23.8.2013

Ei mitään

Tänään en tehnyt mitään. Tai no, luin mä Life Of Pi:n loppuun. Sitten mä tein leukoja ja imuroin. Illalla kävin kavereilla katsomassa Good Bye Lenin!in kun Heikki meni yöksi töihin. Tiedän kyllä, elän villiä elämää. Leffa oli kyllä aivan viihdyttävä ja Yann Tiersenin musiikki toi siihen oman vivahteensa. Elokuvasta löytyi myös Améliessa käytettyä musiikkia, tai oikeastaan yksi kappale. Toki säveltäjä on sama, mutta en ihan ymmärtänyt miksi samaa, erittäin helposti tunnistettavaa biisiä piti sitten käyttää toistamiseen. Eipä siinä, sopihan se molemmissa elokuvissa kohtauksiinsa, mutta jotenkin en vaan ymmärrä miksi oli tällaiseen ratkaisuun päädytty.

Yksi päivän kohokohdista taisi olla se, kun 50/50 DVD tipahti postiluukusta. Olin pitkään odotellutkin että tuo olisi play.comissa tarpeeksi halpa jotta sen voisi sieltä itselle ostaa, onhan kyseinen elokuva yksi parhaista ikinä. Mulla toi nettikauppakäyttäytyminen on muutenkin vähän sellaista että mikään ei saisi maksaa yli kymppiä. Siksi odottelenkin aina alennusmyyntejä sun muita halvennuksia että saisi kivoja asioita tilattua kotiin. Itse en muutenkaan pidä kaupoissa pyörimisestä, siihen nettikaupat ovat mahtavia. Suurimman osan t-paidoistani ja huppareista olen tilannut threadlessistä, sieltä löytyy ihan huikeita printtejä ja laadukkaita paitoja hyvään hintaan. Vaikka nuo paidat tulevatkin Jenkkilästä, postimaksut eivät onneksi ole mitään älyttömiä. Säästää mun hermoja ja hartiajumitusta kun ei tarvitse fyysisesti astua kauppaan.

Kaikesta tekemättömyydestä huolimatta rouva on tänään ollut jotenkin aivan kauhean väsynyt. Kuuntelin kauppareissulla taas Welcome To Night Valea ja kikattelin yksinäni, olen iloinen että tuollaista laadukasta huumoria vielä tehdään ja varsinkin kun kyseessä on tuollainen indietyyppinen tuotanto. Auttoi väsymykseenkin hetkellisesti, aivan hyvä :)


Vanha tuttu H&M:n lastenosastolta hankittu kissapaita oli tänään rouvalla päällänsä. Meikitön ja väsynyt naama ei ole ehkä näyttämisen arvoinen, ainakaan kokonaisuudessaan :D

4 kommenttia:

  1. Teikellä on jo nyt enemmän tunnisteita kun mulla ikinä tulee olemaan. Toi paita on kyllä hieno! Henkkamaukka osaa välillä tosi hyvin.

    En tiedä noista leffoista mitään mutta joudut ehkä näyttämään sen 50/50 mullekkin jos on paras. Aika paljon parempi pitää olla jos meinaa District 9:n voittaa. Hyvin paljo.

    Onsk tää tyhmää että aina minä käyn kommentoimassa? En kehtaa joka postaukseen käydä pälättämässä. Ei mulla nyt mitään oikeaa vakavaa asiaa olekkaan lähes koskaan. Toivottavasti nämä random kommentit eivät ainakaan lannista kirjoittamista vaan mielumminkin nostavat niitä fiiliksiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hooämmän lastenosasto osaa kyllä monesti :D
      ja on kivaa että onkin niin pieni että ne mahtuu päälle :D
      en oo koskaan uskaltanu kattoo district 9:a ku se kuulosti niin pelottavalle, mut toi 50/50 on hyvin erilainen leffa...
      itken aina ku katon sen xD

      EI OO YHTÄÄN TYHMÄÄ!
      mä haluaisin et ihmiset kommentois mut ei ne sit...
      tai sit mulla ei oo tarpeeks jännittävää sanottavaa :D
      sun kommentit todellakin nostaa fiiliksiä, ihan siksikin et ainakin tietää et joku lukee mun jaaritteluita ja se auttaa siihen että kirjottaminen myös kiinnostaa :)
      <3

      Poista
    2. <3

      Voit kattoa mun kanssa joskus District 9. Voin pitää kädestä ja tarjota vaikka suklaakakkua? ;) Se on enempi sellainen maahanmuutto leffa kuin kamalaa tuhoamista ja tappamista. Niin ja se suklaakakku jota teen niin siihen ei tule edes yhtään jauhoja btw. ;)

      Poista
    3. kuulostaa hyvälle, kaikkinensa :D
      paitsi se district9 silti pelottaa....
      mä oon mun mielestä nähny siitä pätkiä joskus, ehkä...
      se näytti ällölle..
      ja sille jätkälle tuli joku ihme saksikäsi?

      Poista

Sano vaa :D