25.8.2013

Lämmintä kesäpäivää

Tänään oli lämmin ja kaunis kesäpäivä. Näin lähellä syyskuuta! Aivan ihanaa vaikka juurikin väitin että syysvaatetus jo kiinnostaa. Vaan eiköhän sille syysvaatetuksellekin aikansa tule olemaan ja jokainen siihen kyllästyy vielä. Vietimme hetken ystävien kanssa viereisessä Sorsapuistossa, tunnelma oli aivan kuin keskellä kesää. Ilmassa toki tuoksui syksy ja tuuli oli hieman viileä, mutta mielestäni tuo jo kuitenkin kuuluu asiaan. En enää muista millaista vuosi sitten oli, muistaakseni ei kuitenkaan näin lämpöistä.

Parhaat Vansit ikinä, onneksi ostin kahdet :)

Mä olen nyt kirjoitellut tätä blogia yli viikon, kauhean ihanaa että sitä lukee päivittäin joku. Ainakin 50 ihmistä päivässä on aikaansa uhrannut minun höpötyksilleni, se tuntuu aivan kauhean kivalle ja olen kovin iloinen siitä että mun jutut voi kiinnostaa niinkin paljon. Vielä kun osaisin tehdä tästä interaktiivisemman ja kirjoittaa asioista jotka herättävät keskustelua. No mutta, tässähän on tosiaan mennyt vasta hieman yli viikko, ehkei vielä kannata hätäillä ;)

Sunnuntai-iltaa taidamme viettää Dexterin seurassa. Viime jaksosta onkin jo hetki.

Meidän perheessä osataan poseerata! T-paita threadless.com.

5 kommenttia:

  1. Käyt mainostaan blogias kuules jossain isoilla foorumeilla niin johan tulee porukkaa ja kommenttilaatikkosi täyttyy (törkyyksillä?). Ehkäpä et halua sitä. Minäkään en haluaisi. Mutta eikun oikeesti voipi sieltä löytyä hyviäkin tyyppejä joita kiinnostaa seurailla sun juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. emmä oikeen käy millään foorumeilla enää ni vaikee miettiä et missä sitä itseään oikeen mainostais..
      facebook on tähän mennessä ollu ihan jees mut kukapa mun juttuja eteenpäin linkkailee :D
      ehkä mä tässä vielä keksin jotain jännittävää ja kiinnostavaa sanottavaa ja sitte kattellaan kun kaikkia kiinnostaa xD

      Poista
    2. niin, emmäkään törkeyksiä haluaisi mut kivoja juttuja paljonkin :D

      Poista
    3. Niin kivoja juttuja kun aina saisikin vain kelpais. :) Jopea tie tietoisuuteen on ainakin kaksplussan foorumit. :D Silleen vaan että jos joskus iltahämärässä haluat liikettä blogisi kommentointi boxiin.

      Poista
    4. kuulostaapa hämmentävälle :D
      mut emmää kyl haluu mihkää kaksplussan mennä lainkaan :D
      ei kiitos :D

      Poista

Sano vaa :D