Omaksi iloksi

Mä olen elämäni aikana ollut jonkin verran erinäisissä taidealan koulujen pääsykokeissa, muutamissa koe-esiintymisissä jne yms. Noissa tilaisuuksissa on taatusti erityisen tärkeää olla jotenkin erikoinen, niin että erotut joukosta, silleen hyvällä tavalla. Itse olen aina kuvitellut olevani jollakin lailla erikoinen, erilainen, silleen hyvällä tavalla. Olenhan mä luonteeltani erilainen, kai, ainakin tavallaan, mutta sitten noissa edellä mainituissa tilaisuuksissa en sitten kuitenkaan ole joukosta erottuva taikka erityinen. Olen tämän vasta tässä viime aikoina tajunnut.

Katsoin tänään Youtubesta videon missä kaunis tyttö keskusteli syksyn muodista pukien samalla ylleen tekolehtiä, loppuun hän lauloi Lorden Royalsia ja tanssahteli ympäriinsä tuossa asukokonaisuudessa. Tuolla kyseisellä videolla on yli 80000 katsojaa, itse mimmillä on lähemmäs 2 miljoonaa seuraajaa. Ihan oikeasti? Jos minä tekisin tuollaista, katsoisiko sitä oikeasti joku? Jotenkin erittäin vaikea uskoa. Yhtä lailla vaikuttaa sille, että tämäkin blogi tuntuu olevan vain mun omaksi ilokseni, lähipiiri tätä tuntuu lukevan, eikä se edes haittaa. Mun blogin sisältö kun ei vain tunnu kummemmin poikkeavan niistä kovin suosituista, kuitenkaan juuri mun jutut ei vain kiinnosta niin paljon. Tässäkin tapauksessa on tainnut käydä niin että en vain ole joukosta erottuva taikka erityinen. Edelleenkin haluan korostaa tässä nyt sitä, ettei tarkoitus ole valittaa eikä mulla ole tässä asiassa millään lailla negatiivinen asenne vaan nämä ovat ihan realistisia huomioita joita olen tehnyt ja joihin on vain pakko alkaa totuttelemaan.

Itsellä on muutenkin sellainen olo että olen koko elämäni ollut kaikesta jäljessä. Jospa olisin aloittanut bloggaamisen jo viisi vuotta sitten, jospa olisin lähtenyt noihin hauskoihin Youtube touhuihin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Jospa jospa, niinpä niin. Ei se mitään olisi auttanut, varsinkaan jos sisältö ei tosiaan siis vastaa kysyntää. Vai onko kyse sittenkin mainonnan puutteesta? Tällä hetkellähän tämän blogin kävijät tulevat lähinnä mun Facebookin kautta enkä mä ole sellainen ihminen joka tuppaa väkisin omaa blogiosoitetta joka paikkaan. Jotenkin se tuntuu sellaselta tyrkyttämiseltä. Tänään olisi kyllä ollut hauska tilaisuus puffata blogia kun salilla ollessani kuulin YleX:n misujen puhuvan pyykinpesusta, just kun olin siitä eilen kirjoittanut! Mutta kun olin salilla, ei siinä mitään YleX:n chattia aleta näpertämään kun siellä nostetaan rautaa! Ohi meni sekin.

Musta tuntuu, että vielä menee hetki ennen kuin löydän sen jutun missä olen itse hyvä ja missä jotenkin erotun. Taitaa kuitenkin olla niin, että meidän jokaisen pitäisi ihan itse löytää ja keksiä "se oma juttu". Luulin jo joskus ehkä löytäneeni sen, mutta taisin olla väärässä (tai sitten en ollut vain valmis näkemään tarpeeksi vaivaa ja tekemään työtä mun jutun eteen). Ehkä alan tekemään kissavideoita Merkkarista, ehkä vain jatkan tätä blogia tällaisenaan, eihän sillä oikeastaan ole mitään väliä, kunhan itsellä on hyvä mieli.

Vastaan tuli muuten superhauska lainaus Aubrey Plazalta, sopii tähänkin tajunnanvirtaan, osittain ainakin.

Mä ainakin haluan olla hauska.
Kuva Tumblr.

Lintusia ylhäällä, zombeja alhaalla. Seems legit.
Threadless tarjosi tämänkin ilon, The Plague.