Teini-ikä

Mä lasken olleeni teini-ikäinen vielä 25-vuotiaana, ainakin käytös oli sen mukaista. En nyt tiedä olenko edelleenkään mitenkään hirveän aikuinen mutta joissain asioissa sitä on kai tullut vähän kypsemmäksi ja viisaammaksi. Luulen kyllä että osansa asiassa on tehnyt parisuhde ja toisen ihmisen kanssa eläminen, kun on pakko vähän muokkautua ja olla vähän vähemmän kakara, tavallaan. Monissa asioissa olen kyllä edelleen aivan kakara, kattokaa nyt tätä blogiakin. Höpsöjä ja hupsuja juttuja, kaikki on ihq ja söpöö, eikä se haittaa yhtään! Mua ainakaan.

Parastahan toki tuossa aikusena teini-ikäisenä olossa on se, ettei ole oikeastaan vastuussa muille kuin itselleen, ainakaan tavallaan. Ikävintä siinä ainakin omasta mielestäni on se teini-ikäisen tunne-elämä. Se lapsellinen kuvitelma siitä että olet muka aikuinen ja silti pään sisällä aivan uskomaton idiootti. Ihan oikeesti. Kenen ruokavalioon kuuluu pelkästään kirsikkatomaatit ja jäätelö? Tämähän oli siis mieheni kuvaus mun ruokavaliosta silloin kun me tavattiin. (Mut kyllähän mä nachojakin söin usein.)

Eniten vieläkin hävettää se, miten moneen kaveriin menin ihastumaan. Eikä ehkä sekään miten moneen kaveriin vaan enemmänkin se, miten monelle se piti väkisin tunnustaa. Olen vieläkin välillä sitä mieltä että olen anteeksipyynnön velkaa useammalle miehelle, kaadoin kaikki mun tunteet niin monen ihmisen niskaan ja odotin tietenkin aivan samansuuntaista, rakkauden täyteistä vastausta kun oikeasti suurin osa oli sitä mieltä että ei kiitos. Niin, itseasiassa kaikki niistä mun kavereista joihin olin ihastunut ja joille sen tunnustin sanoivat ei. Nykyään se naurattaa, silloin se oli aivan järkyttävän kamalaa. 

Se on järjetöntä miten vahvoja tunteita teiniaikuisen sisälle mahtuu. Ne syö jotenkin kaiken muun mitä teet ja monesti ne tuntuu ihan fyysisesti pahalle, myös ne hyvät tunteet, kun ne ovat vaan niin isoja eikä pieni ihminen aina pysty niitä hallitsemaan. Mä oon nyt myöhemmin tajunnut että mä oon varmaankin jollain tasolla vaan tykännyt mun kavereista niin kauheasti ja kuvitellut omassa päässäni että tän on nyt pakko olla ihastumista kun kerta toi kohde on tuota vastakkaista sukupuolta. Ja jos tästä menee vielä syvemmälle niin tottakai sitä myös samaa sukupuolta olevaan ystävään tavallaan ihastuu kun sellaisen kanssa alkaa tutustumaan, kun se ihminen on sitten niin äärettömän kiva. Mutta eihän se mitään romanttista ole. No sekin riippuu toki omasta seksuaalisesta suuntautumisesta mutta puhunkin nyt ihan omasta puolestani tässä ;)

Kyllä mä edelleen tunnen isosti, ei se miksikään ole muuttunut, veikkaan että joku iän tuoma viisaus (hyi miten aikuiselta toi kuulostaa) on vaan auttanut hallitsemaan niitä tunteita jollain lailla. Ei toki aina, edelleen purskahtelen itkuun ties missä jos palaset ovat juurikin oikealla lailla väärissä kohdissa, mutta kuitenkin useammin mulla on tunteet ihan hyvin hallussa. En myöskään ihastu kaikkiin ihmisiin heti, enää, mullahan on toi mies joka kattaa suurimman osan mun rakkaustunteista :D Mutta ehkäpä mä senkin takia olen aina ollut kauhean sosiaalinen ja kiinnostunut muista ihmisistä kun niihin on kiva ihastua, ihan sillä platonisella tavalla. Aika kiva oivallus. 

Tää blogin kirjottaminen on ihan kun terapiassa kävis, tulee jännittäviä oivalluksia kun on pakko olla itselleen rehellinen. Halvaks tulee paitsi että kaikki saa lukea mun oivallukset. No, toivottavasti niistä on jollekin muullekin apua ;)

Päivän paidassa pikku dinosauri ironisesti taas pelaa asteroidia yhtään tietämättä mikä sitä odottaa :(

Irony, threadlessilta tietenkin. Voi dinosauria.