21.11.2013

Matkustelu

Eilisiin fiiliksiin vähäsen liittyen jatkan tätä haaveilulinjaa tänäänkin. Matkustelu on kivaa. Olen elämäni aikana matkustellut jonkin verran, en järjettömästi, en todellakaan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta matkustellut kuitenkin. Lähinnä matkustelu on tapahtunut etelän lomakohteissa, kaikki suuret kaupungit on jääneet näkemättä. Olen aina ajatellut niitä joskus kyllä katselevani, mutta aina on ollut jotain muka mielenkiintoisempaa ja moisten katselu on lykkääntynyt.

Joo, mä tiedän että Eilat ei ole parasta mitä Israelista löytyy, mut on sekin aika ihana paikka.
Kuva.


Suosikkipaikkojani maailmassa ovat Lontoo ja Israel (kyllä, koko maa, tai ainakin kaikki mitä olen siitä nähnyt). Lontoossa asuin lukion jälkeen 1.5 vuotta, ihan muuten vain. Kaupunki on ihana ja kaipaan sinne jatkuvasti takaisin. Viime kerrasta on viisi vuotta. Viisi vuotta! Järkyttävää! Varsinkin kun kyseessä on paikka mihin pääsee Tampereelta äärimmäisen helposti ja paikan päällä on ystäviä jotka ottavat ilomielin luoksensa yöpymään. Ei sillä, että Lontoossa olisi kaikki ollut aina hienosti tai että olisin voinut siellä aina hyvin, sehän on vain elämää. Oli hienoja hetkiä ja huonoja hetkiä, perusmeininkiä missä päin maailmaa tahansa.

Mun suosikkipaikkoja Lontoossa taitaa olla Leicester Square ja jostain ihmeen syystä Chiswick High Road.

Leicester Squarella on aina lämmin. Mun mielestä ainakin.
Kuva.

Elämäni aikana haluaisin vielä ehdottomasti käydä niinkin klassisissa paikoissa, kuin New York, Havaiji ja kierrellä ympäri Kaliforniaa. En tuollaista millään lailla pyytele anteeksi, ei ihmiset niin paljon noista paikoista tykkäis ja olisi kiinnostunut jos siellä ei jotain erityistä tunnelmaa ja nähtävää olisi! Euroopan suuret kaupungit olisi myös mahtava käydä katsastamassa, vaikka sellaisilla "pitkä viikonloppu"-tyyppisillä reissuilla. Kävimme viime vuonna parin päivän reissulla Gdanskissa, kerrassaan ihastuttava kaupunki.

Gdansk oikein tolleen panoraamana.
Kuva.


Itseä aina huvittaa, kun monet ovat niin Aasian lumoissa. Thaimaa ja Japani ovat varmasti kaveripiirissäni jotain ykkösmaita, itseäni nuo eivät ole oikein koskaan kiinnostaneet. Samaten Intia, sekin tuntuu olevan kovin suosittu maa ihmisten matkustella, minä en sinne haluaisi. Ei vaan ole minkäänlaista vetovoimaa noilla kohteilla. Sen sijaan juuri tuo Israel on aivan ihastuttava. Hiekkaerämaassa on jotain mahtavaa. Kenties myös siinä, että kyseessä on hyvin vanha maa. Se fiilis mikä Israelissa ja myös Kreikassa ja sen saarissa välittyy, on sanoinkuvaamaton. Jollain lailla maaperästä huokuu se maan ikä, se tuoksuu myös ilmassa ja jotenkin kyllästää kaiken ympärillään. Iiiih, ihanaa.

Eli, eiliseen liittyen, jos mulla olisi rahaa, matkustelisin myös hurjasti enemmän ja pakottaisin miekkosen mukaan joka paikkaan :D

6 kommenttia:

  1. Tälleen Aasia-fanina en nyt tiiä miksi sen pitäisi huvittaa? Makuasioita sanoi koira kun pallejaan nuoli :)
    Aasia on helppo matkustuskohde ja Kiinassa esim. sitä vanhaa kulttuuria vasta onkin! Jeesus ei ollut vielä edes syntynytkään kun pikku kiinalaiset jo aherteli omiaan.

    Mulla on tän aasian jälkeen listalla kyllä myös Euroopan kaupungit sekä USA. Ja Etelä-Amerikkakin kiinnostaisi. Huomaan itellä tämän mielenkiinnon kääntymisen enemmän kehittyneihin maihin kuin noihin 3.maailman kohteisiin. Niissä on kuitenkin omat vaikeutensa matkustaa ja välillä haluaisi vain nauttia eikä ressata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sen pitäiskään huvittaa, tuntuu vaan kovasti että ei oo kuulia tykätä muusta ku Aasiasta, jotenki :D
      Et esim vaikka Kreikka on NIIIIIIIIIIIIIN nähty yms yms :D

      Mulla ei oo kyllä tosiaan itsellä mitään kiinnostusta noita kolmannen maailman kohteiden suuntaan. Ei kai niinkään sais sanoa, mut näin se nyt vaan on. Onneks me lähetään kuukauden päästä TENERIFFALLE ni pääsee oikeen kunnolla olemaan ällöturisti x'D

      Poista
    2. PöH! Musta on mielenkiintosta kuulla esim. tosta sun Israel-tykkäyksestä :) Mutta ymmärrän mitä ajat takaa, varmaan voi tulla sellasia o.O katseita kun yleensä ihmiset haaveilee niistä kaukasimmista paikoista.

      Ja kyllä saa sanoa! Ainakin mulle! :D Mä en täällä muuta teekkään välillä kun kiroa kaikkia näitä ihmsiä syvimpään helvettiin ja mieti miksi, oi miksi, olenkaan täällä. Luonteen kasvatusta! Tai jotain. Mutta kyllä sitä alkaa aika hyvin hahmottumaan ne omat nykyiset mukavuusrajat jotka ylittämällä tulee vaan itelle ja muille paha mieli.


      Poista
    3. Hoho :D
      Joo, ku nykyään pitäis tykätä pelkästään reppureissaamisesta joihinkin ihan tosi omituisiin paikkoihin. Okei, kyllä mä Madagaskarille tavallaan haluaisin mennä, mut en sit kuitenkaan oikeestaan koska se on loppujen lopuksi vain sellainen eläintarhatyyppinen kierros ja ihmiset sielläkin roskaa minkä kerkiävät.

      Tiedän et sulle saa sanoa ja se onki yks syy miks oot nii ässä <3
      Mulle matkailu kuitenkin on eniten sitä lomailua ni siks en missään nimessä haluais sellasiin paikkoihin missä pitää mennä jonku mukavuusalueiden ulkopuolelle x'D

      Poista
    4. Vastaanpa vielä! :D

      Ollaan tässä reissun aikana Juuson kanssa moneen otteeseen sanottu toisillemme, että on sairaan hienoa olla tekemässä tätä reissua ja on sairaan hienoa myös se, että tällä saa sen oman reppureissukuumotuksen rapsuteltua pois ja myöhemmin voi lomailla ja matkustella lyhyempiäkin aikoja kun se grand tour on jo tehty! Voi keskittyä siihen lomailuun eikä maailman vallotuksen :P

      Ja täälläkin on pari kertaa tullut sellanen fiilis, että" jos oisin sen 20-vee". Tiekkö silloin vielä sietäisi ihan eri lailla joitain juttuja, nyt on vanha eikä enää jaksa. Tai sitten oon salaa ollut kermaperse alusta lähtien, toi rinkka on vaan hämäyksenä tässä :D

      Poista
    5. Ootte te kyllä sellasia truuppereita!
      Mua ei kyl reppureissulle olis saanu 18-vuotiaanakaan, sen ikäisenä nukuin viimeisen kerran myös teltassa, se oli aivan kamalaa :D
      Mä oon liian mukavuudenhaluinen, ei kiinnosta mitkään kiertelyt reppu selässä xD
      Myönnän kermaperseilyni ihan suorilta!

      Poista

Sano vaa :D