5.11.2013

Pitkä viikonloppu

Höh kun on nyt jäänyt bloggailut väliin. On ollut elämä niin jännittävää, että blogikin sai pitkän viikonlopun xD

Perjantaina käytiin katsomassa Thor: The Dark World. Olen varmaan joskus aiemminkin sanonut tykkääväni kauheasti noista sarjisleffoista (paitsi Watchmenistä koska se oli ihan kamala eikä mitenkään toiminut varsinkin kun sarjis oli niin hyvä!) ja erityisesti Marvelin moisista. The Avengersin jälkeen oli kyllä vähän sellainen olo ettei tuo Thor voi oikein olla kauhean huono, mutta ei myöskään parempi. Ensimmäisen Thorin perusteella sitten taas aika monikin juonenkäänne olisi tehnyt kakkososasta paremman ;) Ja olihan se hyvä! Ei ehkä niin hyvä kuin The Avengers, mutta lähimaastoissa mentiin. Loki kyllä pesi pöydän mennen tullen, siinä annetaan kyllä jäbälle parhaat heitot, jatkuvasti. Onneksi myös Darcy oli päässyt meininkeihin mukaan kuten myös Heimdall, mun suosikki. Eipä nuo muutkaan kaverit kakkoseksi jääneet, pahikset oli hyvin tuhmia ja hyvikset tappeli parhaansa mukaan, erityisesti jäi mieleen Friggan badass taistelukohtaus, että osaa ne vanhemmatkin naiset miekkaa heilutella. Monille muille tytöille taisi kyllä jäädä mieleen alkupäässä oleva peseytymiskohtaus joka ei liittynyt millään lailla mihinkään. Keskelle kaikkea oli tyrkätty parin minuutin kohtaus missä Thor pesee ilmeisesti naamaansa, luonnollisesti ilman paitaa. En pysty kommentoimaan asiaa enempää, se nauratti niin paljon ja naurattaa vieläkin :D Harmillisesti en löytänyt gifejä enkä kuvia aiheesta, eikä ihme, leffahan on ensi-illassa jenkeissä vasta perjantaina....


PS. Kannattaa sitten jäädä sinne ihan tekstien loppuun asti, ei vain puoliväliin. Viimeiset kuvat oli kyllä odotuksen arvoisia ;)

Thorin lisäksi perjantaina miehen mentyä VV:lle katsomaan ihanaa Sur-ruria, joimme vaimon kanssa Wayne's Coffeessa ehkä isoimmat kaakaot ikinä, ja ne olivat mediumeja. Joku kerta lumisateessa menen vielä sinne ja ostan ison kaakaon kermavaahdolla JA vaahtokarkeilla. Voi olla että pitää paastota koko päivän ennen sitä, mutta uskon että se on sen arvoista :D

Kissa on viettänyt monta päivää viltin sisällä tiiviisti mun reiteen liimautuneena, samoja viltinalusfiiliksiä ollut itselläkin, ei tää sää nyt ihan hirveästi fiiliksiä nosta. Onneksi tänään oli tanssitunti ja eilenkin pääsi salille vaikka sen jälkeen sattuikin päähän koko loppupäivän. Mulla oli joku hieno aihekin tälle päivälle mistä piti avautua, mutta jääköön se nyt toisaalle, elokuva-arvostelukin on ihan kiva asia :D


Siitä pelottavaa musiikkia mitä mies soitti mulle sunnuntai-iltana. Hyvää yötä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D