14.11.2013

Koomailuhommia

Jokseenkin olleet aivot eräänlaisella lomalla koko viikon. Energia riittää justiinsa siihen että käy salilla tai tanssitunnilla, jonka jälkeen keho ja pää ovat aivan katkipoikki. Minkäänlaisia ajatuksia ei oikein pysty tuottamaan, olen hyvin ihmeissäni että sain tänään tehtyä kypsyysnäytteen koululla. Muistin tarpeeksi asioita mitä olen tuohon oppariini kirjoittanut, eli ohjaajan puolesta se on ihan selvä nakki, vielä pitää äidinkielen opettajan tuo tarkistella. Veikkaan että sieltä mennään sitten nippanappa läpi. On kyllä jokseenkin huvittava tämä Suomen systeemi. Opiskelet englanniksi, teet kaiken englanniksi, jopa opparisi, loogisesti teet kypsärin suomeksi...Ohjaajan kanssa kun käytiin läpi tuota mun raapustelmaa, välillä hävetti millaisia anglismeja sinne tekstiin oli salakavalasti hiipinyt. Tällaista tämä nyt sit kai on.

Mä veikkaan, että toi aivojen tyhjäkäynti on myös vaikuttanut osaltaan siihen, että heräsin eilen taas kerran siihen, ettei musiikki tunnu miltään. Mikään ei herätä minkäänlaisia fiiliksiä ja olenkin tässä pitänyt mieluummin taustalla telkkaria päällä musiikin sijaan. En edes katso sitä, jotain meteliä vaan pitää olla. Aika huolestuttavaa, mähän rakastan musiikkia. Mies just eilen sanoi, että kun mä olen niin lahjakas musiikkiasioissa niin varmasti koenkin musiikin jotenkin aivan eri lailla kun perus musiikin kuluttaja. Vaikea mennä sanomaan kun en ole muiden päiden sisään oikein koskaan päässyt vierailemaan niin kattavasti. Olen kyllä melkoisen varma että tämäkin nykyään suhteellisen usein vieraileva musiikkikaamos poistuu taas piakkoin, kunhan löytyy taas joku ihana biisi, jota voi soittaa toistolla tuntikausia putkeen.

Onneksi aina on eläinvideoita ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D