8.11.2013

Kengät kengät kengät

Kipitikipiti. Minä en aja autoja kun en oikeen pidä ajelusta eikä meillä edes ole autoa, en tykkää busseista ja pyörälläkin kuljen vain kesäisin (ensimmäisten pakkasöiden jälkeen on taattu kaatumisvaara) ja silloin kun meidän perheen ainut pyörä ei ole miehellä jossain piilossa. Tästä voimme vetää sen johtopäätöksen, että kävelen paljon. Ja kun ihminen kävelee paljon, on kivaa että ihmisellä on hyvät kengät.

Mä olen varmaan 15-vuotiaasta lähtien käyttänyt jonkinlaisia skeittikenkiä. En nyt muista mitä kaikkia, mutta suosikkeja oli kyllä Etniesit ja DVS:t hyvin pitkään. Erityiset suosikit olivat Ruotsista ostetut siniset Etniesit joissa oli neonvihreä E. Niitä säilytin vuosia vaikka ne olivat jo käyttökelvottomat. Etnieseissä aina kyllä häiritsi se, että ne eivät hengittäneet jotenkin ollenkaan, tuntui että ne alkoivat helposti haisemaan. Millainen tyttö haluaa haisevat kengät? En minä ainakaan, vaikka hurja poikatyttö olinkin (ja olen kai vähän vieläkin). Jossain vaiheessa vannoin että menen naimisiin DVS:t jalassa ja sulholla tulisi olla myös samanlaiset. Eipä ihan mennyt niin kuin suunnittelin, korkkarit jalassa olin molempina päivinä ja miehellä oli maistraatissa valkoiset DC:t, juhlapäivänä sellaiset oikeat "siistit miesten kengät".

En muista milloin, mutta jossain vaiheessa monta vuotta sitten DVS:t vaihtuivat Vanseihin. Siitä lähtien olen ollut erittäin uskollinen tuolle kenkämerkille. En oikein milloinkaan ymmärtänyt Converseja, ne saavat jotenkin mun jalan näyttämään omituiselle, Vansit sen sijaan ymmärtävät ja näyttävät hyvälle :D Mulla on tapana ostaa yksi kenkäpari ja käyttää ne loppuun asti kunnes ne vuotavat joka reiästä ja hädin tuskin pysyvät päällä. Se tapa on viime aikoina vähän heikentynyt, tällä hetkellä taidan omistaa ainakin viisi paria Vanseja, pinkkisinisiä leopardiversioita jopa kaksin kappalein. Ne ovat niin hienot ja Asos:lla oli niin hyvät alet silloin kun niitä ostelin.

Kengistä parhaat <3


Niin, kyllähän mulla muitakin kenkiä on, nimittäin korkkareita :D Ja nimenomaan Iron Fistin korkkareita. Löytyy zombia ja ihmissutta ja mitälie, hienoja ovat kaikki ja kaikki alennuksella ostettuja. En ole mikään kova tyttö ostamaan myyntihintaisia vaatteita taikka kenkiä, kun ne kuitenkin tulevat alennukseen jossain vaiheessa :D Ainoan poikkeuksen tein maistraatissa käyttämieni kenkien suhteen, ne olivat niin hienot etten voinut jättää tuurin varaan.


Ensimmäisiä asioita mitä muuttaessamme tien toiselta puolelta tänne kämppään toin.
Näkyypä siellä SpyLoveBuynkin laatikoita pari ;)

Noiden korkkareiden kanssa vaan on sellainen jännittävä homma, että koska niitä ihmisen sitten pitäisi Suomessa käyttää. Haluaisin kyllä paljon enemmän noita hyödyntää, mutta tilaisuuksia on vain niin kovin vähän :/ Niin, ja tiedän kyllä että toisilla voi kenkiä olla kymmeniä ja jopa satoja. Omasta mielestäni mulla noita on ihan kauheasti, eli vaikka kirjoja, CD:itä ja DVD:itä tuntuu välillä pursuavan joka nurkasta, mikään kenkien keräilijä en kyllä sitten olekaan :D

Näihin kuviin onkin hyvä päättää tämä viikko ja aloittaa ihastuttava viikonloppu. Meillä onkin huomenna taasen tyttöjen drinkkiklubi, mua jännittää jo valmiiksi, varsinkin että miten tuo mansikkamargaritakakkunen tuolla pakastimessa oikein pärjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D