8.9.2013

Unipallero

Myönnän sen, tykkään nukkumisesta. Nukun paljon ja niin usein kun se vain on mahdollista. Itseä huvittaa aivan suunnattomasti väite, että ihminen muka pärjää kahdeksan tunnin yöunilla. Oma kuuppa on ainakin aivan hajalla jos nukun niin vähän. Sopiva kesto olisi vähintään kymmenen tuntia, 12 tai enemmän on järjettömän toimiva ratkaisu myöskin. Ei ole oman sängyn voittanutta!

En oikeasti tajua miten toiset ihmiset selviää kuuden tunnin yöunilla, varsinkin ihmiset jotka treenaavat paljon. Omina treenipäivinä tipahdan helposti päikkäreille lähestulkoon heti kotiin päästyäni, hyvä kun syödä ehtii. Varsinkin kun olen viime aikoina pyrkinyt välttämään päikkäreitä erityisesti sellaisina päivinä kun seuraavana aamuna joutuu heräämään herätyskellon kanssa (eli ennen keskipäivää).

Tänään oli sellainen sunnuntaiolo ettei pitkään aikaan olekaan ollut. Tulin kaupasta ja istahdin sohvalle, uni tuli heti ja piti otteessaan tovin jos toisenkin. Mistäköhän se muuten johtuupi että päikkäreillä nukkuu aivan taju pois ja näkee hulluja unia kuola suupielestä valuen. Jänniä juttuja.

Jostain syystä toi mieäs haluaa aina ottaa musta kuvia kun nukun, siitäpä johtuen sanonkin että tästä saatte. Ja tästä!

Olin kerran lätäkkö, meidän ensimmäisessä Tampereen kodissa.

Mun mielestä ehkä yksi parhaista kuvista mitä musta on koskaan otettu, tulee oikeasti uninen ja lämpöinen olo :)

Olin joskus kipeenä, se oli miehen mielestä hauska tilaisuus ottaa kuva. Huomaa kaksi peittoa päällekkäin.

Päikkärit

Hyvää huomenta punapää.

Tällästä oli tänään. Mulla oli vähän erilainen tyyny...
Sunnuntain kunniaksi en kauheammin pukeutunut t-paitoihin, keksitään siis taasen Threadlessista joku sellainen kiva ja sopiva. Ja niitähän riittää!

Tätä ei kauhean kauaa tarvinnut miettiä. Ihana Parks&Recreation alkaa alle kolmen viikon päästä, ilman Ron Swansonia sarja olisi aina hitusen tylsempi. Siispä päivän t-paita saa olla SWANSONATOR threadless.comista, tietenkin ;)


Mitäs sitä sitten tekisi lopun sunnuntai-illan. Eiku joo, meen varmaan nukkumaan, unenlahjoja ainakin löytyy ;) 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano vaa :D