vuotta sitten joulu miehen vanhemmilla tuolla jossain landella. Kuuneltiin nukkumaan mennessä mun puhelimesta brittiradioo, muistaakseni kanava oli NME:n joku nettikyhäelmä. Landella kun oltiin, on kai sanomattakin selvää, että oli pimeää, aivan kuin talo olisi laitettu säkkiin, mitään ei nähnyt. Rouva siinä sitten tapansa mukaan nukahti hyvin nopeasti, radio jäi päälle. Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin tän biisin alkuun.

Se fiilis sysipimeässä huoneessa ton alun soidessa oli kyllä mystinen. Rakastuin toki myös aivan samantien Ben Howardin ääneen, ei siinä mitään. Onneksi sain jostain sieltä unten mailta selvää sanoista ja niitä sitten googlailin menemään ja löysin Benin muunkin tuotannon samalla. Mikään muu Howardin kappale ei toki ole koskaan ollut tämän veroinen, mutta hyvää taidetta tekee tuo miekkonen.


Tämän rakkauden lähetti mulle joskus messengerissä mun silloinen rakas ystävä. Sanoi löytäneensä parhaan bändin ikinä.

Ei hän nyt ihan metsään tuon luonnehdintansa kanssa ollut. The Nationalista on toden totta tullut mulle äärimmäisen tärkeä yhtye. Joskus muinoin omasta last.fm:stä katselin, niin tämä biisi oli korkeimmalla sijalla jollain ihan järjettömillä luvuilla kaiken lisäksi. Olin sitten repeatilla kuunnellut satoja ja taas satoja kertoja, eikä ihme. Aikamoista namia kyllä tämä korville.


Viimeinen biisi tässä katsauksessa onkin sellainen, jonka löysin jo joskus teini-iän loppupuolella. Silloin lainasin Silverchairin levyjä kirjastosta ja luukutin tätä jatkuvalla syötöllä.

Biisi painui jossain vaiheessa hieman unohduksiin, niinkuin joillain kappaleilla tuntuu olevan tapana. Jossain vaiheessa viime vuosina tapasin kipaleen jälleen ja vanha rakkaus on edelleen tallella. Ikävä kyllä, tähän biisiin ei liity mitään henkilökohtaista tarinaa. Toisaalta toi biisin alkuperä on ihan tarpeeksi raskas ja henkilökohtainen tuolle poitsulle, että ehkä mun ei tarvitse olla kokenut tuollaisia raskaita juttuja tykätäkseni musasta.

Musiikki on ihanaa, eläminen ilman sitä on mahdotonta <3

Loistoteeveetä!

Mä olen viime aikoina ollut edelleen aika kotipainotteinen ihminen. Kalenteri täynnä ohjelmia, mitä pitää katsoa ja joita katson suurella ilolla. 

Teen Wolf, The Musketeers, Black Sails ja True Detective. Siinä viime viikkojen parasta antia. Siis tokihan kaikki aikaisemmatkin sarjat, jotka eivät ole tauolla, edelleenkin koristavat kiireisen kalenterini sivuja, mutta nää neljä ovat nyt tuoneet jännitystä elämään taas aivan uudella tavalla.

Toimiva porukka, tykkään tykkään tykkään :)
Kuva.

Teen Wolfin kolmoskausi jatkui pari viikkoa sitten kesältä, voi morjens mitä juonenkäänteitä on taas keksitty. Mä tiedän, että kyseessä on ihan hävyttömän teinixxx-sarja, mut samalla se on vaan ihan älyttömän hyvä. Henkilöhahmot toimii, juoni toimii, tehosteet toimii, pelottavat sedät toimii. Ja sitäpaitsi, mä oon teini forever <3 Suosikkihahmoja tällä hetkellä on Stiles, Lydia ja Isaac. Ei se uusi typykään ole yhtään paha, kauheen söötti, mut ei vielä ole päässyt suosikkikategoriaan, ei oo vielä ehtinyt :D Eli eihän tässä mitään hätää ole, homma skulaa ja ainakin kuusi jaksoa vielä jäljellä ennen kuin koittaa taasen tauko ja muut kujeet.

DAAAAAAAANG!
PÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄM!
Emmää tiä, en sano mitään :D
Kuva.

BBC on tasaiseen tahtiin tarjonnut äärimmäisen hyvää katsottavaa. Näistä uusimpana nyt The Musketeers. Alkutekstit hämäävän paljon samanlaiset kun syksyllä viimeksi vilkuiltu Ripper Street, ei se sinänsä haittaa, jotenkin vaan mietitytti, jotta eikö noista menneistä aikakausista oikein muuta keksitä. Mutta niin, kyseessä toki on vain alkutekstit. Ohjelma itsessään on eri hyvä ja hauskakin. Ekassa jaksossa vitsit vaikutti välillä vähän väkisin väännetyiltä, mutta nyt kun on päästy jo neljänteen jaksoon asti, hommat skulaa aivan mainiosti ja juoni on jännä. Eniten kyllä naurattaa Aramiksen tukka ja miten se on aina täydellisesti sekaisin, tiedättehän, silleen "oon laittanu tätä reuhkaa nyt kymmenen tuntia, mut sanon kaikille että heräsin juuri". Ei sekään mitään haittaa, nättejä poikia ;) Erityisesti tykkään muinoin Skinsissä olleesta Luke Pasqualinosta, jäbä teki jo siinä tosi hyvän roolin Freddienä. Nyt Luke on aikuinen ja Luke on D'Artagnan ja Luke on nääääätti. On se hyvä näyttelijäkin, tiettyki.

Siinä niitä on, pahoja miehiä kaikki, toiset vähän enemmän pahoja ja toiset vähän vähemmän pahoja.
Kuva.

Mehustelu jatkuu. Captain Flint, anna hali! Black Sails, likaisia merirosvoja, kauheaa juonittelua, vihaisia naisia, mitä nyt merirosvoilulta voi odottaa. Eka jakso sai meidän perheeltä arvosanaksi vankan 8-. Eli ihan jees, mut enemmänkin olis voinut tapahtua, vaan silti sellainen sarja mikä jäi kiinnostamaan. Nyt on katsottu vähän enemmänkin ja Black Sails todellakin kiinnostaa ja pitää otteessaan. Jos ei nyt tullut selväksi ni meitsi kannattaa Captain Flintiä, enkä suotta. Sehän on Toby Stephens ja jos et tiedä kenestä on kyse, niin varmasti tiedät äitinsä Maggie Smithin. Mun mielestä senkin pitäis jo riittää syyksi katsoa ohjelmaa, mut Toby on myös komia setä ja hyvä siinä mitä se tekee. Vähän huvittaa tuo kuvassa etualalla istuva pahis Charles Vane joka puhuu käheällä äänellä ja on muutenkin tosi äkkipikainen. Vähän liian stereotyyppinen pahis, vaan veikkaan että monet misut katsoo ohjelmaa pelkästään hänen takiaan, itsehän en tuohon kuoppaan tipahtanut.

Poliisisetiä, melkoisia poliisisetiä.
Kuva.

Tässäpä kuoppa johon tipahdin, kovaa. Mikään sarja ei ole koskaan aiheuttanut mulle näin paljon ahdistusta, sydämentykytyksiä, jännitystä, kiinnostusta, järkytystä jne yms tjsp. En ikinä ole pitänyt mistään sarjasta näin paljon. En edes Sherlockista tai Lutherista. Tämä on ihan kauheaa ja tämä on tosi paljon sanottu varsinkin kun pihalle on tullut vasta neljä jaksoa. True Detective on järjettömän hidastempoinen sarja, yhden jakson aikana tapahtuu tavallaan äärimmäisen vähän, mutta silti niin paljon. Hahmot ovat todella kiinnostavia ja kun tapahtumat seilaavat kahdenkymmenen vuoden päässä toisistaan, voisi kuvitella tämän olevan hankalaa. Eipä ole. Sekä Matthew McConaughey että Woody Harrelson sarjan myötä ovat kummatkin löytäneet aivan ihmeellisellä tavalla paikkansa sydämessäni. Uskomattoman lahjakkaita ukkeleita, miten mä en ole ennen tätä jotenkin tajunnut. Nyyh, iik ja ääh ja apua! Neljä jaksoa enää jäljellä, mä mietin jo nyt mikä tyhjyys siitä iskee syvälle sieluun. Ollaan vasta puolivälissä, oh noes!

Alkutekstien biisi, mä oon siihenkin aivan rakastunut. Ehanaa! Yltiöpositiivinen sarjaylistys, mulla menee lujaa :D

Movie Monday #112 - Philip Seymour Hoffman

Movie Mondayssa muisteltiin sunnuntaina edesmennyttä Philip Seymour Hoffmania. Itsellekin tuo herran addiktio tuli aikamoisena yllätyksenä. 

Tyyppi kyllä eläessään valitsi itselleen niin mieleenpainuvia rooleja, että oli vaikeaa valita vain yksi. Pohdinnan jälkeen oli enää kaksi vaihtoehtoa: The Boat That Rocked ja Almost Famous. Tosin niin, näiden kahden elokuvan ollessa kyseessä, kilpailu on aika epäreilu, sillä Almost Famous vie mun maailmassani kyllä voiton aina. Siinä elokuvassa kaikki on kohdallaan ja kaiken lisäksi mä olen tuon elokuvan ensimmäistä kertaa katsonut Lontoossa mun silloisen kämppiksen ja hyvin tärkeän ystävän kanssa joka lähestulkoon pakotti mut katsomaan leffan kun en ollut mitenkään leffatuulella. Olen onnellinen, että tulin pakotetuksi. 

Toi leffa on kyllä seurannut mukana mun elämässä melkoisen tiiviisti. Voi olla, että monien mielestä toi on tylsä leffa ja tollanen helppo valinta, itse olen kuitenkin katsonut sen niin mielenkiintoisessa elämäntilanteessa, että olisi outoa jos se ei olisi vaikuttanut muhun jotenkin. Ja hei, Lester Bangs on mahtava hahmo! Ilman sitä tuo elokuva olisi ollut ihan tynkä. Ihana tyyppi ja se tukee Williamia koko leffan ajan niin voimakkaasti ja jonkinlaisella jännällä rakkaudella jopa. Plääh, en analysoi enempää, Almost Famous on hyvä ja kuuluu muutenkin suosikkielokuviin.

Lepää rauhassa Philip.

Kuva.

 

Työnhaussa havaittua

Mä olen tässä nyt valmistumisen jälkeen yrittänyt kovasti hakea töitä. Välillä oikein päähän koskee, kun lukee noita hakemuksia, välillä oikeinkirjoituksen johdosta, välillä aivan omituisten oletusten vuoksi. Okei, no nää nyt pätee lähinnä ravintola-alan töihin, mutta joka tapauksessa, vaatimukset (ja tarjonta) ovat välillä aika käsittämättömiä, ainakin mun mielestä :D Seuraa työkkärin sivujen tämän hetkistä saldoa.


Vuorotteluvapaasijaisuus Alkossa: Työtä on maksimissaan 10 tuntia viikossa. Siis että Alkossa on nyt sitten ollut joku tyyppi 10 tuntia viikossa ja hän nyt sitten tarvitsee vuorotteluvapaan, niinkö?
En hakenut...

Kahviautomaatin täyttäjä (ja hyvin moni muu): sinulla on ajokortti ja auto käytettävissäsi. Ajokortin vielä ymmärrän vaatimuksena, mutta että ihan auto. Minäpä tässä työttömänä keskusta-asujana lähdenkin nyt sitten auto-ostoksille ensitöikseni, että voisin sitten hirveissä veloissa tehdä jotain minimipalkkaduunia, ettäjotta voisin sitten maksella sitä autoa pois.

Kahvilatyöntekijä: Vaatimuksena hyvä ammattitaito. Yli 5 vuotta kokemusta. Ai ihan silleen. Miten se hyvä ammattitaito sitten näkyy? Kun tuntuu, että jatkuvasti niitä urpoja on sellasissa töissä mihin minä haluaisin. Niillä on sitten varmaan se hyvä ammattitaito ja yli 5 vuotta kokemusta. Ja siis mistä kokemusta? Mulla on yli kymmenen vuotta työkokemusta erinäisistä asiakaspalvelutöistä, lasketaanko se?

Glitter: Hirveä kasa vaatimuksia, työaika 4h/vk. En muista miten se ihan suorilta meni, koska ilmoitus on jo poistettu, mutta hei oikeesti. Se ilmoitus oli pitkä, tarvittiin kaiken maailman Glitter-persoonallisuutta ja hyvä ettei tohtorin tutkintoa. NELJÄ TUNTIA VIIKOSSA! Opiskelijakaan ei selviä noin vähällä työmäärällä. Mun pää ei ymmärrä mitä tossa on oikeasti haettu. Voiko se olla kirjoitusvirhe?

Vaahtobiletyöntekijä: Tarjoamme: surkeat työajat, jonkunlaisen palkan, paljon autossa istumista, loistavat työkaverit, hyvän ikkunan yöelämään. Ei vaan, mä uskon kyllä että toi on oikeasti tietynlaiselle ihmiselle superia hommaa. Viikonloppuöiden palkat on kuitenkin aivan kivat ja mikäs siinä kesällä Suomea kierrellessä. Mä ku taas vaan edelleen kaipaisin sellasta ihan pysyvää työpaikkaa.


Tässä vain muutama huomio minkä olen viime päivinä tehnyt. Ehkä tässä joku päivä jaksan kirjoittaa seikkailuistani vuokrafirmassa ja miten mua ollaan pissimässä silmään............