Parisuhdepohdintaa

Me ollaan Heikin kanssa oltu nyt kolme vuotta naimisissa, viime viikon tiistaina oli meidän hääpäivä oikein. Unohdin tietty kirjoitella asiasta yhtään mitään kun oli tuolloin töissä niin kauhea ryysis ja väsytti illalla ja jaada jaada jaada. 

Avioliitto on siitä jännä asia että sitä pitää jostain syystä aina puolustella. Että miksi ihmeessä me ollaan menty naimisiin. No oikeasti eniten siksi että se oli mulle tärkeä asia, tuo turvaa ja ihan realistisesti ajateltuna, siitä on hyötyä myös jos toinen vaikka ottaa ja kuolee. Kaikesta huolimatta se taloudellinen etukin vaan on jokaiselle tärkeää, sanot mitä sanot. Tottakai tietenkin Heikkikin naimisiin halusi, mutta se ei ollut sille mikään ensisijainen juttu. Onneksi mulla on tollainen mies joka tykkää siitä että mulla on hyvä ja turvallinen olla. Mua on vaan pitkään jo huvittanut että ystäväpiirissä ostetaan asuntoja ja hankitaan lapsia mutta missään nimessä ei voi mennä naimisiin koska se on se ultimaattinen sitoutuminen.

Anteeks mitä?

Me ei todellakaan olla eroamassa ikinä, mutta jos niin sattuisi käymään, meitä ei toisiimme sitois enää mikään. Samaa ei voi sanoa keskenään lapsia ja asuntolainaa hankkineista. Toki sen asuntolainankin voi pistää sitten toisen niskoille, vai voiko? Ja voihan sen lapsenkin jättää toisen harteille, mutta millainen vanhempi sellainen ihminen sitten on? Mun mielestä me ollaan kaikista näistä ihmisistä eniten edelleen kakaroita, asutaan vuokra-asunnossa kissan kanssa, ei ole mitään tollaisia aikuisten ongelmia niinkuin asuntolaina ja lapsi. Siitä huolimatta meitä pidetään omituisina kun ollaan menty naimisiin. Jännää miten päälaellaan monet asiat on.

Joku vois tähän nyt sitten sanoa sen vanhan kunnon "en mä tarvitse mitään paperia todistaakseni että rakastan jotain". Joo, en minäkään, eikä se ole se paperinpala mikä meitä yhdistää vaan meidän rakkaus ja se että me tykätään toisistamme ihan ältsisti paljon ja ollaan hyviä ystäviä, aivan bestiksiä. Lässynlässynlää. Ei avioliitto, eikä yksikään parisuhde, aina ole helppo. Kaksi ihmistä saa aina aikaiseksi kärhämää ja jos ei saa niin hyvä niille. Mä tiedän etten ole mikään helppo ihminen aina ja kitisen ja kiukuttelen paljon, mutta niin tekee Heikkikin. Sen kun molemmat tietää ja tunnustaa, on aina paljon iisimpää. Mutta se paperinpala... Niin, kuten mä tuolla aikaisemminkin yritin sanoa, elämässä tapahtuu odottamattomia asioita, ikäviä asioita, kivoja asioita, mille me ei vaan mitään voida. Niissä tilanteissa asiat eivät ole niin vaikeita ja hankalia kun on tuollainen virallinen todistus siitä että me kuulutaan toisillemme. Ja hei, kamoon, on se hauskaa olla rouva. Mä oon ainakin tykännyt.

Huomenna on kuusi vuotta meidän ensitapaamisesta, yleensä ollaan juhlistettu tuota mäkkärikäynnillä koska siellä Hämeenkadun mäkkärissä me syötiin keskellä yötä kuusi vuotta sitten ja Heikki pirskotteli päärynäpirtelöä mun päälle. Voi elämä että se oli muuten ärsyttävä jätkä silloin. Silti mä tykkäsin siitä jotenki kauheesti ihan heti, ehkä mä tiesin jotain mitä muut ei.....

Päivän paita on mun maailmanparannuspaita sevenly.orgista, tällä pelastin lapsia joltain orjuuttamiselta. Hyvä minä! Tsekkaa muuten ihmeessä sevenly, siellä on ihan mahtavia paitoja ja niillä ilmeisesti saa oikeesti hyvää aikaiseksi :)