29.10.2013

Taikametsä ja vanhan ajan Lontoo

No kyllä, katselin lisää ohjelmia. Itseasiassa katselin eilenkin ohjelmia. Eilen oli vuorossa uusin Once Upon a Timen jakso ja illalla katselimme vielä ukkelin kanssa Homelandin viimeisimmät kuviot, hän kun ei OUAT:sta niin kauheasti välitä kuitenkaan. Tollaset satutarinat ei voi kiinnostaa, kuulemma. Tänään tuli vielä ilokseni katsottua Ripper Streetin uuden kauden eka jakso. Tämä oli kivaa myös siksi, että Sleepy Hollow on muutaman viikon tauolla. Saa tiistaille vähän lisää äksöniä eikä tartte itkeä sitten niin.

OUAT:n tapahtumat ovat nyt kolmoskaudella siirtyneet Neverlandiin. On taas vähän turha alkaa valottamaan sen enempää tapahtumia, etten spoilaa kenenkään katselunautintoa jos vaikka sattuukin seuraamaan sarjaa Suomen tahdissa. Sarjan vetävin juttu on mulle alusta asti ollut se, että kaikki sadut ja henkilöt eivät ole aivan samanlaisia kuin mihin on yleensä totuttu. Hommia on vähän väritelty lisää ja on keksitty historiaa sellaisten hahmojen välille joita ei aivan heti yhdistä minkään satukirjojen perusteella. Välillä vähän paremmin ja välillä vähän vähemmän hyvin. Eipä ole mua ainakaan haitannut, sarja toimii, hyvin.

Maleficentin linna. Huiiiiiiiii!
(Ei ole kyllä tämän kauden olennainen asia, kuva on vaan hieno :D)
Kuva.

Niin, se Homeland. Ilmeisesti Suomessa tuo sarja tulee ihan vaan pari viikkoa Jenkkilää jäljessä joten enpä tuostakaan jaksosta nyt mitään järjettömästi ajatellut spoilailla. En ole oikein koskaan ollut poliittisten sarjojen ystävä, en vaan ymmärrä enkä tiedä politiikasta tarpeeksi ollakseni kiinnostunu tuollaisista. Paitsi nyt sitten niin. Kolmatta kautta mennään ja mua viedään, ihan käsittämätöntä tykitystä. Tällä hetkellä tuntuu sille, että jokainen jakso on jättänyt mut istumaan suu auki ruudun eteen. Twists and turns, etten sanoisi. Eikä sarjassa toki vähiten vedä superihana ginger man Damian Lewis. Äijää on vaan tällä kaudella näkynyt aivan hävyttömän vähän. Soo-soo! Harmillisin juttu sarjassa kyllä taitaa olla edelleen se, ettei Claire Danes vaan osaa itkeä. 

Oikeesti?
Kuva.

Pidän kyseisestä näyttelijästä paljon, mutta toi itkunaama saa vain myötähäpeää aikaiseksi. Jos edelleen yli 15 vuotta Romeo+Julietin jälkeen kaveri edelleen itkee samalla lailla, siitä saa kyllä jo syyttää myös ohjaajia. Eikö kenellekään ole tullut mieleen sanoa, että koitapa jotain vähän erilaista lähestymistapaa. Eikö ketään muuta oikeasti häiritse tuo itkunaama? Ahhh, ilmeisesti en ole ainut...

Moi Damian, loooking goood, no okei, kyl noi muutki on ihan tyylikkäitä :D
Kuva.

Viimeisenä puhutaan Ripper Streetistä. Melkein voisin kaikesta huolimatta sanoa, että nyt puhutaan tämän kolmikon parhaasta. Sarja sijoittuu siis Jack the Ripperin huudeille Whitechapeliin, eletään Jackin murhien jälkimainingeissa ja poliisit yrittävät parhaansa mukaan touhuta niillä välineillä mitä siihen aikaan on ollut mahdollista käyttää. Jonkin verran tulee setien käytettyä sen verran vanhaa englantia, ettei ihan aina pysy kärryillä vaikka olisi enkkutekstityksetkin käytössä. Siitä huolimatta sarjassa pysyy mukana ja mä suosittelen sitä aivan hävyttömän lämpimästi. Kivaa myös on miten paljon jaksoissa käväisee vierailevia näyttelijöitä ja paljon tuttuja naamoja. Englannissa on siis eilen alkanut sarjan toinen kausi. Eka jakso alkoi mukavan vauhdikkaasti eikä todellakaan ollut mitään erityisempää keräilyä ja miettimistä mitä edellisessä kaudessa tapahtui. Ja hei siis, kattokaa nyt noita ukkoja, dapper gentlemen kertakaikkiaan!

Miehen mielestä sarjassa on liikaa hahmoja.
Mun mielestä pitää vaan seurata näitä kolmea ni pysyy hyvin messissä.
Jos pitää valita suosikki, niin se on kyllä toi Captain Jackson tossa oikealla.
Kuva.

Siinäpä olikin taas katsausta television jännittävään maailmaan. Onks tää hyvä, kiinnostaako ketään tällaiset päivitykset?



Siitä vielä ihana biisi iltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D