15.11.2013

Tyytyväisyys

Musta tuntuu että ihmiset enää harvoin sanovat olevansa tyytyväisiä työpäivän jälkeen. Tänä päivänä minä voin sanoa juuri näin. Olin pitkästä aikaa töissä, neljä tuntia venyikin kuuteen ja siitä huolimatta olin pelkkää hymyä koko illan. Kaikki asiakkaat olivat jotenkin ihan kauhean kivalla tuulella (perjantaihan se) ja nuo työkaverit vaan sen illan silti tekee. En ole kauhean monessa duunissa ollut missä olis noin paljon mahtavia tyyppejä. Ihan ältsimieltsii siis :D 

Kaiken kukkuraksi sain syödä minttujäätelöä oikein 200 grammaa samalla kun katsottiin Les Revenantsin viimeinen jakso. 200 grammaa ei kuulosta paljolta, mutta lautasella se on ihan järjettömästi, melkeinpä puoli litraa jädeä. Mikä onni ja ilo että tähän melko tiukkaan ruokavalioon voi mahduttaa vähäsen herkkuhetkiäkin. Protskut ja kaikki tollaset kuitenkin tarkasti laskettu, naminami, hyvä tulee.

Niin, se Les Revenants. Voi pojat että mä olen turhaan hehkuttanu tota sarjaa :( Ekat seitsemän jaksoa aivan timanttisia, viimeinen jakso pisti kaiken roskiin. Sanoin jakson alkaessa miehelle etten usko, että viimeisessä jaksossa selviää yhtään mitään. Olin oikeassa. Harmittaa ihan vietävästi, en meinaa uskoa itsekään miten tyhmästi päättivät kauden lopettaa. Sarjasta on tulossa ilmeisesti ensi vuonna toinen kausi, en oikeasti tiedä haluanko tuota katsoa enää. Mies sanoi ehdottomasti ei, mä haluaisin tavallaan nähdä selitettäisikö siinä jotain enempää. Tuskin. Jääpi nähtäväksi siis tuleeko tuota katsottua vai ei. Tällä hetkellä fiilikset on aivan plääh. Plääh!

No, ehkäpä tästäkin oppii jotain. Joskus. Sitten.

Onneks on aina olemassa kuvia alpakoista juhlahattu päässä.


Ei ole elämä kauheen kamalaa kun kuitenkin maailmasta löytyy alpakoita.
Kuva mun ihan omasta Tumblrista.

Nyt toivotan sinulle, ihastuttava lukijani, oikein kaunista viikonloppua. Toivon, että sinäkin saat kokea tyytyväisyyden tunteita, ne on niin kauhean kivoja kuitenkin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D