7.11.2013

Tämä nainen ei osaa

No monia asioita en osaa, mutta yksi aika oleellinen naiseuteen liittyvä asia mitä en vaan tunnu vieläkään osaavan on meikkaaminen. Miten voi ihminen päästä tähän ikään asti ja pelkkä ripsivärin laittaminen on edelleen aivan ylivoimaisen vaikeaa? Ei sillä, kyllä mä yritän enkä enää nykyään lähde töihin, kouluun tai sosiaalisiin tilaisuuksiin ilman ripsaria, toisin kuin suunnilleen seitsemän vuotta sitten kun en edes tainnut omistaa mitään meikkituotteita, kynsilakkaa lukuun ottamatta. Toisinaan olen ollut jopa niin rohkea että olen laittanut myös silmiini rajaukset, vau. Vaan se viekin jo sitten ihan ylipaljon aikaa, mutta pitäähän sitä välillä nähdä vähän vaivaa, eiköstä juu. Mutta niin, palatakseni tuohon ripsiväriin vielä, mulla menee ihan valehtelematta varmaan vähintäänkin kolme pumpulipuikkoa aina kun saan sitä silmieni lähistölle sotkettua, puhumattakaan sitten siitä kun pitäis antaa sen vielä kuivua....Siellä on sitten jossain yläluomessa vallan kauniita mustia pikkupikkupisteitä. Seksivau! Viime vuonna synttäreillä onnistuin kyllä meikissä vallan hyvin, mulla oli jopa luomiväriä, kahta erilaista ja koko komeuden kruunasi punainen glitter! VAUUUU!!!

Sain karkkia, sen lisäksi mulla oli hienot pinkit luomet :D

Lähikuva karkeista ja glitteristä, kyllä kerrankin osasin :D


Ehkä mä joskus vielä opin meikkaamaan, suurimman haasteen tuo mun hyvin tummat silmänaluset (tai silmänaluKset niinku mainoksissa sanotaan) ja se, etten tykkää yhtään mistään meikkivoiteista. Tykkään että mun naama saa hengittää. No mutta onneksi ei ole vielä tarvinnut hirveän montaa kertaa pistää kunnon pakkelikasaa naamariin, toistaiseksi riittää tuo silmämeikki.

Aloitettiin eilen katsomaan taas uutta sarjaa ja voi pojat että on muuten raskasta tavaraa. Kyseessä on ranskalainen Les Revenants (eng. The Returned) ja pitääpä sanoa että kyllä ranskikset osaa! Eipä taas voi oikein kauheasti kertoa sarjasta pilaamatta pointtia, sanotaanpa nyt vain että muutama kuollut kaveri palaa eikä kyseessä ole mitkään hyytävät zombiekaverit (ainakaan ensimmäisten kahden jakson perusteella) vaan nämä ovat aivan omia itsejään eivätkä tiedä yhtään mitä on tapahtunut vaikka olisivat olleet kuolleena jo pidempäänkin. Tämä toki aiheuttaa melkoista hämminkiä itse kussakin taloudessa. Aivan mielettömän hyvä sarja, Mogwai on ollut musiikin teossa osallisena, kuuluipa kakkosjaksossa Calexicoakin. Yhdellä misulla on myös sellainen tukka päässänsä että itku meinaa tulla kun mäki haluun! Sarjaa voin suositella lämpimästi vaikka ranska vähän ärsyttävä kieli onkin.

Melko kylmää kyytiä.
Kuva.

Tein tänään oppariin alku- ja loppuosiot ja luetin sen kokonaisuutena parilla ihanalla vapaaehtoisella ihmisellä. Se kaveri taitaa olla lähestulkoon valmis ohjaajalle lähetettäväksi. Jännää! Vaan eihän tämä tähän vielä lopu, markkinointisuunnitelma pitäisi vielä viimeistellä. Hyvä siitä tulee, niin kaikki sanoo :D

2 kommenttia:

  1. Se silmänalukset on muuten aivan oikein: http://www.kielitohtori.fi/suomen-kielenhuollon-kysymys/kumpi-oikein-silm%C3%A4naluset-vai-silm%C3%A4nalukset-0. Ei sillä, etteikö se omaan korvaankin kuulostaisi oudolta, mutta jos kielioppia tahtoo noudattaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiiiiiiiii, en halua uskoa tota! :D
      Silmänalus kuulostaa joltain millä sitten matkataan avaruuden halki ja moikataan Star Trekin kavereita ohi mentäessä xD

      Poista

Sano vaa :D