TV Thursday #1 - Tämän hetken top 5

Noniin, koska mä nyt olen muutenkin viime aikoina keskittynyt ilmeisesti sarjoihin enemmän kun vaikka tuohon iki-ihanaan oppariin (pian lähestyvästä dediksestä huolimatta), löytyipä sitten intttternetin ihmemaailmasta pari jännittävää tv-aiheista blogia ja ihan aivan jopa tuollainen haasteblogi. Jeee!

Vaikka tuolla blogissa on useampikin haaste jo, ajattelin aloittaa ykkösestä. Siksi että se on ykkönen ja toisekseen siksi että aihe on ehdottomasti mielenkiintoisin, mahdollisesti myös vaikein. Ihan tosi joo, miten voin kaikista katsomistani sarjoista valita vain viisi? Pitkän tuskailun jäljiltä, täältä pesee! En kyllä laita mihinkään järjestykseen, kaikki ovat niin hyviä.

Luther

Kuva.

Tämä jo Briteissä loppunut sarja on aivan timanttinen. Suomessakin tuota taidettiin Ylellä näyttää, eikä ihme, tämän parempaa on vaikea löytää. Sarjan henkilöhahmot olivat ainakin mulle jatkuvasti huomattavasti tärkeämmässä osassa kuin yhdetkään rikokset mitä ratkottiin. Mielestäni Luther lopetettiin ajoissa, ei ajettu liian loppuun kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Ykköskauden parasta antia oli ehdottomasti Johnin supersekoaminen ex-vaimonsa olohuoneessa. Harvoin näkee niin aitoa tunnetta oikein missään. Harmillisesti kuulin jossain vaiheessa suunnitteilla olevan myös elokuvan John Lutherin aiemmista vaiheista, jotenkin toivon kovasti että tuo suunnitelma jätetään ihan vain aikeiden tasolle. John ei vain ole oikein mitään ilman Alicea, pakko se on myöntää.

Hannibal

Kuva.

Olen pitänyt Anthony Hopkinsin Hannibal Lecteriä todella epämiellyttävänä ja epäkohteliaana kaverina. Kun kuulin että NBC:lle on tulossa uusi sarja aiheesta jossa Hannibalina toimii Mads Mikkelsen ja Will Grahamin saappaisiin astuu Hugh Dancy, kiinnostuin välittömästi. Kiinnostukseni oli oikeassa, tuossa sarjassa on jotain ihan käsittämätöntä ja Hannibal viimeisen päälle sivistynyt ja viehättävä mies. Kyseessähän on siis aikaa ennen Uhrilampaita, ennen kuin kukaan edes tietää Hannibalin vetelevän iltapalaksi ihmislihaa. Sarjastahan on vasta tullut pihalle ensimmäinen kausi, jonka toki näppäränä tyttönä katselin menemään yhtäaikaa Jenkkilän kera. Suomessa Nelonen onneksi yhtä näppäränä (tyttönä?) alkaa näyttämään sarjaa viikon päästä. Mikäli et jotain kautta ole ehtinyt jo sarjaa katselemaan, nyt on sen aika. Pelottava ja ahdistava, mutta äärimmäisen nerokas ja mahtava. Tumblrin fannibalit sen tietävät, vähintäänkin.

Once Upon a Time 

Kuva.

Tässäpä sarja josta itse olen alusta asti ollut aivan pähkinöinä. Tiedän kyllä, että toisinaan lavasteet eivät ihan kohtaa sitä satumaailmaa mikä omassa päässä olisi kiva nähdä, mutta se ei ole vieläkään minua haitannut. Niinkuin tällä viikolla jo aikaisemmin sanoin, henkilöhahmot ja satuhahmojen keskinäiset tarinat ovat todella hyvin kirjoitettuja. Jännittäviä käänteitä tulee vastaan jatkuvasti. Mielestäni tähän samaan osioon sopii myös tuo sisarsarja Once Upon a Time in Wonderland, johtuen siitä että nämä sarjat risteävät keskenään ja samat hahmot seikkailevat molemmissa, enemmän tai vähemmän. Satumaailma on ihana ihana ihana! Jee!

Parks and Recreation

Kuva.

Leslie Knope ja Ron Swanson. Kutakuinkin tärkeimmät asiat mitä sarjasta tulee tietää ja niiden tulisi riittää. Tällä hetkellä Jenkeissä mennään kuudetta kautta, vitsit toimivat edelleen. Jos et vielä ole uppoutunut tähän, nyt olisi jo korkea aika!

Sherlock

Kuva.

Jos tämä sarja tuli nyt sinulle yllätyksenä ja varsinkin jos sarja on sinulle vieras, suosittelen lämpimästi sinua heittämään televisiosi ja tietokoneesi ja varsinkin intttternettisi johonkin lähimpään roskalavaan. Et sitten tarvitse niitä enää, ikinä. Vaihtoehtoisesti, KATSO SHERLOKKI! NYTHETI! Ensi vuoden puolella upouusissa jaksoissa nähdään miltä elämä Reichenbach Fallin jälkeen näyttää. Ei muuta lisättävää, kiitos.


Aika rikospainotteinen lista. Aika brittipainotteinen lista. Minkäs teet, viisi on hirvittävän vähän. Tästä puuttuu monta helmeä, mutta näillä on hyvä lähteä liikkeelle. Ja ujutinhan mä salaa tonne ton yhden ylimääräisen. Niin kuuluu tehdä, tietenkin ;)

(Mikäköhän siinä on etten osaa lukea noita tehtävänantoja...Tämän hetken topviidestä oli kyse. No, eipä noi kauhean kauas menneet, listasta nyt toki puuttuu sitte Grimm, Sleepy Hollow, Ripper Street, Supernatural, The Fall, Elementary, Homeland ja Big Bang Theory noin niinkun muiden muassa. Mut se on pientä se :D)



Katsoin tänään yksin The Nightmare Before Christmasin, ihan halloweenin kunniaksi. Kukaan ei tullut sitä kanssani katsomaan (ei edes mun mies, koska "noi biisit on ihan kauheita"), ehkä Facebook-kutsu tuli liian myöhässä ;) Siitä kuunneltavaksi Amy Leen kaunis versio Sally's Songista. Ihanaa (ja vähän pelottavaa, ei liian) halloweenia!

Iän mukanaan tuoma vastuu

Anteeksi mutta mikä vastuu? Henkilökohtaisesti en tunne oloani mitenkään kauhean vastuulliseksi, ehkä yhdellä kädellä laskettavia poikkeuksia lukuunottamatta. Ei kyllä tähän hätään edes tule mieleen yhtäkään niistä, jännä. Mutta mitä ikä on mukanaan minulle tuonut? Ikäkriisin.

Mun ikäkriisi on kestänyt vähintäänkin jo vuoden. Monet ovat lohdutelleet sen menevän ohi ja toisina päivinä onkin tuntunut jo siltä. Mutta sitten! Sitten tapahtuu taas jotain, mikä tuo takaisin tuon jäytävän tunteen siitä, että minä olen vanha. Yleensä se tapahtuma tulee joko peilin tai valokuvan muodossa. Sain ystävän häistä kuvia missä esiinnytään miehen kanssa. Ensin kiinnitin huomiota siihen miten hyvältä mun mies näytti, sen jälkeen omaan massiiviseen nenääni, jonka jälkeen jo huudahdinkin "näytänpäs mä vanhalta!" Edes se, että olen pitkään kuvitellut olevani melko ylipainoinen, ei vedä vertoja sille miltä tämä ikäkriisi tuntuu. Voi mun miesparkaa joka on joutunut lohduttelemaan ja kuuntelemaan kun mä ihan oikeasti itken kun olen niiiiiiiiiiiin vanha akka ja näytän vanhalta ja iho roikkuu ja itseasiassa kaikki asiat roikkuu. MIKSI KAIKKI ROIKKUU?

Noin roikkuu ihan kaikki ja iiriksetkin on hävinny johonkin ylänurkkaan.

Ja miksi kolmosella alkava ikä on niin paljon kamalampi asia ku kakkosella alkava? Ehkä juurikin siksi että kakkosella alkava ikä sallii sen että olet vielä "nuori aikuinen", kolmosella alkava ikä tarkoittaa sitä että nyt olet oikeasti aikuinen ja viimeistään nyt pitäisi alkaa vastuun painamaan. Tällä hetkellä varmastikin suurinta painetta aiheuttaa tuo lähestyvä valmistuminen ja oletukset siitä että suuri maailma odottaa ja Wilmiina menee ja hankkii ihan oikean aikuisten työn. Tämän hetken työtilanteessa? Heeeelppo nakki.

Ei ole enää monta viikkoa siihen, että täytän 31. Sen odottelu jotenkin ahdistaa ehkä jopa enemmän kuin se, kun jätin kaksikymppiset taakseni. En tiedä missä vaiheessa se aikuisuus tulee sitten oikeasti meille pysyvästi kylään. Sitä odotellessa sitten. Ilmeisesti. Tämä on kyllä sellainen asia mistä mulla on paljonkin sanottavaa, mutta en halua sanoa sitä kaikkea. En jaksa :D

Katseltiin viime viikolla yhdestä sarjasta ihan kokonainen kausi. Helppo nakki sinänsä kun BBC:n The Fallin kaudessa on vain viisi jaksoa ;) Sarjan kantavia hahmoja ovat Gillian Andersonin poliisitar Stella Gibson, omalla tavallaan erikoinen mutta harvinaisen tehokas ja erittäin loistava tyyppi. Toinen pääosa kuuluu perheenisä/sarjamurhaajalle jota esittää OUAT:n ykköskaudeltakin tuttu Jamie Dornan. Kaveri on kyllä melkoisen hyytävä ja harvinaisen pelottava (ja onhan se kaikesta huolimatta myös aika kaunis mies). Suosittelen tuotakin sarjaa erityisen lämpimästi, paitsi toki jos kokee erityisen vahvasti naisiin kohdistuvan väkivallan. Enpä taas nyt sillä että mikään väkivalta olisi koskaan kivaa, tässä sarjassa nuo murhat ovat vaan harvinaisen ahdistavia, ainakin mun mielestä. Pidin sarjasta silti ja meidän perhe odottelee kakkoskautta innolla.

Siinä on sitte, naisten jahtaaja ja sitä jahtaava nainen.
Kuva.

Taikametsä ja vanhan ajan Lontoo

No kyllä, katselin lisää ohjelmia. Itseasiassa katselin eilenkin ohjelmia. Eilen oli vuorossa uusin Once Upon a Timen jakso ja illalla katselimme vielä ukkelin kanssa Homelandin viimeisimmät kuviot, hän kun ei OUAT:sta niin kauheasti välitä kuitenkaan. Tollaset satutarinat ei voi kiinnostaa, kuulemma. Tänään tuli vielä ilokseni katsottua Ripper Streetin uuden kauden eka jakso. Tämä oli kivaa myös siksi, että Sleepy Hollow on muutaman viikon tauolla. Saa tiistaille vähän lisää äksöniä eikä tartte itkeä sitten niin.

OUAT:n tapahtumat ovat nyt kolmoskaudella siirtyneet Neverlandiin. On taas vähän turha alkaa valottamaan sen enempää tapahtumia, etten spoilaa kenenkään katselunautintoa jos vaikka sattuukin seuraamaan sarjaa Suomen tahdissa. Sarjan vetävin juttu on mulle alusta asti ollut se, että kaikki sadut ja henkilöt eivät ole aivan samanlaisia kuin mihin on yleensä totuttu. Hommia on vähän väritelty lisää ja on keksitty historiaa sellaisten hahmojen välille joita ei aivan heti yhdistä minkään satukirjojen perusteella. Välillä vähän paremmin ja välillä vähän vähemmän hyvin. Eipä ole mua ainakaan haitannut, sarja toimii, hyvin.

Maleficentin linna. Huiiiiiiiii!
(Ei ole kyllä tämän kauden olennainen asia, kuva on vaan hieno :D)
Kuva.

Niin, se Homeland. Ilmeisesti Suomessa tuo sarja tulee ihan vaan pari viikkoa Jenkkilää jäljessä joten enpä tuostakaan jaksosta nyt mitään järjettömästi ajatellut spoilailla. En ole oikein koskaan ollut poliittisten sarjojen ystävä, en vaan ymmärrä enkä tiedä politiikasta tarpeeksi ollakseni kiinnostunu tuollaisista. Paitsi nyt sitten niin. Kolmatta kautta mennään ja mua viedään, ihan käsittämätöntä tykitystä. Tällä hetkellä tuntuu sille, että jokainen jakso on jättänyt mut istumaan suu auki ruudun eteen. Twists and turns, etten sanoisi. Eikä sarjassa toki vähiten vedä superihana ginger man Damian Lewis. Äijää on vaan tällä kaudella näkynyt aivan hävyttömän vähän. Soo-soo! Harmillisin juttu sarjassa kyllä taitaa olla edelleen se, ettei Claire Danes vaan osaa itkeä. 

Oikeesti?
Kuva.

Pidän kyseisestä näyttelijästä paljon, mutta toi itkunaama saa vain myötähäpeää aikaiseksi. Jos edelleen yli 15 vuotta Romeo+Julietin jälkeen kaveri edelleen itkee samalla lailla, siitä saa kyllä jo syyttää myös ohjaajia. Eikö kenellekään ole tullut mieleen sanoa, että koitapa jotain vähän erilaista lähestymistapaa. Eikö ketään muuta oikeasti häiritse tuo itkunaama? Ahhh, ilmeisesti en ole ainut...

Moi Damian, loooking goood, no okei, kyl noi muutki on ihan tyylikkäitä :D
Kuva.

Viimeisenä puhutaan Ripper Streetistä. Melkein voisin kaikesta huolimatta sanoa, että nyt puhutaan tämän kolmikon parhaasta. Sarja sijoittuu siis Jack the Ripperin huudeille Whitechapeliin, eletään Jackin murhien jälkimainingeissa ja poliisit yrittävät parhaansa mukaan touhuta niillä välineillä mitä siihen aikaan on ollut mahdollista käyttää. Jonkin verran tulee setien käytettyä sen verran vanhaa englantia, ettei ihan aina pysy kärryillä vaikka olisi enkkutekstityksetkin käytössä. Siitä huolimatta sarjassa pysyy mukana ja mä suosittelen sitä aivan hävyttömän lämpimästi. Kivaa myös on miten paljon jaksoissa käväisee vierailevia näyttelijöitä ja paljon tuttuja naamoja. Englannissa on siis eilen alkanut sarjan toinen kausi. Eka jakso alkoi mukavan vauhdikkaasti eikä todellakaan ollut mitään erityisempää keräilyä ja miettimistä mitä edellisessä kaudessa tapahtui. Ja hei siis, kattokaa nyt noita ukkoja, dapper gentlemen kertakaikkiaan!

Miehen mielestä sarjassa on liikaa hahmoja.
Mun mielestä pitää vaan seurata näitä kolmea ni pysyy hyvin messissä.
Jos pitää valita suosikki, niin se on kyllä toi Captain Jackson tossa oikealla.
Kuva.

Siinäpä olikin taas katsausta television jännittävään maailmaan. Onks tää hyvä, kiinnostaako ketään tällaiset päivitykset?

Siitä vielä ihana biisi iltaan.

Katselin vähän ohjelmia

Meillä oli muun kivan (lähinnä nyt syötiin sushia ja käytiin Minetissä jädellä) lisäksi viikonloppuna piskuinen joulu. Juotiin glögiä punaviinillä ja rommilla maustettuna ja syötiin joulusuklaatia. Nom! Tarjoilujen lisäksi katsottiin uusin Grimm ja tutustuttiin NBC:n uuteen sarjaan nimeltään Dracula.

Haluaisin nyt puhua tuosta Draculasta. Mulla ei ollut mitään kauheita ennakko-odotuksia sarjan suhteen ja siltikin jouduin pettymään. Petyttiin kaikki, itseasiassa. Sarjassa oli jotenkin kaikki ainekset onnistumiseen ja siitä huolimatta se oli plääh ja jäi valjuksi. Ilmeisesti tarkoituksena oli siis kuvata ihan tuota Bram Stokerin luomaa Draculaa, joka herätetään haudastaan 1800-luvun loppupuolella ja hän sitten päätyy teknologisen vallankumouksen pääjehuksi. Tai jotain. Vaatteet oli upeita, naiset kauniita, miehet vähemmän kauniita, rakennukset hienoja. Mutta niin. Musat oli jotain aivan käsittämätöntä. Pariin otteeseen mietittiin onko siellä joku musakaveri kännissä vaan soitellu synalla ihan vaan jotain ja se on sitte hyväksytty mukisematta. Alkoi loppua kohden vähän naurattamaan ne Miami Vice-pimputukset jotka eivät tosiaan ihan sinne vuosisadan vaihteeseen ihan täysin sopineet, jotenkin. Että jos joku oli nyt kuullut kyseisestä sarjasta ja kiinnostunut, suosittelisin että katsoisit mieluummin vaikka Being Humania. Se oli sentään oikeasti mahtava sarja.

Grimmistä alkoi tosiaan kolmoskausi. Siitä en nyt kauheammin viitsi paljastella. Jakso alkoi suoraan siitä mihin kakkoskauden viimeisessä jaksossa jäätiin.

Tähän loppui kakkoskausi. Voin kertoa että silloin ei naurattanut.
Kuva.

Jakson alussa käytiin vähän turhankin pitkään läpi että mitäs vartti sitten tapahtui, ja viisi minuuttia sitten, entäs mitä nyt tapahtuu. Onneksi asian kulmasta saatiin aika pian kiinni ja päästiin edes hieman eteenpäin. Ainakin hahmojen kohdalla oli saatu kivaa kehitystä aikaan, arvostan. Innolla odotan mitä ensi viikolla tapahtuu. Jäi aika jännään kohtaan.

Niin........
Kuva Tumblr.

Tänään olenkin muutoin vain touhunnut tuon opparin parissa, se alkaa olemaan yllättävän hyvällä mallilla. Huomenna pitää mennä tapaamaan pelottavaa opintojen ohjaajaa, hän haluaa keskustella mun tulevaisuuden suunnitelmista. Hän voi varmasti niistä keskustella keskenäänkin :P

Siitä voi vähän kuunnella musiikkia, tämä on hyvä biisi :D

Viiiikeeeend :D

Vaikka olen yleensäkin erittäin kova tyttö nukkumaan, olen jostain syystä nukkunut kolme yötä paremmin kun aikoihin. Todennäköisesti tämä johtuu siitä että mut pistettiin salitauolle ja keho on saanut jollain lailla levätä huomattavasti paremmin. Aamuisin, eli siinä puolenpäivän maissa, on kyllä jännää kun ei millään jaksa eikä halua avata silmiä, onneksi mun ei tarvitse elää herätyskellon kanssa. Paitsi lauantaisin kun on baletti. Huomenna on siis herättävä viimeistään kymmeneltä, ihan kauheeta. Tiedän kyllä että tällainen rytmi on aivan luksusta kelle tahansa, arvostan sitä syvästi ja tiedostan sen mahdollisuuden että tämä on hyvin todennäköisesti viimeistä aikaa elämässäni kun saan näin tehdä, lomat poislukien.

Äiti juurikin tänään kertoi miten mua oli jo pienenä mahdotonta saada hereille. Kerrankin mut piti talkkarin avulla käydä herättämässä kouluun kun äiti oli unohtanut avaimet kotiin, en herännyt puhelimen ääneen enkä edes ovikelloon kun äiti lähti sitten varta vasten töistä mua herättelemään. Ja munhan piti siis olla koulussa jopa kymmeneltä....Mutta kun nukkuminen on vaan niin kivaa.

Arvon lukijani, minä menen nyt nukkumaan ja toivotan sinulle oikein kivaa viikonloppua tämän viime päivinä paljon kuluttamani biisin siivittämänä.

Eiiiiiiiiiih!

Ihmiset monesti kertoo miten banaanit on kauheen hyväksi kaikille. Muka. Pah, sanon minä! Banaanit on pahoja. Banaani maistuu pahalle, sen rakenne on järkyttävä ja sellanen rakeinen, mikään banaanissa ei huuda mulle että "syö minut!", päin vastoin. Mä en edes oikein lämpeä keltaiselle värille niin siinä sitä sitten ollaan. Niin, ja haluaisin myös kysyä kuka neropatti on päättänyt että jokaikiseen täytekakkuun tungetaan banaania? Siis ihan oikeesti! Muusattua banaania! Voi elämä! Yök! Eniten harmittaa etten voi tehdä niitä superhelppoja banaanipancakeseja enkä superhelppoja banaanimaapähkinäkeksejä koska se banaani vaan pilaa ne. Eikä taida olla mitään kunnollista korvaajaa tuolle maanvaivalle. Minkäs teet, jääpä vähemmälle nuo herkutteluhetket :D

En syö myöskään vadelmia koska ne maistuu pahalle. Sen takia kyllä vähän harmittaa kun vadelmissa olisi ne siemenet kivoja mutta kun se maku on paha niin ei kiitos. Maistan kyllä heti jos jossain on vadelmaa ja siinä on kanssa sitten se maistiainen pilalla. Mustaherukan kanssa sama vika, maku on järkyttävä, muut viinimarjat kyllä kelpaavat.

Niin, kaurapuuroakin on joskus kehuttu hyväksi ruuaksi, puuroja noin yleensäkin. Uskokaa kun sanon että mä olen yrittänyt! Kaurapuuroa yritin, valmistin oikein kattilassa, nätisti haudutin, välillä jopa maitoon, söin ison voisilmän kanssa, ei auttanut. Pahaa se on. En pysty edes lausumaan sanaa mannapuuro ilman oksennusreaktiota. Mannapuurossa yhdistyy kamala maku ja ällöttävä rakenne. Limainen mössö missä on jotain pieniä helmiä, antakaa mun kaikki kestää. On olemassa yksi puuro jota voin syödä, se on riisipuuro. Riisipuuroa, kanelia, sokeria ja maitoa, kyllä se kelpaa ja maistuu. Pienenä äitin tekemä riisipuuro oli kaiken lisäksi vaaleanpunaista, koska hyla-maidosta tulee sen väristä riisipuuroa. Älkää kysykö miksi, minä en ainakaan tiedä. Meillä on aina syöty jouluisin hennon vaaleanpunaista riisipuuroa, onks vähän söpöö häh?

Sen lisäksi etten syö banaaneja, vadelmia taikka mustaherukoita, olen hedelmien kanssa vähän turhan tarkka, noin nätisti sanottuna. Mulle on oikeastaan turha kenenkään muun tuoda mitään hedelmiä koska ne eivät kuitenkaan läpäise mun seulaa. Omenistakin syön mieluiten vain Granny Smithejä ja voi moro miten kauan niitä valitaan kaupassa. Niitä voi ostaa vasta sitten kun niissä on niitä mehukkuuspilkkuja (ai mitä, no mietippä sitä!) ja ne ovat tietyn tuntuisia. Muuten ne ovat pahoja tai liian kuivia. Pakon edessä voin ostaa Galaa tai Golden Delicious-lajiketta, muihin en kajoa. Pahimpia on ne kirkkaanpunaiset omenat jotka olisivat kyllä hirmuisen kauniita mutta ne on sellaisia rakeisia ja pehmoisia, ei rapsakoita lainkaan.

Jos kesällä näit kaupassa akan joka koputteli minivesimeloneja pitkään ja hartaasti, se olin minä. Samaten jos tässä joulun alla huomaat Bruno-klementiinien luona akan joka tutkailee ja puristelee kaikkia mahdollisiman kirkkaan värisiä yksilöitä tarkasti, voit olla varma että se olen minä. Mulla on VAIKEETA!

Tänään olen näyttänyt sille että todellakin teen opparia, sen vuoksi jätän teille t-paidan sijaan mulle erittäin rakkaan ja tärkeän kappaleen.

Nauratti yksi päivä kun tajusin että mä olen ala-asteella jo kuunnellut Weezeriä. Oon ollu aika katu-uskottava, aivan selvästi :D

On siinä hyviäkin puolia

Facebookissa nimittäin. Jotenkin tuntuu että kyseistä sosiaalisen median kanavaa kovasti vain haukutaan kun se on niin vaikea ja koko ajan päivitetään jotain turhuuksia ja kaikki vaan stalkkaa ja pistää eteenpäin jotain turhia linkkejä ja siellä jaetaan jotain ihan typeriä statuksia ja kuvia ja koitetaan parantaa maailmaa ja ja ja ja. Mutta kuitenkin sitä käyttää niin moni. Ainakin mun lähipiiristäni ja vähän kauempaakin.

Mulle Facebook on alusta asti ollut viihdekäyttöön tarkoitettu yhteydenpitoväline. Liityin talvella 2007 kun asustelin Lapissa ja arvelin että yhteydenpito siellä olisi ihan näppärä hoitaa tuon kautta. Sitä ennen olin lähinnä tötöillyt vain MySpacessa ja IRC-Galleriassa. Todella nopeasti alkoi tulemaan kaveripyyntöjä vaikka keneltä tutulta, ihmisiltä joita en ollut vuosiin nähnyt. Mun mielestä se oli ihan järjettömän kivaa, kuulla ala-astekavereista ja nähdä mitä heille kuuluu erinäisten kuvien avulla. Mulla on Facebookissa myös ihan hämmentäviä, todella omituista kautta tuntemiani ihmisiä kavereina. Muutama tyyppi joita en ole koskaan kasvotusten tavannut mutta siltikin uskon heidän olevan ihan oikeasti ihmisiä eikä mitään Catfish-meininkiä. Pidän myös siitä että on tullut huomattua miten paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita voi olla ihmisten kanssa joita ei ole vuosiin nähnyt.

Erityisesti mun mieltä on pitkään lämmittänyt yksi ala-astekaveri jonka kanssa en pahemmin ollut yhteyksissä ala-asteen jälkeen, vasta sitten taas Facebookin kautta. Enemmän alettiin olemaan yhteyksissä kun me oltiin hankkimassa Merkkaria ja kuultiin että siellä oli vielä pentuja kodin tarpeessa. Tämä misukka sitten heti ilmoitti että heille yksi, kiitos. Sinne se Merkkarin veli, Musti, pääsi hyvään kotiin, tämä Facebookin ansiosta, JES! Lisäksi tämä samainen misukka omaa jostain syystä erittäin hyvän musamaun, ainakin mitä on Spotifyn avustukselle tullut puolin, ja ilmeisesti myös toisin, stalkattua. Nämä ovat tavallaan joo pieniä asioita, toisaalta nämä ovat juuri niitä juttuja mistä pitäis tykätä. Elämän pienet ilot on usein niin paljon kivampia kun ne isot.

Kaksi pikkuriikkistä aika väsynyttä elämän iloa kolme vuotta sitten.

Mä sain tänään mun opinnäytetyölle deadlinen. Se on alle kuukauden päästä, melko pelottavaa. Olen asiasta kertonut myös Facebookissa. Facebook on hyvä paikka asioiden kertomiseen ;)

Hunter piti laittaa tänään päälle, ihan vaikka vaan siksi että katsoin vihdoin Supernaturalin viitoskauden loppuun.
Ne ei kyllä lopu koskaan :D

Moikka!

Vaikea sana, niin vaikea sana tuo "Moikka!". Tai mikä tahansa tervehdys, jopa pään nyökkäys. Ainakin siltä on alkanut tuntumaan. Miten vaikeaa on oikeasti aikuisten ihmisten tervehtiä toisiaan? Ja miksi ihmeessä se on muka niin vaikeaa?

Kävin sunnuntaina kaupassa ja kävelin takaisin kotia kohti kadulla jossa ei ketään muita oikein näkynyt. Näin jo kaukaa kuinka vastaan oli tulossa eräs herrashenkilö, mieheni tuttu, jonka olen useaan otteeseen monen vuoden aikana tavannut ja jutellut niitä näitä. Teroitettakoon tässä, että hän on ollut myös selvinpäin monina kertoina kun olemme toisiamme nähneet, eli mistään känniunohduksista ei voinut johtua se, mitä seuraavaksi tapahtui. Valmistelin naamaani iloiseen hymyyn kun juuri kohdallani äijä käänsi katseensa minusta pois. Aivan täysin selkeästi siis välttääkseen tervehtimästä minua! Eiköhän joku nyt tässä vaiheessa sitten voisi sanoa että miksen huutanut perään. No siksi kun ei me olla mitään sellasia kavereita, enkä mä muutenkaan hänen kanssaan olisi mitään mukavia halunnut jäädä juttelemaan. Kunhan ajattelin että tervehtiminen on ihan kivaa ja korrektia kun tulee tuttu naama vastaan.

Tämä ei selvästikään ole vieras ilmiö kauniissa maassamme. Niin moni tuntuu kärsineen samanlaisesta käytöksestä useaan otteeseen. Mutta mistä tämä sitten johtuu? Suomalaiset ovat kuitenkin suhteellisen kohteliasta kansaa, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Välillä taidetaan olla jopa niin kohteliaita että se saattaa mennä epäkohteliaisuuden puolelle. Niin taisi tässäkin tapauksessa käydä. 

Olen miettinyt kovasti kaikkia skenaarioita miksi tuo henkilö, ja monet muutkin, tekevät noin. Jospa hän ei vaan halunnut nolata itseään sillä että hän olisi moikannut ja minä jostain syystä en. Kaaaauhean noloa sellainen toki. Itse olen ainakin ottanut ihan asiakseni että jos joku moikkaa enkä oikeasti vain muista kuka tuo kyseinen henkilö sattui olemaan, vähintäänkin hymyilen silti. Ei se hymy mulle mitään maksa ja mahdollisesti toiselle tulee hyvä mieli. Win-win!

Kissakin osaa, kattokaa nyt!
Kuva Tumblr.

No, ainakin itse olen tästä jotain oppinut, ainakin luulisin näin. Moikkailen mieluummin kaikille jotka vähänkin näyttävät siltä että niitä pitäis moikata, kun ei siitä mitään haittaa kuitenkaan ole. Nyt alkaa muutenkin olla niin pimeää, että yksikään ylimääräinen hymy ei todellakaan ole ylimääräinen.

Ihanat surffarit ovat koristaneet etumustani tänään. On ne aika ihania :D
A Spectacular Sunset.

Parta!

Kirjoittelin tuossa viime viikolla miten suretti kun mies ajoi parrastaan puolet pois. Olenkin tässä viikonlopun yli miettinyt mun miesihanteita ja kaikkia tollasia ihastuksia ja mitänäitänyton elämän varrelta. Erittäin tärkeä asia on ollut parta, erityisesti punainen parta. Siinä on taikaa.

Hieno! HIENO ON!
Kuva Tumblr.

Seurustelin ekaa kertaa 19-vuotiaana sellasen pojan kanssa jonka mä olin huomannut jo huomattavasti meidän tapaamista aikaisemmin, juuri hänen parrastaan johtuen. Tämän jäljiltä mä olen selvästi aina kokenut punapartaiset miehet kauhean viehättäviksi. Mä kyllä olin jo yläasteikäisenä sitä mieltä että mun elämän miehellä pitää olla punainen ja kihara tukka. Kiharatukkaista en saanut mutta se kiharuus varmaan sitten iän myötä vaihtui siihen partaan ;)

Kyllä toi parta on punainen. Piste!
Kuva.

Parta ei saa olla liian pitkä mutta ei myöskään liian lyhyt. Mua ei ole oikein koskaan mikään sänki kiinnostanut. Miehen pitää myös tietää kun parta ei naamaan sovi, koska joskus se ei vaan ikävä kyllä sovi. Niinkuin ihanaihana Josh Homme teki muinoin tuon järkyttävän mokan ja kasvatti parran, ei ollut enää niin ihana.

Eip, ei toimi ei. Valitettavasti.
Kuva Tumblr.

On muuten onni ettei Tom Hardyn naamaria parta pahenna niin yhtään.

Toimii, erittäin hyvin!
Kuva Tumblr.

 
Mä olen vieläkin pettynyt että mun mies leikkas noi tollaset pulisongit itselleen, se on sit vissiin joku imagokysymys eikä sellanen kysymys että mistä vaimo tykkää. Kyllä mä siitä siltikin tykkään, mut tykkäisin ehkä vielä piiiikkusen enemmän jos se parta olis vielä paikallaan koska se parta oli niin ihanan värinen ja juurikin sopiva tuohon ihanaan naamaan. Miehet, ymmärtäkää nyt, parta on hieno asia!

Tänään olin ympäriinsä mun uudessa hienossa hupparissa. Kuvaa ei ole koska kuvaa ei ole.

Mister Mittens' Big Adventure.
Kyllä tällainen kuva selkämyksessä kelpaa kipitellä ympäri kyliä.

Kivaa uutta viikkoa, tällä viikolla minä aion tehdä asioita! Ainakin jonkun verran enemmän kuin viime viikolla!

Vieraita

Meillä käy aika harvoin vieraita. Varsinkin sellaisia jotka kutsuvat itse itsensä kylään. Mä kauheasti tykkäisin siitä että ihmiset kutsuisivat itsejään meille kylään, olen sellanen tyyppi että tykkään olla kotona niin että meillä on porukkaa. Kyllä mä myös tykkään olla kotona yksin, möllöttää rauhassa. Mut sosiaalisuuskin on aikasten kivaa, usein. Erityisesti tykkään siitä että saa leipoa kun tulee vieraita. 

Aloitin jo eilen leipomalla Cherry Garcia-cupcaket, taikina oli aivan tajuttoman hyvää. En kuitenkaan tehnyt päällisiä vielä, arvelin että ne on parempi tehdä vasta tänään, vähän ennen kun meidän vieras saapuu. No mutta sitten tuli tietenkin kiire kun piti toki käydä salilla ennen vierailua ja sitten vieras ilmoittikin tulevansa jo kolmelta. Hirveällä säädöllä väsäsin päällistä ja sitten kävikin niin että mies lähti vieraan seuraksi päiväkaljalle ja mulle jäikin paljon enemmän aikaa.

Nom nom nom!

Otin ajastani kaiken irti, maistelin yhden cupcaken ja katsoin uusimman Parks&Recin ja Big Bang Theoryn, nukuin myös kissan kanssa sohvalla. Elementary ja Once Upon A Time In Wonderland jäivät sitten lauantaikatsottaviksi, ei haittaa niin yhtään! Sitten kun pojat vihdoin saapuivat meille asti, pistin pull-breadin uuniin, se oli aivan hämmentävän hyvää. No mut hei oikeesti, hiilareita ja rasvaa samassa paketissa, parasta, tietenkin! Tein kerran aikaisemmin vähän eri kokoonpanolla, molemmilla kerroilla ollut meganamia. Helppoa naposteltavaa. Tämänpäiväsen leivän sisuksiin meni cheddaria, creme fraichea ja philadelphiaa, surrautin ne blenderissä keskenään ja tungin leivän sisuksiin. Aivan sikahyvää, kiitos internetille tästäkin löydöstä.

Mutta niin, ne cupcaket! Ihan älyttömän hyvää tavaraa, ällömakeaa vain, eli eipä niitä kauhean montaa pysty yksi ihminen syömään. Jääkaapissa on nyt viisi joita kukaan ei syönyt, yritän niitä tarjota Facebookissa josko joku haluaisi tulla niitä vaikka huomenna hakemaan pois. Ihmiset eivät taida uskoa että noin vain annan cupcakeja pois, kylläpäs annan! Tulis joku vaan hakemaan.

Huomasin tämän kuvan avulla että meidän Iittala-lautasessa on tollanen reikä, kattokaa nyt, höh :(

Mainitsin alkuviikosta että mun Threadlessista tilaamat hupparit oli jääneet tulliin. Se kieltämättä harmitti jonkin verran, mutta se helppous millä ne sieltä sain kotiin olikin sitten harvinaisen epäharmittavaa. Sain tosiaan maanantaina tuon kirjelmän missä kerrottiin tämä ikävä uutinen, tullasin kaverit netissä, maksoin vähän päälle kympin siitä hyvästä ja hupparit tulivat heti tiistaina postissa. Siis samantien! Posti kulkee, eri hienoo!

Yökkärihousut on ihanan hempeät ja mä näytän yllättävän kapoiselta, aikunkivaa.
Mountain Wolf on kyllä ältsin hieno design, tykkään ihan kauheasti paljon. Hupparikin on ihanan sopiva.

Nyt toivotan suloisen kirpsakkaa viikonloppua sinulle, ihana ihminen joka jaksat jaarittelujani lukea. Palataan asiaan maanantaina, ellet huomenna tule hakemaan minulta cupcakeseja :)

Torstai-ilta Klubin nurkissa

Keskellä viikkoa baariin! Hyi kamala! Mutta pitäähän sitä nyt vaimon mennä Nyrkkitappelu-cheerleaderiksi sinne pukumiesten keskelle koska niin tekee hyvä vaimo.

Tällä hetkellähän Tampereella on menossa Lost in Music joka liittynee siihen että tällä hetkellä Tampereella on myös käynnissä Musiikki&Media. Kaikenmoista rokkikukkoa ja pukumiestä ympäri katuja nätisti kavereina. Ja niin, siis Lost in Musiciin liittyen mieheni bändi soitti Soundi-Klubilla yhdistettynä erittäin hämärästi kahteen yhtyeeseen jotka olivat vain ihan hitusen enemmän metallipitoisia kuin Nyrkkis. Noooooh, hälläväliä, Nyrkkitappeluahan sinne mentiin hurraamaan, muilla mitään väliä ole :D Pojat veti keikkatauon jäljiltä uuden basistin ja uusien biisien kera oikein nappisuorituksen. Erityisesti mieleen jäi uusi biisi Anna mulle vaikutteita.  Eli uutta levyä odotellessa siis.

Mun mies on toi paidaton tossa vasemmalla.
Kuva on onneton kameran tuotos kaukaa nappastu, ei kannata katsoa isona :D

Minähän toimin illan aikana lähinnä paita- ja CD-kauppiaana ja olisi kauheasti tehnyt mieleni mennä/jäädä tanssaamaan keikkojen jälkeen kun dj soitti ainakin 1/3 ajasta hyviä biisejä. Mutta kun olin poikien seurassa niin tanssin yksin, penkillä, rokkikukon vieressä. Pitäisi ehdottomasti saada joku kreisibailuilta aikaiseksi taas tulevaisuudessa, kreisibailaus on ihan hauskaa. Eikun tosi hauskaa.

Illan myyntiartikkelit ;)

AINIIN! Päivän kamalin tapaus meinasi unohtua. Mieheni on pari kuukautta kasvatellut kokonaista partaa naamariinsa, hänellä kun on aina ollut nuo pulisongit kun me olemme yhtä pitäneet. No mutta, tänään sitten keikkatauon jäljiltä yhytin kaverin kylppäristä ajamasta leukaansa paljaaksi. Voi että kun harmitti! Mä taidan olla yksi harvoista naisista joka oikeasti pitää parroista. Mun mielestä mun miehellä on vielä niin älyttömän hieno parta kun se on tuollainen syksyn punainen. Vieläkin harmittaa, mulla oli pari kuukautta ihan oikea MIES, nyt se näyttää ihan pojalle.

Meille on huomenna tulossa vieras joka kutsui ihan itse itsensä meille kun missasi meidän tuparibakkanaalit keväällä. Voin kertoa että kannattaa kutsua itsensä meille kylään koska minä tykkään leipoa. Huomenna tarjolla onkin sitten jotain aivan erityistä mitä en ole ennen itse edes tehnyt, taikina oli ainakin hyvää!

Mulla oli tänään ekaa kertaa päällä mun TeeFurysta ostamani Supernatural-paita. Se on sikamakee mutta en oikeen saanut tänään itsestäni sellasia kuvia että olisin näyttänyt tarpeeksi hyvälle. Sain sitten otettua sellaisen kuvan missä näkyy osa paidasta ja itse näytän hyvälle, se kelvatkoon.

Tarpeeksi hyvä. Kelvatkoon.

Omaksi iloksi

Mä olen elämäni aikana ollut jonkin verran erinäisissä taidealan koulujen pääsykokeissa, muutamissa koe-esiintymisissä jne yms. Noissa tilaisuuksissa on taatusti erityisen tärkeää olla jotenkin erikoinen, niin että erotut joukosta, silleen hyvällä tavalla. Itse olen aina kuvitellut olevani jollakin lailla erikoinen, erilainen, silleen hyvällä tavalla. Olenhan mä luonteeltani erilainen, kai, ainakin tavallaan, mutta sitten noissa edellä mainituissa tilaisuuksissa en sitten kuitenkaan ole joukosta erottuva taikka erityinen. Olen tämän vasta tässä viime aikoina tajunnut.

Katsoin tänään Youtubesta videon missä kaunis tyttö keskusteli syksyn muodista pukien samalla ylleen tekolehtiä, loppuun hän lauloi Lorden Royalsia ja tanssahteli ympäriinsä tuossa asukokonaisuudessa. Tuolla kyseisellä videolla on yli 80000 katsojaa, itse mimmillä on lähemmäs 2 miljoonaa seuraajaa. Ihan oikeasti? Jos minä tekisin tuollaista, katsoisiko sitä oikeasti joku? Jotenkin erittäin vaikea uskoa. Yhtä lailla vaikuttaa sille, että tämäkin blogi tuntuu olevan vain mun omaksi ilokseni, lähipiiri tätä tuntuu lukevan, eikä se edes haittaa. Mun blogin sisältö kun ei vain tunnu kummemmin poikkeavan niistä kovin suosituista, kuitenkaan juuri mun jutut ei vain kiinnosta niin paljon. Tässäkin tapauksessa on tainnut käydä niin että en vain ole joukosta erottuva taikka erityinen. Edelleenkin haluan korostaa tässä nyt sitä, ettei tarkoitus ole valittaa eikä mulla ole tässä asiassa millään lailla negatiivinen asenne vaan nämä ovat ihan realistisia huomioita joita olen tehnyt ja joihin on vain pakko alkaa totuttelemaan.

Itsellä on muutenkin sellainen olo että olen koko elämäni ollut kaikesta jäljessä. Jospa olisin aloittanut bloggaamisen jo viisi vuotta sitten, jospa olisin lähtenyt noihin hauskoihin Youtube touhuihin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Jospa jospa, niinpä niin. Ei se mitään olisi auttanut, varsinkaan jos sisältö ei tosiaan siis vastaa kysyntää. Vai onko kyse sittenkin mainonnan puutteesta? Tällä hetkellähän tämän blogin kävijät tulevat lähinnä mun Facebookin kautta enkä mä ole sellainen ihminen joka tuppaa väkisin omaa blogiosoitetta joka paikkaan. Jotenkin se tuntuu sellaselta tyrkyttämiseltä. Tänään olisi kyllä ollut hauska tilaisuus puffata blogia kun salilla ollessani kuulin YleX:n misujen puhuvan pyykinpesusta, just kun olin siitä eilen kirjoittanut! Mutta kun olin salilla, ei siinä mitään YleX:n chattia aleta näpertämään kun siellä nostetaan rautaa! Ohi meni sekin.

Musta tuntuu, että vielä menee hetki ennen kuin löydän sen jutun missä olen itse hyvä ja missä jotenkin erotun. Taitaa kuitenkin olla niin, että meidän jokaisen pitäisi ihan itse löytää ja keksiä "se oma juttu". Luulin jo joskus ehkä löytäneeni sen, mutta taisin olla väärässä (tai sitten en ollut vain valmis näkemään tarpeeksi vaivaa ja tekemään työtä mun jutun eteen). Ehkä alan tekemään kissavideoita Merkkarista, ehkä vain jatkan tätä blogia tällaisenaan, eihän sillä oikeastaan ole mitään väliä, kunhan itsellä on hyvä mieli.

Vastaan tuli muuten superhauska lainaus Aubrey Plazalta, sopii tähänkin tajunnanvirtaan, osittain ainakin.

Mä ainakin haluan olla hauska.
Kuva Tumblr.

Lintusia ylhäällä, zombeja alhaalla. Seems legit.
Threadless tarjosi tämänkin ilon, The Plague.

Pyykinpesu

Meillä pestään pyykkiä vähintään kerran viikossa. Pyykkikori tulee täyteen, laitetaan pyykit koneeseen ja pestään nestemäisellä OMO Colorilla (äiti on sanonut että se on parasta). En ole koskaan tajunnut ihmisiä jotka pystyy olemaan pesemättä pyykkiä moneen viikkoon. Siis miten se on edes mahdollista? Ja anteeksi vaan mut miten paljon vaatteita ihmisellä voi olla ettei niitä tarvitse moneen viikkoon pestä? Entäpä alkkareita? Mun päähän ei ihan oikeasti mahdu tämä asia, ei lainkaan.

Meillä kaikki vaatteet ovat pääsääntöisesti mustia taikka muuten tumman värisiä. Mulla on yksi valkoinen hihaton paita ja kaksi valkoista kauluspaitaa. Kaikki nämä ovat töitä varten jos joskus harvoin joutuu tekemään tilaustarjoilukeikkoja. Yleensä ne viettävät aikaansa pyykkikorin alimpana koska tuntuu aina niin turhalle pestä puolityhjää konetta. Toisaalta, muita valkoisia vaatteita ei kuitenkaan ole, eli miksipä niitä sitten ei vaan pesisi heti pois. Siksi kun se tuntuu niin pahalle. Sitten kun on kiire ja pakon edessä on pakko pestä ne kaksi paitaa, ei tunnu enää niin pahalle, ei edes haittaa enää lainkaan. Ihmisen mieli on jännittävä.

Meidän liikuntaharrastuksetkin sanelevat sen, että pyykkikori täyttyy usein erittäin nopeasti, jos jompi kumpi on kipeänä eikä pääse reenaamaan, sen kyllä huomaa pyykkikorista. Jotenkin tuntuu ettei se täytykään yhtäkkiä lainkaan vaikka mä en koskaan käytä yhtä t-paitaa yhtä päivää pidempään (sanomattakin selvää että tämä pätee myös alkkareihin).

Joskus kinastelin Lissun poikaystävän kanssa siitä missä asteessa pyykit pitää pestä. Hän oli sitä mieltä että 60 astetta sen olla pitää, minä intin ja pysyin kannassani, 40 astetta, aina! Tässä kesän aikana muuten myös todistin väitteeni oikeaksi, kerran pesin pyykit kuudessakympissä, oli muuten lähes uudet, söpöt pinkit urheilurintsikat entiset tuon reissun jäljiltä. Neljäkymppiä on meidän perheen pyykinpesussa parempi ratkaisu. Joku kitisi juuri jossain etteivät bakteerit ehdi kuolemaan tuossa 40 asteessa, mä nyt tässä kovasti väitän että meidän vaatteet eivät ole missään liassa ja mudassa uitettuja, niissä tuskin on ns. normaaleja bakteereja kummempia kavereita. Meille ei tule rutto vaikka meidän pyykit onkin pesty alhaisessa lämpötilassa. Ja niin kauan ku jopa miekkosen vaatteet tuoksuvat pesun jälkeen pesuaineen raikkaille, voisin kuvitella että suurin osa niistä hyikamalakammottavista bakteereista (joista osaa me varmaan muuten joka tapauksessa kuitenkin tarvitaan johonkin elämiseen tms.) ovat sieltä poistuneet pesuveden mukana. NIH!

Olin opparin lattialle kaatama. Pillow Fight Champion on sankarin näköinenkin.

Taidanpa tästä mennä pesemään yöpyykkiä. Seinänaapurina kun toimii hissi ja alakerrassa on kellari. Meillä on asiat kivasti :D

Elukoita

Jos ei jollekin ole jo tullut selväksi, pidän kissoista. Tai no, erityisesti pidän meidän kissasta, mut kyllä mä muistakin. Merkkarin lisäksi eläinmaailmassa on muutama tyyppi, jotka menevät ehdottomasti ylitse muiden, olen nähnyt lähipäivinä pari älyttömän hyvää eläinvideota ja se tarkoittaa sitä, että nyt on eläinvideoiden aika!

Mulla oli tänään vähän huono mieli kun Once Upon a Timen uusin jakso oli jotenkin kauhean surullinen, niin surullinen että tuli pieni kyynelkin silmäkulmasta. Onneksi on Saukko nimeltään Iivari (videota ei pysty upottamaan tähän, kliketi klik vaan tuota noin), siitä tuli aivan älyttömän hyvä mieli!

Toinen ihana kaveri on Chuckles. Noin iloista kettua harvoin näkee. Tekee vaan mieli mennä halimaan tyyppiä ruudun läpi kun se on niiiiiin innoissaan ja onnellinen. Villieläimetkin on täynnä rakkautta, vaikka niin kovasti usein muuta yritetään väittää.

Seuraavat kaverit ovatkin yllättävän hiljaisia kylpijöitä. Aavikkoketut tietääkseni pitävät aikamoista meteliä mutta nämä veijarit eivät taida tajuta mitä on tapahtunut kuin vasta huomattavasti myöhemmin. Hellanlettas mitkä korvat!

Jos ei joudu kylpyyn, voi joutua muunlaiseen hoitoon. Tälle kaverille pitääkin tehdä perusteellinen rasvaus ettei kapi leviä. Laiskiaiset taitavat muutenkin olla melko hiljaista porukkaa, eli mitään järjetöntä vastarintaa ei taitaisi muutenkaan olla odotettavissa.

Kaikesta söpöydestä ja ihanuuksista huolimatta, yksi ehdottoman parhaista eläinvideoista on ja tulee aina olemaan shark cat on a roomba! Mun mielestä tämä video ei kauheasti esittelyjä kaipaa mutta sen voi katsoa uudestaan ja uudestaan. Ton kissan välinpitämättömyys on ainakin parasta ikinä!

Lisäboonus :D


Mulle tuli tänään tullista ilmoitus että mun Threadlessista tilaamat hupparit ovat jääneet sinne odottelemaan. Voin kertoa että hieman rasitti kuuppaa, mutta eipä tuo tullimaksu ihan mikään järjetön ollut, onneksi. Harmitti se silti. Vähän.

Vanha kaveri Midnight Snack. Toimii kotona ja teatterissa.

Kun tehdään covereita..

Itsekin joskus muiden musiikkia esittäneenä olen ihmetellyt monesti miksi coverversio on prikulleen samanlainen kun alkuperäinen versio. Jotenkin omasta mielestä siihen biisiin pitäisi tuoda jotain omaa, edes ihan pikkuriikkisen. Monesti siinä ei vaan ole onnistuttu. Viime aikoina olen kaikesta huolimatta kuullut monta hyvää coverbiisiä ja haluankin jakaa ne nyt kanssasi.

Tää jäbä nyt on muutenkin ihan uskomaton, mutta toi biisi saavutti jotain aivan uusia sfäärejä kun sen kuulin, mahtavaa! Alkuperäinenhän on tämä. Tuo Noah on tehnyt muutenkin ihan käsittämättömän hyviä covereita hyvistä ja vähemmän hyvistä biiseistä, harmillisesti jotenkin vaan jäbän omat biisit ei tunnu kiinnostavan läheskään niin paljon jostain syystä.

Tätäkin olis varmaankin pitänyt kuunnella muutaman kerran jos ei alkuperäistä esittäjää olisi tiennyt valmiiksi. Alkuperäinenkin on kyllä huisi biisi, ei siinä mitään. Tuolla kyseisellä coverlevyllä suurin osa muista biiseistä oli kanssa todella plääh, en ymmärrä mikä luovuuden puute ihmisiä oikeesti vaivaa.

Tässä biisissä onkin kyse sitten biisin alkuperäisen kirjoittajan esittämästä versiosta. Mä en voi SIETÄÄ tota biisiä Rihannan laulamana, tämä versio tuo sen sijaan kylmät väreet käsivarsiin ja jalkoihin. Voi miten väärälle ihmiselle Sia on mennyt biisiä tekemään. No, ainakin se on sitten saanut siitä varmaankin hyvät massit :D

Koska Sia on niin mahtava, altistan sinut nyt toisellekin misun coveroinnille. Tässäkin, taas kerran, on aivan eri fiilis kuin alkuperäisessä. Toki alkuperäinenkin on tässä tapauksessa yksi sellainen kappale joka on vaikuttanut muhun melko nuorena aika paljon, mutta tuo coveri tuo siitä esiin ihan muita asioita. Se on mun mielestä mitä hyvältä coverilta vois odottaakin.

Kaikki nämä tässä esitellyt biisit ovat mun mielestä hyviä covereita. Mietin pitäisiköhän joskus tehdä sellainen postaus missä listaan huonoja covereita, mutta siinä ei oikeastaan olisi mitään järkeä koska niitä huonoja on maailma täynnänsä ja niitä hyviä on aika yllättävän harvassa. Että ehkä turha lähteä etsimään huonoja huonojen seasta ja kannattanee keskittyä vain hyviin juttuihin.

Mä taidan nyt muuttaa tätä blogin kirjoittelutiheyttä ainakin sen verran että jätän, ainakin näin hetkeksi, viikonloput väliin. Kukaan ei halua lukea höpöhöpöliibalaabaa jos mulla ei vaan ole asiaa. Aina sitä asiaa ei vaan ole ja ehkä sitä sitten on enemmän kun ei joka päivä yritä tiristellä jotain höpöhöpöä.

Mä kävin tänään koululla ni oli pakko laittaa oikeasti oikeata vaatetta päälle, siispä päivän t-paitakin on ollut oikea t-paita.

T-paidan kuva on mun silmään ihan hirmuisen kiva, toi itse printti on vaan kovin epäkäytännöllinen kun se on niin kova ja tekee paidasta muodottoman.
Threadless tarjosi tämänkin taidenautinnon.
Makkarin seinässä on vesipyssyjä ja mun puuartesaaniopiskeluaikojen väriopin työ.
Jos joku muuten näkee vesipyssyjä jossain, ilmiantakoon ne, tarvitsemme lisää!

Torsdag, THOOOOOORSDAAAAAAG!

Tää viikko ei nyt ole oikein vakuuttanut, on ollu tosi huonot fiilikset kun TAMKissa ei osata eikä niitä kiinnosta yhtään mitä niiden opiskelijat tekee, varsinkaan loppusuoralla olevat. Mutta koska mä olen päättänyt että tää blogi ei ole kitisemistä varten, vaan pyrin pysymään suurinpiirtein positiivisena ja jos on jotain ikävää ni pyrin kaikin keinoin pitämään huumorin mukana kaikesta huolimatta. Siksipä mä en aio puhua tosta nyt tässä kun olen siitä jo Facebookissa kitissyt vähintäänkin joka päivä, nih!

Olen muuten toista päivää puhunut lähes yhtä mittaa yhdestä asunnosta jonka näin oikotiellä. Katselin vaan ihan viattomasti myytäviä asuntoja ja sieltä se sitten silmieni eteen paukahti. En ole ehkä koskaan nähnyt mitään niin oman näköistä, meinasi itku tulla. Myös siitä syystä ettei meillä tule varmaan koskaan olemaan varaa ostaa sellaista ihan omaa asuntoa, ellei nyt jotain kummallista ihmettä tapahdu. Mä olen ollut oikein tyytyväinen täällä meidän söpössä 60 neliön vuokrakämpässä että eipä kyse mistään sellaisesta ole. Mutta mutta, kato nyt ite!

Jo pelkkä pohjapiirrustus saa mut melkein itkemään xD
Oikotien linkki kämppään.

Linkattuani kämpän Facebookkiin, kuulin että se on a)ollut myynnissä ainakin vuoden ja b)jonkun megasisustusbloggaajan koti. Eipä ihme että onkin niin hieno ja upea. 

Voi voi voi voi voi, mielelläni nukkuisin tuolla raidallisessa huoneessa.
Kuva.

Voi voi voi voi voi, mielelläni kokkailisin tuolla ihanassa keittiössä.
Kuva.

Kuvat toki löytyy tuolta oikotiestä ja Kesällä Kerran blogista eli en noita sen enempää tähän viitsi laitella. Ei tuu myöskään itselle niin paha mieli kun ei tarvitse niitä niin paljon katsella. Vaan ainakin nyt on selvinnyt että millainen on mun unelmakoti.

Onneksi kohta on viikonloppu niin pääsee taas balettiin ja lauantaina saa lappaa naamansa täyteen herkkusia. Parasta viikonlopussa on se, että voi unohtaa hetkeksi kaikki kouluasiat, se on tärkeintä!

Tänään oli kuin olikin ihan oikea t-paita päällä, se on oikein kiva se!

Kirahvihan se siinä mussuttaa juustoa, nom.
Midnight Snack, threadlessistä tietenkin ;)

Eilen katsottiin viimeiset jaksot Dexteriä ikinä, jäi tyhjä kolo sydämeen, se oli kuitenkin erittäin hyvä sarja. Mutta, tänään saadaan vihdoin katsoa The IT Crowdin neloskautta mitä ei vain jostain syystä olla aikaisemmin saatu aikaseksi. Nyt sitten, vihdoinkin. Komiikkaa välistä, JEA!

Mielitekoja

Mä haluaisin puhallella saippuakuplia ja heitellä vesi-ilmapalloja johonki seinään. On ollut jotenkin sellainen päivä että taantuminen lapsen leikkiin kuulostaisi vaan niin järjettömän ihanalle. Olis vaan niin helppoa. Sellainen hauska eläinaiheinen juhlahattu päähän, ihanaa kesäistä kakkua piknikpöydälle ja juoksis paljain jaloin nurmikolla. Niin, mä siis kaipaan myös kesää. Ja kakkua.

Eläinaiheinen juhlahattu?
Kuva Tumblr.

Syysaiheisia mielitekoja on ollut monta päivää jo iiiiiiso mukillinen oikein hyvää kaakaota kermavaahtohatulla. Mikään sellainen normikahvilasta saatavat parin desin kuppi ei vaan koskaan riitä ja kotona ei koskaan kuitenkaan tehtyä itse. Mun elämä on ihan kamalan vaikeaa!!

On varmasti ihan järjettömän pahaa tuo. Sikahieno muki!
Kuva Tumblr.

Kerta kiellon päälle! Ottaisin molemmat kiitos!
Kuva Tumblr.

Sosekeittoa ja/tai tomaattikeittoa haluaisin kanssa tehdä, olis aivan naminamia nekin. Ihana yksinkertainen sosekeitto, voi nam! Melko ruokapainotteista tämä mun paatokseni taasen, saattaa olla vähän ehkä nälkä.

Paita on hyvä olla olemassa, paita on kiva, t-paita erityisesti!

Vähänniinku tisseistä ottais kuvaa mut eheheeeeei! :D
T-paita Threadlessista, tottakai ;)