20.9.2013

Kylttyyriä

Minua on tänään sivistetty! Vaimo on Työväen Teatterilla töissä ja hänen kauttaan pääsee aina vähän halvemmalla taide-elämyksiä kokemaan, niinkuin tänään Kulkurin omaisnäytökseen. Itse en kauheasti arvosta oikein mitään suomalaista ja nää TTT:n hommat on välillä aina ihan hyviä muistuttamaan että kyllä Suomessakin joskus jotain osataan. Ihan täysin valmis ei tainnut Kulkuri vielä olla, hitusen hajanainen olo tuosta näytöksestä jäi. Harmitti myös että jotenkin olisi pitänyt tuohon pohjiksi katsoa Chaplinin elokuvia ja vähintäänkin tietää herran historiasta enemmän kuin vain ulkonäkö. Tottakai Chaplinin elokuvia olisi pitänyt elämänsä aikana varmastikin katsoa, mutta niin olisi monia muitakin elokuvia pitänyt ehdottomasti nähdä. Vai miten moni teistä on nähnyt vaikkapa Casablancan tai Citizen Kanen, näin muutamia mainitakseni? Enpä ole minäkään, kunnioitan kovasti kyllä niitä ihmisiä jotka noita leffoja on katsonut. Kyllä ne tavallaan mua kiinnostaa, mutta sitten toisaalta moni muu leffa kiinnostaa niin paljon enemmän että ne klassikot on vaan yksinkertaisesti jäänyt katsomatta. 

Palatakseni vielä siihen että Suomessakin osataan joskus, Eppu Salminen oli yllättävän hyvä. Mulla ei ollut oikein mitään erityisiä odotuksia koko näytelmän saati näyttelijöiden suhteen eikä myöskään Eppu Salmisesta oikein mitään muuta muistikuvaa kuin Ennätystehdas ja Krisse Salminen. Kenties näistäkin syistä Epun Charlie oli oikein onnistunut, toki vähän nuorempikin olisi pääosan esittäjä voinut olla, ei Chaplin ihan hirveen vanha kuitenkaan noissa näytelmän elokuvissa ollut. Vaan nämä ovat näitä ja olen siis ihan oikeasti positiivisesti yllättynyt, tämä oli hyvä kokemus. Kiitos vaimolle :)

Taiteesta toiseen, katsokaa mihin törmäsimme matkalla kotiin!!!

Ei ehkä mun väriset mutta silti aivan uskomattoman kauniit!

Dimangeja balleriinan jalkoihin, kyllä kyllä!!!
Siis. Mä olen vähän sanaton. Olin jotenkin aina kuvitellut että Grishkon eriväriset kärkkärit olivat erikoisimpia mitä tällainen tavis voi kaupoista löytää, olin väärässä. Mulla on nyt sellainen olo että Ballerina&Liikunta saa musta asiakkaan tässä lähiaikoina. Vaikea uskoa että noi kahdet ovat ainoat mitä kyseinen liike tarjoaa. Aivan käsittämättömän ihania tossuja, meen vähän rikki. Onneksi huomenna aamulla pääsee taas vähän balettiin leikkimään että osaa välillä vähän jotain.

Teatterivaatetusta, on niin ihanaa että syksy on täällä ja saa laittaa nahkarotsin päälle ja alpakkapipon päähän jos tukka on muutoin tyhmästi.

Yllärinä taas tuo Threadlessin The Wolfman Ate My Homework, ei varmaan ihan asiallisinta teatteripukeutumista. Oon kauheen hirvee rebel :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D