Movie Monday ja sakset viuhuu

Movie Mondaylla oli pitkästä aikaa sellainen haaste, että mua kiinnosti vastata. "Vuonna 2013 paras näkemäsi elokuva". Mä tein heti tuhmasti ja valitsin sellaisen minkä olen nähnyt tämän vuoden ekana päivänä, mut EEEEIII KIINNOSTA. Paras elokuva on siis ehdottomasti uuden vuoden päivänä vilkuiltu Frozen! Mä olen edelleen kuunnellut sen soundtrackia ja Olafin into kaikkeen ei lakkaa ihastuttamasta mua vieläkään. Ei kyllä mikään ihme. Kaiken lisäksi leffan 3D oli todella onnistunut ja originalin äänet mitä parhaimmat. Erityisesti tykkäsin Elsan lauluäänestä ja vieläkin harmittaa miten Let It Go:sta väännetty Demi Lovaton hoilaama sinkkuversio pilaa koko biisin. En kuuntele sellaista, en.

Olaf on paras!
Kuva.

Hyvinä kakkosina tulee Iron Man 3 ja Thor:The Dark World. Kaksi erinomaista elokuvaa, Thor lähinnä siksi, että Loki oli niin huikea! Kumpikaan ei yltänyt Frozenin tasolle, mutta mielestäni ansaitsivat siltikin mainintansa :)

Paljon parempi kun kakkososa! :)
Kuva.

Niin on äijää :D
Kuva.

Sukista kun joskus höpöttelin, eräs ihastuttava anonyymi pyysi kuvaa mun jarrusukista. Tässä se nyt on :D

Tässä on Lindexin muksuosastolta hankitut sukat, ketut puuttuvat, ne on varmaan pesussa.

Sen lisäksi, että sain Threadlessilta viime viikolla paitalähetyksen, joista toisen jo esittelinkin, saatoin eilen käytellä vähän saksia pääkkyliini. Kysyin mieheltä et tykkääkse enemmän sivujakauksesta vai otsiksesta, vastaus oli fifty-fifty, sakset löysivät tiensä käteeni ja tässä on tulos.

Pikkumuija, sanoi hän joka on vaimoaan yli päätä pidempi.
I Can Haz Cheeseburger Spaceships? paitana, kyllä kelpaa!

Tyyli ennen kaikkea!

Kun mies tekee vaimolle kuntosaliohjelman ma/ke/pe ja sanoo keskiviikon olevan "vähän sellainen kevyempi", sitä miestä ei sitten kannata uskoa. Olen salin jäljiltä ollut aivan kuollut koko päivän. Ainakin päästiin takaisin Powerhouselle. Vaikka se onkin hiukan kauempana, se on silti tuttu ja turvallinen ja siellä on tilaa tehdä ja touhuta. Treenaaminen on yllättävän paljon kivempaa, kun ympäristö on kohdillaan. Olihan tuollakin aikoinaan aluksi vähän jännää ja vaikeaa, mutta tänään se tosiaankin tuntui kivalta ja helpolta. Jee.

Salin jälkeen en olekaan sitten osannut tehdä oikein mitään. Möllötellyt vain. Onhan sekin välillä aivan jees toki, mutta ei nyt joka päivä tartteis vaan möllötellä :D

Mulle tuli vihdoin maanantaina Threadlessilta joulukuun alussa tilaamani paidat. Okei, ymmärrän kyllä, että tässä välissä on ollut kaikenmaailman jouluja ja pyhiä, mutta yli kuukauden kesti tuolla paketilla, ei mene oikein kaaliin. Mutta tästä johtuen, piiiiitkästä aikaa paitakuva ;)

Furr Division, tän voi aina laittaa keikoille hämäämään musadiggareita :P

Ja sitten muodin huipulle! Mieheltä sain hienot leppardipöksyt joululahjaksi ja ne päällä pyöriskelen aina kotona. Harmillisesti he ovat muutamassa viikossa haalineet itseensä näppylöitä, mutta eihän se kotona haittaa ;)

Viimeisintä huutoa nämä pökät.
Villasukat ovat anopin käsialaa <3

Vielä haluan tähän näin laittaa todistusaineistoa eiliseltä kun vihdoin laitoin läppärin pois ja kissa tunki kainaloon.

Takana näkyy hienosti Ikeasta hankittu pöwwötyyny ja mun käden ympärille on kietoutunut äidin tekemä torkkupeitto.
Etualalla onnellinen ja uninen kiffa.

Jos mulla olis rahaa

Olen tässä viime päivinä miettinyt, että mitä mä tekisin jos mulla olis oikeesti rahaa. Tässä muutaman vuoden kun on tullut elettyä lähinnä opintotuella ja erinäisten pätkätöiden palkoilla, on ollut aikaa oppia köyhäilemään.

Aloinkin pohtimaan, että mihin kaikki rahat pistää jos valmistumisen jälkeen saakin jonkun ihan oikean työn mistä tulee ihan oikeaa, kunnon palkkaa. Tällä oikealla palkalla tarkoitan nyt sellaista, missä käteen jää jotain 1500 ja 2000 euron välillä. Ei se kuulemma edes ole mitään "oikeaa palkkaa", köyhyysrajoilla ilmeisesti liikuttaisiin edelleen. Mulle tuo olisi kuitenkin aivan järjettömän paljon rahaa.

Säännöllinen tulonlähde tarkoittaisi mulle lähinnä sitä, että ostaisin kenties hieman kalliimpia farkkuja (ei sillä että Crockereissa olis mitään vikaa) ja käyttäisin enemmän Vansin ja Volcomin vaatteita ja laukkuja. Mulla olis enemmän oikeasti hyviä rintaliivejä ja voi moro että mulla olis parempia urheiluliivejä! Vois ostaa ehkäpä laadukkaampaa lihaa, käydä kenties kauppahallista ihan hakemassa lihakaupasta kunnon tavaraa. Sitten mä ostaisin enemmän Body Shopista ihanan tuoksuisia asioita (joulun aikaan kaikki karpaloa, muutoin kookosta ja pinkkiä greippiä) ja hankkisin BeneFitin meikkejä. Voisin tilata Threadlessista enemmän paitoja ja huppareita, samaten TeeFurysta.

Toisin sanoen, mikään ei niinkään muuttuisi, olisi vain vähän kalliimpia vaatteita ja mahdollisuus ostaa asioita silloin kun siltä tuntuisi eikä vain pitkällisten laskelmien päätteeksi. Sitten kun olisi rahaa, olisi myös mahdollisuus taas ostaa ihania lahjoja tärkeille ihmisille, ihan muuten vaan ja varsinkin juhlapäivinä. Sellaisia lahjoja mistä tietää että ne tyypit oikeasti tykkäävät. Se olis aika kivaa. Nyt ei sitten muuta kun Wilmiinalle työtä etsimään! Eikun niin, pitäis valmistuakin ensin........

Tässä vielä musiikkia korville erittäin, ööh, mielenkiintoisen videon muodossa. En tiedä mitä huumeita olis pitänyt syödä tämän taiteen tajuamista varten, vaan ainakin biisi on hyvä ja bändi aina upea <3

 

Moikka!

Vaikea sana, niin vaikea sana tuo "Moikka!". Tai mikä tahansa tervehdys, jopa pään nyökkäys. Ainakin siltä on alkanut tuntumaan. Miten vaikeaa on oikeasti aikuisten ihmisten tervehtiä toisiaan? Ja miksi ihmeessä se on muka niin vaikeaa?

Kävin sunnuntaina kaupassa ja kävelin takaisin kotia kohti kadulla jossa ei ketään muita oikein näkynyt. Näin jo kaukaa kuinka vastaan oli tulossa eräs herrashenkilö, mieheni tuttu, jonka olen useaan otteeseen monen vuoden aikana tavannut ja jutellut niitä näitä. Teroitettakoon tässä, että hän on ollut myös selvinpäin monina kertoina kun olemme toisiamme nähneet, eli mistään känniunohduksista ei voinut johtua se, mitä seuraavaksi tapahtui. Valmistelin naamaani iloiseen hymyyn kun juuri kohdallani äijä käänsi katseensa minusta pois. Aivan täysin selkeästi siis välttääkseen tervehtimästä minua! Eiköhän joku nyt tässä vaiheessa sitten voisi sanoa että miksen huutanut perään. No siksi kun ei me olla mitään sellasia kavereita, enkä mä muutenkaan hänen kanssaan olisi mitään mukavia halunnut jäädä juttelemaan. Kunhan ajattelin että tervehtiminen on ihan kivaa ja korrektia kun tulee tuttu naama vastaan.

Tämä ei selvästikään ole vieras ilmiö kauniissa maassamme. Niin moni tuntuu kärsineen samanlaisesta käytöksestä useaan otteeseen. Mutta mistä tämä sitten johtuu? Suomalaiset ovat kuitenkin suhteellisen kohteliasta kansaa, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Välillä taidetaan olla jopa niin kohteliaita että se saattaa mennä epäkohteliaisuuden puolelle. Niin taisi tässäkin tapauksessa käydä. 

Olen miettinyt kovasti kaikkia skenaarioita miksi tuo henkilö, ja monet muutkin, tekevät noin. Jospa hän ei vaan halunnut nolata itseään sillä että hän olisi moikannut ja minä jostain syystä en. Kaaaauhean noloa sellainen toki. Itse olen ainakin ottanut ihan asiakseni että jos joku moikkaa enkä oikeasti vain muista kuka tuo kyseinen henkilö sattui olemaan, vähintäänkin hymyilen silti. Ei se hymy mulle mitään maksa ja mahdollisesti toiselle tulee hyvä mieli. Win-win!

Kissakin osaa, kattokaa nyt!
Kuva Tumblr.

No, ainakin itse olen tästä jotain oppinut, ainakin luulisin näin. Moikkailen mieluummin kaikille jotka vähänkin näyttävät siltä että niitä pitäis moikata, kun ei siitä mitään haittaa kuitenkaan ole. Nyt alkaa muutenkin olla niin pimeää, että yksikään ylimääräinen hymy ei todellakaan ole ylimääräinen.

Ihanat surffarit ovat koristaneet etumustani tänään. On ne aika ihania :D
A Spectacular Sunset.

Parta!

Kirjoittelin tuossa viime viikolla miten suretti kun mies ajoi parrastaan puolet pois. Olenkin tässä viikonlopun yli miettinyt mun miesihanteita ja kaikkia tollasia ihastuksia ja mitänäitänyton elämän varrelta. Erittäin tärkeä asia on ollut parta, erityisesti punainen parta. Siinä on taikaa.

Hieno! HIENO ON!
Kuva Tumblr.

Seurustelin ekaa kertaa 19-vuotiaana sellasen pojan kanssa jonka mä olin huomannut jo huomattavasti meidän tapaamista aikaisemmin, juuri hänen parrastaan johtuen. Tämän jäljiltä mä olen selvästi aina kokenut punapartaiset miehet kauhean viehättäviksi. Mä kyllä olin jo yläasteikäisenä sitä mieltä että mun elämän miehellä pitää olla punainen ja kihara tukka. Kiharatukkaista en saanut mutta se kiharuus varmaan sitten iän myötä vaihtui siihen partaan ;)

Kyllä toi parta on punainen. Piste!
Kuva.

Parta ei saa olla liian pitkä mutta ei myöskään liian lyhyt. Mua ei ole oikein koskaan mikään sänki kiinnostanut. Miehen pitää myös tietää kun parta ei naamaan sovi, koska joskus se ei vaan ikävä kyllä sovi. Niinkuin ihanaihana Josh Homme teki muinoin tuon järkyttävän mokan ja kasvatti parran, ei ollut enää niin ihana.

Eip, ei toimi ei. Valitettavasti.
Kuva Tumblr.

On muuten onni ettei Tom Hardyn naamaria parta pahenna niin yhtään.

Toimii, erittäin hyvin!
Kuva Tumblr.

 
Mä olen vieläkin pettynyt että mun mies leikkas noi tollaset pulisongit itselleen, se on sit vissiin joku imagokysymys eikä sellanen kysymys että mistä vaimo tykkää. Kyllä mä siitä siltikin tykkään, mut tykkäisin ehkä vielä piiiikkusen enemmän jos se parta olis vielä paikallaan koska se parta oli niin ihanan värinen ja juurikin sopiva tuohon ihanaan naamaan. Miehet, ymmärtäkää nyt, parta on hieno asia!

Tänään olin ympäriinsä mun uudessa hienossa hupparissa. Kuvaa ei ole koska kuvaa ei ole.

Mister Mittens' Big Adventure.
Kyllä tällainen kuva selkämyksessä kelpaa kipitellä ympäri kyliä.

Kivaa uutta viikkoa, tällä viikolla minä aion tehdä asioita! Ainakin jonkun verran enemmän kuin viime viikolla!

Vieraita

Meillä käy aika harvoin vieraita. Varsinkin sellaisia jotka kutsuvat itse itsensä kylään. Mä kauheasti tykkäisin siitä että ihmiset kutsuisivat itsejään meille kylään, olen sellanen tyyppi että tykkään olla kotona niin että meillä on porukkaa. Kyllä mä myös tykkään olla kotona yksin, möllöttää rauhassa. Mut sosiaalisuuskin on aikasten kivaa, usein. Erityisesti tykkään siitä että saa leipoa kun tulee vieraita. 

Aloitin jo eilen leipomalla Cherry Garcia-cupcaket, taikina oli aivan tajuttoman hyvää. En kuitenkaan tehnyt päällisiä vielä, arvelin että ne on parempi tehdä vasta tänään, vähän ennen kun meidän vieras saapuu. No mutta sitten tuli tietenkin kiire kun piti toki käydä salilla ennen vierailua ja sitten vieras ilmoittikin tulevansa jo kolmelta. Hirveällä säädöllä väsäsin päällistä ja sitten kävikin niin että mies lähti vieraan seuraksi päiväkaljalle ja mulle jäikin paljon enemmän aikaa.

Nom nom nom!

Otin ajastani kaiken irti, maistelin yhden cupcaken ja katsoin uusimman Parks&Recin ja Big Bang Theoryn, nukuin myös kissan kanssa sohvalla. Elementary ja Once Upon A Time In Wonderland jäivät sitten lauantaikatsottaviksi, ei haittaa niin yhtään! Sitten kun pojat vihdoin saapuivat meille asti, pistin pull-breadin uuniin, se oli aivan hämmentävän hyvää. No mut hei oikeesti, hiilareita ja rasvaa samassa paketissa, parasta, tietenkin! Tein kerran aikaisemmin vähän eri kokoonpanolla, molemmilla kerroilla ollut meganamia. Helppoa naposteltavaa. Tämänpäiväsen leivän sisuksiin meni cheddaria, creme fraichea ja philadelphiaa, surrautin ne blenderissä keskenään ja tungin leivän sisuksiin. Aivan sikahyvää, kiitos internetille tästäkin löydöstä.

Mutta niin, ne cupcaket! Ihan älyttömän hyvää tavaraa, ällömakeaa vain, eli eipä niitä kauhean montaa pysty yksi ihminen syömään. Jääkaapissa on nyt viisi joita kukaan ei syönyt, yritän niitä tarjota Facebookissa josko joku haluaisi tulla niitä vaikka huomenna hakemaan pois. Ihmiset eivät taida uskoa että noin vain annan cupcakeja pois, kylläpäs annan! Tulis joku vaan hakemaan.

Huomasin tämän kuvan avulla että meidän Iittala-lautasessa on tollanen reikä, kattokaa nyt, höh :(

Mainitsin alkuviikosta että mun Threadlessista tilaamat hupparit oli jääneet tulliin. Se kieltämättä harmitti jonkin verran, mutta se helppous millä ne sieltä sain kotiin olikin sitten harvinaisen epäharmittavaa. Sain tosiaan maanantaina tuon kirjelmän missä kerrottiin tämä ikävä uutinen, tullasin kaverit netissä, maksoin vähän päälle kympin siitä hyvästä ja hupparit tulivat heti tiistaina postissa. Siis samantien! Posti kulkee, eri hienoo!

Yökkärihousut on ihanan hempeät ja mä näytän yllättävän kapoiselta, aikunkivaa.
Mountain Wolf on kyllä ältsin hieno design, tykkään ihan kauheasti paljon. Hupparikin on ihanan sopiva.

Nyt toivotan suloisen kirpsakkaa viikonloppua sinulle, ihana ihminen joka jaksat jaarittelujani lukea. Palataan asiaan maanantaina, ellet huomenna tule hakemaan minulta cupcakeseja :)

Omaksi iloksi

Mä olen elämäni aikana ollut jonkin verran erinäisissä taidealan koulujen pääsykokeissa, muutamissa koe-esiintymisissä jne yms. Noissa tilaisuuksissa on taatusti erityisen tärkeää olla jotenkin erikoinen, niin että erotut joukosta, silleen hyvällä tavalla. Itse olen aina kuvitellut olevani jollakin lailla erikoinen, erilainen, silleen hyvällä tavalla. Olenhan mä luonteeltani erilainen, kai, ainakin tavallaan, mutta sitten noissa edellä mainituissa tilaisuuksissa en sitten kuitenkaan ole joukosta erottuva taikka erityinen. Olen tämän vasta tässä viime aikoina tajunnut.

Katsoin tänään Youtubesta videon missä kaunis tyttö keskusteli syksyn muodista pukien samalla ylleen tekolehtiä, loppuun hän lauloi Lorden Royalsia ja tanssahteli ympäriinsä tuossa asukokonaisuudessa. Tuolla kyseisellä videolla on yli 80000 katsojaa, itse mimmillä on lähemmäs 2 miljoonaa seuraajaa. Ihan oikeasti? Jos minä tekisin tuollaista, katsoisiko sitä oikeasti joku? Jotenkin erittäin vaikea uskoa. Yhtä lailla vaikuttaa sille, että tämäkin blogi tuntuu olevan vain mun omaksi ilokseni, lähipiiri tätä tuntuu lukevan, eikä se edes haittaa. Mun blogin sisältö kun ei vain tunnu kummemmin poikkeavan niistä kovin suosituista, kuitenkaan juuri mun jutut ei vain kiinnosta niin paljon. Tässäkin tapauksessa on tainnut käydä niin että en vain ole joukosta erottuva taikka erityinen. Edelleenkin haluan korostaa tässä nyt sitä, ettei tarkoitus ole valittaa eikä mulla ole tässä asiassa millään lailla negatiivinen asenne vaan nämä ovat ihan realistisia huomioita joita olen tehnyt ja joihin on vain pakko alkaa totuttelemaan.

Itsellä on muutenkin sellainen olo että olen koko elämäni ollut kaikesta jäljessä. Jospa olisin aloittanut bloggaamisen jo viisi vuotta sitten, jospa olisin lähtenyt noihin hauskoihin Youtube touhuihin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Jospa jospa, niinpä niin. Ei se mitään olisi auttanut, varsinkaan jos sisältö ei tosiaan siis vastaa kysyntää. Vai onko kyse sittenkin mainonnan puutteesta? Tällä hetkellähän tämän blogin kävijät tulevat lähinnä mun Facebookin kautta enkä mä ole sellainen ihminen joka tuppaa väkisin omaa blogiosoitetta joka paikkaan. Jotenkin se tuntuu sellaselta tyrkyttämiseltä. Tänään olisi kyllä ollut hauska tilaisuus puffata blogia kun salilla ollessani kuulin YleX:n misujen puhuvan pyykinpesusta, just kun olin siitä eilen kirjoittanut! Mutta kun olin salilla, ei siinä mitään YleX:n chattia aleta näpertämään kun siellä nostetaan rautaa! Ohi meni sekin.

Musta tuntuu, että vielä menee hetki ennen kuin löydän sen jutun missä olen itse hyvä ja missä jotenkin erotun. Taitaa kuitenkin olla niin, että meidän jokaisen pitäisi ihan itse löytää ja keksiä "se oma juttu". Luulin jo joskus ehkä löytäneeni sen, mutta taisin olla väärässä (tai sitten en ollut vain valmis näkemään tarpeeksi vaivaa ja tekemään työtä mun jutun eteen). Ehkä alan tekemään kissavideoita Merkkarista, ehkä vain jatkan tätä blogia tällaisenaan, eihän sillä oikeastaan ole mitään väliä, kunhan itsellä on hyvä mieli.

Vastaan tuli muuten superhauska lainaus Aubrey Plazalta, sopii tähänkin tajunnanvirtaan, osittain ainakin.

Mä ainakin haluan olla hauska.
Kuva Tumblr.

Lintusia ylhäällä, zombeja alhaalla. Seems legit.
Threadless tarjosi tämänkin ilon, The Plague.

Pyykinpesu

Meillä pestään pyykkiä vähintään kerran viikossa. Pyykkikori tulee täyteen, laitetaan pyykit koneeseen ja pestään nestemäisellä OMO Colorilla (äiti on sanonut että se on parasta). En ole koskaan tajunnut ihmisiä jotka pystyy olemaan pesemättä pyykkiä moneen viikkoon. Siis miten se on edes mahdollista? Ja anteeksi vaan mut miten paljon vaatteita ihmisellä voi olla ettei niitä tarvitse moneen viikkoon pestä? Entäpä alkkareita? Mun päähän ei ihan oikeasti mahdu tämä asia, ei lainkaan.

Meillä kaikki vaatteet ovat pääsääntöisesti mustia taikka muuten tumman värisiä. Mulla on yksi valkoinen hihaton paita ja kaksi valkoista kauluspaitaa. Kaikki nämä ovat töitä varten jos joskus harvoin joutuu tekemään tilaustarjoilukeikkoja. Yleensä ne viettävät aikaansa pyykkikorin alimpana koska tuntuu aina niin turhalle pestä puolityhjää konetta. Toisaalta, muita valkoisia vaatteita ei kuitenkaan ole, eli miksipä niitä sitten ei vaan pesisi heti pois. Siksi kun se tuntuu niin pahalle. Sitten kun on kiire ja pakon edessä on pakko pestä ne kaksi paitaa, ei tunnu enää niin pahalle, ei edes haittaa enää lainkaan. Ihmisen mieli on jännittävä.

Meidän liikuntaharrastuksetkin sanelevat sen, että pyykkikori täyttyy usein erittäin nopeasti, jos jompi kumpi on kipeänä eikä pääse reenaamaan, sen kyllä huomaa pyykkikorista. Jotenkin tuntuu ettei se täytykään yhtäkkiä lainkaan vaikka mä en koskaan käytä yhtä t-paitaa yhtä päivää pidempään (sanomattakin selvää että tämä pätee myös alkkareihin).

Joskus kinastelin Lissun poikaystävän kanssa siitä missä asteessa pyykit pitää pestä. Hän oli sitä mieltä että 60 astetta sen olla pitää, minä intin ja pysyin kannassani, 40 astetta, aina! Tässä kesän aikana muuten myös todistin väitteeni oikeaksi, kerran pesin pyykit kuudessakympissä, oli muuten lähes uudet, söpöt pinkit urheilurintsikat entiset tuon reissun jäljiltä. Neljäkymppiä on meidän perheen pyykinpesussa parempi ratkaisu. Joku kitisi juuri jossain etteivät bakteerit ehdi kuolemaan tuossa 40 asteessa, mä nyt tässä kovasti väitän että meidän vaatteet eivät ole missään liassa ja mudassa uitettuja, niissä tuskin on ns. normaaleja bakteereja kummempia kavereita. Meille ei tule rutto vaikka meidän pyykit onkin pesty alhaisessa lämpötilassa. Ja niin kauan ku jopa miekkosen vaatteet tuoksuvat pesun jälkeen pesuaineen raikkaille, voisin kuvitella että suurin osa niistä hyikamalakammottavista bakteereista (joista osaa me varmaan muuten joka tapauksessa kuitenkin tarvitaan johonkin elämiseen tms.) ovat sieltä poistuneet pesuveden mukana. NIH!

Olin opparin lattialle kaatama. Pillow Fight Champion on sankarin näköinenkin.

Taidanpa tästä mennä pesemään yöpyykkiä. Seinänaapurina kun toimii hissi ja alakerrassa on kellari. Meillä on asiat kivasti :D

Elukoita

Jos ei jollekin ole jo tullut selväksi, pidän kissoista. Tai no, erityisesti pidän meidän kissasta, mut kyllä mä muistakin. Merkkarin lisäksi eläinmaailmassa on muutama tyyppi, jotka menevät ehdottomasti ylitse muiden, olen nähnyt lähipäivinä pari älyttömän hyvää eläinvideota ja se tarkoittaa sitä, että nyt on eläinvideoiden aika!

Mulla oli tänään vähän huono mieli kun Once Upon a Timen uusin jakso oli jotenkin kauhean surullinen, niin surullinen että tuli pieni kyynelkin silmäkulmasta. Onneksi on Saukko nimeltään Iivari (videota ei pysty upottamaan tähän, kliketi klik vaan tuota noin), siitä tuli aivan älyttömän hyvä mieli!

Toinen ihana kaveri on Chuckles. Noin iloista kettua harvoin näkee. Tekee vaan mieli mennä halimaan tyyppiä ruudun läpi kun se on niiiiiin innoissaan ja onnellinen. Villieläimetkin on täynnä rakkautta, vaikka niin kovasti usein muuta yritetään väittää.

Seuraavat kaverit ovatkin yllättävän hiljaisia kylpijöitä. Aavikkoketut tietääkseni pitävät aikamoista meteliä mutta nämä veijarit eivät taida tajuta mitä on tapahtunut kuin vasta huomattavasti myöhemmin. Hellanlettas mitkä korvat!

Jos ei joudu kylpyyn, voi joutua muunlaiseen hoitoon. Tälle kaverille pitääkin tehdä perusteellinen rasvaus ettei kapi leviä. Laiskiaiset taitavat muutenkin olla melko hiljaista porukkaa, eli mitään järjetöntä vastarintaa ei taitaisi muutenkaan olla odotettavissa.

Kaikesta söpöydestä ja ihanuuksista huolimatta, yksi ehdottoman parhaista eläinvideoista on ja tulee aina olemaan shark cat on a roomba! Mun mielestä tämä video ei kauheasti esittelyjä kaipaa mutta sen voi katsoa uudestaan ja uudestaan. Ton kissan välinpitämättömyys on ainakin parasta ikinä!

Lisäboonus :D


Mulle tuli tänään tullista ilmoitus että mun Threadlessista tilaamat hupparit ovat jääneet sinne odottelemaan. Voin kertoa että hieman rasitti kuuppaa, mutta eipä tuo tullimaksu ihan mikään järjetön ollut, onneksi. Harmitti se silti. Vähän.

Vanha kaveri Midnight Snack. Toimii kotona ja teatterissa.

Kun tehdään covereita..

Itsekin joskus muiden musiikkia esittäneenä olen ihmetellyt monesti miksi coverversio on prikulleen samanlainen kun alkuperäinen versio. Jotenkin omasta mielestä siihen biisiin pitäisi tuoda jotain omaa, edes ihan pikkuriikkisen. Monesti siinä ei vaan ole onnistuttu. Viime aikoina olen kaikesta huolimatta kuullut monta hyvää coverbiisiä ja haluankin jakaa ne nyt kanssasi.

Tää jäbä nyt on muutenkin ihan uskomaton, mutta toi biisi saavutti jotain aivan uusia sfäärejä kun sen kuulin, mahtavaa! Alkuperäinenhän on tämä. Tuo Noah on tehnyt muutenkin ihan käsittämättömän hyviä covereita hyvistä ja vähemmän hyvistä biiseistä, harmillisesti jotenkin vaan jäbän omat biisit ei tunnu kiinnostavan läheskään niin paljon jostain syystä.

Tätäkin olis varmaankin pitänyt kuunnella muutaman kerran jos ei alkuperäistä esittäjää olisi tiennyt valmiiksi. Alkuperäinenkin on kyllä huisi biisi, ei siinä mitään. Tuolla kyseisellä coverlevyllä suurin osa muista biiseistä oli kanssa todella plääh, en ymmärrä mikä luovuuden puute ihmisiä oikeesti vaivaa.

Tässä biisissä onkin kyse sitten biisin alkuperäisen kirjoittajan esittämästä versiosta. Mä en voi SIETÄÄ tota biisiä Rihannan laulamana, tämä versio tuo sen sijaan kylmät väreet käsivarsiin ja jalkoihin. Voi miten väärälle ihmiselle Sia on mennyt biisiä tekemään. No, ainakin se on sitten saanut siitä varmaankin hyvät massit :D

Koska Sia on niin mahtava, altistan sinut nyt toisellekin misun coveroinnille. Tässäkin, taas kerran, on aivan eri fiilis kuin alkuperäisessä. Toki alkuperäinenkin on tässä tapauksessa yksi sellainen kappale joka on vaikuttanut muhun melko nuorena aika paljon, mutta tuo coveri tuo siitä esiin ihan muita asioita. Se on mun mielestä mitä hyvältä coverilta vois odottaakin.

Kaikki nämä tässä esitellyt biisit ovat mun mielestä hyviä covereita. Mietin pitäisiköhän joskus tehdä sellainen postaus missä listaan huonoja covereita, mutta siinä ei oikeastaan olisi mitään järkeä koska niitä huonoja on maailma täynnänsä ja niitä hyviä on aika yllättävän harvassa. Että ehkä turha lähteä etsimään huonoja huonojen seasta ja kannattanee keskittyä vain hyviin juttuihin.

Mä taidan nyt muuttaa tätä blogin kirjoittelutiheyttä ainakin sen verran että jätän, ainakin näin hetkeksi, viikonloput väliin. Kukaan ei halua lukea höpöhöpöliibalaabaa jos mulla ei vaan ole asiaa. Aina sitä asiaa ei vaan ole ja ehkä sitä sitten on enemmän kun ei joka päivä yritä tiristellä jotain höpöhöpöä.

Mä kävin tänään koululla ni oli pakko laittaa oikeasti oikeata vaatetta päälle, siispä päivän t-paitakin on ollut oikea t-paita.

T-paidan kuva on mun silmään ihan hirmuisen kiva, toi itse printti on vaan kovin epäkäytännöllinen kun se on niin kova ja tekee paidasta muodottoman.
Threadless tarjosi tämänkin taidenautinnon.
Makkarin seinässä on vesipyssyjä ja mun puuartesaaniopiskeluaikojen väriopin työ.
Jos joku muuten näkee vesipyssyjä jossain, ilmiantakoon ne, tarvitsemme lisää!

Torsdag, THOOOOOORSDAAAAAAG!

Tää viikko ei nyt ole oikein vakuuttanut, on ollu tosi huonot fiilikset kun TAMKissa ei osata eikä niitä kiinnosta yhtään mitä niiden opiskelijat tekee, varsinkaan loppusuoralla olevat. Mutta koska mä olen päättänyt että tää blogi ei ole kitisemistä varten, vaan pyrin pysymään suurinpiirtein positiivisena ja jos on jotain ikävää ni pyrin kaikin keinoin pitämään huumorin mukana kaikesta huolimatta. Siksipä mä en aio puhua tosta nyt tässä kun olen siitä jo Facebookissa kitissyt vähintäänkin joka päivä, nih!

Olen muuten toista päivää puhunut lähes yhtä mittaa yhdestä asunnosta jonka näin oikotiellä. Katselin vaan ihan viattomasti myytäviä asuntoja ja sieltä se sitten silmieni eteen paukahti. En ole ehkä koskaan nähnyt mitään niin oman näköistä, meinasi itku tulla. Myös siitä syystä ettei meillä tule varmaan koskaan olemaan varaa ostaa sellaista ihan omaa asuntoa, ellei nyt jotain kummallista ihmettä tapahdu. Mä olen ollut oikein tyytyväinen täällä meidän söpössä 60 neliön vuokrakämpässä että eipä kyse mistään sellaisesta ole. Mutta mutta, kato nyt ite!

Jo pelkkä pohjapiirrustus saa mut melkein itkemään xD
Oikotien linkki kämppään.

Linkattuani kämpän Facebookkiin, kuulin että se on a)ollut myynnissä ainakin vuoden ja b)jonkun megasisustusbloggaajan koti. Eipä ihme että onkin niin hieno ja upea. 

Voi voi voi voi voi, mielelläni nukkuisin tuolla raidallisessa huoneessa.
Kuva.

Voi voi voi voi voi, mielelläni kokkailisin tuolla ihanassa keittiössä.
Kuva.

Kuvat toki löytyy tuolta oikotiestä ja Kesällä Kerran blogista eli en noita sen enempää tähän viitsi laitella. Ei tuu myöskään itselle niin paha mieli kun ei tarvitse niitä niin paljon katsella. Vaan ainakin nyt on selvinnyt että millainen on mun unelmakoti.

Onneksi kohta on viikonloppu niin pääsee taas balettiin ja lauantaina saa lappaa naamansa täyteen herkkusia. Parasta viikonlopussa on se, että voi unohtaa hetkeksi kaikki kouluasiat, se on tärkeintä!

Tänään oli kuin olikin ihan oikea t-paita päällä, se on oikein kiva se!

Kirahvihan se siinä mussuttaa juustoa, nom.
Midnight Snack, threadlessistä tietenkin ;)

Eilen katsottiin viimeiset jaksot Dexteriä ikinä, jäi tyhjä kolo sydämeen, se oli kuitenkin erittäin hyvä sarja. Mutta, tänään saadaan vihdoin katsoa The IT Crowdin neloskautta mitä ei vain jostain syystä olla aikaisemmin saatu aikaseksi. Nyt sitten, vihdoinkin. Komiikkaa välistä, JEA!

Mielitekoja

Mä haluaisin puhallella saippuakuplia ja heitellä vesi-ilmapalloja johonki seinään. On ollut jotenkin sellainen päivä että taantuminen lapsen leikkiin kuulostaisi vaan niin järjettömän ihanalle. Olis vaan niin helppoa. Sellainen hauska eläinaiheinen juhlahattu päähän, ihanaa kesäistä kakkua piknikpöydälle ja juoksis paljain jaloin nurmikolla. Niin, mä siis kaipaan myös kesää. Ja kakkua.

Eläinaiheinen juhlahattu?
Kuva Tumblr.

Syysaiheisia mielitekoja on ollut monta päivää jo iiiiiiso mukillinen oikein hyvää kaakaota kermavaahtohatulla. Mikään sellainen normikahvilasta saatavat parin desin kuppi ei vaan koskaan riitä ja kotona ei koskaan kuitenkaan tehtyä itse. Mun elämä on ihan kamalan vaikeaa!!

On varmasti ihan järjettömän pahaa tuo. Sikahieno muki!
Kuva Tumblr.

Kerta kiellon päälle! Ottaisin molemmat kiitos!
Kuva Tumblr.

Sosekeittoa ja/tai tomaattikeittoa haluaisin kanssa tehdä, olis aivan naminamia nekin. Ihana yksinkertainen sosekeitto, voi nam! Melko ruokapainotteista tämä mun paatokseni taasen, saattaa olla vähän ehkä nälkä.

Paita on hyvä olla olemassa, paita on kiva, t-paita erityisesti!

Vähänniinku tisseistä ottais kuvaa mut eheheeeeei! :D
T-paita Threadlessista, tottakai ;)

 

#ilovemyboobs

Siis mitä?! Jotain ihan random hashtageja täällä?
No ei, vaan tuollainen Reddvillen SheSocial-blogiyhteisön ja vakuutusyhtiö AIG:n kampanja. En edes muista mitä kautta löysin Reddvillen käyttäjäksi, mutta tämä on ensimmäinen paketti jonka palvelusta sain. Lisätietoja Reddvillestä löytyy tuolta nettisivuilta, pääasiallisestihan tarkoituksena on toimittaa mainostajien avulla ilmaisia tamponeja palvelun käyttäjille. 

Paketti ja kirje.
Olisin ehkä itse voinut kuvitella että sisällön lisäksi itse pakettikin olisi ollut jollain lailla aiheeseen liittyvä, tyttömäinen ja söpö.

Tämä tänään saamani paketti sisälsi tamponien lisäksi Röhnischin alkkarit (TOSISÖPÖT IIIIIK!!), Oriflamen vedenkestävän Wonderlash-maskaran ja Oriflamen Happy Skin käsivoiteen. Paketin mukana tulleessa kirjeessä mainittiin paketin sisältävän myös Indiskan asusteita, vaan eipä näkynyt kuten ei myöskään esitettä naisten syöpävakuutuksesta. En toki ala ilmaisen tavaran saamisesta kiukuttelemaan mutta tulihan siitä vähän paha mieli kun kirjeessä lukee jotain mitä paketista ei löydykään. Höh.

Tamponit, ripsari, alkkarit ja käsirasva, jea!

Yksi kiva asia minkä voin kaikille naispuolisille lukijoilleni jakaa on maksuton Käsilaukkuturva-vakuutus, jonka lisäksi saat tietoa naisten syöpävakuutuksesta joka on tarkoitettu 18-64-vuotiaille naisille. Tarkoituksena tuossa syöpävakuutuksessa siis on se, että mikäli sairastut johonkin naisten elinten syöpään, saat rahallisen korvauksen heti tilillesi ja voit itse päättää mihin rahasi käytät. Syöpä on aivan uskomattoman kamala asia ja on varmasti kiva tietää että on jotain joka hieman helpottaa sitä kaikkea ankeaa ja ahdistavaa aikaa mikä kyseiseen sairauteen liittyy.


Sen lisäksi että sain tänään kivan pikku paketin, mulla on ollut muutenkin ihan suhteellisen kiva ja onnistunut maanantai. Ihme kyllä, maanantait ei yleensä ole mun päiviä, jos se ei ole vielä tullut selväksi ;) Viime viikolla mainitut protskupancakesit ovat entistä parempia kun ne paistaa keskellä paistinpannua ja niistä tekee isompia. Mehukkaita ja maistuvia. NAM! Hyvin keksitty, taputan itseäni selkään joka aamu!

Päivän paita ei ole uusi tuttavuus, mutta se on kiva kaveri, joka kerta kyllä käy sääliksi dinosauri-parkaa, se luulee olevansa kovin ironinen, sieltä se asteroidi kuitenkin lentää sen selkään, höh.

Lyttäsin nenän, se on hauskaa. Paita Threadless, as usual.

Lauantai on sellainen lauantai

Lähden näillä näppäimillä ilahduttamaan itseäni tyttöjen drinkkiklubiin pekaanibrowniepiiras kainalossani. Vaan ei hätää, ilahdutan sinua parilla kuvalla ensin :D

Tänään baletissa otin käyttöön torstaina ostamani kärkkärit, sain ne Ballerina&Liikunnasta yllärihalvennuksella. Kyseessä on siis mulle aivan ihkaensimmäiset ikiomat kärkkärit, olen kauhean onnellinen. Onnellisempi olen vielä sitten kun löydän jostain silkki-/satiinimaalia jolla ne voi värjätä mustaksi niin kuin em. liikkeessä neuvottiin. En ollut aivan saanut täysin hyvin rikottua tossuja vielä, vaativat hieman enemmän työtä ennen kuin ovat täysin mukavat jalassa. Kyllä se siitä.

Ohessa työkalu jonka balettiope kehoitti ottamaan kauniiseen käteen.....

Tänään kotimme sai myös ihania aurinkoläikkiä lattiaansa, eläin oli niistä kovin onnellinen, asettui makoilemaan matkailulehtien päälle ja siinä sitten kieriskeli. Varmaan haaveili kaukomatkoista.

"Joogaa Intiassa" hmmmmm....

Viimeisenä mukataiteellinen kuva kissasta ja minusta.

Se musta klöntti tossa on itseasiassa kissa. Paita threadless, ihan noin yllättäen ;)

Ei tää nyt ihan niin...

Mä olin tänään pitkästä aikaa töissä. En tajua kyllä yhtään että miten sellaiset työssäkäyvät ihmiset jaksais vielä kirjoittaa blogia. Vai onko se sitten niin että ne ei jaksa kirjoittaa eikä ne ole sitten niitä ihmisiä jotka kirjoittaa blogia. Koska mulla ei tällä hetkellä tunnu olevan kyllä oikein mitään asiaa.

Ostin eilen kärkitossut balettia varten, pitää ommella ne nauhat niihin tänään, eilen ompelin jo kaksi tuntia ja sain vasta toisen tossun lähtövalmiuteen. Tein eilen myös ihanan browniepekaanipähkinäpiirakan huomista tyttöjen drinkkiklubia varten. Veikkaan että sunnuntaina on melkoisen kuvapainotteinen blogi tulossa. Tänään kävin salilla ennen töitä ja olin ihan puhki monta tuntia. Ihan jees meininki siis.

Mutta mitään asiaa mulla ei taaskaan ole. Olikohan tää "kirjoitanpa joka päivä jotain" idea vähän huono. Tänään se tuntuu sille, mutta ehkäpä se sitten ei kuitenkaan ole? Ehkä mä huomenna baletissa keksin jotain jäätävän hienoa asiaa. Varmaa on ainakin se, että huomenna mä saan sushia, sushibuffasta. Voi nam!

Veikkaan että tää maistuis sullekin. Tuoksu oli ainakin ihan järjetön ja taikina maistui megahyvälle ;)

Päivän paita on vanha tuttu, hyväksi havaittu, megajeapaita. Pitää nyt sanoa että otin itsestäni kuvan ja samalla flirttailin miehelleni, oon just niin hauska ja ihana :D Uu beibe!

Aliens Gave My Cat a Beard ja ihana rouva :D

 

Teini-ikä

Mä lasken olleeni teini-ikäinen vielä 25-vuotiaana, ainakin käytös oli sen mukaista. En nyt tiedä olenko edelleenkään mitenkään hirveän aikuinen mutta joissain asioissa sitä on kai tullut vähän kypsemmäksi ja viisaammaksi. Luulen kyllä että osansa asiassa on tehnyt parisuhde ja toisen ihmisen kanssa eläminen, kun on pakko vähän muokkautua ja olla vähän vähemmän kakara, tavallaan. Monissa asioissa olen kyllä edelleen aivan kakara, kattokaa nyt tätä blogiakin. Höpsöjä ja hupsuja juttuja, kaikki on ihq ja söpöö, eikä se haittaa yhtään! Mua ainakaan.

Parastahan toki tuossa aikusena teini-ikäisenä olossa on se, ettei ole oikeastaan vastuussa muille kuin itselleen, ainakaan tavallaan. Ikävintä siinä ainakin omasta mielestäni on se teini-ikäisen tunne-elämä. Se lapsellinen kuvitelma siitä että olet muka aikuinen ja silti pään sisällä aivan uskomaton idiootti. Ihan oikeesti. Kenen ruokavalioon kuuluu pelkästään kirsikkatomaatit ja jäätelö? Tämähän oli siis mieheni kuvaus mun ruokavaliosta silloin kun me tavattiin. (Mut kyllähän mä nachojakin söin usein.)

Eniten vieläkin hävettää se, miten moneen kaveriin menin ihastumaan. Eikä ehkä sekään miten moneen kaveriin vaan enemmänkin se, miten monelle se piti väkisin tunnustaa. Olen vieläkin välillä sitä mieltä että olen anteeksipyynnön velkaa useammalle miehelle, kaadoin kaikki mun tunteet niin monen ihmisen niskaan ja odotin tietenkin aivan samansuuntaista, rakkauden täyteistä vastausta kun oikeasti suurin osa oli sitä mieltä että ei kiitos. Niin, itseasiassa kaikki niistä mun kavereista joihin olin ihastunut ja joille sen tunnustin sanoivat ei. Nykyään se naurattaa, silloin se oli aivan järkyttävän kamalaa. 

Se on järjetöntä miten vahvoja tunteita teiniaikuisen sisälle mahtuu. Ne syö jotenkin kaiken muun mitä teet ja monesti ne tuntuu ihan fyysisesti pahalle, myös ne hyvät tunteet, kun ne ovat vaan niin isoja eikä pieni ihminen aina pysty niitä hallitsemaan. Mä oon nyt myöhemmin tajunnut että mä oon varmaankin jollain tasolla vaan tykännyt mun kavereista niin kauheasti ja kuvitellut omassa päässäni että tän on nyt pakko olla ihastumista kun kerta toi kohde on tuota vastakkaista sukupuolta. Ja jos tästä menee vielä syvemmälle niin tottakai sitä myös samaa sukupuolta olevaan ystävään tavallaan ihastuu kun sellaisen kanssa alkaa tutustumaan, kun se ihminen on sitten niin äärettömän kiva. Mutta eihän se mitään romanttista ole. No sekin riippuu toki omasta seksuaalisesta suuntautumisesta mutta puhunkin nyt ihan omasta puolestani tässä ;)

Kyllä mä edelleen tunnen isosti, ei se miksikään ole muuttunut, veikkaan että joku iän tuoma viisaus (hyi miten aikuiselta toi kuulostaa) on vaan auttanut hallitsemaan niitä tunteita jollain lailla. Ei toki aina, edelleen purskahtelen itkuun ties missä jos palaset ovat juurikin oikealla lailla väärissä kohdissa, mutta kuitenkin useammin mulla on tunteet ihan hyvin hallussa. En myöskään ihastu kaikkiin ihmisiin heti, enää, mullahan on toi mies joka kattaa suurimman osan mun rakkaustunteista :D Mutta ehkäpä mä senkin takia olen aina ollut kauhean sosiaalinen ja kiinnostunut muista ihmisistä kun niihin on kiva ihastua, ihan sillä platonisella tavalla. Aika kiva oivallus. 

Tää blogin kirjottaminen on ihan kun terapiassa kävis, tulee jännittäviä oivalluksia kun on pakko olla itselleen rehellinen. Halvaks tulee paitsi että kaikki saa lukea mun oivallukset. No, toivottavasti niistä on jollekin muullekin apua ;)

Päivän paidassa pikku dinosauri ironisesti taas pelaa asteroidia yhtään tietämättä mikä sitä odottaa :(

Irony, threadlessilta tietenkin. Voi dinosauria.

I want to run away and join the circus...

Jotkut asiat kuulostaa vaan kauniimmalle englanniksi, kuten vaikka nyt tuo otsikko. 

Mä olen aina harrastanut jotain. Olinkohan kolme- tai neljävuotias kun äiti laittoi minut Päivi Silfverbergin satubalettiin. Mä tulen aina muistamaan sen jännän tuoksun mikä siellä tanssistudiossa oli, kai se oikeasti oli balleriinojen hiki joka siellä haisi, mun mielestä se tuoksu oli hyvä ja vieläkin jos jossain tulee tuo sama haju vastaan, palaan sinne pieneen tanssistudioon Turussa.

Kuusivuotiaana jostain syystä ei sitten enää jatkettukaan balettia, vaan siirryttiin jazz-balettiin, Taina Kovalaiselle. Tiedän hyvin että viime vuosina kyseinen misu on saanut paljon negatiivista julkisuutta mutta ei puhuta nyt siitä ;) Mä kävin tunnollisesti Tainan tunneilla lähestulkoon lukion loppuun asti, tanssien milloin mitäkin. Jazzia, showta, breikkiä, hoppiakin. Hopissa en taatustikaan ollut millään lailla hyvä, se ei kuitenkaan yrittämistä haitannut. Yläasteen ja lukion välissä kävin Jenkeissä asumassa hetken, sielläkin yritin vähän tanssahdella, Jordan Academy of Dance oli tuo laitos missä monena päivänä viikossa kävin itseäni sivistämässä. Siellä taisin ihan ekaa kertaa tanssia kunnolla balettia, päätä lyhyempien lasten kanssa. Tosin lukuvuoden päätyttyä oli ihanaa kun jonkun muksun vanhemmat (jotka kyttäsivät siellä oven takana joka tunnin ajan) tulivat oikein erikseen kertomaan miten hienosti olin kehittynyt niin lyhyessä ajassa. Harmi etten silloin jo Suomeen saavuttuani toivonut äidiltä balettitunteja. Nää on näitä.

Ala-asteikäisenä tanssin lisäksi pelasin lentopalloa, itseasiassa koko ala-asteen ajan, Raision Loimu oli onnekas saadessaan minut sekoilemaan kentälle. Mä en todellakaan ole mikään joukkuepelaaja. Veikkaan kyllä että olisin ollut ihan hyväkin pelaamaan jos jatkuva tanssiminen ei olisi häirinnyt mun kehoa. Turnauksissa kesken peliä saatoin äityä tanssimaan jos peli ei edennyt tarpeeksi jouhevasti. Miten hauskasti sitä pieni ihminen asuu päänsä sisällä eikä edes aina tajua mitä touhuaa.

Tämän kaiken liikunnan lisäksi soitin pianoa kuusivuotiaasta ja klarinettiakin kahdeksanvuotiaasta asti. Klarinetin soitto loppui kyllä siihen kun vaihdoimme kaupunkia Raisiosta takaisin Turkuun, klarinetti kun kuului Raision kaupungin puhallinorkesterille (tai mikä se nyt on), pianoa pimputtelin lukion loppuun asti. Jännä vaan että mä en todellakaan osaa pianolla mitään säestää, kaikennäköinen klassinen meininki onnistuu kyllä. Kummastakohan olis ollut tässä elämässä enemmän hyötyä, niin, tiedä häntä sitten...

Olen monesti miettinyt miten ihmeessä pieni ihminen on noin paljon jaksanut harrastaa, kouluakin muistaakseni tuohon aikaan on pitänyt kuitenkin käydä ja läksyjäkin tehdä. Ja miten sitä lukiostakin on oikeasti päässyt pihalle asti sen tuntimäärän kanssa mitä tanssistudiolla tuli vietettyä. Mystinen on ihminen. Ehkä mulla ei ollut muuta sosiaalista elämää....

Lontoossa en harrastanut mitään liikunnallista, ei ihme että olin aika pullea kun sieltä takaisin rynnistin. Muutama vuosi meni tehden vähän mitä sattui, ainakin yhden vuoden kävin Turussa Raija Lehmussaaren baletissa ja toisen Turun Seudun Tanssioppilaitoksen baletissa ja nykärissä.

Vuonna 2008 elämä muuttui aika jännästi kun muutin tuon äijän perässä Tampereelle ja aloitin tankotanssin. En olisi ikinä uskonut että siitä olisi voinut tulla itselle ammatti, olinhan nuorena kauheasti haaveillut tanssinopettajan ammatista. Muutaman kerran kävinkin erinäisissä pääsykokeissa, mutta baletti oli se johon nuo haaveet kaatuivat, en vain ollut teknisesti tarpeeksi hyvä. Oon vieläkin ihan huono baletissa, yritystä kyllä löytyy, ainakin aina välillä. 

No mutta, tankotanssi. Vuoden harrastin ja seuraavana syksynä jo ohjasinkin tunteja, pikkuhiljaa niitä tunteja oli enemmän ja enemmän, koulu ja sosiaalinen elämä oli vähän toissijaista, olihan minulla tankotanssi. Sekin oli kivaa niin kauan kun sitä kesti, kunnes firma ajautui konkurssiin (eikä siitä sen enempää) ja jouduinkin tekemään aivan liikaa töitä, rakkaus lajiin loppui kuin seinään enkä ole huhtikuun 2012 jälkeen koskenutkaan tankoon. Tämä on osittain todella surullista, mutta toisaalta olen iloinen ajasta jonka sain ihanien oppilaiden ja hienon lajin parissa viettää, ehkä se ei kuitenkaan ollut mua varten.

Mun tankotanssiuran suurin saavutus, aysha. Kyllä tosta pystyy edelleen olemaan erittäin ylpeä, kaunis liike.

Ainut mitä kaipaan aivan suunnattomasti on ilma-akrobatia. Viimeisen vuoden aikana tankostudiolle hommattiin silkit ja rengas, ensimmäisen tunnin jälkeen tiesin että siinä on mun laji. Mistään ei ole tullut sellaisia fiiliksiä kun silkkitiputuksista ja itsensä vääntelystä. Se on vaan sellainen homma että kun aikuisena aloittaa tuollaisia lajeja, ei pienessä kaupungissa (kyllä, Tampere on pieni kaupunki tässä mielessä) tuollaisia mahdollisuuksia vain kovasti saa. Tytöt jotka jatkoivat edesmenneen studion touhuja ovat kyllä sinne hankkineet kyseisiä rakkineita, vaan kun kattokorkeutta ei ole edes kolmea metriä. Ei siinä paljon tiputella ihmistä yhtään mistään :/

Pikkuapinahan se siellä!

Nyyh! Ikävä kaikkea tollasta.

Niistä tiputuksista puheen ollen :D

Samalla lailla toi notkeusakroilu on jäänyt jotenkin multa tässä viime aikoina myös ja sekin harmittaa. Itsensä vääntely oli kivaa mutta ei sitä sitten vaan tule kotona niin paljon hölmöiltyä kun ei oo mitään mitä varten sitä tekis. Emmä tiedä mitä varten mä ennen olen sellasta touhunnut mutta ennen kaikki toi oli vaan helpompaa. Höh.

Vanhassa kodissa touhusin jotain kässärihommia.

Mahtaakohan varpaat osua enää edes päähän asti, voi nyyh itseään laiminlyövää wilmiinaa..

Tänä syksynä alkoi kolmas vuosi Tampereen työväenopiston baletissa, tosin vasta toinen vuosi opettajista parhaan johdolla. Toista vuotta Ahjolan showtanssia alotellaan myös tässä (sama ope) paraikaa ja kyllä tuo tanssi on niin parasta. Mikään muu liikuntamuoto ei ole ikinä tuonut näitä oloja, olen niin onnellinen että olen päässyt takaisin ns. oikean tanssin pariin, siis mulle oikean tanssin pariin. Tanssirakkaus on jotain mitä vain tanssiva ihminen voi ymmärtää. Kuntosalilla käymisen vihaaminen on kanssa ihan oma taitolajinsa ja se että mä vihaan salilla käymistä mutta käyn siellä silti kolmesti viikossa kertoo vain siitä että mä haluan rankaista itseäni koska mä tiedän että se tekee mulle hyvää, se on sellaista mitä aikuinen ihminen sanoo.

Mulla oli tänään taas punahilkka ja susipaita päällä, mutta mä kaadoin mun päälle Pepsi Maxia koska en vaan osaa niin kuvaa ei sitten ole. Kukaan ei ole tainnut nähdä siitä ihan kokonaista kuvaa täällä koskaan.

Aika hieno toi Once Upon A Time... Ja aivan pikkiriikkinen tuo pienen pieni Punahilkka. Kun nyt ei vaan kävis mitään......