Parta!

Kirjoittelin tuossa viime viikolla miten suretti kun mies ajoi parrastaan puolet pois. Olenkin tässä viikonlopun yli miettinyt mun miesihanteita ja kaikkia tollasia ihastuksia ja mitänäitänyton elämän varrelta. Erittäin tärkeä asia on ollut parta, erityisesti punainen parta. Siinä on taikaa.

Hieno! HIENO ON!
Kuva Tumblr.

Seurustelin ekaa kertaa 19-vuotiaana sellasen pojan kanssa jonka mä olin huomannut jo huomattavasti meidän tapaamista aikaisemmin, juuri hänen parrastaan johtuen. Tämän jäljiltä mä olen selvästi aina kokenut punapartaiset miehet kauhean viehättäviksi. Mä kyllä olin jo yläasteikäisenä sitä mieltä että mun elämän miehellä pitää olla punainen ja kihara tukka. Kiharatukkaista en saanut mutta se kiharuus varmaan sitten iän myötä vaihtui siihen partaan ;)

Kyllä toi parta on punainen. Piste!
Kuva.

Parta ei saa olla liian pitkä mutta ei myöskään liian lyhyt. Mua ei ole oikein koskaan mikään sänki kiinnostanut. Miehen pitää myös tietää kun parta ei naamaan sovi, koska joskus se ei vaan ikävä kyllä sovi. Niinkuin ihanaihana Josh Homme teki muinoin tuon järkyttävän mokan ja kasvatti parran, ei ollut enää niin ihana.

Eip, ei toimi ei. Valitettavasti.
Kuva Tumblr.

On muuten onni ettei Tom Hardyn naamaria parta pahenna niin yhtään.

Toimii, erittäin hyvin!
Kuva Tumblr.

 
Mä olen vieläkin pettynyt että mun mies leikkas noi tollaset pulisongit itselleen, se on sit vissiin joku imagokysymys eikä sellanen kysymys että mistä vaimo tykkää. Kyllä mä siitä siltikin tykkään, mut tykkäisin ehkä vielä piiiikkusen enemmän jos se parta olis vielä paikallaan koska se parta oli niin ihanan värinen ja juurikin sopiva tuohon ihanaan naamaan. Miehet, ymmärtäkää nyt, parta on hieno asia!

Tänään olin ympäriinsä mun uudessa hienossa hupparissa. Kuvaa ei ole koska kuvaa ei ole.

Mister Mittens' Big Adventure.
Kyllä tällainen kuva selkämyksessä kelpaa kipitellä ympäri kyliä.

Kivaa uutta viikkoa, tällä viikolla minä aion tehdä asioita! Ainakin jonkun verran enemmän kuin viime viikolla!

Omaksi iloksi

Mä olen elämäni aikana ollut jonkin verran erinäisissä taidealan koulujen pääsykokeissa, muutamissa koe-esiintymisissä jne yms. Noissa tilaisuuksissa on taatusti erityisen tärkeää olla jotenkin erikoinen, niin että erotut joukosta, silleen hyvällä tavalla. Itse olen aina kuvitellut olevani jollakin lailla erikoinen, erilainen, silleen hyvällä tavalla. Olenhan mä luonteeltani erilainen, kai, ainakin tavallaan, mutta sitten noissa edellä mainituissa tilaisuuksissa en sitten kuitenkaan ole joukosta erottuva taikka erityinen. Olen tämän vasta tässä viime aikoina tajunnut.

Katsoin tänään Youtubesta videon missä kaunis tyttö keskusteli syksyn muodista pukien samalla ylleen tekolehtiä, loppuun hän lauloi Lorden Royalsia ja tanssahteli ympäriinsä tuossa asukokonaisuudessa. Tuolla kyseisellä videolla on yli 80000 katsojaa, itse mimmillä on lähemmäs 2 miljoonaa seuraajaa. Ihan oikeasti? Jos minä tekisin tuollaista, katsoisiko sitä oikeasti joku? Jotenkin erittäin vaikea uskoa. Yhtä lailla vaikuttaa sille, että tämäkin blogi tuntuu olevan vain mun omaksi ilokseni, lähipiiri tätä tuntuu lukevan, eikä se edes haittaa. Mun blogin sisältö kun ei vain tunnu kummemmin poikkeavan niistä kovin suosituista, kuitenkaan juuri mun jutut ei vain kiinnosta niin paljon. Tässäkin tapauksessa on tainnut käydä niin että en vain ole joukosta erottuva taikka erityinen. Edelleenkin haluan korostaa tässä nyt sitä, ettei tarkoitus ole valittaa eikä mulla ole tässä asiassa millään lailla negatiivinen asenne vaan nämä ovat ihan realistisia huomioita joita olen tehnyt ja joihin on vain pakko alkaa totuttelemaan.

Itsellä on muutenkin sellainen olo että olen koko elämäni ollut kaikesta jäljessä. Jospa olisin aloittanut bloggaamisen jo viisi vuotta sitten, jospa olisin lähtenyt noihin hauskoihin Youtube touhuihin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Jospa jospa, niinpä niin. Ei se mitään olisi auttanut, varsinkaan jos sisältö ei tosiaan siis vastaa kysyntää. Vai onko kyse sittenkin mainonnan puutteesta? Tällä hetkellähän tämän blogin kävijät tulevat lähinnä mun Facebookin kautta enkä mä ole sellainen ihminen joka tuppaa väkisin omaa blogiosoitetta joka paikkaan. Jotenkin se tuntuu sellaselta tyrkyttämiseltä. Tänään olisi kyllä ollut hauska tilaisuus puffata blogia kun salilla ollessani kuulin YleX:n misujen puhuvan pyykinpesusta, just kun olin siitä eilen kirjoittanut! Mutta kun olin salilla, ei siinä mitään YleX:n chattia aleta näpertämään kun siellä nostetaan rautaa! Ohi meni sekin.

Musta tuntuu, että vielä menee hetki ennen kuin löydän sen jutun missä olen itse hyvä ja missä jotenkin erotun. Taitaa kuitenkin olla niin, että meidän jokaisen pitäisi ihan itse löytää ja keksiä "se oma juttu". Luulin jo joskus ehkä löytäneeni sen, mutta taisin olla väärässä (tai sitten en ollut vain valmis näkemään tarpeeksi vaivaa ja tekemään työtä mun jutun eteen). Ehkä alan tekemään kissavideoita Merkkarista, ehkä vain jatkan tätä blogia tällaisenaan, eihän sillä oikeastaan ole mitään väliä, kunhan itsellä on hyvä mieli.

Vastaan tuli muuten superhauska lainaus Aubrey Plazalta, sopii tähänkin tajunnanvirtaan, osittain ainakin.

Mä ainakin haluan olla hauska.
Kuva Tumblr.

Lintusia ylhäällä, zombeja alhaalla. Seems legit.
Threadless tarjosi tämänkin ilon, The Plague.

YouTuben naiset

Seuraa YouTubevyöry. Olen kyseisestä palvelusta viime vuoden aikana löytänyt aivan käsittämättömän hauskoja ja upeita naisvideobloggaajia. Sen lisäksi että nämä akat ovat äärimmäisen hauskoja, ovat he myös uskomattoman älyttäitä ja näistä syistä olenkin jatkanut kanaviensa seuraamista.

Mulla kaikki alkoi Jenna Marblesista ja sen jälkeen tämä onkin ollut melkoista alamäkeä. Tai ylämäkeä, miten sen sitten haluaa ottaa ;) Tämä on muistaakseni ensimmäinen video jonka Jennalta näin.

Tämä jälkeen katsoin jokaikisen pätkän jonka nainen oli väkertänyt, voi sitä iloa ja riemua.

Jossain vaiheessa löysin Jennan videolta Hannah Hartin, älytöntä meininkiä. Mimmi kokkaa kännissä ja jossain vaiheessa löytyy videoita joissa otetaan kantaa älykkäillä tavoilla ja asiaa riittää. Seuraavasta videosta sitä ei ehkä huomaisi :D

 
Tumblrin kätköistä löysin seuraavan videon eikä mikään ole enää ollut samoin.

Superwoman, mikä uskomaton nainen! Pukee kaiken äärettömän hienosti huumorin viittaan ja silti tuntuu sille että olen oppinut ja tajunnut taas kerran jotain.

Hannah Hartin kautta löytyi Daily Grace. Mulla kesti pitkään päättää tykkäänkö vaiko enkö, niin hysteerinen tuo mimmi on. Päätin että tykkään ja nykyään joka arkipäivänä on ihanaa kun Grace huutelee hassutuksia suoraan mulle ;)

Tällä hetkellä yritän käydä läpi Mamrie Hartin (ei kuulemma sukua Hannah Hartille) You Deserve a Drink videoita. Ylilyönneiltä ei näissäkään ole vältytty, mutta se kuuluu mielestäni asiaan. Ja hei, hyviä drinksuvinkkejä ei ole koskaan liikaa.

Siinähän niitä misuja on oikein rivissä :D

Tänään mulla oli t-paita päällä, kävin Fitnesstukulta hakemassa mun kirsikkaprotskun. Naminamia :D

T-paita threadless.com, koskaan ei oo liikaa zombeja, Nectar Twisted Cherry fitnesstukku.fi, tosin hain sen sieltä Tampereen storesta josta sen maanantaina puhelimitse tilasin ;)

Paluu arkeen

Tänään jouduin takaisin töihin. Joutua on ehkä huono sana koska mä ihan tykkään mun töistä. Sattuipa nyt vaan käymään niin että jouduin tahtomattani parin viikon lomalle kun äänihuulet päättivät tehdä tenän. Ensin oli pienimuotoinen flunssa, sitten lähti ääni ja se on nyt kolmatta viikkoa poissa. Tällä hetkellä kuitenkin pystyy puhumaan jo sen verran ettei tarvitse puhelakkoa enää pitää, ainoastaan korkeammat äänet ovat vielä jääneet uupumaan. Tarjoilijan hommissa nyt vaan tuota ääntä tulee jonkin verran tarvittua ja tästä johtuen olin tosiaan hetken aikaa ihan vain kotona, äänetönnä. Tai no, niin äänetönnä kuin itse pystyn. Vaikka olisin ns. yksin kotona, täällä on aina kuitenkin tuo pikkueläin jolla on ihan hirveästi asiaa eikä aina muista olla hiljaa kun Merkkari haluaa että sen kanssa kommunikoidaan. Mä en vaan henno olla höpöttelemättä elukalle...

Ennen töihin lähtöä käytiin kuitenkin miekkosen kera salilla, tänään oli pakko lähteä, muuten olisi tullut viikon tauko eikä se nyt sovi lainkaan! Tein askelkyykkyenkkareita, muuten ei oikein mennyt hirveän nappiin, mutta sellasta se treenailu taitaa vaan olla.

Salivaatetus, laatukamaa as usual. Paita ja päällimmäiset pökät Seppälän lastenosastolta, alemmat pökät Stadiumin oma SOC, lastenosastolta nekin ;) Sukat ei voi mätsätä ikinä...

Muista päivän vaatteista ei nyt tullut kuvaa, olin lähinnä yökkärissä ja työvaatteissa. Kenties niistä työvaatteista ainakin voisi joskus raportoida, ovathan ne tyylikkään mustat.

Salin ja työpaikan väliä kulkiessa kuuntelin Welcome to Night Valen kutosjakson SoundCloudista. En ole yleensä oikein koskaan ollut kuunnelmien ystävä, mutta tämä Tumblrin avustuksella löytämäni neronleimaus on ollut viime päivien suosikki. Synkkää komediaa hyytävän hienolla miesäänellä höystettynä, kelpaa mulle. Yksin tirskuminen Siwan hyllyjen välissä on toki myös taitolaji mitä kannattaa harjoitella. Ihmiset tykkää yksin nauravasta henkilöstä, ihmiset eivät katso yksin nauravaa henkilöä mitenkään omituisesti.

Huomenna on meidän ihan oikea hääpäivä, ollaan tosiaan kestetty toisiamme kolme vuotta ihan virallisesti. Epävirallisesti kuun lopussa jo kuusi vuotta, elämäni hienointa aikaa, ehdottomasti ;)