2.12.2013

Tämä maanantai ei ole maanantai ollenkaan!

Ei vitsi, ei vitsi, ei vitsi! Tänään kävi aivan kivasti! Oppari on onnellisesti saatettu verkkokirjaston syövereihin, opparin ohjaaja lupasi siitä kolmosen, lisäksi kirjottelin opolle vertailevan raportin kahdesta työpaikasta ja sain oppariin liittyvän markkinointisuunnitelman viimeisteltyä. Laitoin valmistumishakemuksen menemään ja vein myös kulkukortin TAMK:lle takas kuten myös kirjaston kirjat. Tämä on kuulkaas sellaista jännää etten edes tajua! Mä ihan oikeasti pääsen tuolta koulusta pois! Ihan hirveesti tullut jotenkin tapeltua tässä syksyn aikana kaikesta ja stressattua ja oltua vihainen, nyt on vihdoin aikaa olla iloinen ja tyytyväinen. Toi kolmonen on mulle aivan hyvä arvosana, mua ei oikeastaan edes kiinnosta yhtään minkä mä siitä opparista saan, kunhan pääsen pihalle tuolta koulusta mahdollisimman nopeasti. En ole oikein koskaan ollut mitenkään arvosanojen perään. Tiedän myös etten ton opparin eteen nähnyt läheskään niin paljon vaivaa kun olisin voinut ja sen kyllä näkee.

Niinkuin kerroin Facebookissa, toi muki on mun pään kokoinen.
Pystyin menemään sen taakse piiloon, ihan oikeasti.
Ihanaa <3

Eilen käytiin pitkän odotuksen päätteeksi Wayne's Coffeessa kaakaolla. Otin isoimman, kermavaahdolla JA vaahtokarkeilla. Oli ihan mahtavaa ja eniten ansaittua! Kolme viikkoa kituuttelin menemään ilman herkkupäiviä ja todella rajoitetuilla kaloreilla ja voi kuulkaas, 3.2kg tippui eikä se ollut mitään nesteitä. Vatsasta on selvästi lähtenyt ihan oikeaa rasvakerrosta pois, sen pystyy tuntemaan! Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen pari kertaa todennut olevani oikeasti hoikka, se on jännittävä tunne. Tästähän jatketaan nyt niin, että ennen joulua vetelen kyllä arkipäivät ihan yhtä tiukasti, lauantaisin sitten herkutellaan kun on pikkujouluja ja on synttäreitä ja mitälie. Tammikuussa taidan vetäistä tällaisen uuden putken, jos vaikka lähtisi vielä enemmän tavaraa. Oujeas! :)

Tänään oli myös ihan oikeasti kiva maanantai siitäkin syystä, että tää mun DIY-meininki ei ota loppuakseen. Kävin vihdoin maalikaupasta hakemassa maaleja meidän keittiön pinnatuoleille. Ne ovat siis odotelleet maalattavaksi pääsemistä viime maaliskuusta lähtien. Eli oli jo aikakin. Ostin kolmea eri väriä, mun mielestä on ihanaa, että noi tuolit voivat olla erivärisiä, niistä tulee tosi söpöjä. Kaiken lisäksi maalikaupan setä antoi mulle 25% alennusta kaikesta. Se on vissiin noissa isommissa maalikaupoissa tapanakin, että annetaan alennusta vähän miten sattuu. Mutta 25%, se kuulostaa mulle ainakin aika paljolle. Ehkä mä olin sit vaan niinkun tosi kiva :D Otan kuvia tuoleista heti kun saan ne maalattua, sitten tässä joskus joku päivä kun huvittaa taas :D

On ihanaa kun on nyt aidosti iloinen ja tosi kevyt olo, tätä fiilistä pitää vaalia. Tällä viikolla on paljon töitä, sekin on mahtavaa. Ja arvatkaapa vaan kuka on Linnan virallisilla jatkoilla perjantaina töissä...................

4 kommenttia:

  1. Onneaaaa! Jotenkin niin muistan ton tunteen, kun vihdoin kaikki on purkissa! Hieno homma :)
    Ja ehkä ihan vähäsen aloin himoitseen tommosta kaakaota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiiitooooos!! <3
      Tää on niin omituista!
      Vielä en siltikään uskalla riemuita täysii ku tuntuu sille et aina noi keksii kuitenki jotain typerää vielä...
      Et sitte ku se tutkintotodistus on mun hyppysissä ni sitte kyllä kiljun :D

      Joo hei, arvaa himoitsinko tota kaakaoo monta viikkoa :D
      Mut sit aina ku oli liian nälkä ja illalla itketti ni muistutin itseäni et toi kaakao odottaa, se helpotti :D
      Sulla nyt taitaa olla vielä jokunen tovi ennen ku pääset herkuttelemaan, mut kyl säki tollasen kaakaon vielä joku päivä saat! :D

      Poista
  2. Mä täällä hekumoin sun vapautuneissa fiiliksissä! JES!
    Tamkia ei voi voittaa mutta sieltä voi päästä pois. Omaa vapautumista ootan kyllä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihanaa! <3
      On kyllä aika jees-meininki :D
      Mut hei, jos mäkin sieltä voin päästä pois ni kyllä sinäkin! :D

      Poista

Sano vaa :D