29.8.2013

Elokuvissa

Meidän perhe kävikin tänään elokuvissa. Kun puhun meidän perheestä, tarkoitan toki itseäni, Heikkiä ja Iisaa. Ihana tiivis kolmikko, meidän perhe. Nauttimamme elokuva oli Kick-Ass 2, olin tuota pätkää jo hetken aikaa odotellutkin. Pettymystä emme joutuneet kokemaan, väkivaltaa, tarinaa ja hyvää läppää riitti. Tämäniltaista kokemusta edelsikin 3D Wolverine muutama viikko sitten Iisan seurassa. Heikki ei tuolloin jaksanut lähteä leffaan, hän oli vähän väsynyt. Elokuvissa olisi kiva käydä enemmänkin, mutta kun se on niin kovin kallista. Stockmannin hulluja päiviä odotellessa, voi taas ostella halpoja sarjalippuja.

Taisin jo aikaisemmin mainita rakkaudestani elokuviin ja DVD:itä meidän taloudesta löytyy monen monta. Myös tuo Kick-Assin ykkösosa on hyllyyn haalittu. Kaikista noista levyistä Heikki on ostanut ehkä kolme, minä loput. Ehkä niitä nyt ei keräilijän näkökulmasta ole monen monta, yksirivisen Expedit-hyllyn niillä kuitenkin täyttää, kummaltakin puolelta.

Olen ottanut tavakseni ostaa vain elokuvia jotka ovat hyviä, sellaisia joita voi katsoa monta kertaa, uudestaan ja uudestaan. Ajatuksena toki on myös se ettei hyllyssä sitten ole turhia leffoja jotka jäävät katsomatta. Yhdestäkään leffasta en ole yli kymppiä maksanut, tilaan niitä aina play.comista silloin kun löytyy halvalla. Ja löytynyt on! Monta suosikkia koristaakin kokoelmaani, muutama huti on tullut myös tehtyä.


Jos pitäisi valita vain viisi ehdotonta suosikkielokuvaa, sellaisia joita voi katsoa uudestaan ja uudestaan kyllästymättä, lista olisi kutakuinkin seuraavanlainen:
Elokuvia ei ole numeroitu koska niitä ei voi oikein verrata toisiinsa, kovin erilaisia kun ovat. Toisekseen, ne ovat kaikki erinomaisia, en halua edes laittaa niitä mihinkään järjestykseen ;) Ja hei, osaan laskea, viisi on vaan liian vähän! :D

Suurin hutiostos jonka olen ikinä tehnyt oli Notebook. Kulutin kyseiseen rainaan kolme kovalla vaivalla ansaittua euroa JA kaksi tuntia joita en koskaan saa takaisin. Iisan ja Heikin kanssa istuimme sohvalla, kierimme epäuskossamme hyvin epämukavina sohvalla lähestulkoon suut auki. Miten noin kamala elokuva voi olla niin pidetty tyttöjen keskuudessa!? Ei Ryan Gosling nyt niin hyvännäköinen ole! Jos katsot elokuvaa Ryanin vuoksi, katsoisit nyt edes sellaista missä herran näyttelijänlahjat pääsevät kunnolla esiin. Voin tästä aivan hetimiten suositella vaikka Lars and the Real Girliä, aivan järjettömän hyvä leffa synkällä huumorilla höystettynä. Jos et tarvitse Ryania ja kaipaat vain herkkää romantiikka hyppysellisellä komediaa, katsoisit vaikka Love Actuallyn. Elokuva on kenties vanha, mutta se toimii. Näyttelijäkaartista löytyy vaikka ketä ja jopa ärsyttävimmät heistä on roolitettu juuri oikein. Noin, ei ole vaikeaa löytää hyvää elokuvaa huonon tilalle ;)

Tulen jatkamaan elokuva-aiheesta vielä monesti, liikkuvat kuvat ovat niin lähellä sydäntäni, niistä riittää aina kerrottavaa ja pohdittavaa. Syksyn aikana ensi-iltaan on ainakin tulossa Thorin kakkososa (Marvel-elokuvat ansaitsevat satamiljoona sydäntä) ja paaaaljon odottamani This Is the End. Viimeksi mainittuun voikin alkaa valmistautumaan pikkuhiljaa katsomalla iki-ihanat elokuvat Your Highness ja Pineapple Express.


Päivän t-paita threadless.com, Heikki lisäsi oman Jylyfest-lippiksen päähäni, ihan tosta vaan, huvikseen.

2 kommenttia:

Sano vaa :D