18.9.2013

Aivan tavallinen keskiviikko

Tänään satoi vettä ja mä kastuin kun yritin etsiä ystävän häihin vaatetta. Onhan mulla tässä vielä kymmenen päivää aikaa. Ei, en aloittanut liian myöhään, kävin kaupoissa jo kuun alussa kun halusin olla ajoissa. Ei kuitenkaan tunnu löytyvän mitään mulle sopivaa, pitää siis pikkuhiljaa alkaa keksimään jotain. Kääk! Onneksi tuolta reissulta tarttui sentään jotain käteen. Eilisestä kirjoituksesta puheen ollen, TADAA!!

Tiger tiger tigerrrrr tarjosi nämä humaltuneet tappeluun valmistautuneet mustekalat :D

Enkö mä juurikin eilen väittänyt että Tiger pelastaa monesti, niin se teki tälläkin kertaa! Tosin ei tämä nyt ollut ehkä niin mielikuvituksellista kuin ne kaikki ideat mitä eilen heittelin mutta kun nämä ovat niin ihania! Erivärisiä ja aivan ihanan yksinkertaisia. Kyllä näihin kelpaa laukkuja ripustella ;) Tigerissa oli myös äääärettömän hauskoja keraamisia eläinten päitä jotka on siis myöskin tarkoitettu aivan tosiaan seinäkoukuiksi. Näin sarvikuonon ja lehmän päät mustana, punaisena ja valkoisena, nettisivuilta näitä ei harmillisesti juuri nyt löydy mutta 3€ hintaan ei paha. Eivätkä tosiaan olleet mitään ihan pikkuriikkisiä, reilusti isompia kuin allekirjoittaneen nyrkki. Jäin vielä silti miettimään koska nuo känniset mustekalat on vaan niin suloisia. Jos joku nyt on vielä epävarma että mitkä ihmeen känniset mustekalat niin tässä alkuperäinen kuva aiheesta.

Iiiihan alkuperäisestä en ole varma mutta tämä on ensimmäinen minkä minä oon nähnyt. Pelkästään googlailemalla noita löytyi ainakin kymmenen erilaista. Kaikki toimii ;)


Hassuttaa.


Muutenkin taas vähän tällaista kodinrakentamisbuumia ollut tässä kun tuota opparia pitäis vääntää. Ostettiin Tiimarista (joka kuulemma hakeutuu konkurssiin o.O) liitutaulumaalia kun sai kolme kahden hinnalla, iiiiik. Olen muuten kaikille kertonut ostaneeni liitutaululiimaa, ei vaan kieli taivu tohon maaliin asti. Tiimarin täti kertoi myös että heillä oli ollut liitutusseja, siihen ajatukseen sitten taas mun aivot ei aivan taivu. Uskon kun näen, ehkä en siis koskaan jos Tiimariakaan ei kohta enää ole... Mutta tosiaan, keittiön seinästä pitäisi puolet maalata sillä liimalla, eiku maalilla, toinen puoli saa edelleen olla seinätarrojen peittämänä. Kyllä on kivaa kun on taas edes vähäsen puhtia tehdä kodista meidän (vai mun?) näköinen. Vaikka se sitten saattaakin syödä aikaa tuolta opparilta. Voi oppari, miksi et valmistu ihan itse ominpäin?

Mulla oli tänään yksi suosikkipaidoista päällä. Threadless on tarjonnut jälleen tämänkin ilon. Näytin miehelle keskaria kun otin kuvaa, se oli hauskaa se :D

Mä oon aika kova mimmi, naamasta näkee. The Wolfman Ate My Homework, parhautta!

4 kommenttia:

  1. Mä niin lämpeen noille kännisille taistelunjanoisille mustekaloille! :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no aivan syystä!!
      ne on mahtavia!!! :D
      nyt kun toi yks ukkeli vielä porais noi meidän omat seinään :D

      Poista
  2. OU NOUuuu! Meikä on kanssa himoinnut sitä liitutaulumaalia mutta sen kalleudesta johtuen en ole raaskinut ostaa. EHkä nyt ehkä nyt? O____O Ja jos tarviit maalaamis apuja tulen. :D

    Ja knäsätt mustekalat on oikein jees. En tosin ole tsekkään ajatellut ennen tuota sun postaamaa kuvaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no nyt jos koskaan kannattais sinne tiimariin raahustaa, noi kolme pönikkää maksoi yhteensä 22€ :)
      ja niistä pitäis kyllä ainakin sitten riittää!
      mun pitäis joku päivä hioo noi meidän tuolit ja toi tollanen hattuteline mut pitäis ensin ostaa maalit niille tuoleille kun en oikeen tiä mistä löytyy niin pieniä maalipurkkeja :D
      et siihen hiomiseen ainakin tuun tarviimaan apua, sen tiän :D
      mut ennenku löydän ne pari maalia ni avuntarve on lähinnä seuralaisena toimimista :D

      Poista

Sano vaa :D