20.11.2013

Jos mulla olis rahaa

Olen tässä viime päivinä miettinyt, että mitä mä tekisin jos mulla olis oikeesti rahaa. Tässä muutaman vuoden kun on tullut elettyä lähinnä opintotuella ja erinäisten pätkätöiden palkoilla, on ollut aikaa oppia köyhäilemään.

Aloinkin pohtimaan, että mihin kaikki rahat pistää jos valmistumisen jälkeen saakin jonkun ihan oikean työn mistä tulee ihan oikeaa, kunnon palkkaa. Tällä oikealla palkalla tarkoitan nyt sellaista, missä käteen jää jotain 1500 ja 2000 euron välillä. Ei se kuulemma edes ole mitään "oikeaa palkkaa", köyhyysrajoilla ilmeisesti liikuttaisiin edelleen. Mulle tuo olisi kuitenkin aivan järjettömän paljon rahaa.

Säännöllinen tulonlähde tarkoittaisi mulle lähinnä sitä, että ostaisin kenties hieman kalliimpia farkkuja (ei sillä että Crockereissa olis mitään vikaa) ja käyttäisin enemmän Vansin ja Volcomin vaatteita ja laukkuja. Mulla olis enemmän oikeasti hyviä rintaliivejä ja voi moro että mulla olis parempia urheiluliivejä! Vois ostaa ehkäpä laadukkaampaa lihaa, käydä kenties kauppahallista ihan hakemassa lihakaupasta kunnon tavaraa. Sitten mä ostaisin enemmän Body Shopista ihanan tuoksuisia asioita (joulun aikaan kaikki karpaloa, muutoin kookosta ja pinkkiä greippiä) ja hankkisin BeneFitin meikkejä. Voisin tilata Threadlessista enemmän paitoja ja huppareita, samaten TeeFurysta.

Toisin sanoen, mikään ei niinkään muuttuisi, olisi vain vähän kalliimpia vaatteita ja mahdollisuus ostaa asioita silloin kun siltä tuntuisi eikä vain pitkällisten laskelmien päätteeksi. Sitten kun olisi rahaa, olisi myös mahdollisuus taas ostaa ihania lahjoja tärkeille ihmisille, ihan muuten vaan ja varsinkin juhlapäivinä. Sellaisia lahjoja mistä tietää että ne tyypit oikeasti tykkäävät. Se olis aika kivaa. Nyt ei sitten muuta kun Wilmiinalle työtä etsimään! Eikun niin, pitäis valmistuakin ensin........

Tässä vielä musiikkia korville erittäin, ööh, mielenkiintoisen videon muodossa. En tiedä mitä huumeita olis pitänyt syödä tämän taiteen tajuamista varten, vaan ainakin biisi on hyvä ja bändi aina upea <3

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D